Nyt tarjolla arvonta kaikkien lukijoiden kesken, niin rekisteröidyille kuin anonyymeillekin lukijoille!
Arvonnan palkintona on toiveittesi mukaan suunniteltu uniikki näyttelyhihna, materiaalina satiininauhapunos/helmet.
Osallistua voit kommentoimalla seuraavat:
1. Miksi luet juuri tätä blogia? 2. Mahdollisia vinkkejä blogin laadun parantamiseksi 3. Oma sähköpostiosoitteesi jotta voin ilmoittaa voittajalle henkilökohtaisesti.
Nyt on mätsäreistä selvitty ja ei me taidettukaan sokaista tuomaria meidän superhienolla hihnalla. Aloitetaanpas kuitenkin alusta: aamulla heräsin jo kahdeksan maissa ja hoidin hevoset sekä hain koirat aamuksi sisään. Piti ottaa vielä viimeiset treenit ennen koitosta ja laittelin itseni valmiiksi. Kävin syömässä aamupuuron anoppilassa ja samalla sovimme Karon kanssa aikataulut. Yhdentoista maissa Karo ja Humu hyppäsivät kyytiin ja ensimmäiset kilometrit olivat ihan kauheita. Meidän molemmat pojat huusivat ja haukkuivat uutta tulokasta vaikka Humu ystävällisesti laski kuononsa häkin päälle ja antoi Reinon ja Rymyn nuuskia. Missään vaiheessa se ei itse edes haukkunut, mitä nyt näytti hyvin kärsivää naama kun toiset räksyttivät niin että korvat soivat. Pysähdyimme kylällä kauppaan ja kävin ostamassa suihkepullon jonka täytin vedellä ja sen jälkeen ei muuten haukuttu! Kätevä kapine, ei tarvitse itse korottaa ääntä ja koira on varmasti hiljaa.
Rymmeli
Ajokeli oli aivan kauhea, sohjoa ja loskaa sekä liikennettä oli melkoisesti. Pääsimme kuitenkin ehjin nahoin Pelloon ja käytimme ensin koirat pissalla jonka jälkeen suunnistimme sisälle halliin. Rymy-parka joutui jäämään autoon, mutta se tyytyi tilanteeseen ihmeen hyvin. Vein Reinon häkkiin odottelemaan ja otin myös Humun paperit ja menin ilmoittautumaan. Paikalle ilmestyi myös tuttuja: Krista oli lapinkoirineen mukana ja joukkio oli oikein suloinen. Treenasin Reinoa hieman, se oli aivan täpinöissä mutta myös stressasi tosi paljon vaikka paikka oli tuttu. Se vinkui ja oli kaikin mahdollisin tavoin aika raskas, mutta pakko se on opettaa tilanteisiin joissa on paljon ihmisiä ja koiria jos mielimme joskus aksassa kisata. Onneksi meidän vuoroomme oli reilusti aikaa ja se sai purkaa hermostuneisuuttaan ennen sitä. Humua oli kyllä ihana nähdä, on se vain niin hellyttävä ja mukava koira. Se muisti kaikki temputkin mitä opetin sille viime talvena ja ihan yhtä kova nakkikerjäläinen se oli edelleenkin.
Humu ja Laura viime kesänä Oulussa Kuva Erja Pekkala
Viimein oli meidän kehämme aika ja Reino sai mennä todella kauniin huskyn kanssa mittelöimään. Oli hienoa nähdä kehässä oikea käyttöhusky eikä mitää showlinjan puuhkia, se liikkui uskomattoman upeasti ja rakenne miellytti ainakin omaa silmää. Tuomari naureskeli Reinolle että se saa possuilla vielä vaikka kuinka ihan luvan kanssa, se kun on ihan vauva vielä. Onneksi ei kuitenkaan sikailtu vaan juostiin oikein nätisti remmi löysällä ja jopa seisottiin (eri asia oltiinko näyttelyasennossa mutta noh, pääasia että kaikilla neljällä tassuttimella!). Odotetusti saimme sinisen nauhan perusteluina vielä hieman pehmeä liike, mutta ei me huonolle hävittykään.
Humu sai Karon kanssa punaisen nauhan, se esiintyi taas kerran tutulla varmuudella. Karo oli vain sen verran kipeänä että luovutti koiran suosiolla minun hoiviini punaisten kehään ja se meni tosi hienosti. Humu juoksi aivan superhyvin ja seisoi sitäkin paremmin. Täytyy kyllä kehua kuinka mukavia koiria niistä (Humusta ja Nemosta) kehkeytyikään, mutta ne jotka ovat lukeneet blogia pidemmältä ajalta tietävät että olemme me niiden kanssa töitä tehneetkin! Humu sijoittui kuudestatoista koirasta neljänneksi mihin olimme todella tyytyväisiä. Reinolla ei mennyt ihan niin putkeen, mutta sen käytös oli viime vuoteen verrattuna aivan loistoluokkaa joten olen kyllä tyytyväinen. Vielä on paljon tehtävää mutta eipähän käy aika pitkäksi.
Tänään heräsin aika myöhään, Joni oli niin kultainen että oli hoitanut kaikkien eläinten aamuruokinnat, myös hevosten joten sain köllötellä hyvällä mielellä hieman pitempään. Puolenpäivän aikaan hain koirat sisälle ja annoin molemmille luut. Reino oli kylläkin sitä mieltä että nyt ei millään malttaisi syödä luuta vaan pitäisi leikkiä koko ajan! Siivosin koirien häkin, vein hevoset ulos ja kävin vielä koirien kanssa kaupassa. Nyt onkin sitten aika pyhittää loppupäivä siivoukselle ja pyykinpesulle, pojat saavat käydä vielä iltasella sisällä syömässä sapuskat ja saamassa hyvän yön rapsutukset :)
Eilen kuulin valitettavasti todella surullisia uutisia: Lirikan nuorimmainen varsa Ida oli jouduttu lopettamaan suolenkiertymän vuoksi. Todella, todella harmillista, niin nuori hevonen kyseessä, se oli kuitenkin vasta viisivuotias. Onneksi Heili ja Riikka voivat kuitenkin hyvin, oli ilo saada yhteydenotto Heilin nykyiseltä omistajalta ja kuulla miten tammalla sujuu. Ei olisi hevonen voinut parempaa kotia löytää, siellä se saa hypätä sydämensä kyllyydestä ja omistajakin on sen verran rämäpää ettei pienistä hätkähdä ;)
R.I.P Pikku-Ida Kuva Minsku Kerttula
Huoh, eiköhän se ole aika minunkin jatkaa sitä mainostamaani pyykinpesu- ja siivousurakkaa, mutta ollaanpas taas kuulolla!
Täällä taas! Onpas vain ihanaa kun on "lomaa" ja saa olla kotosalla ja hoitaa otuksia sekä siivota kotia! Reino ja Rymy ovat olleet joka päivä sisällä tunnin tai pari ja ovat ihan innoissaan kun saavat sohvalla kölliä ja jyrsiä luita. Tälläkin hetkellä molemmat retkottavat olohuoneessa oikein tyytyväisinä ja äsken treenasimme Reinon kanssa näyttelyasentoa. Huomenna on Pellossa mätsärit jonne suuntaamme Karon ja Humun kanssa. Reino ei siis millään haluaisi seistä kaikilla neljällä tassutimella! Sillä on tasan kaksi vaihtoehtoa; joko se nousee kahdelle jalalle tai sitten se istuu. Nyt tuntuu että se EHKÄ hiffasi mistä on kyse, tässäkin on kyse vain oikea-aikaisesta palkkaamisesta ja minun reaktionopeudestani. Noh, ajattelin että esitän sen oikein tosi sievässä bling-bling-hihnassa niin tuomari voi sokaistua sen säihkeestä eikä huomaa meidän törttöilyjä ;)
Joulupäiväkin meni oikein leppoisissa merkeissä, emme jaksaneet edes paikallisessa käydä. Onneksi naapureilla oli samat fiilikset ja he tulivatkin tänne saunomaan. Ilta oli oikein mukava ja voin sanoa että paljon mieluummin vietän sen juurikin noin, hyvien ystävien seurassa ja kotona. En halua maksaa itseäni kipeäksi siitä että joudun katselemaan kaikenmaailman pösilöitä. Ei sillä, toisaalta olisi ollut varmasti ihan kiva nähdä niitä tuttuja joita ei muuten täällä oikein näe, mutta en oikein usko että baarin metelissä tulee kuitenkaan juteltua kunnolla.
Reino nautiskelee
Miten tän saa poikki?!
Tänään olin töissä ja "loma" taas jatkuu, edessä on kolme vapaata. Kotiin tullessani kävin viemässä hevoset sisälle, siivosin ja purutin karsinat ja ruokin muorit.Tämän jälkeen hain tuhokaksikon sisään ja ne taistelivat ja vuoroin löhösivät sohvassa pitkin pituuttaan. Rymyn tassu on jo huomattavasti parempi, mutta en uskalla ottaa mitään riskiä sen paranemisen suhteen ja se saa jäädä huomenna joko kokonaan kotiin tai sitten se majailla autossa kuljetushäkissä odottamassa mätsäreiden ajan. Ilmakin pitäisi olla sopivan lauha, niin sillä ei tule liian kylmä eikä liian kuuma ja se pääsisi kuitenkin mukaan.
Ystävät
Handleri, Tähti ja manageri
Laitan tähän postaukseen mukaan myös lisää messarikuvia joita sain muistitikulle Marilta, aika mukavia otoksia oli tullut!
Miten teidän lukijoiden joulunaika on mennyt? Oletteko koirailleet tai hevostelleet paljon? Postauksiin saa myös kommentoida, on ihan mukava tietää lukeeko tätä edes kukaan :)
Nyt on viimeinkin aatto ohi ja oli ihanaa taas kerran. Aamulla heräsin ja vein heposille heinät ja hain koirat sisään syömään aamusafkat. Koirat olivat oikein tyyvyäisiä, mitä nyt Rymy ontui vielä sitä kipeää tassuaan mutta sekin näytti jo ihan hyvältä. Aamupäivästä kävin mummolassa viemässä lahjapaketteja ja siitä jatkoin anoppilaan jossa join aamukahvin ja samalla katselin ruuanlaittoa ja kaikkea ihanaa joulutohinaa.
Laittelin itseni suhteellisen edustuskuntoon ja ja lähdimme viemään joululahjat Jonin kummipojalle sekä maailman parhaille naapureille (ja nyt en puhu niistä kaameista valittajista jotka ovat toiset naapurimme!). Tämän jälkeen menimme anoppilaan jossa oli Jonin ja Karon molemmat isovanhemmat ja söimme vatsamme täyteen. Avasimme lahjat joita oli tullut taas ihan liikaa! Paras lahja ikinä oli appivanhempieni ostama jumpsuit, se oli musta jossa oli pinkkejä merkkejä. Hauskinta oli että myös Karo ja Joni saivat samanlaiset, Jonilla oli vain erivärinen. Kiitos Maarit ja Onni!
Meikäläinen uudessa jumpsuitissa ja Viljo-mummeli
Lähdimme anoppilasta ja ajelimme äidin ja Anttonin luo jossa söimme hieman lisää ja Anttu sai aukaista lahjat. Olin odottanut eniten suolalohta ja äidin tekemää luumurahkaa ja voi luoja että mänttäsin syödä. Leikimme myös Antun puhelimella MixedUp-sovelluksella jossa sekoitetaan kahdet kasvot keskenään. Herranen aika että me naurettiin! Se oli kyllä hauskinta huvia pitkään aikaan!
Viljo avaa pakettia (joka ei muuten ollut edes sen oma, se varasti sen Onnilta :)
Hihhih., kun omat on aukaistu niin pöllitään toisten lahjat
Seitsemän maissa ajelimme takaisin kotiin ja haimme Karon meille kylään (tästähän alkaa muodostua jo perinne!) ja istuimme juttelemassa ja kuuntelemassa musiikkia. Veli (Karon hellu ja Nemon omistaja) tuli myös ja sain lahjaksi vielä ihan uskomattoman hienon jutun: viidenkymmenen euron lahjakortin Hallin Herkkupuotiin! Ajattelin että ostan Reinolle samanlaiset valjaat kuin Rymylle ja lopulla rahalla pojille ruokaa.
Oli oikein ihana joulu ja tänään ajattelin ottaa oikein rennosti!
Tänään oli viimeinen työpäivä ennen pitkiä vapaita ja oli kyllä tosi hiljaista. Tein töissäkin aikani kuluksi joulusiivouksen ja saimme aivan ihanat joululahjat työnantajaltamme, Jensen sänkymalliston Perfect Pillown! Olenkin siitä haaveillut mutta en raaskinut ostaa sillä hintaa sillä oli lähemmäs sata euroa. Kiitos, tämä tyttö on nyt onnellinen! Töiden jälkeen kävin vielä viimeisillä joululahjaostoksilla ja kävin viemässä serkkutytölleni pienen lahjan.
Onneksi isä oli hakenut päivällä Rymyn lääkkeet ja jättänyt ne matkallaan meille. Ei ollut kuulemma kipeä tassu paljon menoa haitannut, se oli taas vaihteeksi hyppinyt kuin kenguru varmaan metrin loikkia ilmaan. Kun pääsin kotiin, vein hevoset sisälle ja siivosin boksit ja sen jälkeen pääsivät koirat tunniksi sisään siliteltäväksi ja Rymy sai ensimmäisen lääkkeensä. Se on niin ahne että tabletti meni pureskellen alas ilman mitään vaikeuksia, hassu tyyppi.
Muuta tänään en ole sitten ehtinytkään tehdä, huomenna olisi sitten jouluaatto, kerrassaan ihanaa! Laitetaan tähän loppuun vielä pieni videopätkä meidän muutaman viikon takaisista treeneistä, toivottavasti päästäisiin pian hallille, en malta odottaa!
Mahtava fiilis, mulla on yksi päivä vapaata, sitten töitä ja ensi viikolla onkin jo melkein loma, niin paljon saa olla kotosalla. Nukuin tänään ihan häpeämättömästi puoli yhteentoista ja loppupäivä olisikin pyhitetty joulusiivoukselle. Messariviikonloppu oli mahtava mutta toisaalta oli mukava palata taas arkeen ja omien koirien kanssa treenaamiseen. Torstaina ajelin poikkeuksellisesti yksin agilitytreeneihin sillä Fannilla alkoi juoksut ja Mari jäi pois. Otin mukaan molemmat pojat ja kun pääsimme perille kävimme taas Reinon kanssa lämmittelyjuoksulenkin jonka jälkeen lähdin opiskelemaan meille kyhättyjä ratoja. Tällä kertaa harjoittelimme melko yksinkertaisilla tehtävillä, perehdyimme kunnolla oikeaoppisen valssin suorittamiseen. Ajoituksen pitää olla todella tarkka, meikäläisellä tahtoo käydä useasti niin että käänny liian myöhään enkä ota muutamaa askelta samalla taaksepäin ja näin ollen vien koiralta tilaa ja se ei pääse etenemään seuraavalle esteelle. Loppujen lopuksi viimeisellä radalla onnistuimme tekemään niin näpsäkän valssin että saimme todella paljon kehuja, jee!
Pojat odottelevat treenivuoroa
Reino meni putkeen paremmin kuin koskaan, Ari tuumasi että siitä on tainnut tulla täysin putkihullu! Olin todella yllättynyt siitä että vaikka Reinon pahin vihollinen Hohtokin oli paikalla, se ei itse radalla antanut sen läsnäolon haitata, eikä se lähtenyt sinne rähinöimään. Ehkä me ollaan vähän edistytty ja koira on todennut että radalla olo voittaa kavereille räyhäämisen. Rymy sai taas harjoitella perusnäyttelyjuttuja ja se käyttäytyi oikein kivasti. Reinonkin kanssa harjoittelimme myös tottista ja voi taivas miten hyvin se seurasi pitkän pätkän! Jätkä sai oikein kunnolla herkkuja ja rapsutuksia palkinnoksi, oli se hieno! Saimme joulun kunniaksi myös glögiä, julmustia ja piparkakkuja, oli tosi mukava tunnelma. Harmi että nyt tulee joulutauko, olisin itse ihan treenivireessä.
Eilen kun tulin töistä Joni kertoi Rymyn satuttaneen tassunsa, sillä oli takajalan anturassa kunnon vekki. Otimme pojat sisälle ja katsoin tassun ja olihan se aika kauhea. Kysäisin heti eläinlääkäriltä lähdemmekö tulemaan saman tien vai mitä tehdään? Pekka sanoi että jos se ei vuoda, niin se menee kyllä itsestään kiinni mutta todennäköisesti antibiootit voisivat olla kohdallaan. Katsotaan jos saisimme ne tänään hakea Pellosta tai sitten huomenna täältä apteekista.
Lirika ja Mira ovat nautiskelleet lauhemmista keleistä ja tarhailleet pitkiä päiviä. Lirika on etenkin vaikuttanut todella levolliselta ja tyytyväiseltä, rutiinit ovat kunnossa ja mikään ei stressaa niin eiköhän se mummeli jaksa vielä pitkään.
Tähän loppuun haluan vielä lisätä ihan mahtavan videon meidän agilityohjaajaltamme Arilta, koira menee niin hienosti! Tuohon kun itsekin joskus pääsisi niin olisin onneni kukkuloilla!
Vihdoin ja viimein sain meidän hurjan roadtrip-videon kyhättyä kokoon. Elokuvahan on viimeisen päälle ammattimaisesti kuvattu ja toteutettu ja etenkin meikäläisen no niin-kommentti jokaisen klipin alussa oli astetta koomisempi. Sen pidemmittä puheitta nauttikaa, kokekaa myötähäpeää, naurakaa ja iloitkaa matkassamme!
Kamalista pakkaspäivistä selvitty nipin napin, täällä kävi lukemat jo lähes kolmessakymmenessä asteessa, hrrr. Voi että minua säälitti koiraparat vaikka vallan hyvin tiedän että ne pärjäävät paksun turkkinsa ja lämpimän koppinsa ansiosta mainiosti. Sääli sai minusta kuitenkin vallan ja vein niille sunnuntaina ylimääräisen peiton jonka Reino hilasi välittömästi koppiin. Ajattelin hyvillä mielin että nyt niillä on varmasti oikein lämmin, mutta aamulla kohtasin revityn ja raadellun peiton joka oli tuhansina silppuina ympäri häkkiä. Se siitä lämpimästä peitosta sitten.
Pidin suosiolla hevosiakin pari päivää sisällä, sillä ilma oli oikeasti aivan järkyttävän kylmä ja tallikin olisi mennyt pakkasen puolelle ja putkia ei ole kiva sulattaa. Pollet vaikuttivat täysin tyytyväisiltä järjestelyyn, aamulla ja illalla siivosin karsinat ja heinät ja vesi tulivat turvan eteen neljä kertaa päivässä. Tänään oli onneksi niin lauha ilma, että ne pääsivät ulkoilemaan koko päiväksi. Lirika oli piehtaroinut niin innoissaan että oli saanut loimensakin vinoon ja toisen mahavyön auki, höppänä muori.
Tänään taas mietiskelin kuinka kovasti nuo eläimet rytmittää elämää ja päivät menevät melko tarkasti samalla rutiinilla. Päätinkin tehdä pitkästä aikaa Lauran päivä postauksen jossa näette miten meikäläisen vuorokausi rytmittyy.
Klo 8.00 Kello soi ja nousen ylös. Ensimmäisenä menen ruokkimaan kissat ja Irma huutaa kuin viimeistä päivää, jollakin taitaa olla nälkä. Chinchillahuoneesta valo kiinni jotta tytöt pääsevät nukkumaan "yöunensa". Seuraavaksi ulkovaatteet päälle ja koirat ruokkimaan ja juottamaan. Molemmat kaipaavat silityksiä ja juttelen niille hetken. Tallissa odottaa kaksi nälkäistä hevosta jotka vien ulkoilemaan. Haen heinäpaalin ja nakkaan aamuheinät ja samalla lasken sisältä lämmintä vettä kastelukannuun jonka kaadan hevosten juottoastiaan.
Klo 8.20 Menen takaisin sisään ja meikkaan, harjaan hiukset, pesen hampaat ja vaihdan vaatteet. Luen hetken vielä kirjaa (tällä kertaa menossa Twilight varmaan miljoonatta kertaa) ja hyppään sitten autoon ja ajelen työpaikalleni.
Klo 9.25-16.00 Olen töissä.
Klo 16.15. Haen Lakkapäältä purua jonka jälkeen ajelen kaupunkiin etsimään sopivaa liiviä viikonlopun näyttelyä varten. Rajalla-kauppakeskuksessa Seppälä ei petä tälläkään kertaa ja lähden tyytyväisenä jatkamaan matkaa. Käyn vielä Halpa-Hallissa ja onnistun lahjakkaasti vetäisemään lipat liukuportaissa ja lennätän avaimeni vahingossa pitkin liikkeen lattiaa. Onneksi ne löytyivät heti ja toivottavasti kukaan ei nähnyt lentoani!
Klo 17.30 Olen viimein kotona ja vaihdettuani vaatteet lähden Reinon kanssa juoksulenkille. Ohitimme hienosti edessä menneen koirakon ja takaisin tullessa Reino meni hienosti sivulla ja ei puhunut mitään toiselle koiralle.
Klo 18.15 Siivoan karsinat ja purutan ne sekä laitan heinät valmiiksi odottamaan. Hevoset sisälle ja yövalo päälle.
Klo 18.30 Lähden käymään Ylitorniolla kaupassa. Juttelen samalla ystäväni kanssa puhelimessa, sillä molempien kiireisen elämän vuoksi ehdimme nähdä vain muutaman kerran vuodessa, mutta puhelinlangat laulaa senkin edestä.
Klo 19.20 Naapurin Mari tulee kylään ja teemme muutaman näyttelyhihnan ja juttelemme viikonlopun näyttelystä.
Klo 21.00 Luen kirjaa ja syön iltapalaa ja vien myös koirille iltaruuan.
Klo 21.30 Tietokoneen ääressä istuskelua, bloggaamista ja yleistä hengailua, hetken kuluttua nukkumaan.
Tämä päivä oli harvinaisen leppoisa, mutta on hauska huomata kuinka päivä rytmittyy eläinten ruokinnan ja liikutuksen mukaan. Olisin varmaan patalaiska sohvaperuna jos meillä ei olisi yhtään otusta!
Ajattelin muuten tehdä messarireissusta videopostauksen, olisiko sellaiselle toivetta? Vähän tyyliin tytöt roadtripillä :)
Heissan mussukat! Eilen olimme taas Pellossa treeneissä ja meinasi mennä todella hilkulle että ehdimme ajoissa, töissä meni oletettua myöhempään ja tietysti kun on kauhea kiire, kaikki menee niin hitaasti kuin mahdollista. Tankilla käydessäni kone jumitti ja oli jopa normaalia hitaampi, kotimatkalla eteeni sattui useampikin sunnuntaiajelija ja jotta mikään ei varmasti nopeuttaisi menoa, oli paikallisessa marketissa tietysti "veikkausmummo" joka jumittaa kassan joka ainoa kerta. Apua, onneksi loppumatka sujui kommelluksitta ja syöksyin kotona vaihtamaan vaatteet ja nappasin Reiskan mukaani. Ajoin hakemaan Marin ja Fannin ja kauheassa kelissä huristelimme Pelloon, onneksi ehdimme ajoissa.
Kävimme Reinon kanssa pienen hölkkä- ja pissalenkin ja menimme sen jälkeen sisälle odottelemaan ohjaajaamme Aria. Harjoittelimme kaikessa rauhassa tokoa, seuruu menee jo aika mukavasti ja muutaman kerran treenattiin sitä, että koira menee maahan, itse siirryn siitä muutaman metrin päähän ja palaan hetken kuluttua ja pyydän sen perusasentoon. Reinolla oli tässä hieman vaikeuksia, sillä se tahtoo vieläkin köllähtää hieman sivuittain etenkin silloin kun tulen takaisin sen sivulle. Parin kerran jälkeen se meni jo tosi hyvin ja päätimme treenit siltä osin siihen. Kokeilimme myös hieman kehäkäyttäytymistä, juoksutin sitä muutaman kierroksen ja pyysin välistä seisomaan paikallaan. Se tuntuu siltä että olisi saanut vähän hajua ettei tarvitsekaan aina istahtaa kun pysähdytään. Käytämme seisomisesta käskyä SEIS. Viimein Arikin ehti paikalle ja aloimme harjoitella ensimmäistä tehtävää.
Rata vaikutti ensi silmäyksellä helpolta mutta sitä se ei ollutkaan. Ensin oli kaksi hyppyä jonka jälkeen piti ohjata koira putkelle joka oli puomin alla ja koska siinä ei ollut suurta mutkaa, koira selvitti sen hyvinkin nopeasti. Tämä johti siihen, että ohjaaja ei ehtinytkään ottamaan vastaan seuraavalle esteelle ja koira joko jatkoi omiaan tai jäi paikalleen jäkittämään. Meille kävi juuri niin että olin törmätä Reinoon putken suulla ja seuraava este meni aivan räpellykseksi. Tarkoitus olisi ollut tehdä putkeen jälkeen valssi mutta enhän minä sitä ehtinyt, Reino oli liian nopea. Putken jälkeisen esteen perässä oli hyppy oikealle ja Reino karkasi hanskasta liiaksi vasemmalle ja meni esteen ohi parikin kertaa ennen kuin sain sen oikeaan paikkaan. Tässäkin syy oli vain ja ainoastaan ohjaajassa, minun piti selkeästi johtaa se enemmän oikealle ja näin ollen pääsimme esteen yli. Seuraavaksi putki ja siitä vielä hyppy. En ollut todellakaan tyytyväinen ensimmäisiin kierroksiin ja varsinkin kun Ari vielä meitä "vanhoja" kuumotti kehumalla nuorempaa treenaajaa nopeudesta ja hyvästä kunnosta niin pakkohan sitä oli ryhdistäytyä :)
Toisella kierroksella ehdin loistavasti ennen Reinoa putken päähän (juoksin kuin mielipuoli että ehdin!) ja sain sen persjätöllä seuraavalle esteelle sujuvasti. Siitä kunnon kaarto oikealle, koira mukaan ja esteen yli seuraavalle putkelle ja loppurata menikin lähes ensi yrittämällä hienosti!
Lopussa menimme vielä pientä rataa jossa oli vain hyppyjä ja rengas ja Reiska otti jo sen verran kierroksia että aloitti tyypillisen mulla on niin kivaa-örinänsä ja Aria nauratti! Myös puomi meni jälleen kerran hienommin kuin edellisellä kerralla, nyt on enää noin metristä kiinni että se menee ihan koko puomin, jee!!
Oli kyllä niin hyvät fiilikset kun ajelimme kotiin, Marilla ja Fannillakin meni tosi hyvin. Kyllä tuo aksatreeni on niin mahtavaa ja hauskaa vaikka mulla meinaa vain kunto loppua kesken. Ensi viikolla meillä jää valitettavasti treenit välistä sillä lähdemme Helsinkiin Messukeskuksen näyttelyyn perjantaina jo todella aikaisin. Voin kuvitella että muutenkaan ei uni tahdo tulla silmään kun jännittää, saati että olisimme kotona torstaina vasta iltamyöhällä treenien jälkeen. Pitäkään kaikki peukkua että koirat pärjäisivät hienosti!
Torstaina meillä oli taas kerran aksatreenit ja voi taivas että oli hauskaa! Heti alkuun harjoittelimme puomia joka on Reinolle se kaikkein kauhein ja pelottavin asia. Yllätyksekseni se meni kuitenkin taas kerran hyvin ja vain kerran se sai paniikin siitä että ollaan korkealla, muuten se meni loistavasti. Seuraavaksi harjoittelimme pientä rataa mutta pahaksi onneksi joku onneton karvatassu oli ehtinyt lirauttaa putkeen ja sehän oli varma että Reino jäi välille sitä nuuskimaan ja pelkäsimme että se merkkaa hajun päälle omat tuoksunsa. Liikaa ei uskaltanut sitä komentaa ettei se ala pelätä putkea mutta loppujen lopuksi putki oli pakko puhdistaa sillä kellään muullakaan ei koirat suostuneet siitä menemään ilman jumeja.
Seuraavaksi vaihdoimme eri radalle ja se meni aika hyvin ainakin koiran osalta. Itse kämmäsin mm. siinä että menin ihan turhaan sitä putkelle vastaan ja siinä kävi niin että melkein törmäsin seuraavaan esteeseen mutta muutamalla huomautuksella muistin että kyllä se koira osaa sieltä ihan itsekin ulos tulla ja menin jo seuraavalle hypylle sitä odottamaan. Aika kivasti saimme radan läpi, oli helpottavaa huomata että ainoastaan minä olin se joka kämmäili, ei koira. Se on parantanut käytöstään ihan mahdottomasti viime viikkojen aikana, ihan hattua täytyy nostaa! Minun ongelma on lähinnä se etten luota koiraan tarpeeksi, täytyy muistaa ensi kerralla vain ottaa niitä omasta-mielestä-riskejä. Rymyn kanssa harjoittelimme jälleen kerran näyttelyesiintymistä ja voi taivas miten hienosti se osaa jo seistä pitkän ajan paikallaan, olen niin ylpeä siitä. Juoksukin sujuu jo aika hienosti ja tässä on kuitenkin useampi viikko aikaa treenata sekä tietysti kinkunsulatusmätsärit jotka ovat joulun jälkeen loistavat harjoitusnäyttelyt.
Kotona olemme lähinnä vain lenkkeilleet ja hengailleet sisällä, molemmat pojat ovat ihan pähkinöinä kun saavat olla sohvalla ja repiä leluja niin paljon kuin sielu sietää. Sisällä on myös mieluisampi treenata kun on niin kylmä ulkona ja koira jaksaa ihan eri tavalla keskittyä uusiin asioihin. Olen niin iloinen että molempien kanssa on päästy etenemään ja saatu tuloksia, toivottavasti Rymystä tulee hieno näyttely/hirvikoira ja Reino näyttäisi kyntensä agilitykentillä!
Heissan kaikille taas pitkästä aikaa! Meikäläinen on ollut suorastaan piilossa viimeiset pari kuukautta, sillä nyt on tapahtunut erinäisiä muutoksia jotka ovat vieneet huomioni ihan täysin. Puolitoista kuukautta sitten sain uuden työpaikan ja palasin takaisin huonekalualalle mistä aikoinaan lähdinkin. Uuden myymälän kuntoon laittaminen oli yllättävän raskasta ja siihen lisäksi hevostelut ja koirat niin avot, enpäs ole muuta sitten ehtinytkään. No okei, tunnustettakoon että viimeinkin hommasin Gossip Girlin kaikki kaudet ja katsoin sen ennätysajassa kokonaan ja voin kyllä suositella oikein lämpimästi!
Jos nyt kuitenkin palataan takaisin asiaan, eli tietysti koiriin :) Marin kanssa olemme aktiivisesti käyneet joka viikko Pellossa jatkoryhmän agilitytreeneissä ja Reinokin on palautunut normaaliksi itsekseen ja on jopa jaksanut keskittyä itse asiaan kavereiden sijasta. Olemme alkaneet harjoitella puomia ja keinua, mutta ne ovat tuottaneet meille kovasti päänvaivaa. Siinä missä Fanni menee puomin iloisesti ja vauhdilla on Reino päättänyt alkaa potea korkeanpaikan kammoa. Joka harjoituksissa Ari nostaa sen puomin loppupäähän ja hurjilla määrillä nakkeja ja kehuja se on juuri ja juuri uskaltanut laskeutua alas. Viimeksi päätin laittaa sille valjaat, ajattelin että se voisi kokea olonsa turvallisemmaksi kun siitä pidetään tukevammin kiinni. Tavoistani poiketen nappasin mukaan myös lelun ja nämä osoittautuivat loistaviksi ratkaisuiksi. Tällä kertaa Reino meni lähes koko puomin ja sille ei kertaakaan ehtinyt tulla oikein pahaa kauhukohtausta. Ehkä me päästään sittenkin ihan oikeille radoille joskus, hetken jo mietin että joudun tyytymään pelkkiin hyppykisoihin sen kanssa.
Rymy on kasvanut ihan mielettömästi! Se ihan hetkessä sai älyttömästi massaa lisää ja turkki vaihtui superpaksuun talvikarvaan. Reino näyttää sen rinnalla ihan pieneltä rimppakintulta. Täytyy vain häpeäkseni myöntää että olen laiminlyönyt Rymyn koulutuksen kyllä niin täysin ja se kyllä näkyy! Olen ruvennut ottamaan sen mukaan Pellon treeneihin ja aina sopivissa väleissä otan senkin tottikseen ja ihan miniesteiden ylityksiin ja sehän on niin mielissään että hyvä jos nahoissaan pysyy.
Tänään olen ollut vapaalla ja päätin että nyt annetaan hieman aikaa blogille, kotihommille ja ennen kaikkea koirille. Aamulla kävimme Hallin Herkkupuodissa ostamassa Rymylle ihka oikeat vetovaljaat ja lähdemme hetken kuluttua käymään molempien kanssa pienellä potkurilenkillä niin saavat pojat purkaa energiaansa oikein kunnolla.
Tässäpä näin lyhykäisyydessään meidän kuulumiset, eiköhän tässä ehdi kirjoittelemaan hieman paremmin kun arkirutiinit alkavat taas luonnistua työn ohessa.
Nyt on takana niin tapahtumarikas viikko että taidan tarvita hieman hengähdystaukoa. Viime lauantaina järjestimme Länsirjan Kennelkerhon nimissä match shown joka vaati älyttömän paljon organisointia ja tekemistä. Kyllä voin kertoa että viimeisinä iltoina ennen tapahtumaa olin niin stressaantunut kaikesta mahdollisesta että mietin useaan otteeseen olleeni harvinaisen sekaisin päästäni suostuessani moiseen hommaan ja vielä itse ehdotin sitä. Onneksi saimme kaikki kuitenkin hyvissä ajoin valmiiksi ja tapahtuma oli todella onnistunut. Osallistujia tuli paljon ja buffetti menestyi hyvin, kiitos siitä erinomaiselle talkooporukalle. Loppuviikonloppu menikin sitten perjantaina steriloitua kissaa vahtiessa, se oli kipeä ja pahantuulinen kaulassa olevasta tötteröstä, mutta vaikuttaa nyt kuitenkin sopeutuneen tilanteeseen.
Lauantaina oli mätsärin jälkeen vielä Ylitornion porukan aksatreenit joissa kävimme Minnan kanssa läpi Reinon huonontunutta käytöstä. Se on ollut kolmet edelliset treenit aika possu, karkaillut ja muutenkin sille on vaikeaa irtaantua minusta, milloin se jää härkkimään hampaillaan ja hyppimään ja milloin se rupeaa haukkumaan. Treenien suunnitelma oli se että joka kerta kun Reino käyttäytyy huonosti, käsken sen maahan. Hetki jäähyä ja homma jatkuu vasta sitten. Tehtävät pidettiin lyhyinä ja palkattiin paljon ja tämä tuottikin tulosta. Omassa ohjaamisessa oli yllätys yllätys taas paljon korjattavaa, nyt harjoittelin mahdollisimman rauhallista ja hiljaista ohjaamista. Ääni piti pitää tasaisena ja rauhallisena ja kaikki ylimääräinen liike piti jättää pois. Joissakin kohdissa kokeilimme täysin äänetöntä ohjaamista ja kappas vain, sekin onnistui. Minna totesi että meillä on jonkun sortin johtajuusongelmaa, Reino yrittää välistä komentaa minua haukkumalla ja tarraamalla hihaan joten se on kitkettävä heti pois. Lisäksi minun on sitä komentaessa muistettava pitää ääneni jämäkkänä mutta täysin neutraalina, suuttumusta ei saa näyttää olleenkaan. Huh, voin sanoa että on vaikeaa!
TÄTTÄRÄÄ!!
Eilen kävimme Marin ja Fannin kanssa kentällä pienet treenit ja aloitimme Reinon kanssa samalla tehtävällä mikä meillä oli ohjatuissa treeneissäkin. Koira jätettiin hypylle ja mentiin itse valmiiksi putken viereen joka oli seuraava este. Pyysin Reinon mahdollisimman hiljaisella äänellä ja selkeillä kehonliikkeillä hyppyyn ja siitä putkeen. Siitä kiirehdin itse ottamaan sen vastaan sokkarilla ja palkkasin siihen. Tämä tehtiin pari kertaa ja sitten tauko. Kerran se karkasi reunalle seikkailemaan mutta kun sain sen takaisin kontrolliin käskin sen heti maahan ja sitten vasta jatkui. Odotimme omaa vuoroamme kun Mari ja Fanni suorittivat omat harjoituksensa ja seuraavana teimme saman alkutehtävän josta jatkoimme sokkarilla seuraavalle hypylle josta piti tulla puolivalssilla/välistävedolla seuraavalle. Reino irtosi todella hyvin ja säesti hyppyjään kaamealla murinalla ja örinällä, loistava tyyppi. Tässä kohtaa se hiukan kiihtyi jolloin se tuli minua päin, mutta taas koira maahan ja vasta sitten jatkettiin putkelle vekillä. Menin taas vastaanottamaan toiselle puolen ja palkkasin taas siihen ja sitten tauko. Reino oli aivan liekeissä ja kävi välistä oman rallittelukierroksen aivan hirveän örinän säestyksellä ja tietysti esteitä hyppien :)
Treenit menivät paremmin kuion odotin ja jäimme koko porukka oikein hyvälle mielelle. Ehkä me nyt kuitenkin taas noustaan näistä meidän ongelmista voittajiksi kun meillä on niin hyvät ohjaajat sekä treeniporukka jolta saa kannustusta ja konkreettisia neuvoja!
Hitto, meikä on ratsastanut. Ja paljon. Ja en omalla. APUA! Siis, kaikkihan lähti siitä että kysäisin Kristalta että jos tulisin maanantaina moikkaamaan häntä tallille ja katsomaan Kristan uusinta hankintaa. Piti kuulemma ottaa ratsastuskamppeet mukaan ja pääsin kokeilemaan Kristan lämminveriruuna Anttia. Laiteltiin pojat valmiiksi ja lähdettiin kentälle. Antti oli heti alusta sitä mieltä että pään kuuluu olla pystyssä ja kaula kuin kirahvilla ja askeltakaan puhdasta käyntiä hän ei suostu ottamaan. Meni varmaan puoli tuntia ennenkuin uskalsin edes kokeilla ravia sillä olin saada kahdesti turvasta iskun naamaan ja katseltiin toisiamme sielukkaasti silmiin yläkautta. Muutaman hetken se antoi periksi ja pyöristyi jolloin ravi lähti rullaamaan aivan ihanasti! Kun se kuumui, alkoi mahdoton peitsaaminen. Oli miltei mahdotonta saada se takaisin raville, saati pyöreäksi ja kivaksi myös edestä. Lopetin siihen että se meni kaksi kokonaista kierrosta puhdasta ja lennokasta ravia pyöreänä.
Aamulla herätessäni olin niin kipeä ettei tosikaan! Huomasi kyllä että nyt on tullut tehtyä töitä oikein urakalla, toivottavasti Antti ei ollut yhtä kipeä kuin minä. Sovimme uudet tärskyt tallille keskiviikoksi ja aamulla Krista oli kirjoitellut että myös Nooran oli kysellyt haluanko kokeilla hänen Tumsiniaan. No totta mooses, hienon näköinen hevonenhan se on joten ei moisesta kutsusta voinut kieltäytyä! Ajelin tallille yhden maissa ja haimme Kristan kanssa hevoset sisälle ja rappasimme mokomat rapapellet puhtaiksi piehtaroinnin jäljiltä. Otin mukaan oman satulani, sillä olimme Kristan kanssa sopineet että kokeilemme sitä Antille. Vaikka meistä kumpikaan ei satulansovittaja sanan varsinaisessa merkityksessä ole, kummankin mielestä se näytti istuvan oikein hyvin. Viime kerrasta viisastuneena laitoin papparaiselle gramaanit jotta pääsisimme heti alusta asti työskentelemään kunnolla. Antti toimi heti paremmin ja ei kiemurrellut enää pohkeita vasten kuten viimeksi, taisi muistaa pienen läksytyksen mikä siitä edellisellä kerralla seurasi. Se oli muutenkin heti rennompi ja korvatkin olivat tarkkaavaisina taaksepäin. Käynti oli lähes ensiaskelista rentoa ja letkeää eikä gramaaneja tarvinnut juurikaan ottaa käteen kuin hetkittäin. Tänään voitiin säädellä ravia ihan eri tavalla, mutta ajatus oli siinä että hevonen on avuilla pohkeiden ja ohjan välissä ja liikkuu isosti eteen ja johan se liikkuikin! Hieno pappa, enpä olisi uskonut että siitä sellaista liikettä irtoaa. Laukka oli kovin nelitahtista eikä todellakaan säädeltävissä, mutta nyt se pysyi kuitenkin kohtalaisen pyöreänä vaikka vauhtia olikin minuun makuuni hieman liikaa. Tänään ei peitsattu laisinkaan niin paljon kuin eilen, ainoastaan oikein tosissaan kuumuessaan se yritti siirtyä väärään askellajiin.
Toisena ratsuna minulla oli Nooran Tumsin joka tuntui alusta asti tosi mukavalta. Sen kanssa en ehtinyt kovin paljon mitään tehdä, sillä aikataulu oli hieman liian kiireinen. Menin aivan perusaskellajit ja pyrin vain saamaan siitä rennon mutta kuuliaisen. Muutaman kerran se yritti nykiä ohjia kädestä mutta oikein muuta vikaa en siitä keksi. Toki omassa ratsastuksessa oli hurjasti parantamisen varaa, mutta me vasta tutusteltiin toisiimme. Noora pyysi tulemaan toistekin mikä oli tosi kiva juttu, tykkäsin kyllä hevosesta älyttömästi!
Tallilta kiirehdin suoraan kotiin suihkuun ja vaatteiden vaihtoon sillä meillä oli vielä Pellon aksatreenit. Tänään harjoiteltiin erilaisia lähestymisiä ja kulmia putkille, hypylle sekä renkaalle. Lisäksi toisessa päässä hallia menimme jokainen vuorollaan Annen tekemää rataa joka ei aivan helppo ollutkaan vaikka koostui pelkästään hypyistä. Reino oli oikea possu tänään, mikä todennäköisesti johtui siitä että itse olin jokseenkin kireä ja hermostunut ja ihan varmasti se tarttui myös koiraan. Reino varmaan ajatteli että hemmetti, jos sulla ei mamma ole asenne kohdillaan niin hypi keskenäs, minä touhuan ihan muita juttuja. Joko se irronnut ollenkaan tai sitten se irtosi niin hyvin että oli hallin toisessa päässä ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Rataharjoituksessa jouduin laittamaan Reinon jäähylle häkkiin sillä jopa Annenkin mielestä se näytti suorastaan keskisormea ja ei keskittynyt hommaan laisinkaan. Pieni jäähy teki ihan hyvää, mutta eipä meidän loppuharkat kovin kaunista katsottavaa silti olleet. Pitänee kai näitä huonoja päiviäkin olla, onkin ollut niin hyvä treeniputki että ei ihme että nyt se sitten katkesi. Huoh, huomisesta tulee todennäköisesti täysi katastrofi kun lähdemme kokeilemaan sitä jatkoryhmää, kääk! Turhapa sitä on kuitenkaan etukäteen mietiskellä, katsotaan miten menee ja kerron sitten teille nolattiinko me itsemme ja kuinka pahasti :)
Reino näytti just tältä hallilla tänään: "Hähäää, hypi eukko ite, meikä rallittaa!!"
Mikä fiilis? Jännittynyt, odottava ja ennen kaikkea innostunut! Takana on taas hyviä ja onnistuneita treenejä ja paljon on uutta opittu. Viime keskiviikkona olimme jälleen kerran Pellon alkeiskurssin harkoissa ja vuorossa oli tällä kertaa rengas, eteen-käsky ja pienen pieni rata. Reino oli aluksi hieman levottoman ja keskittymättömän oloinen, mutta kunhan se pääsi tekemään se tapansa mukaan innostui ja lopputreeneissä se oli jo ihan normaali oma itsensä. Eteen-käskyä harjoittelimme kahdella esteellä ja huomasin että se ei ollutkaan ihan niin hanskassa kuin luulin. Kun pyrin jättäytymään itse taaemmas Reino katsoi minua todella hämmentyneen näköisenä ja pysähtyi. Näin sitä onnistui taas huijaamaan itseään, sillä olin siinä uskossa että hyvinhän se sen jo osaa. Olen siis aina aikasemmin juossut lähes loppuun asti sen vierellä tai sitten mukana on ollut apuohjaaja ja nyt kun niitä ei ollut, homma ei enää toiminutkaan.
Renkaan opettelu alkoi ihan alusta, eli jätin koiran odottamaan ja menin esteen toiselle puolelle ja kutsuin sen siitä läpi. Tämä meni moitteettomasti ja ohjaajan kehoituksesta siirryimme harjoittelemaan niin että lähetin Reinon renkaalle seistessäni itse sen vieressä ja jäin renkaan toiselle puolen. Lisäsimme harjoitukseen myös suuntia, eli kun koira oli hypännyt läpi, kutsuin sen luokseni palkattavaksi niin, että jos se tuli minun luokseni vasemmalta, huusin vasen ja taas toisin päin oikee. Näitä olemme harjoitelleet myös lenkillä jotta ne juurtuisivat mahdollisimman alussa selkärankaan. Reino suoriutui tästäkin mallikkaasti ja lopuksi pystyin lähettämään sen renkaalle onnistuneesti jo melko kaukaa.
Pieni Reppaska
Rata oli tehty niin, että keskihalkaisijalla oli neljä estettä, joista oli tarkoitus hypätä vain kolme, neljäs oli jätetty sinne ikäänkuin hämäysesteeksi. Kolmannen esteen jälkeen käännyttiin oikealle, jossa oli taas hyppy ja siitä mentiin putkeen. Putken jälkeen valssi ja viimeinen hyppy. Rata oli samanlainen myös vasempaan suuntaan jotta oppisimme ohjaamaan molemmilta puolilta. Reino meni oikealle todella hyvin, ainoa ansakuoppa tahtoi olla se neljäs rataan kuulumaton este, sillä todellakin testattiin koiran kuuliaisuutta ja ohjattavuutta ja eritoten ohjaajan taitoa viedä koira esteeltä toiselle. Reino kun rakastaa monen esteen sarjoja ja kiihdyttää itsensä valtavaan vauhtiin ja sitä on vaikea enää pysäyttää! Vaati paljon ohjausta saada se kääntymään ja menikin hilkulle että se kuunteli minua. Vasemmassa kierroksessa meni alkurata myös hyvin, mutta ohjaajan tuoma häiriökoira häkissä saikin Reinon poikkeamaan reitiltä ja se lähti sinne haastamaan riitaa. Sain sen lelulla sieltä pois, mutta sama toistui uudella kierroksella. Lelulla tai nameilla sitä ei sieltä enää pois saanut joten päätin ottaa kovat käyttöön. Pehmeä, pitkä haisulilelu sai toimia kaameana rankaisuna ja mätkäisin sillä muutaman kerran Reiskaa nessuun ja eipäs mennyt kauan kun herra totesi että mammaa kannattaa ehkä sittenkin totella. Paluu radalle ja paljon kehuja!
Perjantaina meillä olikin taas omat Kainuunkylän ohjatut harkat ja meidän koko alkuperäisestä kymmenhenkisestä ryhmästä oli paikalla vaivaiset kolme, aika heikkoa sanon minä. Onhan se niin että aina kaikista porukoista tippuu osa matkan varrelle, mutta nyt on kyllä ollut meidän porukan turnauskestävyys todellakin hävettävällä tasolla! No, meille oli enemmän harjoitteluaikaa ja tällä kertaa meillä oli vuorossa kaksi uutta ohjausliikettä, takaaleikkaus ja persjättö. Koimme Reinon kanssa helpommaksi jälkimmäisen sillä se ei vielä vaadi niin paljon irtaantumista koiralta. Takaaleikkauskin sujui ihan ok, mutta kyllä se vielä töitä vaatii. Ikuinen murheenkryyni rengas aiheutti tänään pelkästään iloa, Pellon perusteellisista harjoituksista oli siis todella hyötyä. Reino lukitsi renkaan jo kaukaa ja minun ei tarvinnut ohjata kädestä pitäen sitä sille joka kerta. Eteen-käskyä treenasimme myös ja käytimme tälläkin kertaa apuohjaajaa. Laitoimme Reinolle esteiden päähän kippoon herkun joka sille näytettiin ja Minna jäi vahtimaan että se ei vahingossa pääse syömään sitä mahdollisen väärän suorituksen jälkeen. Reino ymmärsi heti mistä oli kysymys ja pysytyin jäämään itse taakse ja käskyttämään sitä kaukaa. Harjoitusten jälkeen lähdimme hyvillä mielin kotiin, koirat olivat tyytyväisen oloisia ja sehän on kaikista tärkeintä. Heiluva häntä on erinomainen mittari seurata mikä fiilis koiralla on ja kuinka kauan se jaksaa tehdä.
Tänään treenasimme Marin kanssa vielä keskenämme ja sain taas hyviä näkökulmia omaan ohjaukseeni. On se hyvä että ei pääse yksin jauhamaan virheitä, sillä toinen näkee sivusta aina koko koirakon ja osaa kertoa mitä korjattavaa ja mitä onnistumisia on.
Palataanpas vielä siis siihen odottavaan ja jännittyneeseen olotilaan: meidät pyydettiin kokeilemaan ensi viikolla miltä tuntuisi treenata kisaavien/jatkoryhmäläisten porukassa, sillä olemme kuulemma hieman liian edistyneitä alkeiskurssille. Aika mahtavaa, aiomme ehdottomasti mennä vaikka hieman jännittääkin miten Fannin ja Reinon käy! Jos ryhmä tuntuu liian edistyneeltä meille, voimme aina palata takaisin alkeisryhmään joten paineita ei sinänsä ole.
Tässä vielä pieni videokooste meidän perjantain ohjatuista treeneistä:
Uskallanpas väittää että jokaisella meistä on elämässään joku unelma tai tavoite mitä kohti edetä. Sen ei tarvitse olla välttämättä mitään suurta, toiselle se voi olla hyvän elämän eläminen ja esimerkiksi oma koti. Toinen tavoittelee urallaan edistysaskeleita ja kolmas haaveilee maailmanympärysmatkasta. Vaikka omat unelmat eivät koskaan toteutuisikaan, pelkästään se että on joku mitä kohti edetä, antaa ihmiselle draivia päivittäiseen elämään.
Olen pohtinut tätä asiaa verrattain lyhyen aikaa, mutta olen huomannut että omassa elämässäni toistuu tietty kaava. Muistan kuinka pienestä tytöstä asti haaveilin omasta hevosesta niin kuin moni muukin ikätoverini. Määrätietoisesti hakeuduin ratsastustunneille, keräsin rahaa leireihin ja kovilla ponnistuksilla sain hoitohevosia ja ratsastettavia. Viimein kun aikuisena yhtäkkiä ymmärsin että nyt minulla on oikeasti taloudellinen mahdollisuus omaan hevoseen, järjestin raha-asiani niin että kuukauden kuluttua minulla oli Lirika. Toinen suuri haave oli oma koti ja talli pihassa. Haimme pankkilainaa ja ostimme talon maalta ja lukuisten rakennuslupa-asioiden jälkeen talli nousi pihaan.
Oma koti
Oma sauna
Kuulostaa helpolta, eikö? Voin kertoa että ei se sitä aina ollut, välistä itkin ja huusin kun naapuri pisti lupa-asioissa koko ajan hanttiin ja venytti rakennusprojektiamme lähes kahdella vuodella. Hetkittäin tuntui että olen valmis luovuttamaan koko homman. Vaikka olinkin vakituisessa hyväpalkkaisessa työssä, rahallisesti teki välistä todella tiukkaa. Mutkia tuli matkaan, hevonen sairasteli, ei sopeutunutkaan heti kotiin ja mitä vielä! Näistä kaikista vastoinkäymisistä selvisin ainoastaan sen voimalla että edelleen minulla häälyi alitajunnassa haavekuva ihanasta omasta tallista ja mukavista ratsastusretkistä omalla hevosella. Vaikka nyt asiat ovatkin tolallaan, joka päivä ei tietenkään ole juhlaa eikä sitä haavekuvien elämää. Toki on niitä ihania päiviä jolloin kaikki sujuu kuin tanssi ja silloin aina muistan kuinka tämä on se asia mitä olen aina toivonut ja silloin kokee pienen ylpeyden pilkahduksen rinnassa: minä tein kovasti töitä ja onnistuin!
Iloinen ratsukko
Kuten pitempiaikaiset lukijat varmasti tietävätkin, olen kovasti innostunut koiraurheilusta ja vastikään aloittamani agility-harrastus on vienyt minut kokonaan mukanaan. Kerrottaakoon tähän väliin että olen lajissa täysin keltanokka jolla on todennäköisesti intoa paljon enemmän kuin järkeä tai osaamista. Emme siis kukaan erehdy luulemaan että kuvittelisin tässä vaiheessa olevan vielä kovinkaan taitava ja valmis kisakentille, ehei.
Ensimmäiset harjoituskerrat menivät täysin penkin alle ja ajattelin ettei Reinosta eikä minusta taida olla tähän lajiin. Reino juoksi kentällä täysin holtittomasti ja nuuskutteli, yritti nostaa jalkaa vähäs mihinkin ja esteet eivät olisi sitä vähempää voineet kiinnostaa. Silloin kun hirveällä työllä sain sen kiinnittämään minuun sen verran huomiota että pääsimme kokeilemaan yksinkertaisia ohjausliikkeitä, sekosin itse askelissa ja viuh, koira olikin jo kadonnut paikalta. Kuinka tyhmältä tuntui huutaa kimeällä äänellä, juostaa ja huitoa ja suurinpiirtein heitellä kärrynpyöriä ja koira ei edes vilkaise sinuun. Erään erityisen kamalan treenikerran jälkeen olin valmis lyömään hanskat tiskiin kunnes pidin itselleni puhuttelun. Onko mikään mitä olen tähän mennessä halunnut tullut tuosta vain sormia napsauttamalla? Olinko tosiaan ollut niin sinisilmäinen että kuvittelin osaavani kaiken tuosta vain? Tai no ainakin parin kerran jälkeen? Siinä sitten sisuunnuin ja päätin että vaikka minulla ei varsinaisesti agilitykenttien "normirotuinen" koira ollutkaan, en antaisi sen haitata tahtia. Itseasiassa halusin näyttää kaikille että Reinosta tulee parempi kuin muista ja se vielä yllättää muut. Tämän jälkeen harjoituksissa minulla oli uudenlaista päättäväisyyttä, mutta olin myös rentoutunut sillä tiesin mitä kohti me yhdessä pyrimme ja sen tavoittelu tulisi kestämään kauemmin kuin pari kuukautta tai pari vuottakaan. Reinokin vaistosi ohjaajansa jättäneen takakireän tiukkapipo-asenteen kotiin ja otti mieluummin kontaktia. Toki se vieläkin karkaili, mutta nyt tarvittiin puolta lyhyempi aika saada se takaisin jatkamaan töitä. Kun se keskittyi, palkkasin sitä mahdottoman paljon ja vähän itseänikin siinä sivussa. Yritin kentälle mennessä muistaa että ei ole ollenkaan vakavaa jos kaikki ei heti onnistukaan, mennään pitämään hauskaa ja ainakin me hauskuutamme muita jos ei homma onnistu.
Nyt on harjoitusten aloittamisesta kulunut aikaa vasta noin puolitoista kuukautta ja en voisi olla Reinoon enempää tyytyväinen. Se odottaa mielettömällä innolla että pääsee omaan suoritusvuoroon ja muistaa komentaa minuakin samanlaiseen riehakkuuteen. Se sujahtaa putkeen kuin raketti ja jos en itse muista olla tarpeeksi nopea, se on jo vilahtanut itse etsimään uutta hauskaa estettä! Välistä se toki päättää että rengas hypätään tänään sivusta tai putki onkin muuttunut mörköjen asuinpaikaksi, mutta ehkä se säälii kunnianhimoista omistaajansa kuitenkin vähän, sillä pienen maanittelun jälkeen nekin yleensä menevät hyvin.
Eräs entinen esimieheni lanseerasi sanonnan "tyytyväisyys tappaa kehityksen". Uskallan olla tästä hieman eri mieltä, sillä vaikka ajatus on oikea, niin muuttaisin sanavalintaa niin että tyytyväisyyden vaihtaisin omahyväisyydeksi. Nyt kun me Reinon kanssa saavutamme pikkuhiljaa tavoitteitamme, aijomme olla tyytyväisiä ja riemuita hetken mutta emme ylpisty vaan lähdemme nöyränä taas tavoittelemaan seuraavaa haavetta. Kuka tietää nähdäänkö Reino ja Laura vielä jonakin päivänä isoilla areenoilla, sen aika näyttää!
"Tää on oikeille voittajille, oman elämänsä sankareille, voitontahdon silmistä näät, tahdonvoimaa täynnä pää. Tää on rakkautta, hulluutta, draivii melkein kaiken ton se vaatii Myös kyyneleitä, verta ja hikee, joskus vannomista Herran nimeen Tää on niille jotka antaa kaiken, Rocky Balboa Eye Of The Tiger, Jotka tekee enemmän kuin lupaa, vaikka tulis välillä lunta tupaan Ei voi kelaa et se tulee noin vaan, pitää olla valmis uhrautumaan Vaikka hopeetkin jaetaan, vain voittajat muistetaan Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä"
Viikonlopusta selvittiin väsyneenä ja tyytyväisenä. Maanantain puolikas meni kyllä nukkuessa, sillä univelkaa oli ehtinyt hieman kertyä ja kun on viikon juossut tukka putkella on hyvä hieman rauhoittua. Katsoin dvd:ltä Sinkkuelämää ja nukuin koiranunta. Jossain vaiheessa kömmin takaisin ihmisten ilmoille ja lähdin käymään asioilla. Pyörähdin Katriinan kaupalla ja taas sorruin ostoksiin, mukaan tarttui kissoille ruokakupin alusta ja väriltään alustaan sopivat ruokakupit. Mutta hei, eikös nämä voi lukea sisutuselementeiksi, ei mennyt taas rahaa pelkästään eläimiin?! Lisäksi ostin Irmalle ja Aunelle uuden lelun Reinon tuhoaman tilalle, pitää kai niillekin jotain kivaa uutta saada. Pienenä vinkkinä kaikille rahapulasta kärsiville kissanomistajille voin kertoa, että halvan ja erittäin mieluisan lelun saa aikaan rypistetystä teepussin suojakuoresta. Voin lisätä tänne jossain vaiheessa videon jossa näette minkälaisen riemureaktion moinen lelu voi pienessä kissassa saada aikaan!
Tiistaina olin vieläkin aika naatti ja hetken aamulöhöilyn jälkeen kiskoin itseni viimein ylös sängystä ja lähdin ensin Reinon kanssa juoksemaan. Huomaa kyllä kuinka aksaharkat ovat vaikuttaneet meikäläisen kuntoon, sillä siinä mennään intervallilla koko ajan. Olipas vain kevyt hölkätä, tuli oikein sopivan hiki ja lihakset lämpenivät seuraavaa lenkkiä varten jolle otin Rymyn mukaan. Pikkupojan kanssa kävimme pitkästä aikaa metsälenkin ja voi sitä onnen päivää! Rymyn koko olemus aivan tärisi kun se oli niin innoissaan kaikista hajuista ja äänistä. Välistä seurasimme jälkiä sinne sun tänne ryteikköön ja välistä kuuntelimme paikallaan lintujen ääniä ja rasahteluja metsästä. Kyllä sen vain on pakko päästä metsähommin, olisi suorastaan rikollista kieltää siltä moinen huvi. Kotimatkalla pyörätiellä ajattelin hieman katsoa sen liikkeitä tuomarin antamasta näkökulmasta ja pyysin sitä ravaamaan. Eihän se pentele halunnut ravata ollenkaan vaan siirtyi heti laukalle. Viimein kun sain sen väkisin ravaamaan, näin että se selvästi ontuu vasenta tassuaan. Huoh, ei muuta kuin soittoa eläinlääkäri Pekka Salmiselle Pelloon ja onneksi saimme ajan torstaille. Penneli ei kuitenkaan tassuaan muuten arista, siinä ei tunnu turvotusta tai muutakaan poikkeamaa. Toivotaan että kyse ei olisi mistään vakavammasta, onneksi ei tarvitse odottaa enää kovin pitkään että selviää.
Eilen kävimme Marin kanssa illalla kentällä treenaamassa Fannia ja Reinoa. Harjoittelimme viime kerran rataa sekä yksittäisinä esteinä rengasta, putkea ja eteenmenoa. Reino meni renkaan jo huomattavasti paremmin, enää tuli muutama virhehyppy sivusta. Yhdesti se jopa itse korjasi läheltäpiti-virheen ja pienen mutkan kautta hyppäsikin renkaan läpi eikä sivusta. Koko rataa treenasimme myös, melkein muistin jo kaikki valssitkin, pari aika koomista kämmiä saimme taas videoitua ja ainakin meillä oli hauska teehetki illalla kun katsoimme niitä koneelta :) Yhdesti ohjasin Reinon kohtisuoraa omaa selkää vasten ja sehän hyppäsi siihen mihin pyydettiin ja melkein kaatoi minut esteen päälle! Huh, rankka laji, ei voi muuta sanoa.
Tekaisin tällaisen pienen koostevideon noin viiden viikon harjoituksista, siellä on onnistumisia, iloa, turhautumista, virheitä mutta ennenkaikkea meillä on ainakin hauskaa ja se on kaikkein tärkeintä, eikö vaan?
Taas on takana viikko koiratapahtumia, menoa sekä meininkiä. Edellisten mahtavien agitreenien jälkeisenä maanantaina kävimme Marin ja koirien kanssa kentällä jotta Marikin saisi kiinni siitä mitä viimeksi tehtiin. Näytin radan ja eikä aikaakaan kun Fanni jo kiisi esteeltä toiselle kuin vanha tekijä. Reino ja allekirjoittanutkin kertasivat edellisiä oppeja ja mitään kamalia mokia ei tullut, ainoastaan jossain vaiheessa Reino vain päätti että putki onkin ihan paska juttu ja sieltä voi oikeastaan peruuttaa kesken kaiken ulos. En ymmärrä mikä sille tuli mutta loppujen lopuksi se meni senkin ihan hyvin. Kentällä oli vain niin älyttömän kuuma että se selvästi vaikutti koirien vireeseen, omistajista puhumattakaan. Onneksi meillä oli reilusti vettä mukana ja emme viitsineet älyttömän kauan treenata jottei kukaan meistä saisi lämpöhalvausta! Illalla meillä oli vielä tämän vuoden viimeiset näyttelyharkat jotka lupasin hoitaa Katriinan puolesta. Paikalle ei tullut tällä kertaa kuin kolme koirakkoa mutta saimmekin käydä porukalla oikein kunnolla läpi kaikkien heikot kohdat. Paikalla oli jälleen kerran ehkä maailman suloin russelinarttu Kova joka on valloittanut sydämeni aivan kokonaan, niin herttainen tyyppi se on. Kovan omistaja Rami tähtäsi myös seuraavan viikonlopun pentunäyttelyyn Pelloon ja puhuimmekin hyvän tovin tuomareista jotka koiramme siellä arvostelisivat.
Kova (c) Mari Bomström
Harjoitusten jälkeen suuntasimme vielä Marin luo trimmausoppiin Karolinan kanssa ja täytyy sanoa että onpahan mielenkiintoista hommaa! Karo nyppi Marin Siru-koiran ja lopputuloksesta tuli todella siisti, en olisi heti uskonut ensikertalaisen työksi. Täytyy odotella että Sirppa-neiti kasvattaa uuden karvapehkon jotta meikäläinenkin pääsee kokeilemaan.
Marin kolmikko vasemmalta alkaen Benny, Fanny ja Siru (c) Mari Bomström
Keskiviikkona olikin sitten ensimmäiset agilityharkat Pellossa. Otin mukaan myös Rymyn jotta sekin saisi kokemusta koiraporukoista sekä oppisi rauhoittumaan oudoissakin tilanteissa. Paikalle päästyämme laitoin molemmat koirat kerhon häkkiin odottamaan ja rakensimme porukalla radan. Tämän jälkeen lähdimme koko poppoo lämmittelemään pienelle lenkille jossa hölkkäilimme ja etenimme reippaaseen tahtiin jotta kaikilla oli sopivan vertynyt fiilis. Ihan ensimmäiseksi hallissa kävimme vuorotellen koirien kanssa tutustumassa esteisiin ja annoimme niiden nuuskutella niitä. Omalla kohdallani piti olla todella tarkkana että Reino ei ehdi nostaa jalkaa minnekään, se on välistä niin saamarin nopea. Harjoittelimme jokainen vuorollaan keppejä, ensin ihan vain sitä kummalta puolelta ne mennään ja sitten niin että koira menee ensimmäisestä välistä ja siitä heti palkka. Toisella kertaa piti jo kiertää ensimmäinen keppi ja sitten sai vasta palkata. Anne antoi myös hyvän vinkin siihen miten koiran saa hyvin aloitusasentoon ilman mitään häsläämistä. Piti mennä jalat hieman harallaan seisomaan ja pyytää koira jalkojen välistä eteen istumaan. Siihen paikka ja sitten menoksi!
Tällä kertaa emme ehtineet juuri muuta tehdä, mutta jännityksellä odotan jo ensi kertaa. Reino käyttäytyi harvinaisen mallikelpoisesti koko ajan, siihen sai kontaktin tosi hyvin ja se ei möykännyt puolikaan niin paljon kuin aikaisemmin, hieno poika.
Lauantaina koitti viimein se kauan odotettu Pellon ruskanäyttely. Hyppäsin aamulla Marin kyytiin ja ja ajelimme Rohki-hallille jossa parkkipaikalla näimme jo Annen ja Taran. Veimme tavarat sisälle ja otin Annelta koiran jotta saisin hieman treenata ennen kehää. Tara on siis tiibetinspanieliuros, oikealta nimeltään Runcorner Boy Brongo jonka olin luvannut esittää. Meillä alkoi kehä melkeinpä heti ja tapansa mukaan Tara esiintyi kuin vanha konkari. Se on aivan unelmakoira kehään, sillä heti kun se pääsee nauhojen sisäpuolelle se ikäänkuin ryhdistäytyy ja röyhistää rintaansa eikä esittäjän tarvitse muuta kuin kävellä vierellä. Harmi että tuomari piti sitä omaan makuunsa liian isona kääpiörotuiseksi, se edustaakin ehkä tiibetinspanielien vanhaa linjaa mistä taas itse pidän enenmmän. Harmillisesti jäi viimein odotettu serti saamatta, tulokseksi saatiin nyt Erittäin Hyvä. Anne ja Veijo eivät onneksi vaikuttaneet kovin pettyneiltä ja he lähtevätkin Taran kanssa kuukauden kuluttua kohti uusia koitoksia.
(c) Mari Bomström
Hieno Tara! (c) Mari Bomström
Mari esitti oman kasvattinsa Tiitun (Sirvian Just My Cup of Tea) joka meni kehässä hyvin, mutta kehän ollessa todella pieni sen liikkeet eivät päässeet täysin oikeuksiinsa. Tiitun tulokseksi tuli Erinomainen.
Tiitu
Loppupäivä meni meillä leppoisissa tunnelmissa, söimme makkaraa ja vohveleita sekä kannustimme tuttuja. Ramilla ja Kovalla meni aivan superhyvin, poissa oli kaikki se arkuus ja sähläys mitä oli vielä harkoissa ja pikkuneiti esiintyi diivan elkein. Pikkutyyppi sai kunniapalkinnon ja se valittiin myös rotunsa parhaaksi, aivan mahtava juttu.
Dirtdigger`y El Tango de Roxanne "Kova" (c) Mari Bomström
(c) Mari Bomström
Emme jääneet katsomaan BIS-kehiä, sillä meillä oli vielä kotona aksaharkat viideltä joten ajelimme kotiin ja pakkasimme treenireput ja lähdimme kävelemään kentälle. Tällä kertaa rakensimme radan joka oli täynnä valsseja, se oli siis meikäläisen painajainen! Opettelimme myös eteen-käskyä, jotta koira irrottautuu esteille ja osaa suunnata oikein. Reino epäröi hetken aikaa putkea mutta kun se kerran siitä meni niin ongelma oli sillä ratkaistu. Rengas tuotti jälleen kerran hieman päänvaivaa: Reino tahtoo hetkittäin hypätä sen sivusta, mutta muutaman minuutin tehotreenillä sekin saatiin kuntoon. Minna meni toiselle puolen ja piti Reinoa hihnasta ja minä houkuttelin toiselta puolen. Näin se ei päässyt toistamaan virhehyppyä ja se pääsi etenemään vasta kun se hyppäsi oikeasta kohdasta. Rata oli aluksi yhtä sekamelskaa, keskityin täysillä vain siihen että saan sen putkeen ja renkaaseen ja unohdin sitten mitä seuraavaksi pitikään tehdä. Koira toimi kyllä juuri niin kuin pitikin, kerran ohjasin sen siivekkeen kohdalta ja pyysin hyppyä ja sehän hyppäsi! Voi mahdoton, kunhan tämän mamma nyt vain oppisi! Kun kaikki olivat menneet radan, sai vielä käydä kokeilemassa uudestaan jos halusi. Naureskelin Minnalle että me ainakin otetaan revanssi ja pentele että se meni hyvin! Olin itse paljon keskittyneempi enkä häsynnyt ja valssipyörähdyksetkin menivät hyvin. Pari sivuhyppyä tuli renkaalle, mutta ohjasin vain heti uudelleen ja oikein painotin sanaa rrrrrrrrengas niin johan meni.
Ai mitennii pitkät takakintut?!
Seuraavana päivänä eli tänään oli sitten viimeinkin Rymyn ensiesiintyminen pentunäyttelyssä. Tällä kertaa mukaan lähti Karo. Onneksi meillä alkoi kehä tänäänkin melkein heti joten emme ehtineet odotella kuin puolisen tuntia ennen omaa vuoroamme. Kehässä Rymy käyttäytyi oikein kivasti noin nuoreksi tyypiksi, etenkin sen seisomiseen olin tyytyväinen. Liikkeet eivät tänään olleet parhaasta päästä, en lämmittänyt sitä selkeästi tarpeeksi. Kaiken lisäksi sillä on niin mahdoton kasvukausi menossa että etujalat näyttävät lyhyiltä tapeilta niinhin kahden metrin mittaisiin takajalkoihin verrattuna, ei mikään ihme että liikkuminen oli hieman epätasaisen näköistä. Kunniapalkintoa ei meille herunut, mutta arvostelut olivat kaikesta huolimatta hyvin rohkaisevat:
"Vahvaluustoinen, mittasuhteiltaan oikea uros. Selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Vaaleat silmät, isot leveätyviset korvat. Hyvä kaula ja selkä. Pitkä lanne. Hieman ala-asentoinen häntä joka taipuu hyvin reidelle (selälle). Hyvä rungon syvyys. Vahvasti kulmautunut edestä ja takaa. Etu- ja takaliikkeissä epäyhtenäisyyttä. Liikkeessä ylälinja saisi olla tasaisempi. Hyvä turkin laatu."
Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa.
Koko viikko on ollut yhtä hulinaa ja vilskettä, mutta olen nauttinut joka hetkestä! Kyllä se vain on niin että lemmikeistä on paljon iloa ja ilman niitä en osaisi elääkään!
Ah ja voi! Kyllä alkaa näyttää jo aika kivalta Reiskan ja minun yhteistyö, ei ole hukkaan heitetty se työmäärä minkä olen siihen uhrannut. Mehän hemmetti vieköön päästiin sinne agility-kurssille Pelloon! Aloitetaanpa kuitenkin ihan alusta, miten kaikki oikein kävikään.
Keskiviikkona lähdin viiden maissa ajelemaan Fanni ja Reino kyydissä kohti Pelloa. Korvatulpat olisivat olleet aika pop, sillä pahaksi onneksi molemmat koirat ovat pahimpia mahdollisia piippaajia, lisäksi Reino haukkuu ensimmäiset kymmenen kilometriä täyttä kurkkua, arg... Perille päästiin ehjin nahoin ja hermotkaan ei ehtineet mennä montaa kertaa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja kävimmekin koirien kanssa ensin pitkällä kävelyllä ja menimme sitten hallin edustalle istuskelemaan ja odottamaan. Pian Anne, joka kurssia rupeaa vetämään, kurkkasikin hallin ovesta ja tuli jututtamaan ja pääsimme hetken kuluttua sisälle odottelemaan. Reino ei ollut ollenkaan niin paha kuin edellisenä päivänä näyttelyharkoissa mutta toki se piippasi minkä ehti. Tein kuitenkin Minnan neuvojen mukaan ja astuin hihnan päälle enkä huomioinut sitä lainkaan. Viimein se rauhoittui sen verran että se rupesi itse ottamaan minuun kontaktia ja silloin palkkasin sitä ja tein ihan pieniä juttuja, välillä pyysin istumaan tai maahan ja vapautin. Välillä meinasi jo paniikki iskeä kun kaikki treenasivat viime hetken juttuja kuumeisella kiireellä, mutta pakotin itseni rauhoittumaan sillä tiesin että meidän kohdalla sellainen vain lisää Reinon ahdistusta ja stressiä. Viimein pääsimme aloittamaan ja ihan ensimmäiseksi meidät laitettiin riviin jossa esittelimme itsemme ja ohjaajat kävivät kättelemässä meidät ja kyselemässä koirista tietoja. Seuraava tehtävä oli kiertää kaikki koirakot pitämällä kontakti omaan koiraan ja muiden kiertäessä meidät oma koira piti olla hanskassa. Onneksi olimme Reinon kanssa viimeisten joukossa, tässäkin saimme aikaa rauhoittua ja Reinoakin rupesi kiinnostamaan työskentely. Ensimmäinen kierros meni hienosti makkaran avustuksella, mutta tulomatkalla takaisin meinasi keskittyminen herpaantua. Onneksi meillä oli suunnitelma B, vinkulelu jonka nappasin taskusta ja pari kertaa piippasin, niin johan Reiska unohti kaikki muut ja suorastaan hyppeli kontaktissa loppumatkan.
Toisena tehtävänä oli paikalla olo. Liikkeen sai tehdä vapaavalintaisesti joko istuen tai maassa. Valitsimme Reiskan kanssa istuen, ja jätin sen noin viiden metrin päähän ja hetken sen oltua sievästi paikalla palasin sen viereen ja palkkasin. Huh, toinenkin rasti kunnialla suoritettu! Kolmantena koetuksena oli luoksetulo. Koirat laitettiin hallin pitkää seinää vasten ja vuorotellen ohjaajat jättivät koirat paikalleen ja kävelivät itse toiselle laidalle. Reino oli jo tässä vaiheessa ihan totaalisen kiihdyksissä, sillä vain hetkeä aikaisemmin vaihdoimme Marin kanssa Fannin ja Reiskan piippilelut ja senhän tietää että toisen lelu on AINA parempi. Se riehui, puri minua hihasta ja oli aivan kuppi nurin koko koira. Jätin sen omalle paikalleen ja kävelin poispäin pitäen sitä kuitenkin silmällä ja eikös se pentele karannutkin paikalta muutaman askeleen. Ei muuta kuin koira takaisin ja uusi käsky. Nyt se jäi kiltisti näpöttämään ja tuli mallikkaasti luokse. Tässä vaiheessa olin jo niin helpottunut että ajattelin vain että sama se jos ei päästä mukaan, sillä olin niin tyytyväinen Reinoon! Viimeiseksi meidän piti kuitenkin vielä näyttää kuinka leikimme koiriemme kanssa ja Reinolla eikä Fannilla ollut tässä mitään ongelmia: Fanni näytti siltä kuin se lentäisi lelun perässä, niin korkealle se pienillä jaloillaan ponnisti ja Reino metsästi omaa leluaan kauhealla saalistusvimmalla. Huomasi kyllä, ketkä eivät ole oikein koiriaan leikittäneet, sillä osa koirista näytti suorastaan hämmästyneiltä kun omistaja heilutti lelua niiden nenän edessä.
Viimein kaikki tehtävät olivat ohi ja jäimme jännityksellä odottamaan tuloksia. Kaikki suorituivat todella hyvin ja koska osa koirakoista meni suoraan jatkoryhmään, pääsi loppujen lopuksi kaikki osallistujat alkeisryhmään, hyvä me!
Tämän ponnistuksen jälkeen en ole koiria juurikaan treenannut, ajattelin että muutaman päivän lepo voi tehdä ihan hyvää, olemme vain lenkkeilleet ja leikkineet pihalla. Tänään oli sitten taas Ylitornion porukan aksatreenit ja itselläni oli jotenkin haluton olo lähteä. Saattoi toki johtua siitäkin että koirat olivat perseilleet koko saakelin päivän ja lenkki ennen treenejä ei ollut varsinaisesti rentouttava... Rymystä on tullut niin esiteini kuin vain voi ja vaatii kyllä pitkää pinnaa että tästä kaudesta selvitään! Pahoin aavistuksin lähdin Reiskan kanssa kenttää kohti ja jätimme koirat kiinni radan rakentamisen ajaksi. Meillä oli tällä kertaa ihan oikea aksaputkikin, nappasimme sen Marin kanssa mukaan Pellosta keskiviikkona. Teimme tällä kertaa ihan oikean radan, ja sen jälkeen opettelimme radan kävelyä. Jokainen sai miettiä kuinka itse ohjaisi koiran radan läpi ja sitten porukalla kävimme oikean tavan läpi. Ylläri pylläri, meikän ohjausmuuvit eivät oikein olleet saaneet kannatusta, mutta yrityshän on tärkein, eikö? Mehän jouduimme Reiskan kanssa kiirastuleen ensimmäiseksi ja onneksi menimme radan ensin pätkissä. Olin yllättynyt että sain Reinon niin nopeasti kuulolle eikä karannut kuin pari kertaa käskyn alta, mutta en hermostunut vaan sain sen positiiviselle asenteella ja innostuneella äänellä takaisin luokse, jes! Reino meni esteet kuin vanha tekijä eikä uusi putkikaan tuottanut sille minkään valtakunnan ongelmia. Jos se jotain kämmäsi, niin se oli kyllä ihan minun ohjausliikkeiden vika, mutta ensimmäin suoritusvuoro meni kyllä ihan loistavasti! Toisella kertaa kentälle oli joku ehtinyt lirautella ja hajut olivat Reinon nenään niin ihanat ja mielenkiintoiset että alkuun sitä ei olisi millään kiinnostanut tehdä muuta kuin nuuskutella vain. Lopuksi se totesi minut (ja makkarat!) mielenkiintoisemmaksi ja päätti ryhtyä töihin. Kaikki meni hyvin, kunnes jotenkin unohdin miten valssikäännös renkaalle menikään ja sekoilin siinä ja koira hyppäsi pari kertaa renkaan sivusta. Kun tämä saatiin kuntoon, loppurata meni upeasti! Kyllä mulla on ihana koira!!
Kyllä on mahtava fiilis kun se helvetin kova työ tuottaa tulosta! Vaikka niitä huonoja päiviä varmasti tulee jatkossakin, näillä hyvillä jaksaa kyllä nekin!
