Mietteitä Kätkästä

Viimeisen viikon aikana olen kokenut pienimuotoisen valaistumisen. Tämä lampun syttyminen koskee tällä kertaa Kätkän treenausta ja sen pienen sielun ymmärtämistä paremmin. Alusta asti se on ollut todella mukava treenikaveri, tekee mielellään ja todella innokkaasti sekä keskittyy tehtävään. Mutta... etenkin viime aikoina "ongelmaksi" on muodostunut sen turhan kova kiihtyminen harjoituksissa. Se on ennenkin haukkunut, näpsinyt ja läähättänyt mutta nyt kun oikeasti pitäisi suorittaa tehtäviä jossa vaadittaisiin parempaa keskittymistä on tämä käytös korostunut. Koiralle on ollut todella vaikeaa opettaa esimerkiksi keppejä sillä se kuumuu niin älyttömästi ettei se enää keskity ollenkaan, hyppii ja haukkuu ja louskuttaa vain leukojaan.

Viime viikon perjantaina päätin että nyt asialle on tehtävä jotain. Lähdimme aamupäivästä Karon kanssa ajelemaan Pelloa kohti sillä mikäs sen mukavampi tapa olisikaan viettää pitkäperjantai kuin aksatreenit? Mukana mulla oli Reino ja Karolla luonnollisesti Kira, Kätkä otettaisiin mukaan vasta Pellosta Kristan äidin luota. Ihan ensimmäiseksi kun otin Kätkän häkistä kävelin sen kanssa ympäri hallia oikein korostetun rauhallisesti ja keskityin vain hengittämään tasaisesti. Tämän jälkeen vein sen helpon tehtävän äärelle, pyysin istumaan ja lähdimme suorittamaan kun koira oli aivan rauhallinen. Aluksi se oli melko tyyni, mutta tehtävän edetessä kierrokset nousivat ja kun lähdin kävelemään sen kanssa esteeltä pois, se haukkui kumeasti, yritti hyppiä vasten ja leuat louskuttivat. Aina kun näin tapahtui, pyysin sen rauhallisesti maahan. Tässä vaiheessa sitä ei kestänyt silittää, sillä se kierähti heti selälleen kuin koppakuoriainen ja potki tassuillaan kuin polkutraktori. Kun se oli siinä rauhassa, jätin sen paikalleen ja kävelin ensimmäisen esteen luo ja kutsuin sen sinne. Taas istumaan ja rauhallinen silitys rinnasta. Kun koiran hengitys oli normaalia jatkettiin tehtävän kimpussa.

Etenkin loppua kohden huomasi että koira rupesi keskittymään itse tehtävään paremmin ja sen meno oli huomattavasti hallitumpaa kuin aikasemmin. Uskon että kun se menee ylikierroksille, ei harrastaminen ole enää koirastakaan kivaa. Silloin kun kuppi menee nurin, Kätkä turhautuu ja silloin ei mikään tehtävä ota onnistuakseen ja sitten ei ole enää kellään kivaa. Uskon ja toivon että nyt oltaisiin tämän asian tiimoilta oikealla tiellä, ainakin nyt kahdet viime treenit ovat olleet huomattavasti onnistuneempia ja rauhallisempia. Omat jalkanikaan eivät ole olleet mustelmilla kynsien osumista, jes :)

Keinua ollaan harjoiteltu keppien ohella nyt hurjasti, hyvältä näyttää kun vain ei päästä harjoitusvälejä liian pitkäksi. Keppejä mennään väliin verkoilla ja välistä ilman ja joskus niin että siellä on vain muutama verkko auttamassa. Keinulla poika menee jo melko rohkeasti ja kakskakkoset menee kontakteilla aivan loistavasti.

Nyt on luottavainen fiilis tulevan suhteen, etenkin kun kesä kolkuttelee kohta ovella ja tarkoitus olisi ottaa poika meille asumaan hetkeksi. Päästään olemaan enemmän yhdessä treenien lomassa, sekin varmasti auttaa itse harrastamista.

Mahotonta treenaamista!

Eilen oli aksaharkat taas pitkästä aikaa. Tällä kertaa Kätkä ei päässyt mukaan, vain Reiska killitti istua etupenkillä turvavöissä kun ajelin kohti Pelloa. Ihanaa kun on vielä valoisaa ainakin puoleen väliin saakka, paljon paremmin jaksaa ajaa nuita tuhottoman pitkiä matkoja. Perille päästyämme käytiin lämppälenkki, vietiin tavarat halliin, koira häkkiin ja eikun lämmittelemään. Ohjaajamme Arin poika Matti päätti johtaa liikkeitä ja niin me juostiin hallia ympäri milloin etuperin ja milloin takaperin :)

Ensimmäiseksi harjoiteltiin lyhyttä pätkää jossa oli ajatuksena edetä sujuvasti ja niin että koira hakee hypyt ilman mahdottomia kääntyilyjä ja vääntyilyjä. Idea oli juosta melko lailla suoraa linjaa. Eka kierroksella jätin Reinon taas vaihteeksi liian lähelle eka hyppyä josta sainkin ansaitusti noottia. Uusi yritys ja eikun menoksi. Tein ensin liian laajoja kaaria mutta muuten Reino eteni hyvin. Toisella kierroksella tein suorempaa linjaa ja meni paremmin. Kompastukiveksi muodostui kepeille vienti: joko ryntäsin sinne itse eteen ja häiritsemään jolloin Reiska meni kepeille vasta toisesta välistä tai sitten kun yritin jäädä kauemmaksi se ei millään tajunnut että sen pitäisi mennä sinne pujottelemaan ihan itse. Tätä harjoiteltiin alkuverkoilla ja Ari palkkasi koiraa lelulla aina kun se onnistui. Ilman apulaista ei tässä vielä onnistuttu, mutta kotiläksynä tätä pitää harjoitella. Vein sen sitten toiselta puolelta ja siinäkin minun piti vain malttaa odottaa että se saa suoritettua myös keppien kakkosvälin ennen kuin lähden liikkeelle. Rytmitystä ja malttia siis tähänkin!

Tässä ensimmäinen harjoitus, mitat vain sinnepäin :)

Seuraavaksi alettiin tekemään rataa jossa oli hyvin samantyyppisiä vientejä kuin eka harjoituksessa. Tässäkin piti vain muistaa edetä rohkeasti! Reino oli oikein mukavasti matkassa, se jopa palkkautui pelkällä lelulla eli ihmeiden aika ei ole ohi :) Nostettiin pojalle rimat kuuteenkymppiin, parempi alkaa niillä nyt treenaamaan kun kolmosten radoilla ne aika tapissa taitaa olla. Pari pudotusta tuli, mutta eiköhän se opi tassunsa nostamaan kun se oppii että joskus ne esteet on vähän korkeampia. Kaiken kaikkiaan oli tosi mukavat treenit, sai juosta ja tehdä, haastaa itseä vähän ajattelemaan mikä sekään ei aina tosin ihan nappiin mennyt :) Mutta yrityksen ja erehdyksen kautta sitä pikkuhiljaa alkaa hoksaamaan että ai näinkö se olikin. Reino oli tosi tyytyväinen harjoituksen jälkeen, hieroin ja venyttelin sen vielä hallilla ja verkkasin sen huolellisesti niin johan oli lokoisat oltavat pojalla.


Tiistaina kun pidin omalle ryhmälleni harjoitukset, otin Rymyn mukaan taas tauon jälkeen. Oma jalkani ei ole ollut aivan kunnossa, joten edelliskerralla pojalla jäi hypyt välistä ja sen kyllä huomasi. Muttenkin kun liikunta on ollut enempi pihalla irti rallattelua ilman kunnon lenkkeilyä niin arvata saattaa kuinka paljon paineita sillä oli. Eihän meijän hommasta tullut sen yhen mitään, Rymyä kiinnosti vain kaikki hajut ja muut koirat enemmän. Välistä se meni rimojen altakin j voi kauhea, rengaskin oli muka aivan uusi tuttavuus :D Jestas tuota koiraa, toivottavasti se olis edes astetta mukavampi ensi viikolla! Alla pieni kooste sen pöljäilystä, pahoittelen laatua!

Keskiviikkona kävimme Karon kanssa Oulussa rentoutumassa, eli ensin Amarilloon (omnomnom...) syömään ja sitten leffaan! Olipas vain ihana päivä, mukava höntsäillä joskus niinkö ihmiset eikä aina vain koirailla :)

Silmät pyöreänä ko pöllöllä :D

Jos on koko vuoden syönyt lähinnä tällaista....

... niin kai sitä saa kerran vähän syöpötellä?

Kirmailua kolmosluokassa

Lauantaina koitti Reinon toinen esiintyminen kolmosten radoilla, tällä kertaa areenaksi valikoitui Tornion Kennelkerhon halli. Pellossa olleet kisat menivät meiltä aivan penkin alle, Reinoa ei kiinnostanut ollenkaan itse agility, tuomari ja toimihenkilöt kyllä sitäkin ennemmän. Muutenkin koko koira tuntui varsin vaisulta ja väsyneeltä, oli itse asiassa tuntunut jo pitemmän aikaa. Kokemusta saimme kuitenkin roppakaupalla ja kyllä sieltä kaksi tulostakin tuli, mutta ne olivat kyllä niin kauheita ja rikkonaisia ratoja ettei niistä osannut oikein iloita. Alla video yhdestä radasta jotta saatte vähän vertailukohtaa siihen miltä homma näytti nyt Torniossa.

Linkki videoon

Kuten huomaatte, aika kauheaa :) Se siitä, tuota oli ihan turha jäädä suremaan, mitään katastrofia ei kuitenkaan tapahtunut. Otatin Reiskasta kuitenkin verikokeet kaiken varalta jotta saadaan selvyys voiko väsynyt olemus johtua jostakin terveydellisestä syystä. Reino on myös hierottu vastikään, täytynee kuitenkin taas varailla uutta aikaa. Onneksi verikokeista ei paljastunut mitään hälyttävää joten sen suhteen saan olla rauhallisin mielin. Vaihdoin ruuan takaisin Boosterin Basicista Poweriin ja Reino sai viettää melkoisen rauhallista eloa Tornion kisoihin asti.

"Ne otti minun tassusta verta, huija!"

Lauantaina lähdimme siis Karon ja Reinon kera kohti Torniota. Poika oli ihan innoissaan kun näki mihin tultiin, se meni nelivedolla kohti hallia :) Ensimmäinen rataan tutustuminen jännitti, jotenkin vieläkin tuntui että en kuulu muiden kisaajien joukkoon. Kaikki heistä ovat niin kokeneita ja hyviä ohjaajia että suorastaan hirvitti olla siellä mukana. Ensimmäinen rata oli vaikea, alussa oli kunnon ansapaikat joihin mekin Reinon kanssa lankesimme. Tästä saan syyttää ihan vain itseäni, en uskaltanut jättää Reinoa alkuun ja pyytää sitä kahden hypyn takaa aloittamaan, pelkäsin että se alkaisi maleksimaan niinkuin Pellossa viimeksi ja ei keskittyisi agilityyn. Lähdin sen kanssa yhtäaikaa ja oma vauhtini sai sen menemään putkeen vaikka tarkoitus olisi ollut mennä ihan toiselle esteelle. Käytiin me vielä kerran sama putki uusiksi ennen kuin pääsimme jatkamaan. Rata meni muuten aivan sujuvasti, Reino irtosi yllättävän hyvin ja suunnittelemani ohjaukset onnistuivat. Kepeille en jarruttanut tarpeeksi ja Reino taisi mennä niihin vasta kolmannesta välistä. Tämän korjasin kaikessa rauhassa ja loppurata meni jees.


Toinen rata vaikutti onneksi paljon helpommalta kuin ensimmäinen ja olin paljon varmempi omasta tekemisestä jo radan kävelyn aikana. Aika monella kävi hassusti jo kolmannella esteellä, koira sai ilmeisesti liian kovan vauhdin kahden hypyn aikana ja ohjaajan sijoittuminenkin varmasti ohjasi väärälle hypylle ja osan putkeen. Päätin ottaa Reinon tiukkaan otteeseen ja meillepä kävikin niin että taidettiin tehdä sittenkin liian tiukka kurvi sillä rima putosi. Ei annettu tämän haitata vaan jatkettiin menoa. Hienosti poika kuunteli jarrua putken jälkeen ja otti kepit hyvin. Itse vain tukin keppien loppua kohden ihan liian lähelle koiraa ja häiritsin pujottelua, tyhmä minä! Loppu meni kuitenkin kivasti, meinasin vain kolmanneksi viimeisellä hypyllä menettää koiran persjätön aikana mutta onnistuneesti sen sieltä noukin mukaan. Sijoitus oli tällä radalla 11/33, virhepistein 7,06, tuloksia tuli yhteensä 18 kpl.

Linkki videoon

Vielä oli jäljellä hyppyrata joka vaikutti kävellessä ihan tosi hauskalta! Pitkää linjaa jossa sai juosta. Päätin että tälle radalle lähdetään ihan täysillä. Ainoa pieni jännitysmomentti oli ensimmäinen hyppy joka hypättiin poikkeuksellisesti "väärään" suuntaan. Tästä oli loikka suoraan kohti yleisöä ja pikkusen jänskätti lähteekö Reiska seikkailemaan sinne. Tämän ratkaisin niin että heitin koiran esteelle ja saman tien lähdin juoksemaan kohti putkea jolloin Reinolla tuli kiire perään. Tämä oli oikein jouheva rata vaikka ennen keppejä herra karhukoira päätti että maassa on jotain mielenkiintoista ja sitä piti vauhdissa vähän nuuskaista. Pirhana kun yksi rima tuli alas, muuten mentiin jo suht lujaa! Tulos oli loppujen lopuksi 4/27, virhepisteitä 6,14. Olin tosi, tosi tyytyväinen koiraan ja vähän itseenikin! Oli niin mukavaa kun Reino oli taas normaali oma itsensä eikä perässä vedettävä kivireki.

Hyvillä mielin kotiin, Reinolle paljon herkkuja ja pusuja <3 Koira oli melkoisen väsynyt vielä seuraavaana aamunakin, raukkaparka kun väsyttää itsensä turhalla haukkumisella ja mesoamisella. Stressitaso laskee hitaasti ja sen täytyykin antaa palautua kaikessa rauhassa. Katsotaan nyt miten jatkossa kisaillaan, todennäköisesti keskitymme nyt enemmän laadukkaaseen treenaamiseen, mutta ehkä sitä jotku kisat voisi käydä seku hyppelemässä. Eikait sen tarvi niin vakavaa olla, hauskaahan sinne lähdetään pitämään, kävi miten kävi vai kuinka ;)

Metsästyskoirasta agilitykoira?

Olen pitkään miettinyt että kirjoitan aiheesta, sillä moni on kysellyt minulta kuinka olen saanut Reinon toimimaan harrastuskoirana. Täytyy tietenkin muistaa että jokainen koira on yksilö ja se mikä toimii jollekin ei välttämättä käy toiselle. Teksti pohjautuu vain ja ainoastaan kokemuksiini omien koirieni kanssa.

Niinkuin varmasti kaikki koiraharrastajat tietävät, kaiken tekemisen pohja rakennetaan hyvälle kontaktille ja suhteelle omistajan ja koiran välillä. Et voi viedä koiraa agilitykentälle kylmiltään ja alkaa opettaa sille esteitä. Todennäköisesti koirasi katoaa paikalta ääntäkin nopeammin kun hihna löysätään ja sitä ei voisi vähempää kiinnostaa omistajan huhuilu keskeltä kenttää. Metsästysrotuinen koira on syytä tapakasvattaa siinä missä mikä tahansa muukin, se ei taatusti pilaa sen metsäviettiä. Kun Reino ja Rymy tulivat meille, opetin molemmille katsekontaktin tärkeyden. Kun sanoin koiran nimen tai sanan katso, ne saivat välittömästi palkan kun edes vilkaisivatkin minuun. Tätä toistettiin niin kauan että siitä tuli molemmille täysin selvä juttu. Kun sain koirat ymmärtämään että katse minua kohti tietää jotain hyvää tai hauskaa, oli helppo lähteä opettamaan muita persukäskyjä.

Rymyn katsekontaktia

Molemmille opetin sivulle tulon perusasentoon, seuraamisen vierellä, luoksetulon ja henkilökohtaisesti minulle kaikista tärkeimmän, eli pihalla irti pysymisen. Tämäkin on osalle metsästävien koirien omistajista täysi mysteeri: osa sanoo että sitä ei voi opettaa ja osa taas on sitä mieltä että he eivät edes halua estää koiraa lähtemästä suoraan häkiltä mielenkiintoisten hajujen perään. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeintä, että arki on sujuvaa ja voin päästää koirani rauhallisin mielin pihalle. Älkää käsittäkö kuitenkaan väärin, opettaminen ei ole ollut helppoa! Välistä olen etsinyt kahta pientä karvaista ötökkää pitkin kylää murha-aikeet mielessäni, välistä olen paimentanut ne raivosta kihisten naapurin tontilta. Äänijänteet ovat olleet kovilla ja tunnustettakoot että ilman avopuolisoni vankkumatonta auktoriteettia olisin voinut olla aika lailla pississä niin sanoakseni.

Minkä nuorena oppii...

...sen vanhana taitaa!

Molempia koiria on palkattu aina kun ne tulevat luokse, päästetty takaisin jatkamaan leikkejänsä ja sama uudestaan. Näin ne ovat oppineet että on hyvin palkitsevaa tulla moikkaamaan että mitä se emäntä oikein huutelee ja se ei aina tarkoita takaisin kytketyksi joutumista. Todella tärkeää on myös sosiaalistaa koira, antaa sen leikkiä monenlaisten kavereiden kanssa mutta kouluttaa se myös siihen että aina ei kavereita moikata vaikka ne tulevat esimerkiksi lenkillä vastaan. Treeneissä pyrin siihen että koira ei koskaan niiden aikana pääse leikkimään ja touhuamaan kavereiden kanssa sillä se on meidän yhteistä työaikaa, leikit siirretään myöhemmäksi.

Reino harjoittelee seuraamista taluttimetta

Tällaisesta asetelmasta voi ajatella esimerkiksi agilityn aloittamista koiran kanssa. Reino oli aluksi treeneissä aika mahdoton, yli puolet ajasta sain tehdä töitä että se kiinnostui minusta ja siitä mitä teimme. Ja kuvitelkaa kuinka paljon pohjatöitä olin jo tehnyt! Tottakai se oli vielä nuori koira tuolloin, vasta vähän yli vuoden mutta uskon ja väitän että sen rodut tekivät siitä haastavan motivoitavan sillä metsästysrotuisilla koirilla ei ole samalla tavalla miellyttämishalua kuin esimerkiksi paimenkoirilla. Jouduin pohtimaan paljon millä saan sen kiinnostumaan, miten palkkaan ja miten toimin jos se vain haahuilee omiaan. Sen totesin että vihaisena karjuminen ei todellakaan tuottanut mitään tulosta, toisaalta pelkkä positiivinen vahvistekaan ei ollut loppujen lopuksi riittävä. Täytyi siis olla luova!

Kaunis kontakti

Olen saanut paljon apua ja neuvoja ammattilaisilta ja kiitän niistä valtavasti. Ensimmäinen opetus tuli Helena Potfajovan agilityleirillä kesällä 2014. Reinohan rallatteli ympäriinsä pitkin pusikoita joka kerta kun se löysättiin irti ja minun piti yksinkertaisesti vain saada se kiinnostumaan itsestäni. Juoksin ja lallattellin ympäri kenttää kaksi päivää ja aina kun se viimeinkin tuli luokse, palkkasin mahdottomasti. Leirin viimeisellä tunnilla se sitten viimein suoritti ihan oikeasti rataa :) Tämä olisi voinut olla masentavaa, kaksi päivää ja pääsimme tekemään vain yhden harjoitteen, mutta olin onneni kukkuloilla!

Tehdään keinusta hauskaa!

Jossain vaiheessa matkaa Reino päätti alkaa purkaa intoaan ja hermojaan rälläilemällä esteitä ihan miten sattuu ja oman päänsä mukaan. Valmentajani Arin kanssa päädyttiin sellaiseen ratkaisuun että joka kerta kun Reiskaa ei huvitakaan tehdä niin kuin minä pyydän, se saa mennä häkkiin jäähylle. Lisäksi kouluttaja Seppo Savikko neuvoi tekemään sen täysin vailla tunteita, eli ei negatiivista äänensävyä, vaan ihan rauhallisin mielein koira häkkiin hengähtämään ja sitten kun kokeillaan uudestaan, piti olla todella positiivinen ja innostava. Monet treenikerrat ehdin olla itse estetreeniä tekemässä vain pari minuuttia, mutta se aika kannatti uhrata koiran koulutukseen sillä tämä todellakin tepsi.

Paikalla oloa

Nykyäänkin minun pitää olla todella tarkkana ja puuttua heti kaikkeen, eli jos Reino haikailee laisinkaan, käy nuuskimassa treenikaverin häkkiä tai vastaavaa, se pitää jäähdyttää heti. Tästäkin sain opetuksen kun luulin että ongelma oli selätetty ja oma tarkkaavaisuus herpaantui. Viime treeneissä häkitin Reinon pitkästä aikaa ja sehän oli kuin tulta ja tappuraa sen jälkeen radalla, ei paljon muut kiinnostaneet.

Rymy, joka on ollut enemmän tokokoirana, on vastikään aloittanut agilityn ihan tosissaan. Sen kanssa pitää taas toimia hieman eri tavalla, ainakin tässä vaiheessa. Se ei ole vielä niin syttynyt aksasta, että se kokisi häkittämistä rangaistuksena joten se on melko tehotonta nyt. Sovin siis aina ennen radalle menoa treenikaverieni kanssa että he ovat valmiina häätämään sen vihaisesti pois. Tämän jälkeen kutsun Rymyä oikein iloisesti ja kun se tulee luokse, niin palkkaan valtavasti. Kärjistettynä, muut paha ja minä hyvä :) Sitten uudestaan tehtävän kimppuun. Tähän mennessä tämä on toiminut erittäin hyvin, mutta koko ajan pitää olla tuntosarvet koholla josko metodeja tarvisi muuttaa. Rymy myös palkkaantuu paremmin lelulla kuin Reino, mutta yleisesti ottaen olen ainakin omien koirieni kohdalla todennut ruokapalkan toimivan paremmin.

Leikki on kivaa!

Tällaisten rotujen kanssa tarvitsee roppakaupalla kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja ennen kaikkea huumorintajua! Motivointi on avainasemassa sillä nämä eivät kovin helposti tee asioita vain miellyttääkseen omistajaa. Toki taas kerran koirissa on eroja, mutta koiralle on tehtävä asia niin mieleiseksi ja kannattavaksi että se haluaa suorittaa sen iloisin mielin. Se tunne kun koira viimein toimii on jotain aivan uskomatonta! Ensimmäinen nollarata Reinon kanssa on yksi minun elämäni kohokohtia, silloin pääsi kyllä itkukin. Vaikeasti motivoitavan koiran kanssa onnistuminen vaatii moninkertaisen työn perinteisiin harrastuskoirarotuihin verrattuna, sillä jo se, että pääset harjoittelemaan itse esteitä ja ohjauskuvioita ottaa oman aikansa.

Rovaniemen kisat ja voittorata!

Vaikka joskus tuntuu että hakkaan päätäni seinään ja mistään ei tule mitään, en vaihtaisi omia koiriani mihinkään! Ne ovat kasvattaneet minua omistajana ja ohjaajana valtavasti ja uskon että näillä eväillä pystyn jatkossa kouluttamaan koiran kuin koiran.