Koiria kerrakseen

Hitsit, kesäloma alkaa lähetä loppuaan, harmittaa sillä tämä on ollut paras loma mitä minulla on koskaan ollut! Kavereita, koiria, näyttelyitä, kisoja ja harkkoja mielin määrin! Noh, eiköhän sitä pääse taas normaalin työrytmiin ja sehän ei estä harrastamasta, hidastaa vain pikkasen :)

Viime viikolla Ahti ja Anne ehdottivat että tulisin heidän treeniryhmänsä "päättäjäiskisoihin" hallille, siis ihan tosi leikkimielisiin mölleihin. Tuumasta toimeen, Reiska autoon ja menoksi! Paikan päällä rakensimme tietysti radan ja tutustuimme siihen kisanomaisesti viisi minuuttia. Reino herra Houdini oli päättänyt kuitenkin murtautua omasta häkistään ulos ja kesken radan kävelyn jouduin nappaamaan pikku apinan kiinni ja viemään sen takaisin odottamaan, on se äijä :) Itse rata oli oikein mukava, leppoisa ja helppo. Vaikka paikalla oli paljon outoja koiria, Reino keskittyi tehtävään aivan täysillä! Niinkin täysillä että voitto napsahti ja saimme palkinnoksi Racinelin Agility & Sport-sapuskaa pussillisen. Osaa se possu aina välistä yllättääkin ja nimenomaan positiivisesti.

Minnan kanssa kävimme viikko sitten myös Simossa ratatreeneissä ja omalta osaltani reissu oli aika fiasko. Koirassa ja paikassa ei ollut mitään vikaa mutta ohjaajan asenteessa ja fiiliksessä senkin edestä. En ollenkaan noudattanut alkuperäistä suunnitelmaa häkittää jos Reinoa ei kiinnosta tai se possuilee, suutuin kun se lähti haahuilemaan ja karjaisin sille että takaisin. No arvatkaa vain tuliko luokse? En olis tullut itsekään kun toinen huutaa pää punaisena, ei varmaan koirasta ollut kovinkaan houkuttelevaa. Sen sanon itselleni puolustukseksi että todella tiukka aikaraja sai minut jotenkin stressaantumaan ja Reinokin saattoi olla jo himpun verran väsynyt kaikkeen treenaamiseen. Onneksi mukavan treenien järjestäjän avulla saimme onnistuneita pätkiä kunnon palkkauksella ja asenteen muutoksella, mutta ei jäänyt kauhean hyvä mielin oman käytöksen suhteen, ärsyttävää.

Päätin että Reiska saa levätä kaikesta aksatouhusta juhannuksen yli ja keskityin enemmän Rymyn kanssa treenailuun. Poika menee jo hihnassa kivasti kontaktit ja keppejä se on harjoitellut verkkojen avulla. Putkeen lähetystä ja hyppyjä olemme harjoitelleet myös, käymme kentällä noin 5-15 minuuttia kerrallaan sillä Rymy ei jaksa kovin kauaa vielä keskittyä. Toki myös uuden oppiminen on aina raskasta ja siitä pitää saada palautua rauhassa sekä sulatella asioita.

Sunnuntainan suuntasin kulkuni Pelloon, sillä olin lupautunut esittämään ystäväni Suvin bordercollien juhannusnäyttelyssä. Nemo on käyttölinjan koira ja se olikin ilmoitettu käyttöluokkaan tavoitteena saada sille arvosteluksi HYVÄ. Suvin koko perhe lähti mukaan ja meillä olikin oikein mukava reissu yhdessä. Paikalla olimme hyvissä ajoin ehdin hieman treenata Nemoa ennen kehää. Sovittiin Suvin kanssa että mamma saa asettua strategistisesti seisomaan niin että Nemo näkee hänet koko ajan edestä päin. Nemo esiintyi varmoin ottein, juoksi oikein kauniisti ja seisoi ilman asettelua, kiitos Suvin :) Ja uskomatonta mutta totta, arvosteluksi saimme ERITTÄIN HYVÄN! Vautsi, hieno Nemo!! Mahtava reissu takana, ja olin todella tyytyväinen päivään.

Maanantaina meille tuli kylään ystäväni Maarit muutaman sadan kilometrin päästä jämtinsä Tenun kanssa. Tenu on kuukauden nuorempi Rymyä ja oikein komea poika. Onneksi Reino ja Tenu tulivat hyvin juttuun, sillä ne joutuisivat viettämään pari päivää sisällä yhdessä. Oikeastaan ne tykkäsivät jopa vähän liikaa toisistaan, vähän väliä oli toinen toisen selässä :) Rymykin rauhoittui alun räyhäämisestä kun ne pääsivät puolueettomalla maaperällä nuuskuttelemaan ja käytimmekin poikia heti maanantaina uimassa, oli todella kuuma päivä. Tiistaina kävimme Pellossa, Ari oli lupautunut pitämään vähän tällaisen speciaali-reenikerran kun tuli aksavieraita kauempaa. Reiskan kanssa lähinnä kokeiltiin että se pysyy radalla sillä seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä Tornion epiksiin. Tenu ja Maarit saivat hyvää oppia ja hienosti he menivätkin. Illalla kävimme sadetta uhmaten lenkillä Huitaperin vaarassa ja kiipeilimme siellä kengät märkinä ja ötököiden uhreina. Koirilla oli kuitenkin hauskaa, Rymy rakastaa vetohommia ja molemmat olivatkin valjaissa ja juoksuvöissä kiinni.

Törmäsimme matkalla pariin bortsuun ;)

Maarit ja pojat Huitaperin päällä

Maaritin ja Tenun lähdettyä keskiviikkona sovimme Kristan kanssa treffaavamme Torniossa jonne Kätkäkin siis ilmoitettaisiin. Simon katastrofin jälkeen päätin että nyt pysyn suunnitelmassa tapahtui mitä tapahtui. Kaatosateessa ja kylmässä ilmassa odottelimme omaa vuoroamme, Reino häkissä minun sadetakkini alla ja Kätkä Kristan hoivissa. Rata vaikutti aika iisiltä, ainoa paikka joka oli arveluttava, oli puomille meno. Siinä oli melko tiukka kurvi ja vielä kun se oli sateesta liukas oli siinä oltava erityisen varovainen. Kaikeksi onneksi Ari oli harjoituttanut meitä siihen juuri edellisenä päivänä, joten oppi oli vielä tuoreena muistissa. Olin jälleen kerran ilmoittanut Reinon kahdesti mölleihin jäähyn varalta, joten menin radan kahteen kertaan. Enempiä höpöttämättä, tässä meidän toinen ja parempi rata:

Linkki videoon

Tämähän riitti hienosti voittoon!! Tuo liukas puomi koitui monen todella nopean koiran kohtaloksi, onneksi me hieman himmailimme sille tulossa joten Reiska selvitti sen hyvin.

Menimme vielä 1-2 radan, jossa huomasin että Reinolla alkoi hieman keskittyminen jo herpaantumaan. Se lähti hienosti mukaan, mutta teki turhan laajan kaarteen alkuvaiheilla, syynä koira joka käveli aidan takana. Onneksi se tuli hyvin takaisin ja mukaan. Kesken radan huomasin että nyt on Lauralla kengännauhat auki ja siinä juostessa ristin sormet etten vedä turvalleni. Ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, Reiska parka liukastui sateen kastelemassa putkessa ja lensi kyljelleen, raukkaparka! Onneksi ei käynyt kuinkaan ja jatkettiin rataa. Kepeillä se lähti hieman haahuilemaan ja ensin karjaisin kunnes muistin että ei näin. Heti kun kutsuin iloisella äänellä se tuli ja vauhdilla, ihana poika! Loppurata meni kommelluksitta ja nollarata tuli, mutta yliajan vuoksi emme sijoittuneet.

Linkki videoon

Kätkäkin osallistui möllirataan, toki emme tehneet kontakteja sillä niitä ei olla juurikaan treenattu ja ei ole kauhean fiksua aloittaa kisoista ja kaiken lisäksi sateesta liukkailla esteillä :) Sen kanssa meni rata aivan loistavasti, se irtoaa koko ajan paremmin hypyille ja rata tuntui todella vaivattomalta. Tuntuu että meillä on Kätkän kans sellainen hyvä fiilis aina kun tehdään, ei ole paineita joten sekin varmaan osaltaan auttaa asiaa. Koira tykkää tehdä, minä tykkään tehdä ja me tykätään molemmat toisistamme, mikäs sen mukavampaa! Kätkä sijoittui kuitenkin hienosti kolmoseksi vaikka jätimmekin kontaktit välistä, rata oli muuten puhdas ja nopea. Hieno poika!

Linkki videoon

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää, toivottavasti nousujohteinen kehitys jatkuisi! Pitää vain muistaa tehdä aina johdonmukaista työtä ja ei saa masentua vaikka joskus tulisikin takapakkia!

Agility SM-kisat 2015

Viime viikonloppuna pääsin elämäni ensimmäistä kertaa seuraamaan agilityn arvokisoja kun Oulussa järjestettiin SM-kisat. Länsirajan Kennelkerhosta oli myös joukkue kasassa ennätyksellisesti ensimmäistä kertaa! Erityisen hienoa asiasta teki se, että kaikki kolme koiraa olivat valkoisiapaimenkoiria, omistajinaan mitä ihanin Ahti Juuso. Kahta vanhinta koiraa Amoria ja Hukkaa ohjasi ohjaajamme Ari Korteniemi ja nuorimmaista huliviä Faroa Anne Haapalahti, Itse lähdin paikan päälle nauttimaan kilpailujen tunnelmasta, myyntikojujen ihanuudesta (ja rahojen menettämisestä!) sekä virallisen epäviralliseksi huoltohenkilöksi.

Lauantaiaamuna starttasin uskollisen passattini jo kuudelta aamulla ja ajelin lähes tyhjällä maantiellä Ouluun. Perillä olin kahdeksan jälkeen ja ensimmäiseksi etsin käsiini Ahdin ja Arin. Lauantaina kisattiin joukkueiden väliset skabat ja leiriydyimme hyville paikoille nauttimaan mielettömän hienoista suorituksista. Naureskelin vieressä istuville että minusta ei olisi ikuna selostamaan mitään kisoja, hihkuin ja elin mukana vähän liikaakin, mutta minkäs teet kun kisavietti tarttuu ja elää joka solullaan suoritettavaa rataa. Pahaksi onneksi alkoi sataa ja hetken oli niin kylmä että sai todella kiittää itseään suhteellisen lämpimistä vaatteista. Onneksi sade loppui melko pian, mutta kentän tekonurmi muuttui liukkaaksi joka teki kisaamisesta haastavaa.

Kisapaikan tunnelmaa

Viimein radalle tulivat Ari ja Hukka. Koira ei ollut ennen tätä kisannut kahteen ja puoleen vuoteen joten jännitykselle odotimme kuinka käy. Alku lähti hienosti kunnes Hukalla menivät pasmat sekaisin. Se oli selkeästi hieman hämmentyneen näköinen ja kävi jopa kurkkaamassa toimihenkilöä! Loppun radan se meni aika hienosti, mutta ei ollenkaan omalla tasollaan, taisi olla isot kisat kylmiltään pojalle aikamoinen shokki :)

Ari ja Hukka

Seuraavaksi kiirastuleen joutui Anne joka aiheutti meille melkoisia sydämen tykytyksiä kun lähtönumero läheni eikä koiraa saati ohjaajaa näkynyt missään. Ahti passitti minut jo etsintäreissulle kunnes luojan kiitos Anne oli ilmestynyt oikealle paikalleen, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Rata lähti oikein mukavasti, mutta jostain syystä Faro ei ottanut kakkosestettä jonne Anne sen työnsi ja siinä tuli virhe. Jossain vaiheessa tuli hylkäävä virhe, nyt en kuollaksenikaan muista missä kohtaa mutta joka tapauksessa Anne ja Faro tekivät kyllä elämänsä rataa. Ikinä ennen en ole nähnyt tämän parin pelaavan noin hienosti ja rauhallisesti yhteen: nyt ei näyttänyt siltä että juostaan toisia vastaan, vaan ikään kuin tanssittiin yhdessä. Sulavasti ja hallitusti tultiin maaliin ja Anne oli iloinen ja tyytyväinen, niin kuin me katsojatkin!

Faro lentää, kuvaaja Mirva Laine

Ennen viimeistä Arin ja Amorin ankkurisuoritusta oli runsaasti aikaa, joten ehdimme hyvin hieman shoppailla ja hakea sapuskaa. Kojuja oli mukavasti ja haksahdinkin heti teknistä materiaalia olevaan t-paitaan. Väriltään se on herkullisen pinkki ja takana lukee AGILITY. One Mind Dogsien vaatteita myyvä koju koitui myös kohtaloksi, sieltä mukaan tarttui 3/4-pituiset treenihousut joissa oli tietysti OMD-logo. Köyhtyneenä, mutta materialismionnentunteessani palasimme takaisin kisapaikalle katsomaan loppukilpailua. Ankkureiden ratoja oli katsomassa älytön määrä porukkaa ja saimme Annen kanssa hakea ihan tosissaan paikkaa josta jotain näkikin. Onneksi maksien suoritukset olivat vasta toisena, joten hieman ennen medien kisan loppumista pistimme vipinää kinttuihin ja ehdimme kuin ehdimmekin saada paikat isosta katsomosta josta oli hyvä näkymä radalle. Istuimme kuin sillit suolassa, niin ahdasta oli, mutta onneksi porukka oli mainiota ja huumorintajuista. Jännitimme Annen kanssa niin kovasti Arin suoritusta ja kovaan ääneen (meidät tuntien tietysti!) jolloin saimme muutaman muunkin lietsottua samaan mielentilaan vaikka he eivät koko koirakkoa edes tienneet :)

Kuvaaja Mirva Laine

Viimein Tupla-A tuli radalle ja siitä lähti. Puoleen väliin rata eteni tuttuun tapaan hienosti, mutta jotain tapahtui A:n jälkeisellä hypyllä ja Amor loikkasi sen väärältä puolen. Ari painoi kuitenkin täysillä loppuun asti ja sai varsin ansaitut aplodit ja kannustukset, on ne kuiten taitavia! Ei paljon valkkareita aksaradoilla nähdä ja meillä oli koossa kolmen joukkue, aika hienoa! Eniten minua ilahdutti kisojen rento ja välitön tunnelma, olin joten odottanut sellaista jäykkää pönötystä kun arvokisoista oli kuitenkin kyse. Ihana kun kaikki kannustivat ihan kaikkia, en kuullut yhtään roturasistista huomautusta, päinvastoin. Eräskin nainen tuumasi että tulisipa taas joku hauska rotu ettei käy tylsäksi kun on vain bortsuja, malikoita ja kelpieitä :)

Katsoimme vielä minien finaalin joka oli äärimmäisen jännittävä ja tiukka. Jestas että noin pienet koirat pääsevätkin niin lujaa, aivan uskomatonta. Koko päivän kohokohta oli kuitenkin se kun näin Tuulia Liuhdon ja muiden One Mind Dogs-kouluttajien suoritukset ihan livenä, on sitä aika hieno katsoa, saumatonta yhteistyötä! Päivä oli jo pitkällä kun viimein pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon ja lähdimme käymään kaupungilla syömässä. Viimein illalla haimme Annen kanssa pikkuveljeni siskoni luota kyläilemästä ja kisojen läheisellä parkkipaikalla vaihdoin Anttonin kanssa omaan autooni ja matka kotiin saattoi alkaa.

Ihan mahtava päivä kaikkinensa, mitä nyt Annelta katosi parkkipaikka ja auto (pitkä tarina, kerrottakoon joskus toiste ;) ) Lauran farkut kastuivat niin että kävelin kuin pissat housussa pitkin kisa-aluetta ja kaikkea muuta hauskaa ja ei niin kivaa. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi pois, meillä oli hyvä porukka ja vaikka kisamenestystä ei juuri tullut, ei sillä ollut niin väliä. Onhan se jo valtaisa saavutus päästä mukaan tuollaisiin karkeloihin, onnea kaikille menestyneille ja ehkäpä meikäläinenkin nähdään vielä joku vuosi mukana ihan koiran kanssa, ken tietää?

Kesäloma, vai sittenkin actionkesä?

Jep, olen yrittänyt ehtiä kirjoittaa ties kuinka monena päivänä, mutta ei vain ole ollut aikaa. Mikä kesäloma? Ai niin, se jolloin pitäisi ottaa tosi rennosti ja vain löhötä, ei ole muuten täällä näkynyt ja sitä ei ihan hetkeen taida näkyäkään. Niin kuin monta kertaa aikasemminkin, tästä voi tulla kilometripostaus joten koittakaa kestää!

Loma alkoi siis viime viikon lauantaina ja heti seuraavana päivänä lähdin Mellajärveen pitämään parit tunnit ja pussailemaan varsaa, on se niin ihana! Matkalla hain Pentin josta jo kyydissä ollut Reino ilahtui kovasti, pojista on tullut oikein hyvät kaiffarit. Tuntien ajan ne odottivat autossa ja kun heppahommat oli paketissa suuntasimme karvaisten kaverieni kanssa Passatin keulan kohti Pelloa. Ari, Anne ja Ahti olivat siellä jo tullessamme pystyttämässä rataa, meillä oli nimittäin vapaa agilityvuoro. Ari sanoi perjantaina että jos tulee aika pitkäksi niin sunnuntaina saa tulla aksaileimaan. Tällaisesta tilausuudesta ei saa ikinä kieltäytyä joten sinne siis.

Lämmittelyä

Rata oli Norjan mestaruuskisoissa ollut minien (?) rata ja tutustuimme siihen kisanomaisen harjoituksen mukaisesti kuusi minuuttia. Sitten töihin ja voi pojat, tulihan siellä meikäläisellekin mokia. Reino oli noin muuten ihan mukavasti matkassa ja jos en väärin muista niin sitä ei taidettu laittaa jäähylle kuin kerran. Heti huomaa kun oli "uusia" koiria häkeissä joita ei normaalisti ole niin sinne oli ihan pakko käydä kurkkaamassa. Mutta hepulia ei tullut, se on tärkeintä. Pentin kanssa tehtiin rataa pienissä pätkissä ja palkaten usein, sen kanssa on tehty kuitenkin vasta niin vähän. Treenit olivat varsin antoisat, heti kun joutuu tekemään melkein kuin kisoissa, se antaa treeniin ihan oman jännityksensä ja se jos mikä on ainakin meille Reinon kans hyvää harjoitusta. Opin myös sen, että en lähde radalle yhtään aikaisemmin ennen kuin olen saanut sen oikeasti kuulolle ja se onnistuu kyllä vaikka mulla ei olekaan palkkaa kädessä. Treenit olivat oikein antoisat ja veimme Reiskan kanssa Pentin kotiin.

Keskiviikkona menimme poikkeuksellisesti Ahdin treeneihin, sillä torstaina meillä oli muualle menoa ja treenejä ei edes olisi ollut. Harjoittelimme samaa rataa, nyt mukana oli Krista ja Kätkä. Taas oli eri koiria häkeissä ja Reino jouduttiin sen vuoksi jäähdyttämään muistaakseni kerran. Sen jälkeen se toimi kuin unelma, hienoa pätkää tuli. Oli meidän runsas keppien harjoittelu kotona taas tehonnut, Reino teki ne jo paljon paremmin. Jätin kotona palkan targetille keppien päähän jolloin Reino keskittyi katsomaan eteen eikä minuun ja näin kepeistä tuli paljon sujuvammat. Ohjureita Reiska kyllä ensin vierasti kun se on tottunut verkkoihin, mutta kaikkeen on opittava.

Kätkänkin kanssa tehtiin helpotettua rataa ja voi pojat se koira oppii asioita nopeasti. Putkille lähetykset menevät jo vaikeammistakin kulmista, niistäkin joita Reino alkaa oppia vasta nyt. Opetimme sille Ahdin ohjeiden mukaan myös takaakiertokahdeksikkoa ja hyvin pian se ymmärsi mitä haetaan. Fiksu poika!

Treenien lopuksi harjoittelimme vielä Suvin bordercollien Nemon kanssa näyttelyesiintymistä, meidän ensimmäinen yhteinen kehä on Rovaniemen juhannusnäyttelyssä ja nämä olivat toiset treenimme. Meni huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, uskon että tulee menemään ihan hyvin. Lisäksi harkkasin Ahdin valkoisella paimenkoiralla Hukalla ja siinä vasta onkin koira! Me esiinnymme Kemin KV-näyttelyssä ensi kuun puolella ja sitä odotan kuin kuuta nousevaa. Se on iso, komea ja hyväkäytöksinen herrasmies (niin kuin kaikki Juuson koirat...) ja on vanha kehäkettu, ei pitäisi olla ongelmia. Minunkin kanssa se pelasi tosi hienosti yhteen, tykkään siitä valtavasti ja uskon että se tunne välittyi koiralle.

Torstaina lähdimme sitten Kristan, Kätkän ja Reinon kanssa ajamaan kohti Oulunsaloa kisanomaisten rataharjoitusten merkeissä. Ihana että on tuollaisia ystäviä jotka ovat ihan yhtä hulluja kuin itsekin, lähtevät muiden mielestä ihan sekojuttuihin mukaan eli parinsadan kilsan reissu "vain" rataharkkoihin :) Perillä oltiin hyvissä ajoin, käytettiin koirat lenkillä ja sen jälkeen ei muuta kuin ilmoittautumaan. Aluksi otin Reinon hetkeksi tokoilemaan ulos, kiersimme "kisa-aluetta" ja yritin pitää itseni reippaana ja iloisena. Heti kun alkoi liikaa jännittämään, laitoin koiran autoon tai häkkiin jolloin en paineistanut sitä liikaa. Tiesin että olimme makseissa ensimmäiset lähtijät, joten odotusaikaa ei ollut paljon.

"Eeeeen ala sua, ihan tyhmää! Enemmän nakkeja, kiitos!"

"Ymmärsithän viimein, nyt homma alkaa pelata!"

Palaveri ennen radalle menoa, älä rallita pliiiiiiiiis?! Saat pitsaa jos oot hyvä?!

Kaikista odotuksista huolimatta Reino toimi hienosti alusta lähtien, ainoastaan neljännellä esteellä kentälle ryntäsi bordercollie joka oli karannut omistajaltaan ja meni Reiskan nenän edestä keinulle. Tämä oli niin hauska, Reino oli vain että mitä ihmettä!? Mistä tuo tuli ja mitä se tekee minun radallani? Olisimme saaneet aloittaa alusta mutta näin parhaaksi jatkaa ja Reino lähtikin hienosti mukaan. Jossain kohtaa rataa se kävi pienen lenkin siinä kohdassa mistä irti päässyt koira tuli kentälle, mutta sain sen mukaani onneksi ihan hyvin. Toinen ja kolmas rata menivät tosi hyvin, yhtään hepulia ei tullut ja palkkasinkin sitä kesken radan kun se tässä tilanteessa oli sallittua.

Alla video Reiskan suorituksista:

Reino Oulunsalossa

Niin kuin tämä ei olisi jo riittänyt, teki Kätkä niin hienoa työtä että oksat pois! Ei puhettakaan että se olisi vilkuillut muita koiria tai ihmisiä, se oli täysillä tekemässä minun kanssa hommia, Teimme tietysti taas omaa rataamme jossa ei ollut liian vaikeita esteitä, mutta muurin se kyllä oppi uudenlaisena hyppyesteenä. Se on vain niin mukava kaveri, uskon ja toivon että sen kanssa päästään vielä pitkälle!

Alla video Kätkän suorituksesta:

Kätkä Oulunsalossa

Eräillä on ehkä astetta hauskempaa

"Kerro vielä se juttu jossa ne nakinpalat löytää tiensä meitsin suuhun, jooko?"

Ei ole muuten tainnut pituuttakaan mennä aijemmin...

Tapissa olevat rimatkaan eivät olleet ongelma

Viikonloppuna oli myös äksöniä kerrakseen, mutta niistä seuraavassa postauksessa jotta tämä ei mene aivan älyttömän pitkäksi tarinoinniksi!

Leirimuisteloita

Nyt kun kesä alkaa toden teolla olla ovella, tulvi mieleeni muistoja ihanista kesäleireistä hevosten parissa. Muistan kuinka joka ikinen vuosi kului rahan keruussa ja päivien yli ruksimisessa. Keräsin myös Villivarsassa julkaistut leiri-ilmoitukset omaan kansioonsa ja niistä sitten laavasin ja valitsin mieluisimman. Toki välimatka määritti reissua jonkin verran, eli kovin Etelä-Suomeen en haikaillut. Pohjois-Pohjanmaa tuli kuitenkin tutuksi monen kesäleirin myötä. Aloitetaan kuitenkin ihan järjestyksessään ensimmäisestä leiristä ikinä!

Olin tuolloin muistaakseni kahdeksanvuotias pikkunassikka, hyvin vähän siis vasta ehtinyt hevosmaailmaan tutustua. Pääsimme siskoni ja yhteisen ystävämme kanssa kuudenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Lassilan tilalle leireilemään. Hoitoponikseni sain kimon shetlanninponiruuna Atomin joka joskus äksyili minulle karsinassa ja vähän arastelinkin sitä. Koska en oikein pysynyt isompien tahdissa, jouduin koko viikon ratsastelemaan samaa tien pätkää edes takaisin. Näin myöhemmin ajateltuna ei siitä kyllä mitään irti saanut, ei opetusta eikä mitään, sillä muut menivät tien vieressä sijaitsevalla kentällä. Noh, tyhmä ja nuori kun olin niin olihan sitä tyytyväinen kunhan sai ponin selässä edes käydä.

Seuraavalle leirille lähdin samaisen kaverin kanssa, mutta sisko jäi tällä kertaa kotiin. Suuntana oli Kalajoki ja tarkemmin Kal-Marin ratsutila. Puitteet olivat hienot, vastassa oli kaunis päärakennus, leirimökki ja talli laitumineen. Hoitoponiksi sain toiveistani huolimatta ponin nimeltä Eki. Se oli hoikka ja kevytrakenteinen risteytysponi joka oli oikein mukava tyyppi. Ratsastin myös paljon shetlanninponiori Salamalla joka oli kyllä hauska poni! Kävimme paljon maastossa, myös yöllä joka oli aivan mahtavaa! Ja kun kerran Kalajoella olimme, pitihän meidän käydä myös Jukujuku-maassa sekä Sanifanissa. Iltaisin pelasimme korttia ja hihitimme puoleen yöhön kaikkea mitä tuon ikäiset vain keksivätkään :)

Kolmas leirini suuntautui Kempeleeseen Koivikon ratsutilalle. Muistan iät kaiket kun kaikille leiriläisille oli hommattu samanlaiset lippalakit brodeerauksella ja omani näytti siltä kuin siinä olisi lukenut Lauran sijaan Lauta. Voi sitä häpeää! Tällä leirillä pääsimme hyppäämään, maastoilemaan ja ihastuin aivan mahdottamasti ihanaan Vallu-hevoseen. Harmi että se ei ollut hoitohevoseni vaan sen sijan oli saanut poni nimeltä Rocky. Koivikolla oli kyllä hauskaa ja paljon jäi hyviä muistoja.

Neljänneksi leiriksi valitsimme erään toisen ystäväni kanssa Mankilassa sijaitsevan Ahon tallin. Hieman muutosta hommaan toi hevosten vuokrausmahdollisuus, ja päätimme vuokrata ponit Mistyn ja Monon kahdeksi viikoksi. Ruokimme ja hoidimme hevoset kuin omamme ja hauskaa oli! Muistan kuinka kerran lensin Monolta oikein kunnon kaaressa alas ja suoraan vatsalleni kulmassa olleen autonrenkaan päälle. Ilman satulaa suoritettu pukkilaukka ei ollut ihan se vahvin laji ja ensimmäisen kerran ikinä lähti ilmat pihalle. Onneksi mitään sen vakavampaa ei sattunut, mitä nyt meitä syytettiin ihan kaikesta mahdollisesta mitä tapahtui, Olimme mm. maastossa käyneet tallaamassa jonkun maanviljelijän pellot joissa emme todellakaan olleet ratsastaneet. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta leiri oli mukava ja seura mitä parhain.

Viidennelle leirille päätin lähteä yksin ja suuntana oli tällä kertaa Muhos. Siellä hoidin isoa ja jyhkeää työhevosta Nirgeä. Kävimme maastoilemassa, hyppäsimme ilman käsiä ja silmät kiinni, ratsastimme koulua ja pidimme hauskaa. Jostain syystä podin mahdotonta koti-ikävää joten siltä osin leiri ei ollut niin kiva kuin olisi voinut olla. Onneksi paikalla oli mahtavia tyyppejä jotka saivat ikävän vaihtumaan hauskanpitoon.

Näin myöhemmin kun leirimuistoja miettii, muistaa kuinka huoletonta hevostelu oli aikoinaan. Käytiin mahdottomia maastoreissuja ihan täyttä laukkaa, hypättiin ja tehtiin kaikkea hurjaa mitä tänä päivänä en todellakaan uskaltaisi tehdä omien oppilaideni kanssa. Onneksi vanhempani eivät olleet hevosihmisiä eivätkä ehkä niin paljon ymmärtäneet kuinka paljon riskejä lajiin liittyi, etenkin tuohon aikaan :) Mutta hei nuoriso ja miksei vanhemmatkin, leireilemään, se on sitä jotakin!

Reinon elämän aakkoset

A

Aamut, etenkin sellaiset jolloin mammalla on juuri minulle aikaa. Ihanaa on päästä heti pisulle, leikkiä ja sitten ehkä herkutella vähän.

B

Berra, sieltä saa kivoja juttuja meille karvakavereille, vaikkakin mamma sano että ei ihan heti uskalla mitään sieltä enää tilata kun ne sössi jonkun sen tilauksen.

C

Canis Lupus eli susi. Aika pelottavan kuulonen ja näkönen kaveri, onneksi ei olla sellaseen meijän lenkillä törmätty!

D

 Dalmatialainen, hassun näköinen pilkullinen koira, vois olla oiva lisä meikäläisen kaveriporukkaan.

E

Ella, tosi äksy koirakaveri joka aina välistä huijaa minut uskomaan että se oikeasti haluaakin olla kaveri. Sitten kun menen lankaan, se paljastaa todellisen luontonsa ja mökötän taas muutaman päivän kunnes menen uudestaan lankaan.

F

Friida, minun toinen treenikaveri. Lapinkoira se on rodultaan ja se yrittää aina joskus komennella minua. Onneksi olen sitä kuitenkin paaaljon nopeampi niin että voi livahtaa karkuun kun se käy liikaa iholle.

G

Ei, nyt meni aivot solmuun, mitään ei tule mieleen.... APUA!

H

Herkut. Täh, pitikö tätä muka jotenkin perustella?!

I

Isi, iskä, maailman paras tyyppi. Salassa se antaa mulle joskus ihmistenkin karkkia josta äiskä suuttuu ihan valtavasti! Se myös aina painii ja riehuu minun kans ja sitä tottelen kaikista parhaiten. Ai miksi? No koska se on ISKÄ!

J

Juokseminen ja lujaa! Mieluiten äänitehosteiden kanssa, örinää ja mörinää ja pylly viistää maata kun meen niin täysillä.

K

Kira, meidän suvun uusin tulokas. Mahdottoman hömelö saksanseisoja jolla on niin pitkät jalat etten edes minä pääse sitä karkuun. Oikeasti kyllä tykkään siitä, mutta joskus se on vähän liian raju.

L

Luut, ne on ihan just meikäläisen suosikkeja. Lihaisat rustoluut ovat pop, mutta ne kaupan vaaleat pururullat on kyllä ihan minun juttu!

M

Mikrosiru. Se on kuulemma tärkeä juttu jos vaikka katoan ja joku löytää minut kaukaa kotoa niin siitä saa jotenkin mystisesti tietoon kenen perheestä puutun.

N

Naksutin, siitä oikein kiva kapistus että aina kun mamma naksauttaa sitä, saan herkkuja!

O

 Onni, eli minun pappa. Se pelasti minut kamalasta ensimmäisestä kodistani ja siitä hyvästä tykkään siitä ihan hirmuisesti!

P

 Pesulle, maailman kamalin ja pelottavin käsky. Sen kuullessani otan tassut alleni ja yritän parhaani mukaan piiloutua. Onkohan noilla ihmisillä joku röntgenkatse, en tajua miten ne voi löytää minut maton alta?!

Onko nolompaa nähty, kysymypä vaan?!

Q

MIKÄ kirjain tuo muka on? Vai ONKO se edes kirjain!?

R

No Rymy tietty! Paras kamu, velipoika ja välistä vähän ärsyttävä :)

S

Sauna! Ihanan lämmintä ja aina välistä saan "taikajuomaa" eli saunakiulusta vettä. Sieltä juotuna se on niin paljon parempaa kuin normaalisti, uskokaa tai älkää.

T

Torstai, se on minun lempiviikonpäiväni. Miksi? No kun silloin pääsen treenaamaan aksaa!

U

Uiminen, siitä tykkään. Kesäkuumalla on ihana pulahtaa joen viileään veteen.

V

Vapaa! Maailman paras käskysana!

W

 Menee samaan sarjaan kuin vapaa, mutta tuplaihanampaa!

X

X-rotu, rekisteröimätön, seropi, mitä noita kauniita nimityksiä meikäläisille on keksittykään.

Y

Ystävät tietty, mikään ei ole mukavampaa kuin hengailla porukassa, leikkiä ja painia!

Z

Nukkuminen, etenkin recliner-sohvassa ja aina välistä salaa sängyssä.

Å 

Tää on kuulemma semmonen ruotsalainen o-kirjain, osaiskohan Pentti käyttää tätä kun se siellä svedulandiassa asuu

Ä

Äiskä, se tykkää minusta aina ja vain vaikka osaan olla välistä vähän hassu :)

Ö

Ötökät, niitä on huippuhauskaa jahdata ja napsia suuhun suoraan ilmasta.

Täysi kymppi

Mikä onkaan pieni, pörröinen ja sen hännäntöpö heiluu vimmattua vauhtia? Mikä juoksee tuultakin nopeammin tehden tiukkoja kurveja, välistä pysähtyen maitohörpyille jotta taas jaksaa leikkiä? Mikä tutkii uteliaana niin kivet ja kannot kuin männynkävytkin ja hurjien tutkimusmatkojen jälkeen nukahtaa pienenä sykkyränä äitinsä valvovien silmien alle?

 

Mäntylahden Mailerihan se! Mainio pieni kaveri, joka hurmasi tämän kummitädin sydämen täysin viime sunnuntaina kun viimeinkin pääsin tätä elämän suurta ihmettä katsomaan. Pienokainen katseli aluksi hieman kauempaa että kukas tämä tyyppi sitten on kun äiti-poni sai valtavasti kehuja urotyöstään ja hienosta ponilapsesta. Kun tammamamma oli tehnyt turvatarkistuksen, oli viimen aika päästä tutustumaan itse prinssiin. Hän oli ensin sitä mieltä että kuules täti, pidä pientä etäisyyttä mutta hetken heinäkasassa istuskeltuani se päätti että tuon tyypin kanssa voi ehkä hieman leikkiä. Ensin rapsuteltiin rinnuksista joka on kuulemma muodostunut herran lempipaikaksi jota en epäile lainkaan, takaisin rapsutettiin pienillä ikenillä niin maan vimmatusti.

Hieno äitiponi!

Nuuh huuh, kuka se sinä sitten olet?

Minä olen tuon mammaponin entinen omistaja kuules!

Jotta ei olisi pienintäkään epäilystä kenen poika Maileri on, löytyi takapuolen päältä myös pukkinappula jota painamalla pienet kaviot tekivät teräviä pukkihyppyjä. Leikkisyyttä ei herralta myöskään puuttunut, koko ajan olisi pitänyt olla painimassa, niin kivaa se sen mielestä oli. Kaikista hellyttävintä oli kuitenkin sen mahdoton pusutteluinto, Krista ei ollut lainkaan liioitellut sanoessaan että tyyppi pussailee koko naaman ihan märäksi!

Slurps, nyt pussataan!

Kutittaako sinuakin, annapa ko minä autan!

Mitäs tölläät, saa kai sitä nyt vähän turvalla hiplailla?

Tämä ihana pikkujätkä on väriltään harmaa varustettuna hassulla valkoisella täplällä selässä. Pää on kuin pienellä poronvasalla, korvat ovat karvaiset ja eloisat. Harja alkaa alun mahdottomien säkkäräkiharoiden jälkeen pikkuhiljaa suoristua ja jos äitiään katsoo, voi odottaa komeita jouhia! Vauhtia riittää ja samoin rohkeutta, uteliaana se haluaa tutkia kaiken mahdollisen.

Arvosana on tietysti täysi kymppi, täydellinen sydäntemurskaaja harjasta hännänpäähän, vai mitä sanotte? Ei tuollaista pientä varsanväkkärää voi olla rakastamatta!