sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Reppaska ja Fansku jyrää!

Mikä fiilis? Jännittynyt, odottava ja ennen kaikkea innostunut! Takana on taas hyviä ja onnistuneita treenejä ja paljon on uutta opittu. Viime keskiviikkona olimme jälleen kerran Pellon alkeiskurssin harkoissa ja vuorossa oli tällä kertaa rengas, eteen-käsky ja pienen pieni rata. Reino oli aluksi hieman levottoman ja keskittymättömän oloinen, mutta kunhan se pääsi tekemään se tapansa mukaan innostui ja lopputreeneissä se oli jo ihan normaali oma itsensä. Eteen-käskyä harjoittelimme kahdella esteellä ja huomasin että se ei ollutkaan ihan niin hanskassa kuin luulin. Kun pyrin jättäytymään itse taaemmas Reino katsoi minua todella hämmentyneen näköisenä ja pysähtyi. Näin sitä onnistui taas huijaamaan itseään, sillä olin siinä uskossa että hyvinhän se sen jo osaa. Olen siis aina aikasemmin juossut lähes loppuun asti sen vierellä tai sitten mukana on ollut apuohjaaja ja nyt kun niitä ei ollut, homma ei enää toiminutkaan.

Renkaan opettelu alkoi ihan alusta, eli jätin koiran odottamaan ja menin esteen toiselle puolelle ja kutsuin sen siitä läpi. Tämä meni moitteettomasti ja ohjaajan kehoituksesta siirryimme harjoittelemaan niin että lähetin Reinon renkaalle seistessäni itse sen vieressä ja jäin renkaan toiselle puolen. Lisäsimme harjoitukseen myös suuntia, eli kun koira oli hypännyt läpi, kutsuin sen luokseni palkattavaksi niin, että jos se tuli minun luokseni vasemmalta, huusin vasen ja taas toisin päin oikee. Näitä olemme harjoitelleet myös lenkillä jotta ne juurtuisivat mahdollisimman alussa selkärankaan. Reino suoriutui tästäkin mallikkaasti ja lopuksi pystyin lähettämään sen renkaalle onnistuneesti jo melko kaukaa.

Pieni Reppaska


Rata oli tehty niin, että keskihalkaisijalla oli neljä estettä, joista oli tarkoitus hypätä vain kolme, neljäs oli jätetty sinne ikäänkuin hämäysesteeksi. Kolmannen esteen jälkeen käännyttiin oikealle, jossa oli taas hyppy ja siitä mentiin putkeen. Putken jälkeen valssi ja viimeinen hyppy. Rata oli samanlainen myös vasempaan suuntaan jotta oppisimme ohjaamaan molemmilta puolilta. Reino meni oikealle todella hyvin, ainoa ansakuoppa tahtoi olla se neljäs rataan kuulumaton este, sillä todellakin testattiin koiran kuuliaisuutta ja ohjattavuutta ja eritoten ohjaajan taitoa viedä koira esteeltä toiselle. Reino kun rakastaa monen esteen sarjoja ja kiihdyttää itsensä valtavaan vauhtiin ja sitä on vaikea enää pysäyttää! Vaati paljon ohjausta saada se kääntymään ja menikin hilkulle että se kuunteli minua. Vasemmassa kierroksessa meni alkurata myös hyvin, mutta ohjaajan tuoma häiriökoira häkissä saikin Reinon poikkeamaan reitiltä ja se lähti sinne haastamaan riitaa. Sain sen lelulla sieltä pois, mutta sama toistui uudella kierroksella. Lelulla tai nameilla sitä ei sieltä enää pois saanut joten päätin ottaa kovat käyttöön. Pehmeä, pitkä haisulilelu sai toimia kaameana rankaisuna ja mätkäisin sillä muutaman kerran Reiskaa nessuun ja eipäs mennyt kauan kun herra totesi että mammaa kannattaa ehkä sittenkin totella. Paluu radalle ja paljon kehuja!

Perjantaina meillä olikin taas omat Kainuunkylän ohjatut harkat ja meidän koko alkuperäisestä kymmenhenkisestä ryhmästä oli paikalla vaivaiset kolme, aika heikkoa sanon minä. Onhan se niin että aina kaikista porukoista tippuu osa matkan varrelle, mutta nyt on kyllä ollut meidän porukan turnauskestävyys todellakin hävettävällä tasolla! No, meille oli enemmän harjoitteluaikaa ja tällä kertaa meillä oli vuorossa kaksi uutta ohjausliikettä, takaaleikkaus ja persjättö. Koimme Reinon kanssa helpommaksi jälkimmäisen sillä se ei vielä vaadi niin paljon irtaantumista koiralta. Takaaleikkauskin sujui ihan ok, mutta kyllä se vielä töitä vaatii. Ikuinen murheenkryyni rengas aiheutti tänään pelkästään iloa, Pellon perusteellisista harjoituksista oli siis todella hyötyä. Reino lukitsi renkaan jo kaukaa ja minun ei tarvinnut ohjata kädestä pitäen sitä sille joka kerta. Eteen-käskyä treenasimme myös ja käytimme tälläkin kertaa apuohjaajaa. Laitoimme Reinolle esteiden päähän kippoon herkun joka sille näytettiin ja Minna jäi vahtimaan että se ei vahingossa pääse syömään sitä mahdollisen väärän suorituksen jälkeen. Reino ymmärsi heti mistä oli kysymys ja pysytyin jäämään itse taakse ja käskyttämään sitä kaukaa. Harjoitusten jälkeen lähdimme hyvillä mielin kotiin, koirat olivat tyytyväisen oloisia ja sehän on kaikista tärkeintä. Heiluva häntä on erinomainen mittari seurata mikä fiilis koiralla on ja kuinka kauan se jaksaa tehdä.

Tänään treenasimme Marin kanssa vielä keskenämme ja sain taas hyviä näkökulmia omaan ohjaukseeni. On se hyvä että ei pääse yksin jauhamaan virheitä, sillä toinen näkee sivusta aina koko koirakon ja osaa kertoa mitä korjattavaa ja mitä onnistumisia on.

Palataanpas vielä siis siihen odottavaan ja jännittyneeseen olotilaan: meidät pyydettiin kokeilemaan ensi viikolla miltä tuntuisi treenata kisaavien/jatkoryhmäläisten porukassa, sillä olemme kuulemma hieman liian edistyneitä alkeiskurssille. Aika mahtavaa, aiomme ehdottomasti mennä vaikka hieman jännittääkin miten Fannin ja Reinon käy! Jos ryhmä tuntuu liian edistyneeltä meille, voimme aina palata takaisin alkeisryhmään joten paineita ei sinänsä ole.

Tässä vielä pieni videokooste meidän perjantain ohjatuista treeneistä:


maanantai 23. syyskuuta 2013

Tää on niille jotka kulkee jalat maassa ja pää pilvissä!

Uskallanpas väittää että jokaisella meistä on elämässään joku unelma tai tavoite mitä kohti edetä. Sen ei tarvitse olla välttämättä mitään suurta, toiselle se voi olla hyvän elämän eläminen ja esimerkiksi oma koti. Toinen tavoittelee urallaan edistysaskeleita ja kolmas haaveilee maailmanympärysmatkasta.  Vaikka omat unelmat eivät koskaan toteutuisikaan, pelkästään se että on joku mitä kohti edetä, antaa ihmiselle draivia päivittäiseen elämään.

Olen pohtinut tätä asiaa verrattain lyhyen aikaa, mutta olen huomannut että omassa elämässäni toistuu tietty kaava. Muistan kuinka pienestä tytöstä asti haaveilin omasta hevosesta niin kuin moni muukin ikätoverini. Määrätietoisesti hakeuduin ratsastustunneille, keräsin rahaa leireihin ja kovilla ponnistuksilla sain hoitohevosia ja ratsastettavia. Viimein kun aikuisena yhtäkkiä ymmärsin että nyt minulla on oikeasti taloudellinen mahdollisuus omaan hevoseen, järjestin raha-asiani niin että kuukauden kuluttua minulla oli Lirika. Toinen suuri haave oli oma koti ja talli pihassa. Haimme pankkilainaa ja ostimme talon maalta ja lukuisten rakennuslupa-asioiden jälkeen talli nousi pihaan.

Oma koti

Oma sauna
Kuulostaa helpolta, eikö? Voin kertoa että ei se sitä aina ollut, välistä itkin ja huusin kun naapuri pisti lupa-asioissa koko ajan hanttiin ja venytti rakennusprojektiamme lähes kahdella vuodella. Hetkittäin tuntui että olen valmis luovuttamaan koko homman. Vaikka olinkin vakituisessa hyväpalkkaisessa työssä, rahallisesti teki välistä todella tiukkaa. Mutkia tuli matkaan, hevonen sairasteli, ei sopeutunutkaan heti kotiin ja mitä vielä! Näistä kaikista vastoinkäymisistä selvisin ainoastaan sen voimalla että edelleen minulla häälyi alitajunnassa haavekuva ihanasta omasta tallista ja mukavista ratsastusretkistä omalla hevosella. Vaikka nyt asiat ovatkin tolallaan, joka päivä ei tietenkään ole juhlaa eikä sitä haavekuvien elämää. Toki on niitä ihania päiviä jolloin kaikki sujuu kuin tanssi ja silloin aina muistan kuinka tämä on se asia mitä olen aina toivonut ja silloin kokee pienen ylpeyden pilkahduksen rinnassa: minä tein kovasti töitä ja onnistuin!

Iloinen ratsukko
Kuten pitempiaikaiset lukijat varmasti tietävätkin, olen kovasti innostunut koiraurheilusta ja vastikään aloittamani agility-harrastus on vienyt minut kokonaan mukanaan. Kerrottaakoon tähän väliin että olen lajissa täysin keltanokka jolla on todennäköisesti intoa paljon enemmän kuin järkeä tai osaamista. Emme siis kukaan erehdy luulemaan että kuvittelisin tässä vaiheessa olevan vielä kovinkaan taitava ja valmis kisakentille, ehei.

Ensimmäiset harjoituskerrat menivät täysin penkin alle ja ajattelin ettei Reinosta eikä minusta taida olla tähän lajiin. Reino juoksi kentällä täysin holtittomasti ja nuuskutteli, yritti nostaa jalkaa vähäs mihinkin ja esteet eivät olisi sitä vähempää voineet kiinnostaa. Silloin kun hirveällä työllä sain sen kiinnittämään minuun sen verran huomiota että pääsimme kokeilemaan yksinkertaisia ohjausliikkeitä, sekosin itse askelissa ja viuh, koira olikin jo kadonnut paikalta. Kuinka tyhmältä tuntui huutaa kimeällä äänellä, juostaa ja huitoa ja suurinpiirtein heitellä kärrynpyöriä ja koira ei edes vilkaise sinuun. Erään erityisen kamalan treenikerran jälkeen olin valmis lyömään hanskat tiskiin kunnes pidin itselleni puhuttelun. Onko mikään mitä olen tähän mennessä halunnut tullut tuosta vain sormia napsauttamalla? Olinko tosiaan ollut niin sinisilmäinen että kuvittelin osaavani kaiken tuosta vain? Tai no ainakin parin kerran jälkeen? Siinä sitten sisuunnuin ja päätin että vaikka minulla ei varsinaisesti agilitykenttien "normirotuinen" koira ollutkaan, en antaisi sen haitata tahtia. Itseasiassa halusin näyttää kaikille että Reinosta tulee parempi kuin muista ja se vielä yllättää muut. Tämän jälkeen harjoituksissa minulla oli uudenlaista päättäväisyyttä, mutta olin myös rentoutunut sillä tiesin mitä kohti me yhdessä pyrimme ja sen tavoittelu tulisi kestämään kauemmin kuin pari kuukautta tai pari vuottakaan. Reinokin vaistosi ohjaajansa jättäneen takakireän tiukkapipo-asenteen kotiin ja otti mieluummin kontaktia. Toki se vieläkin karkaili, mutta nyt tarvittiin puolta lyhyempi aika saada se takaisin jatkamaan töitä. Kun se keskittyi, palkkasin sitä mahdottoman paljon ja vähän itseänikin siinä sivussa. Yritin kentälle mennessä muistaa että ei ole ollenkaan vakavaa jos kaikki ei heti onnistukaan, mennään pitämään hauskaa ja ainakin me hauskuutamme muita jos ei homma onnistu.



Nyt on harjoitusten aloittamisesta kulunut aikaa vasta noin puolitoista kuukautta ja en voisi olla Reinoon enempää tyytyväinen. Se odottaa mielettömällä innolla että pääsee omaan suoritusvuoroon ja muistaa komentaa minuakin samanlaiseen riehakkuuteen. Se sujahtaa putkeen kuin raketti ja jos en itse muista olla tarpeeksi nopea, se on jo vilahtanut itse etsimään uutta hauskaa estettä! Välistä se toki päättää että rengas hypätään tänään sivusta tai putki onkin muuttunut mörköjen asuinpaikaksi, mutta ehkä se säälii kunnianhimoista omistaajansa kuitenkin vähän, sillä pienen maanittelun jälkeen nekin yleensä menevät hyvin.

Eräs entinen esimieheni lanseerasi sanonnan "tyytyväisyys tappaa kehityksen".  Uskallan olla tästä hieman eri mieltä, sillä vaikka ajatus on oikea, niin muuttaisin sanavalintaa niin että tyytyväisyyden vaihtaisin omahyväisyydeksi. Nyt kun me Reinon kanssa saavutamme pikkuhiljaa tavoitteitamme, aijomme olla tyytyväisiä ja riemuita hetken mutta emme ylpisty vaan lähdemme nöyränä taas tavoittelemaan seuraavaa haavetta. Kuka tietää nähdäänkö Reino ja Laura vielä jonakin päivänä isoilla areenoilla, sen aika näyttää!



"Tää on oikeille voittajille, oman elämänsä sankareille,
voitontahdon silmistä näät, tahdonvoimaa täynnä pää.
Tää on rakkautta, hulluutta, draivii
melkein kaiken ton se vaatii
Myös kyyneleitä, verta ja hikee, joskus vannomista Herran nimeen

Tää on niille jotka antaa kaiken, Rocky Balboa Eye Of The Tiger,
Jotka tekee enemmän kuin lupaa, vaikka tulis välillä lunta tupaan
Ei voi kelaa et se tulee noin vaan, pitää olla valmis uhrautumaan
Vaikka hopeetkin jaetaan, vain voittajat muistetaan
Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä"

-Cheek/Jonne Aaron-

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Valssia, vai oliko se sittenkin tangoa?!

Viikonlopusta selvittiin väsyneenä ja tyytyväisenä. Maanantain puolikas meni kyllä nukkuessa, sillä univelkaa oli ehtinyt hieman kertyä ja kun on viikon juossut tukka putkella on hyvä hieman rauhoittua. Katsoin dvd:ltä Sinkkuelämää ja nukuin koiranunta. Jossain vaiheessa kömmin takaisin ihmisten ilmoille ja lähdin käymään asioilla. Pyörähdin Katriinan kaupalla ja taas sorruin ostoksiin, mukaan tarttui kissoille ruokakupin alusta ja väriltään alustaan sopivat ruokakupit. Mutta hei, eikös nämä voi lukea sisutuselementeiksi, ei mennyt taas rahaa pelkästään eläimiin?! Lisäksi ostin Irmalle ja Aunelle uuden lelun Reinon tuhoaman tilalle, pitää kai niillekin jotain kivaa uutta saada. Pienenä vinkkinä kaikille rahapulasta kärsiville kissanomistajille voin kertoa, että halvan ja erittäin mieluisan lelun saa aikaan rypistetystä teepussin suojakuoresta. Voin lisätä tänne jossain vaiheessa videon jossa näette minkälaisen riemureaktion moinen lelu voi pienessä kissassa saada aikaan!

Tiistaina olin vieläkin aika naatti ja hetken aamulöhöilyn jälkeen kiskoin itseni viimein ylös sängystä ja lähdin ensin Reinon kanssa juoksemaan. Huomaa kyllä kuinka aksaharkat ovat vaikuttaneet meikäläisen kuntoon, sillä siinä mennään intervallilla koko ajan. Olipas vain kevyt hölkätä, tuli oikein sopivan hiki ja lihakset lämpenivät seuraavaa lenkkiä varten jolle otin Rymyn mukaan. Pikkupojan kanssa kävimme pitkästä aikaa metsälenkin ja voi sitä onnen päivää! Rymyn koko olemus aivan tärisi kun se oli niin innoissaan kaikista hajuista ja äänistä. Välistä seurasimme jälkiä sinne sun tänne ryteikköön ja välistä kuuntelimme paikallaan lintujen ääniä ja rasahteluja metsästä. Kyllä sen vain on pakko päästä metsähommin, olisi suorastaan rikollista kieltää siltä moinen huvi. Kotimatkalla pyörätiellä ajattelin hieman katsoa sen liikkeitä tuomarin antamasta näkökulmasta ja pyysin sitä ravaamaan. Eihän se pentele halunnut ravata ollenkaan vaan siirtyi heti laukalle. Viimein kun sain sen väkisin ravaamaan, näin että se selvästi ontuu vasenta tassuaan. Huoh, ei muuta kuin soittoa eläinlääkäri Pekka Salmiselle Pelloon ja onneksi saimme ajan torstaille. Penneli ei kuitenkaan tassuaan muuten arista, siinä ei tunnu turvotusta tai muutakaan poikkeamaa. Toivotaan että kyse ei olisi mistään vakavammasta, onneksi ei tarvitse odottaa enää kovin pitkään että selviää.

Eilen kävimme Marin kanssa illalla kentällä treenaamassa Fannia ja Reinoa. Harjoittelimme viime kerran rataa sekä yksittäisinä esteinä rengasta, putkea ja eteenmenoa. Reino meni renkaan jo huomattavasti paremmin, enää tuli muutama virhehyppy sivusta. Yhdesti se jopa itse korjasi läheltäpiti-virheen ja pienen mutkan kautta hyppäsikin renkaan läpi eikä sivusta. Koko rataa treenasimme myös, melkein muistin jo kaikki valssitkin, pari aika koomista kämmiä saimme taas videoitua ja ainakin meillä oli hauska teehetki illalla kun katsoimme niitä koneelta :) Yhdesti ohjasin Reinon kohtisuoraa omaa selkää vasten ja sehän hyppäsi siihen mihin pyydettiin ja melkein kaatoi minut esteen päälle! Huh, rankka laji, ei voi muuta sanoa.

Tekaisin tällaisen pienen koostevideon noin viiden viikon harjoituksista, siellä on onnistumisia, iloa, turhautumista, virheitä mutta ennenkaikkea meillä on ainakin hauskaa ja se on kaikkein tärkeintä, eikö vaan?

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Näyttelyitä ja agilitya

Taas on takana viikko koiratapahtumia, menoa sekä meininkiä. Edellisten mahtavien agitreenien jälkeisenä maanantaina kävimme Marin ja koirien kanssa kentällä jotta Marikin saisi kiinni siitä mitä viimeksi tehtiin. Näytin radan ja eikä aikaakaan kun Fanni jo kiisi esteeltä toiselle kuin vanha tekijä. Reino ja allekirjoittanutkin kertasivat edellisiä oppeja ja mitään kamalia mokia ei tullut, ainoastaan jossain vaiheessa Reino vain päätti että putki onkin ihan paska juttu ja sieltä voi oikeastaan peruuttaa kesken kaiken ulos. En ymmärrä mikä sille tuli mutta loppujen lopuksi se meni senkin ihan hyvin. Kentällä oli vain niin älyttömän kuuma että se selvästi vaikutti koirien vireeseen, omistajista puhumattakaan. Onneksi meillä oli reilusti vettä mukana ja emme viitsineet älyttömän kauan treenata jottei kukaan meistä saisi lämpöhalvausta! Illalla meillä oli vielä tämän vuoden viimeiset näyttelyharkat jotka lupasin hoitaa Katriinan puolesta. Paikalle ei tullut tällä kertaa kuin kolme koirakkoa mutta saimmekin käydä porukalla oikein kunnolla läpi kaikkien heikot kohdat. Paikalla oli jälleen kerran ehkä maailman suloin russelinarttu Kova joka on valloittanut sydämeni aivan kokonaan, niin herttainen tyyppi se on. Kovan omistaja Rami tähtäsi myös seuraavan viikonlopun pentunäyttelyyn Pelloon ja puhuimmekin hyvän tovin tuomareista jotka koiramme siellä arvostelisivat.

Kova (c) Mari Bomström


Harjoitusten jälkeen suuntasimme vielä Marin luo trimmausoppiin Karolinan kanssa ja täytyy sanoa että onpahan mielenkiintoista hommaa! Karo nyppi Marin Siru-koiran ja lopputuloksesta tuli todella siisti, en olisi heti uskonut ensikertalaisen työksi. Täytyy odotella että Sirppa-neiti kasvattaa uuden karvapehkon jotta meikäläinenkin pääsee kokeilemaan.


Marin kolmikko vasemmalta alkaen Benny, Fanny ja Siru (c) Mari Bomström

Keskiviikkona olikin sitten ensimmäiset agilityharkat Pellossa. Otin mukaan myös Rymyn jotta sekin saisi kokemusta koiraporukoista sekä oppisi rauhoittumaan oudoissakin tilanteissa. Paikalle päästyämme laitoin molemmat koirat kerhon häkkiin odottamaan ja rakensimme porukalla radan. Tämän jälkeen lähdimme koko poppoo lämmittelemään pienelle lenkille jossa hölkkäilimme ja etenimme reippaaseen tahtiin jotta kaikilla oli sopivan vertynyt fiilis. Ihan ensimmäiseksi hallissa kävimme vuorotellen koirien kanssa tutustumassa esteisiin ja annoimme niiden nuuskutella niitä. Omalla kohdallani piti olla todella tarkkana että Reino ei ehdi nostaa jalkaa minnekään, se on välistä niin saamarin nopea. Harjoittelimme jokainen vuorollaan keppejä, ensin ihan vain sitä kummalta puolelta ne mennään ja sitten niin että koira menee ensimmäisestä välistä ja siitä heti palkka. Toisella kertaa piti jo kiertää ensimmäinen keppi ja sitten sai vasta palkata. Anne antoi myös hyvän vinkin siihen miten koiran saa hyvin aloitusasentoon ilman mitään häsläämistä. Piti mennä jalat hieman harallaan seisomaan ja pyytää koira jalkojen välistä eteen istumaan. Siihen paikka ja sitten menoksi!
Tällä kertaa emme ehtineet juuri muuta tehdä, mutta jännityksellä odotan jo ensi kertaa. Reino käyttäytyi harvinaisen mallikelpoisesti koko ajan, siihen sai kontaktin tosi hyvin ja se ei möykännyt puolikaan niin paljon kuin aikaisemmin, hieno poika.

Lauantaina koitti viimein se kauan odotettu Pellon ruskanäyttely. Hyppäsin aamulla Marin kyytiin ja ja ajelimme Rohki-hallille jossa parkkipaikalla näimme jo Annen ja Taran. Veimme tavarat sisälle ja otin Annelta koiran jotta saisin hieman treenata ennen kehää. Tara on siis tiibetinspanieliuros, oikealta nimeltään Runcorner Boy Brongo jonka olin luvannut esittää. Meillä alkoi kehä melkeinpä heti ja tapansa mukaan Tara esiintyi kuin vanha konkari. Se on aivan unelmakoira kehään, sillä heti kun se pääsee nauhojen sisäpuolelle se ikäänkuin ryhdistäytyy ja röyhistää rintaansa eikä esittäjän tarvitse muuta kuin kävellä vierellä. Harmi että tuomari piti sitä omaan makuunsa liian isona kääpiörotuiseksi, se edustaakin ehkä tiibetinspanielien vanhaa linjaa mistä taas itse pidän enenmmän. Harmillisesti jäi viimein odotettu serti saamatta, tulokseksi saatiin nyt Erittäin Hyvä. Anne ja Veijo eivät onneksi vaikuttaneet kovin pettyneiltä ja he lähtevätkin Taran kanssa kuukauden kuluttua kohti uusia koitoksia.

(c) Mari Bomström


Hieno Tara! (c) Mari Bomström
 Mari esitti oman kasvattinsa Tiitun (Sirvian Just My Cup of Tea) joka meni kehässä hyvin, mutta kehän ollessa todella pieni sen liikkeet eivät päässeet täysin oikeuksiinsa. Tiitun tulokseksi tuli Erinomainen.

Tiitu

Loppupäivä meni meillä leppoisissa tunnelmissa, söimme makkaraa ja vohveleita sekä kannustimme tuttuja. Ramilla ja Kovalla meni aivan superhyvin, poissa oli kaikki se arkuus ja sähläys mitä oli vielä harkoissa ja pikkuneiti esiintyi diivan elkein. Pikkutyyppi sai kunniapalkinnon ja se valittiin myös rotunsa parhaaksi, aivan mahtava juttu.

Dirtdigger`y El Tango de Roxanne "Kova" (c) Mari Bomström

(c) Mari Bomström

Emme jääneet katsomaan BIS-kehiä, sillä meillä oli vielä kotona aksaharkat viideltä joten ajelimme kotiin ja pakkasimme treenireput ja lähdimme kävelemään kentälle. Tällä kertaa rakensimme radan joka oli täynnä valsseja, se oli siis meikäläisen painajainen! Opettelimme myös eteen-käskyä, jotta koira irrottautuu esteille ja osaa suunnata oikein. Reino epäröi hetken aikaa putkea mutta kun se kerran siitä meni niin ongelma oli sillä ratkaistu. Rengas tuotti jälleen kerran hieman päänvaivaa: Reino tahtoo hetkittäin hypätä sen sivusta, mutta muutaman minuutin tehotreenillä sekin saatiin kuntoon. Minna meni toiselle puolen ja piti Reinoa hihnasta ja minä houkuttelin toiselta puolen. Näin se ei päässyt toistamaan virhehyppyä ja se pääsi etenemään vasta kun se hyppäsi oikeasta kohdasta. Rata oli aluksi yhtä sekamelskaa, keskityin täysillä vain siihen että saan sen putkeen ja renkaaseen ja unohdin sitten mitä seuraavaksi pitikään tehdä. Koira toimi kyllä juuri niin kuin pitikin, kerran ohjasin sen siivekkeen kohdalta ja pyysin hyppyä ja sehän hyppäsi! Voi mahdoton, kunhan tämän mamma nyt vain oppisi! Kun kaikki olivat menneet radan, sai vielä käydä kokeilemassa uudestaan jos halusi. Naureskelin Minnalle että me ainakin otetaan revanssi ja pentele että se meni hyvin! Olin itse paljon keskittyneempi enkä häsynnyt ja valssipyörähdyksetkin menivät hyvin. Pari sivuhyppyä tuli renkaalle, mutta ohjasin vain heti uudelleen ja oikein painotin sanaa rrrrrrrrengas niin johan meni.

Ai mitennii pitkät takakintut?!

Seuraavana päivänä eli tänään oli sitten viimeinkin Rymyn ensiesiintyminen pentunäyttelyssä. Tällä kertaa mukaan lähti Karo. Onneksi meillä alkoi kehä tänäänkin melkein heti joten emme ehtineet odotella kuin puolisen tuntia ennen omaa vuoroamme. Kehässä Rymy käyttäytyi oikein kivasti noin nuoreksi tyypiksi, etenkin sen seisomiseen olin tyytyväinen. Liikkeet eivät tänään olleet parhaasta päästä, en lämmittänyt sitä selkeästi tarpeeksi. Kaiken lisäksi sillä on niin mahdoton kasvukausi menossa että etujalat näyttävät lyhyiltä tapeilta niinhin kahden metrin mittaisiin takajalkoihin verrattuna, ei mikään ihme että liikkuminen oli hieman epätasaisen näköistä. Kunniapalkintoa ei meille herunut, mutta arvostelut olivat kaikesta huolimatta hyvin rohkaisevat:

"Vahvaluustoinen, mittasuhteiltaan oikea uros. Selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Vaaleat silmät, isot leveätyviset korvat. Hyvä kaula ja selkä. Pitkä lanne. Hieman ala-asentoinen häntä joka taipuu hyvin reidelle (selälle). Hyvä rungon syvyys. Vahvasti kulmautunut edestä ja takaa. Etu- ja takaliikkeissä epäyhtenäisyyttä. Liikkeessä ylälinja saisi olla tasaisempi. Hyvä turkin laatu."

Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa.



Koko viikko on ollut yhtä hulinaa ja vilskettä, mutta olen nauttinut joka hetkestä! Kyllä se vain on niin että lemmikeistä on paljon iloa ja ilman niitä en osaisi elääkään!


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Reino rokkaa!

Ah ja voi! Kyllä alkaa näyttää jo aika kivalta Reiskan ja minun yhteistyö, ei ole hukkaan heitetty se työmäärä minkä olen siihen uhrannut. Mehän hemmetti vieköön päästiin sinne agility-kurssille Pelloon! Aloitetaanpa kuitenkin ihan alusta, miten kaikki oikein kävikään.

Keskiviikkona lähdin viiden maissa ajelemaan Fanni ja Reino kyydissä kohti Pelloa. Korvatulpat olisivat olleet aika pop, sillä pahaksi onneksi molemmat koirat ovat pahimpia mahdollisia piippaajia, lisäksi Reino haukkuu ensimmäiset kymmenen kilometriä täyttä kurkkua, arg... Perille päästiin ehjin nahoin ja hermotkaan ei ehtineet mennä montaa kertaa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja kävimmekin koirien kanssa ensin pitkällä kävelyllä ja menimme sitten hallin edustalle istuskelemaan ja odottamaan. Pian Anne, joka kurssia rupeaa vetämään, kurkkasikin hallin ovesta ja tuli jututtamaan ja pääsimme hetken kuluttua sisälle odottelemaan. Reino ei ollut ollenkaan niin paha kuin edellisenä päivänä näyttelyharkoissa mutta toki se piippasi minkä ehti. Tein kuitenkin Minnan neuvojen mukaan ja astuin hihnan päälle enkä huomioinut sitä lainkaan. Viimein se rauhoittui sen verran että se rupesi itse ottamaan minuun kontaktia ja silloin palkkasin sitä ja tein ihan pieniä juttuja, välillä pyysin istumaan tai maahan ja vapautin. Välillä meinasi jo paniikki iskeä kun kaikki treenasivat viime hetken juttuja kuumeisella kiireellä, mutta pakotin itseni rauhoittumaan sillä tiesin että meidän kohdalla sellainen vain lisää Reinon ahdistusta ja stressiä. Viimein pääsimme aloittamaan ja ihan ensimmäiseksi meidät laitettiin riviin jossa esittelimme itsemme ja ohjaajat kävivät kättelemässä meidät ja kyselemässä koirista tietoja. Seuraava tehtävä oli kiertää kaikki koirakot pitämällä kontakti omaan koiraan ja muiden kiertäessä meidät oma koira piti olla hanskassa. Onneksi olimme Reinon kanssa viimeisten joukossa, tässäkin saimme aikaa rauhoittua ja Reinoakin rupesi kiinnostamaan työskentely. Ensimmäinen kierros meni hienosti makkaran avustuksella, mutta tulomatkalla takaisin meinasi keskittyminen herpaantua. Onneksi meillä oli suunnitelma B, vinkulelu jonka nappasin taskusta ja pari kertaa piippasin, niin johan Reiska unohti kaikki muut ja suorastaan hyppeli kontaktissa loppumatkan.



Toisena tehtävänä oli paikalla olo. Liikkeen sai tehdä vapaavalintaisesti joko istuen tai maassa. Valitsimme Reiskan kanssa istuen, ja jätin sen noin viiden metrin päähän ja hetken sen oltua sievästi paikalla palasin sen viereen ja palkkasin. Huh, toinenkin rasti kunnialla suoritettu! Kolmantena koetuksena oli luoksetulo. Koirat laitettiin hallin pitkää seinää vasten ja vuorotellen ohjaajat jättivät koirat paikalleen ja kävelivät itse toiselle laidalle. Reino oli jo tässä vaiheessa ihan totaalisen kiihdyksissä, sillä vain hetkeä aikaisemmin vaihdoimme Marin kanssa Fannin ja Reiskan piippilelut ja senhän tietää että toisen lelu on AINA parempi. Se riehui, puri minua hihasta ja oli aivan kuppi nurin koko koira. Jätin sen omalle paikalleen ja kävelin poispäin pitäen sitä kuitenkin silmällä ja eikös se pentele karannutkin paikalta muutaman askeleen. Ei muuta kuin koira takaisin ja uusi käsky. Nyt se jäi kiltisti näpöttämään ja tuli mallikkaasti luokse. Tässä vaiheessa olin jo niin helpottunut että ajattelin vain että sama se jos ei päästä mukaan, sillä olin niin tyytyväinen Reinoon! Viimeiseksi meidän piti kuitenkin vielä näyttää kuinka leikimme koiriemme kanssa ja Reinolla eikä Fannilla ollut tässä mitään ongelmia: Fanni näytti siltä kuin se lentäisi lelun perässä, niin korkealle se pienillä jaloillaan ponnisti ja Reino metsästi omaa leluaan kauhealla saalistusvimmalla. Huomasi kyllä, ketkä eivät ole oikein koiriaan leikittäneet, sillä osa koirista näytti suorastaan hämmästyneiltä kun omistaja heilutti lelua niiden nenän edessä.



Viimein kaikki tehtävät olivat ohi ja jäimme jännityksellä odottamaan tuloksia. Kaikki suorituivat todella hyvin ja koska osa koirakoista meni suoraan jatkoryhmään, pääsi loppujen lopuksi kaikki osallistujat alkeisryhmään, hyvä me!

Tämän ponnistuksen jälkeen en ole koiria juurikaan treenannut, ajattelin että muutaman päivän lepo voi tehdä ihan hyvää, olemme vain lenkkeilleet ja leikkineet pihalla. Tänään oli sitten taas Ylitornion porukan aksatreenit ja itselläni oli jotenkin haluton olo lähteä. Saattoi toki johtua siitäkin että koirat olivat perseilleet koko saakelin päivän ja lenkki ennen treenejä ei ollut varsinaisesti rentouttava... Rymystä on tullut niin esiteini kuin vain voi ja vaatii kyllä pitkää pinnaa että tästä kaudesta selvitään! Pahoin aavistuksin lähdin Reiskan kanssa kenttää kohti ja jätimme koirat kiinni radan rakentamisen ajaksi. Meillä oli tällä kertaa ihan oikea aksaputkikin, nappasimme sen Marin kanssa mukaan Pellosta keskiviikkona. Teimme tällä kertaa ihan oikean radan, ja sen jälkeen opettelimme radan kävelyä. Jokainen sai miettiä kuinka itse ohjaisi koiran radan läpi ja sitten porukalla kävimme oikean tavan läpi. Ylläri pylläri, meikän ohjausmuuvit eivät oikein olleet saaneet kannatusta, mutta yrityshän on tärkein, eikö?  Mehän jouduimme Reiskan kanssa kiirastuleen ensimmäiseksi ja onneksi menimme radan ensin pätkissä. Olin yllättynyt että sain Reinon niin nopeasti kuulolle eikä karannut kuin pari kertaa käskyn alta, mutta en hermostunut vaan sain sen positiiviselle asenteella ja innostuneella äänellä takaisin luokse, jes! Reino meni esteet kuin vanha tekijä eikä uusi putkikaan tuottanut sille minkään valtakunnan ongelmia. Jos se jotain kämmäsi, niin se oli kyllä ihan minun ohjausliikkeiden vika, mutta ensimmäin suoritusvuoro meni kyllä ihan loistavasti! Toisella kertaa kentälle oli joku ehtinyt lirautella ja hajut olivat Reinon nenään niin ihanat ja mielenkiintoiset että alkuun sitä ei olisi millään kiinnostanut tehdä muuta kuin nuuskutella vain. Lopuksi se totesi minut (ja makkarat!) mielenkiintoisemmaksi ja päätti ryhtyä töihin. Kaikki meni hyvin, kunnes jotenkin unohdin miten valssikäännös renkaalle menikään ja sekoilin siinä ja koira hyppäsi pari kertaa renkaan sivusta. Kun tämä saatiin kuntoon, loppurata meni upeasti! Kyllä mulla on ihana koira!!


Kyllä on mahtava fiilis kun se helvetin kova työ tuottaa tulosta! Vaikka niitä huonoja päiviä varmasti tulee jatkossakin, näillä hyvillä jaksaa kyllä nekin!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Valoa tunnelin päässä

Nyt on pieni ihminen väsynyt mutta onnellinen! Olen viimeisen viikon rämpinyt epätoivon suossa Reinon suhteen, sillä viimeisimmät agitreenit eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan. Menimme tavanomaisen innoissamme kentälle ja heti kättelyssä huomasin että Reino ottaa kierroksia ryhmässä olevasta bokseriuroksesta. Tehtävänä oli tällä kertaa neljästä esteestä muodostettu neliö, jossa harjoittelimme erilaisia ohjausliikkeitä. Pyysin etukäteen että boksun omistaja menisi koiransa kanssa kentän ulkopuolelle, sillä Reino saattaa hyvinkin vielä karata käskyn alta ja silloin se painaa tasan varmasti haastamaan toista urosta. Kaikki muutkin menivät suorituksen ajaksi toiselle puolen, mutta pahaksi onneksi Reiska lähti kuin rasvattu salama reunalle hyppimään ja toisella puolen oleva bokseri hyppäsi myös verkkoa vasten ja siitähän se riemu vasta syntyikin! Rähinä päälle, ja sen jälkeen Reinoa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään muu kuin toinen uros. Minua pyydettiin huutamaan koiraa ja samalla juoksemaan siitä poispäin, mutta eihän se nyt siinä mielentilassa ole minusta ollenkaan kiinnostunut joten turha yritys, kyllä se oli pakko hakea sieltä pois. Onneksi ohjaajamme äiti oli treenejä katsomassa ja hän on erittäin ansioitunut pk-puolen ihminen ja hän sai tilanteen rauhoitettua. Toinen uros vietiin pois näköpiiristä ja sain kädestä pitäen neuvoja miten saan Reinon takaisin tehtävän pariin. Onnistuihan se viimein, mutta kaiken tämän säätämisen lisäksi olin itse niin sekaisin kuvioissa että en millään meinannut niitä osata.




Kun viimein pääsin suoritusvuorosta, olin hikinen, pettynyt, vihainen itselleni ja tuntui että itkukin tulee. Sain kuitenkin kannustavaa palautetta minua auttaneelta ihmiseltä, hän oli sitä mieltä että alussa kun hän oli meidät nähnyt, oli hän ajatellut että tuosta ei voi tulla kyllä mitään. Kun Reino oli sitten viimein alkanut keskittyä, oli meno näyttänyt jo siltä että kyllä siitä voi vielä agilitykoira tulla. Sain myös palautetta siitä, että olen tehnyt sen kanssa paljon töitä ja että se ei ole mikään helppo koira rotujen ollessa nuinkin haastavat kyseiseen lajiin.



Vaikka viimeiset treenit päättyivätkin loppujen lopuksi ihan hyvin, jäi mieli silti aika matalalle, niin itseni kuin koirankin suhteen. Kävimme Marin ja koirien kanssa seuraavan päivänä kertaamassa edellisiä harjoitteita ja kyllä ne pikkuhiljaa minunkin päähän upposivat edes jotenkuten. Reinon suoritusta ei voinut nyt kyllä moittia, ohjaaja vain tahtoo vielä mokailla ja aika rankasti. Päätimme Marin kanssa että ilmoittaudumme 4.9. Pellon Rohkihallilla järjestettävään koetilaisuuteen jossa valitaan agilityn alkeiskurssille koirakot. Kyllä, tälläkin hetkellä treenamme alkeisryhmässä, mutta olemme kohta puolivälissä menossa ja talvi alkaa painaa päälle jolloin tarvimme halliolosuhteet harjoitteluun. Jatkokurssille emme missään nimessä ole vielä valmiita, joten alkeiskurssi hallilla olisi mahtava homma. Tulevaa testiä silmällä pitäen menimme tänään hallilla järjestettäviin näyttelytreeneihin jotta koirat saisivat vähän tuntumaa halliin ja häiriötreeniä vieraassa koiraporukassa. Treenien vetäjä oli aivan huikea tyyppi, hän neuvoi minua alusta asti miten toimin Reinon kanssa kun se piippaa, haukkuu ja stressaa uutta paikkaa. Hihna jalan alle ja koiraa ei huomioida mitenkään. Reino rauhoittui ihan hyvin, mutta kun lähdettin juoksemaan porukassa, se veti kuin hinaaja ja meinasin kompastua sen jalkoihin vähän väliä. Seuraavaksi otettiin kaikki yksitellen, katsottiin hampaat ja juoksutettiin. Ohjaajan neuvojen mukaan sain Reinon kulkemaan kauniisti, joka kerta kun se yritti kiihdyttää vetoon, käännyin neliölle, jossa sen oli väistettävä minun jalkojani ja seurattava minne mennään jolloin se kulki hihna löysällä ja rennosti. Ohjaaja kehui Reinoa kivaksi koiraksi joka tarvii kuitenkin napakkaa otetta. Piippausta ei välttämättä koskaan saada loppumaan, mutta kunhan koiran saa rentoutumaan ja rauhoittumaan uusiin tilanteisiin nopeasti, se alkaa keskittymään myös minuun ja voimme sen kanssa harrastaa. En aijo stressata huomista valintatilaisuutta ollenkaan, menee miten menee, olen vain erittäin tyytyväinen saamiini neuvoihin ja siihen miten hyvin vieras ihminen luki Reinoa ja sai minunkin päähän iskostettua uutta tietoa.

Koirista sitten hevosiin. Lirikalla kävin ratsastamassa kentällä viime perjantaina ja se ei tuumannut agilityesteistä mitään, ihmetteli varmaan että onpas hälle kummallinen rata väsätty. Menin parikymmentä minuuttia, ja Lirika oli alkuverkan jälkeen oikein kiva. Se sai pari sokeria kiitokseksi ja lähdettiin sitten köpötteleen kotia kohti. Sunnuntaina Minna tuli kokeilemaan Lirppaa ja he tulivatkin oikein hyvin toimeen. Minna sai jopa ihan lyhyen ratsastuksen aikana sen liikkumaan oikein, mikä Lirikan ollessa kyseessä ei ole mikään itsestäänselvyys. Toivottavasti Minna ehtisi käymään viikottain, se olisi Lirpalle (ja minulle!) hyväksi!

Kotimatkalla


Nyt on kuitenkin jo niin väsy, että on pakko painua peittojen alle että jaksaa huomenna taas pyörittää tätä eläinrallia, kerron sitten miten valintatilaisuudessa kävi, pitäkää peukkua!