Koirailua kerrakseen

Kerrankin voin hyvillä mielin aloittaa postauksen täydellisen positiivisena. Kaksi viimeistä päivää ovat olleet aivan ihania kokemuksia täynnä! Eilen työpäivä meni todella nopeasti ja en ehtinyt pitää kuin yhden kymmenen minuutin tauon mikä ei liiemmin haitannut, taas muistin miksi tykkään tehdä tuota työtä. Onneksi olin aamuvuorossa joten ehdin kotiin jo neljäksi ja heti kotiin päästyäni laitoin Lirikan valmiiksi juoksutukseen ja lähdimme molempien karvanassujen kanssa kohti kenttää. Poni on kyllä tosi koominen, se kävelee hyyyyvin hitaasti ja liina on niin pitkällä kuin vain mahdollista ja Lirika taas kiirehtii mahdottomasti kun se ei ikinä malttaisi odottaa että ollaan jo perillä. Meidän yläpuolella pitäisi vilkkua valo "LEVEÄ ja PITKÄ KULJETUS ":)

Kentälle päästyämme poni heittäytyi heti piehtaroimaan ja sillä välin juoksutin Lirpan molempiin kierroksiin pari minuuttia ja vain ravissa. Se liikkui puhtaasti ja mielellään, joten uskon että tässä ollaan paranemassa hyvää vauhtia. Juoksutuksen jälkeen menimme mummolan laitumelle ja vanha tamma oli niin innoissaan että melkein repaisi suitset rikki lähtiessään kiitämään kuin paraskin laukkahevonen kohti vihreää, hullu tyyppi.

Jätimme Karon kanssa hevoset laiduntamaan ja lähdimme hakemaan suosikkipoikiamme Humua ja Nemoa lenkille ja koulutukseen. En kuollakseni muista olenko jo niistä ehtinyt kertoa, joten taustatietona sen verran että molemmat ovat Karon poikaystävän koiria, puolivuotiaat Suomenajokoira ja Itäsiperianlaika. Humu (ajokoira) on minun koulutuksessa ja ehkä maailman suloisin otus! Se oli jo ehtinyt pitää ikävää ja ulvoi tullessani sen häkille, raukkaparka :)

Molemmat koirat menivät todella hyvin, hihnakäyttäytyminen alkaa olla jo hanskassa, Humu ottaa kontaktia todella hyvin ja seisoo käskystä hienosti paikalla. Aloitimme istumisharjoitukset ja naksuttimiseen ehdollistamisen ja se tajusi idean lähes heti, on se vaan hieno koira. Nauroinkin omistajalle että älä sitten ihmettele jos koira on joku päivä kadonnut häkistä, voi löytyä meiltä :)

Tänään lähdin aamulla hevosten ruokkimisen ja karsinoiden siivoamisen jälkeen kohti Oulua siskoni luokse, tarkoituksena esittää heidän koiransa Arsi ensi kertaa match showssa. Paula oli ihan varma että Arsi ei osaisi käyttäytyä ja nolaisi meidät mutta voi kuinka väärässä hän olikaan! Arsi oli ihan super, tämä oli henkilökohtaisesti paras esiintyminen näyttelyissä koiran kanssa ikinä! Harmi että Arsi ei ole oikea paperikoira ja ei ehkä rakenteellisesti paras mahdollinen, joten sijoituksia ei tippunut mutta hällä väliä! Poika oli niin säpäkkä ja hieno koko ajan että olin mahdottoman tyytyväinen.

Nyt olen siivonnut vielä illalla karsinat uudestaan ja ruokkinut tammat ja hetken päästä saunaan. Toivottavasti hyvä vire jatkuu vielä huomenna, on ollut niin mukavia päiviä että näitä soisi kyllä lisää!

Sataa sataa ropisee

Otsikkokin sen kertoo, täällä sataa kaatamalla! Heräsin aamulla ennen kuutta ja reippaana tyttönä kissat ruokittuani siirryin hoitamaan pikkueläimet. Hetken ihmettelin missä mahtaa olla mustista gerbiiliveljeksistä neljäs tyyppi ja kääntelin pesämökitkin ympäri. Yhtäkkiä huomasin purujen alta pilkottavan pienen jalan ja sieltähän se löytyi, valitettavasti hengettömänä :( Olisikohan sydänkohtaus, sillä en ollut tuntenut siinä minkäänlaisia kasvaimia ja ulkoisia vaurioitakaan ei ollut. Eihän siinä muu auttanut kuin kerätä se sieltä pois ja siivota terraario ennen töihin lähtöä.
Päivä meni kuitenkin oikein rattoisasti ja reippaasti ja kotiin saavuttuani heitin tammoille päiväheinät ja lähdin sen jälkeen sisälle hoitamaan vielä muutaman työsähköpostin.

Ainiin, en ehtinyt aiemmin kertoakaan että Lirikan kömpelys otti ja liukastui viime perjantaina tarhassa ja oli täysin jalaton kaksi päivää. Ensin olin ihan kauhuissani että nyt sattui pahemmin mutta onneksi vaiva näytti paikallistuvan vain lavan alueen lihakseen. Tietenkään lihasvammat eivät ole leikin asia nekään, mutta parempi niin päin kuin jalka poikki. Lirika oli karsinalevossa neljä päivää, jätin siltä kaikki rehut pois, annettiin kipulääkekuuri ja kylmättiin jalkaa aamuin illoin. Neljäntenä päivänä se olikin niin virtaa täynnä että hyvä jos ei karsinasta karannut! Käytin sitä kävelemässä ja annoin sen kulkea kentällä vapaana ja siellähän vanha rouva intoutui revittelemään ihan kunnolla, hyvä ettei meihin katsojiin takakavioilla osunut! Luulen ja toivon että vamma ei ollut niin vakava kuin aluksi pelättiin.

Tiistaina kävi myös eläinlääkäri raspaamassa molemmilta hampaat. Lirikahan ei taaskaan hyväksynyt toimenpidettä muuta kuin vahvasti rauhoitettuna. Kyllä siinä eläinlääkäriäkin hetken päästä jo hieman hymyilytti, noin vanha ja silti noin temperamenttinen ja luonteikas! Kovasti se sai kehuja hampaistaan, kuulemma erinomaiset ikäisekseen mikä oli oikein hienoa kuulla. Ponilla ei ollut juuri mitään sanomista hampaissaan kun taas Lirikalla oli muutama piikki vasemmalla niin kuin epäiltiinkin. Puolen vuoden päästä sitten uusi tarkistus!

Nyt ollaan oltu ihan kävelytyskuurilla molempien kanssa, mennään puolen kilometrin matka mummolaan laitumelle, oma tarha on sen verran mutavellinä ettei sinne viitsi laittaa. Tänäänkin päiväheinien jälkeen köpsyteltiin laitsalle pariksi tunniksi, itse kahvittelin anoppilassa ja treenasin koirien kanssa tokoa ja hauskaa oli!

Nyt olisi vielä iltaruokinta ja sen jälkeen pitääkin melkein kömpiä nukkumaan, huomenna on näet aamuvuoro, seitsemäksi pitäísi olla jo reippaana töissä.

Ihana vapaa

Tänään heräsin ihanaan tunteeseen: vapaapäivä! Kävin kaikessa rauhassa ruokkimassa tammat ja menin sitten takaisin lämpimään sänkyyn köllöttelemään ja lukemaan. Puoli yhdentoista maissa kiskaisin ratsastushousut jalkaan ja lähdin takaisin talliin laittelemaan Lirikaa valmiiksi ratsastusta varten. Otin sen käytävälle ja samalla kun harjailimme se näki mitä satulahuoneen ja autotallin puolella tapahtui. Hetken mielijohteesta päätin letittää sen harjan ja tuolilla taituroidessani Lirika töykki vähän väliä ja vaati halauksia ja rapsutuksia. Oli tainnut halipula iskeä kun koko viikkona ei ole ehtinyt kunnolla sen kanssa olla.

Viimein se oli valmis ratsastusta varten ja lähdimme kohti kenttää. Se oli alusta saakka energisen oloinen ja kentälle päästyämme otin sen heti raviin ja pyysin liikkumaan kunnolla eteen. Se vastasi mukavasti ja teimme paljon isoja ympyröitä, avoja ja sitten laukkatyöskentelyä. Teimme laajaa kahdeksikkoa ja ylitimme keskihalkaisijalla puomin joka (tietysti!) piti joka kerta hypätä. Lopuksi harjoittelimme diagonaalilla vaihtoja ja lopuksi Lirika intoutui vaihdosta niin paljon että riistäytyi käsistä, teki vaihdon omahtoisesti ja teki perään kuuden pukin sarjan :) Ei siinä voinut kun nauraa, mummeli innostui tosissaan! Lopuksi se ravasi isoa ja tahdikasta raviaan ja olin todella tyytyväinen!

Ratsastuksen jälkeen harjasin ponin ja se sai seikkailla hieman irti tallissa ja satulahuoneessa. Se tutki kaikkea mahdollista kunnes löysi kaurasäkin jolloin se oli pakko viedä takaisin karsinaan. Tammat jäivät syömään sisälle kun lähdin käymään kylällä asioilla. Hain Ylitornion Lakkapäältä purua ja sen jälkeen menin käymään kotikotona.

Iltapäivällä tytöt pääsivät tarhaan syömään päiväruokia ja itse olen pessyt pyykkiä ja siivoillut kämppää. Nyt pitäisi lähteä iltatalliin ja sen jälkeen olisikin telkkarin edessä rentoutumista, huomenna on nimittäin aikainen nousu Pellon koiranäyttelyyn jonne olen lupautunut handleriksi, saas nähdä minkälainen katastrofi siitä seuraa!

Tauko paikallaan

Olipas vain mahdottoman pitkä tauko kirjoittelussa. Jotenkin on vain ollut niin mahdottoman kiire ja kiinnostus kirjoittamiseen tasan nolla, niin blogi on jäänyt pitkälle tauolle. Meille ei oikeastaan kuulu sen ihmeempiä, molemmat ovat olleet ihan ok kunnossa, Lirikan maha on ollut onneksi hyvä (nyt koputan  puuta!!) ja poni on entisellään.

Sen verran uutta kuitenkin on, että ostin Lirikalle ihka uudet kankisuitset, made by Velj. Wahlsten. Suitset ovat extra-leveällä turparemmillä varustetut, ihanaa mustaa nahkaa. Turparemmissä on tosi tyylikäs kultakoristus ja otsapanta on kokonaan muotoiltu kultaisilla swarovski-kivillä, huipputyylikästä! Ongelmaksi meinasi kuitenkin muodostua Lirikan super iso pää, oli lähellä että olisin joutunut tilaamaan extra-full kokoiset suitset!

Ensimmäinen kerta kangilla pitkästä aikaa meni oikein mallikkaasti, alussa Lirika vain oli sitä mieltä että edes bridongista ei olisi saanut ottaa kiinni ja painui kuolaimen alle reippaasti. Olin kuitenkin kärsivällinen ja ratsastin kankiohja löysällä ja käytin jalkaa ja istuntaani niin tammuskakin rentoutui ja uskalsi tulla tuelle. Se oli todella ihana ja liikkui voimakkaasti ja koko viikon treenasimme kangilla ja joka kerta se meni aina vaan paremmin. Päänvaivaa meille tuotti vain siirtymiset jotka ovat koko kesän olleet Lirikalle herkkä paikka. Sen tapana on ollut lähteä hyvin herkästi peruuttamaan pysähdyksen jälkeen ja olen tehnyt todella paljon itsetutkiskelua josko syynä on minun painopisteeni, puristanko tai vedänkö kenties ohjista. Viime kerralla kolmanne siirtymisen jälkeen voin rehellisesti sanoa että nyt ei enää vika ollut minussa vaan tamma kiusasi ihan tahallaan ja testasi josko saisi taas peruuttaa. Painoin kerran kannukset kylkeen ja napsautin raipalla ja johan lähti! Seuraavalla kerralla minun ei tarvinnut edes muistuttaa sitä vaan siirtymiset sujuivat hyvin pelkästään istuntaa sulkemalla ja avaamalla.

Toinen paha tapa mikä sille on muodostunut on mummolasta sokerin haku. Nyt kun tulemme maastosta niin että mummola jää vasemmalle puolen se alkaa mahdottomasti tahtia ja tehdä omaehtoista pohkeenväistöään sinnepäin. Auta armias jos sitä menee komentamaan, se protestoi heti nakkomalla niskojaan ja polkemalla lujaa takajaloillaan. Eräänä aamuna olimme varmaan kymmenen minuuttia taistelemassa menemmekö sinne vai emme :) Se peruutteli (kerran jopa urheiluvajan seinään ) ja yritti tehdä yllättäviä syöksyjä kohti pihaa sivuttain ja eteenpäin, mutta kun en luovuttanut se hyväksyi erittäin syvään huokaisten tilanteen ja alistuneesti löntysteli kotiin. Kamalan tavan olenkin hevoselleni opettanut!

Muuten tässä on ollut niin kiire töissä että muu elämä on jäänyt paitsioon, nyt on onneksi neljän päivän vapaa niin ehtii siivota hiukan taloakin ja touhuta hevosten kanssa rauhassa.

Ai niin, on tässä surullisiakin juttuja käynyt: meidän vanhin gerbiilimme Irmeli nukkui ikiuneen neljän vuoden kunnioitettavassa iässä mikä oli todella surullista. Se oli varmasti persoonnallisin hiiri mitä maa päällään kantaa, pieni arpinaamainen, yksikorvainen riepuraukka! Hautasin sen illan tullen takapihallemme ja sydämeeni jää aina oma sija pienelle vauvalleni.

Nyt kuitenkin höpinät seis ja tallihommiin! Hevoset ovat hörisseet ja hirnuneet siihen malliin portailla käydessäni että sisälle tekee mieli (ei mikään ihme, ilma ei ole mitenkään ihana!) joten paras siivota niille yösijat ja laittaa sapuskat tarjolle.

Kiva kuulla että blogiani oli ilmeisesti hieman kaivattu, siitä saa aina lisäkipinää kirjoittamiseen!