Olin tuolloin muistaakseni kahdeksanvuotias pikkunassikka, hyvin vähän siis vasta ehtinyt hevosmaailmaan tutustua. Pääsimme siskoni ja yhteisen ystävämme kanssa kuudenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Lassilan tilalle leireilemään. Hoitoponikseni sain kimon shetlanninponiruuna Atomin joka joskus äksyili minulle karsinassa ja vähän arastelinkin sitä. Koska en oikein pysynyt isompien tahdissa, jouduin koko viikon ratsastelemaan samaa tien pätkää edes takaisin. Näin myöhemmin ajateltuna ei siitä kyllä mitään irti saanut, ei opetusta eikä mitään, sillä muut menivät tien vieressä sijaitsevalla kentällä. Noh, tyhmä ja nuori kun olin niin olihan sitä tyytyväinen kunhan sai ponin selässä edes käydä.
Seuraavalle leirille lähdin samaisen kaverin kanssa, mutta sisko jäi tällä kertaa kotiin. Suuntana oli Kalajoki ja tarkemmin Kal-Marin ratsutila. Puitteet olivat hienot, vastassa oli kaunis päärakennus, leirimökki ja talli laitumineen. Hoitoponiksi sain toiveistani huolimatta ponin nimeltä Eki. Se oli hoikka ja kevytrakenteinen risteytysponi joka oli oikein mukava tyyppi. Ratsastin myös paljon shetlanninponiori Salamalla joka oli kyllä hauska poni! Kävimme paljon maastossa, myös yöllä joka oli aivan mahtavaa! Ja kun kerran Kalajoella olimme, pitihän meidän käydä myös Jukujuku-maassa sekä Sanifanissa. Iltaisin pelasimme korttia ja hihitimme puoleen yöhön kaikkea mitä tuon ikäiset vain keksivätkään :)
Kolmas leirini suuntautui Kempeleeseen Koivikon ratsutilalle. Muistan iät kaiket kun kaikille leiriläisille oli hommattu samanlaiset lippalakit brodeerauksella ja omani näytti siltä kuin siinä olisi lukenut Lauran sijaan Lauta. Voi sitä häpeää! Tällä leirillä pääsimme hyppäämään, maastoilemaan ja ihastuin aivan mahdottamasti ihanaan Vallu-hevoseen. Harmi että se ei ollut hoitohevoseni vaan sen sijan oli saanut poni nimeltä Rocky. Koivikolla oli kyllä hauskaa ja paljon jäi hyviä muistoja.
Neljänneksi leiriksi valitsimme erään toisen ystäväni kanssa Mankilassa sijaitsevan Ahon tallin. Hieman muutosta hommaan toi hevosten vuokrausmahdollisuus, ja päätimme vuokrata ponit Mistyn ja Monon kahdeksi viikoksi. Ruokimme ja hoidimme hevoset kuin omamme ja hauskaa oli! Muistan kuinka kerran lensin Monolta oikein kunnon kaaressa alas ja suoraan vatsalleni kulmassa olleen autonrenkaan päälle. Ilman satulaa suoritettu pukkilaukka ei ollut ihan se vahvin laji ja ensimmäisen kerran ikinä lähti ilmat pihalle. Onneksi mitään sen vakavampaa ei sattunut, mitä nyt meitä syytettiin ihan kaikesta mahdollisesta mitä tapahtui, Olimme mm. maastossa käyneet tallaamassa jonkun maanviljelijän pellot joissa emme todellakaan olleet ratsastaneet. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta leiri oli mukava ja seura mitä parhain.
Viidennelle leirille päätin lähteä yksin ja suuntana oli tällä kertaa Muhos. Siellä hoidin isoa ja jyhkeää työhevosta Nirgeä. Kävimme maastoilemassa, hyppäsimme ilman käsiä ja silmät kiinni, ratsastimme koulua ja pidimme hauskaa. Jostain syystä podin mahdotonta koti-ikävää joten siltä osin leiri ei ollut niin kiva kuin olisi voinut olla. Onneksi paikalla oli mahtavia tyyppejä jotka saivat ikävän vaihtumaan hauskanpitoon.
Näin myöhemmin kun leirimuistoja miettii, muistaa kuinka huoletonta hevostelu oli aikoinaan. Käytiin mahdottomia maastoreissuja ihan täyttä laukkaa, hypättiin ja tehtiin kaikkea hurjaa mitä tänä päivänä en todellakaan uskaltaisi tehdä omien oppilaideni kanssa. Onneksi vanhempani eivät olleet hevosihmisiä eivätkä ehkä niin paljon ymmärtäneet kuinka paljon riskejä lajiin liittyi, etenkin tuohon aikaan :) Mutta hei nuoriso ja miksei vanhemmatkin, leireilemään, se on sitä jotakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti