Haaste

Sain pari viikkoa sitten haasteen Ellalta (Ellan blogi) johon lupasin vastata, eli tässä tulee!


Ohjeet:


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsetään.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa jolla on alle 300lukijaa.
5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille.
6. Et saa haasta sitä joka haastoi sinut.

Faktat minusta:

1. Inhoan epäonnistumista yli kaiken, se saa minut miettimään uudelleen ja uudelleen mitä olisin voinut tehdä toisin tai paremmin.

2. Olen todella lapsellinen, tosin (ainakin omasta mielestäni!) hyvällä tavalla. Tykkään heittää läppää, en ota asioita turhan vakavasti.

3. Olen spontaani. Jos saan omasta mielestäni hyvän ajatuksen, toteutan sen yleensä saman tien.

4. Inhoan hitaita ihmisiä. Tällä en tarkoita henkisesti hitaita, vaan esim. kaupassa hitaasti liikkuva kaveri saa minut hermostumaan, tai liian kauan jotakin yksinkertaista asiaa pohdiskeleva tyyppi saa suorastaan raivon partaalle!

5. Olen epäsiisti. En pysty pitämään taloamme siistinä viikkoakaan, saatan kyllä innostua tekemään suursiivouksen silloin tällöin, mutta yleissiisteyden ylläpito on ylivoimaisen vaikeaa.

6. Minulla on paljon hyviä ystäviä. Monet sanovat että heillä vain pari hyvää ystävää, mutta itse olen niin onnekas että minulle on kertynyt niitä paljon, enkä nyt tarkoita hyvän päivän tuttuja.

7. Suosikkiharrastuksiani ovat agility, ratsastus, elokuvat ja sarjat sekä lukeminen.

8. Osaan tehdä hyvää ruokaa, eri asia vain koska jaksan sitä tehdä!

9. Haalin itselleni aivan liikaa tekemistä ja sitten juoksen pää kolmantena jalkana että ehdin joka paikkaan.

10. Rakastan nukkumista yli kaiken!




Minulle esitetyt kysymykset:


1. Milloin aloitit ratsastuksen?

Olin muistaakseni kahdeksan kun aloimme siskoni kanssa ratsastaa yksityisellä suokkitammalla.

2. Oletko murtanut mitään paikkoja?

Ihme kyllä en! Ilmat on lähtenyt muutaman kerran pihalle, mustelmia on tullut enemmän kuin tarpeeksi ja pari aivotärähdystä.

3. Harrastatko muuta kuin ratsastusta?

Kuten yllä tulikin ilmi, niin koirien kanssa agilityä ja tokoa, luen, katson leffoja ja sarjoja.

4. Milloin aloitit hevosbloggaamisen?

Pari vuotta sitten innostuin, taisi olla kovasti trendi-juttu silloin, nyt tämä toimittaa omaa "julkista päiväkirjan" virkaa.

5. Jos mainostat blogiasi niin missä mainostat?

Joskus olen linkittänyt sen hevosbloggaajat ryhmään.

6. Montako kertaa olet pudonnut hevosen selästä?

En edes muista!

7. Korkein hyppäämäsi este?

Hahah, varmaan maksimissaan kahdeksankymmentä jos sitäkään :) Olen ihan pelkuri esteillä!


8. Vaikein suorittamasi koulurata/-liike?

Kisoissa kouluratana helppo A, liikkeistä yksittäisenä minulle vaikea on jostain syystä takaosankäännös.

9. Hevonen vai poni?

Riippuu vähän hevosta, ehkä kuitenkin tykkään vähän isommista kavereista. Lähinnä tykkään sirommista hevosista, eli jos iso hevonen kauhea möhkäle ja poni siro, niin sitten poni.

10. Tallityöt vai ei tallille ollenkaan?

Tallityöt tietysti, johan niitä on kotonakin viimeiset kolme vuotta tehty. Vieläkin siivoan ihan mielellään kavereiden hevosten bokseja jos käyn ratsastamassa.

11. Talutatko kokemattomampia usein?

Eipä ole juuri ollut tarvetta kun en varsinaisella ratsastuskoululla käy.

Omat kysymykseni haastetuille:

1. Ärsyttävin tallityö?
2. Hevonen joka on vaikuttanut elämääsi eniten?
3. Paras muistosi ratsastuksesta?
4. Pahin onnettomuutesi hevosurheilussa?
5. Kouluratsastus vai esteet?
6. Maastoiletko usein?
7. Paras kisasuorituksesi?
8. Oma talli vai täysihoito, miksi?
9. Puhdistatko varusteet joka käytön jälkeen?
10. Miten päädyit hevosten pariin?

Haastan Kristan ( http://giantcondis.blogspot.fi/), Oonan (http://oonapalokangas.blogspot.fi/), Nooran (http://lakkapaanoora.blogspot.fi/ ), Petran  (http://petrajauhojarvi.blogspot.fi/), Sannan (http://tanssivalordi.blogspot.fi/), Nean (http://nepuli-mylife.blogspot.fi/) Janitan(http://janitaeveliina.blogspot.fi/) Annin (http://finallyfoundy.blogspot.fi/2014/04/ousan-kouluratsastuskilpailut-265.html), Hennan (http://hennajaolli.blogspot.fi/), Katin (http://perfect-pony.blogspot.fi/), Millan (http://tahtaa-tavoitteisiin.blogspot.fi/) ja Hanna K:n (http://neitinami.blogspot.fi/)

Turpaterapiaa

Täytyy sanoa että toipuminen lähti hyvin käyntiin, sillä ystäväni sekä rakkaat karvakaverini ovat auttaneet pahimman yli. Pääsin heti perjantaina pitämään tuntia Kristalle, Marikalle ja Nooralle, jolloin ajatukset lähtivät väkisinkin toiseen suuntaan. Tunnit sujuivat hyvin, kaikki ilmeisesti saivat jotain irti vaikka minkään sortin ammattivalmentaja en olekaan. Pääsiäisloma sujui samaa rataa, pidin tunteja ja ratsastin. Menin toista kertaa Kristan ihanan lämpöisen Taaken selkäänkin ja voih, olihan se kiva. Laukka ei vielä siltä oikein kentällä luonnistu, mutta muuten se oli oikein mainio kaveri.

 

 

 

 

 

 

Eilen kävimme Kristan kanssa maastoilemassa Antilla ja Taakella ja voi luoja, olisi pitänyt suosiolla uskoa kun Krista sanoi että saan elämäni kyydit :) Herrajestas, en ole sitten Tanjan Kartsan mennyt nuin lujaa hevosella! Kaikista koomisinta oli se, että Taake ravasi ja me tultiin Antin kans kiitolaukkaa perässä! Hitto, ens kerralla kypäräkamera messiin, oli sen verta hurjaa menoa. Joka ikinen lihas tärisi sen reissun jälkeen, olipas vain hauskaa!

Kotona ei sen kummempaa, poni totuttelee olemaan hetken yksin ennen kuin se pääsee Kristan hoiviin, onneksi se on todennut että paska seura on parempi kuin ei seuraa ollenkaan ja näin ollen se tykkää koirista nykyään. Tänään kävikin niin että Reino päätti ottaa ja löylyttää Rymyn ihan tosissaan ja jouduin eristämään sen talliin jolloin poni oli varsin tyytyväisen näköinen. Kävin hetki sitten kurkkaamassa mitä tallissa tapahtuu ja siellä Reiska köllötteli heinäpedillä Lirikan karsinassa ja poni jauhoi tyytyväisenä heiniä omassa boksissaan. Kaippa se menee näinkin, toivottavasti tilanne rauhoittuu kun Reiskalta poistetaan kulkuset ensi kuun alussa, pääsisivät Rymyn kans samaan häkkiin takaisin. Siihen asti on pakko pitää erillään, ei mulla ole resursseja käyttää joka aamu niitä eläinlääkärissä milloin minkäkin vaivan kanssa.

Elämä hakee vielä uusia uomiansa Lirikan jälkeen, mutta kyllä se pikkuhiljaa siitä. Tamma käy ajatuksissa aika ajoin, mutta ihmeen positiiviseen sävyyn. Sitä ajatellessa nousee ennemminkin hymy huulille kuin kyyneleet silmiin mikä on oikeastaan aika hienoa! Se jätti lähtemättömän vaikutuksen moneen meistä ja voi että sen toilailuja on hauska muistella. Olihan se Persoona isolla P:llä, ei sellaista hevosta tule ihan joka päivä vastaan, voin kertoa. Toivon että kaikki tekin tapaatte oman Lirikanne joskus ja osaatte tunnistaa sen kohdalle sattuessa!

Hyvästi

Kerrankin on sellainen postaus mitä en tee mielelläni, tämä on kuitenkin minulle tärkeää, sillä näin saan asian käsiteltyä lopullisesti. Blogin lukijat varmaan arvaavatkin ikävän aiheen edellisestä kuvasta, eli Lirika on nyt poissa.

Kaikki lähti torstaipäivästä kun puhelimeni soi. Jonin isä soitti ja kertoi että Lirika ei suostu nousemaan, se makaa maassa vaikka heinät jaettiin tarhaan. Tämän enempää ei tarvittu, vaan soitin pikaisesti pomolleni ja lähdin ajamaan kotiin. Matkalla soitin eläinlääkärille joka oli sillä hetkellä varattu joten jätin viestin vastaajaan jossa kerroin hevosellani olevan ähky ja tarvisin eläinlääkäriä mahdollisimman pikaisesti. Ajaessani tein päätöksen, nyt on Lirikan aika lähteä. Sen ei tarvitsisi kärsiä enään yhtään ähkyä eikä kipuja. Puolessa välissä matkaa eläinlääkäri soitti takaisin ja kerroin hänelle päätöksestäni jotta hän osaisi siihen paikalla varautua. Kotiin päästessäni Lirika oli noussut ylös ja söi heiniä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hetkeksi minulla meni pasmat sekaisin, mitä ihmettä nyt tehdään? Toisaalta olin huikaisevan helpottunut, mutta toisaalta mietin että entä jos se on kuitenkin kipeä?

Katselimme tammaa hetken ja eläinlääkäri kuunteli sen sykkeen. Sen perusteella Lirikalla ei juuri sillä hetkellä ollut kipuja, sillä silloin syke olisi ollut huomattavasti korkeampi. Puhuimme hetken siitä, että annamme tamman vielä olla ja katsomme tilannetta. Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen että se voisi saada seuraavan ähkyn parin päivän tai viikon kuluttua ja sitä en sille enää halua. Olin jo päätöksen tehnyt että parin kuukauden kuluttua se saa lähteä taivaslaitumille ja tämä olisi antanut aikaa vain hetken lisää ja millä hinnalla? Sillä että se joutuu mahdollisesti viettämään viimeiset kuukautensa kivuliaana. Talutin tamman talliin ponin seuratessa perässä, harjasin sen, puhdistin kaviot ja eläinlääkäri antoi meille hienotunteisesti hetken aikaa kaksin. Mitä siinä voi omalle rakkaalle hevoselleen sanoa? Pyytää anteeksi kaikkia virheitä mitä on tehnyt, kiittää yheisestä ajasta ja toivoa sille kaikkea hyvää sateenkaarisilloille ja pyytää pitämään huolta jo edeltä lähteneistä ystävistä. Toivoa että se tulee vastaan kun tulee oma aikani lähteä, hörähtää kuin ennenkin ja saamme jatkaa siellä matkaa joka alkoi täällä. Rapsuttelin sitä ja niistä harvoista kerroista nyt oli se, jolloin se hoiti minua takaisin. Tuntui että en osaa enkä halua päästää irti, vaikka tiesin että on mentävä. Hain ämpärillisen Lirikan herkkurehuja ja vein sen pihalle ja syötin sitä kädestä. Eläinlääkäri antoi Lirikalle rauhoittavaa jolloin herkut eivät enää maistuneet ja se laski päänsä syliini ja lepäsi siinä. Hetken kuluttua se sai nukutusaineen ja meni pieni hetki että se kaatui rauhallisesti maahan.

Tässä vaiheessa Lirikan lempi-ihminen Onni ehti vielä paikalle jättämään jäähyväiset tammalle, mikään ei ole ollut liikuttavampaa kuin se viimeinen silitys minkä hän hevoselle antoi. Tämän jälkeen Lirikalle annettiin viimeinen aine, joka pysäytti sen elintoiminnot kokonaan ja meni hetki, niin myös sydän oli pysähtynyt. Tämän jälkeen otin riimun varovaisesti pois päästä, peitin tamman loimella ja odotin kuljetusta. Lirikalle kaivettiin hauta sen rakastamalle kesälaitumelle, suoraan ruokintapaikalle missä se on viettänyt elämänsä onnellisimmat hetket. Katsoin loppuun saakka kun tamma laskettiin haudan lepoon ja sen jälkeen lähdin kotiin. Päivä oli äärettömän raskas, mutta toisaalta olin hurjan helpottunut. Nyt ei Lirikalla ollut enää kipuja, se pääsi katsomaan pilven reunalle Hansua, tytärtään Idaa ja muita pois menneitä hevosystäviään.

Tämä on se hetki mikä vaatii meiltä hevosenomistajilta kaikista eniten, muistakaa ettette anna rakkaidenne turhaan kärsiä vaikka se sattuisikin omaan sydämeenne.

Only know you love her when you let her go.

https://www.youtube.com/watch?v=ufEejvMEP64

  

Turbo-pappa ja super-tamma

Viikonloppu meni varsin vauhdikkaissa merkeissä, onneksi oli paljon mielekästä tekemistä kun en torstaina päässyt edes agilitytreeneihin pahan olon vuoksi. Onneksi olo helpottui seuraavaksi aamuksi ja menin normaalisti töihin. Lauantaina menin töistä suoraan hakemaan Jennaa mukaani katsomaan kouluratsastuskisoja Pajarin tallille Kaakamoon. Katsoimme ensin raviohjelman ja vitsit miten suloisia poninpalleroita siellä oli! Odotimme kuitenkin eniten K.N Specialia, sillä ystäväni Noora ratsasti siinä molemmilla hevosillaan. Harmillisesti ehdimme nähdä vain ensimmäisen radan jonka hän meni ponillaan, mutta hienolta se näytti! Tyypillä on aika hemmetin hyvät hermot: he tulivat nimittäin hieman myöhässä paikalle, ei muuta kuin vauhdilla verkkaan ja selkään, hevonen töihin ja lähes heti radalle. Huh, itse en olisi ikinä moiseen pystynyt, pointsit Nooralle.

Kisojen jälkeen ajelin kotiin ja Jenna tuli vielä tyttärensä kanssa meillä käymään. Oli mukava jutella ja käydä katsomassa hevosia ja Jennan tytär pääsi myös käymään Ponin selässä pienen lenkin. Lauantai-iltaan ei ihmeempiä sitten kuulunutkaan, katsoin Vampyyripäiväkirjoja ja nukahdin jo varmaan yhdeltätoista. Sunnuntaina heräsin jo kuudelta, katselin leffoja, kävin saunassa ja lähdimme jo puoli yhdeksältä hakemaan puita anoppilasta. Reino ja Rymy olivat onnensa kukkuloilla kun saivat leikkiä ja remuta mummolassa, veikkaan että talon väki ei ollut yhtään niin mielissään tästä toimituksesta! Yhdeksitoista olin sopinut treffit Kristan kanssa tallille, pääsin taas vaihteeksi Antti-papparaisella ratsastamaan. Laitoin Antin valmiiksi samalla kun Krista vei hevosia ulos ja kun olimme valmiita, lähdimme maneesille. Päätin juoksuttaa Antin alle, ja laitoin sille ensin ohjat sivuohjiksi, melko löysälle mutta polle meinasi vetää niistä ensin herneet nesuun. Kun se huomasi että ne eivät ole vaaralliset, se rentoutui ja rupesi työskentelemään. Kauan en juoksuttanut sillä tarkoitus oli vielä työskennellä selästä käsin.

Aluksi Antti oli aivan hirveä! Tai siis minä olin alussa ihan kamala kun en osannut ratsastaa sitä oikein. Keskityin koko ajan vain siihen että istun siististi (mikä tietysti on hyvä juttu) ja kädet ovat juuri eikä melkein oikealla paikallaan.

Ei meinaa onnistua, ei millään

Pikkuhiljaa aletaan rentoutua

Tästä johtuen tuntui että oma käteni jäi jotenkin liian paikalleen ja hevonen juoksi alta pois, peitsasi ja vain kuumui. Kun viimein päätin löysätä nutturaa ja hengitin muutaman kerran syvään, päätin kokeilla uudestaan. Kyllä, ratsastin varmasti kädet levällään ja miten sattuu, taivuttelin reilusti sisään ja tein paljon isoja ympyröitä.

Kumpikin haluaa taipua turhan paljon oikealle :)

Yhtäkkiä Antti ikään kuin antoi periksi, tajusi mitä siltä yritin pyytää. Se keveni etupäästään ja ravi muuttui tahdikkaaksi. Hetkittäin se kiskaisi pään niin ylös että meinasin taas saada turpaani, mutta nämä olivat hetkellisiä kauheuden hetkiä, se selvästikin tunsi että oikein päin on mukavampi kulkea. Kun se viimein meni rennosti ja reippaasti, lopetin siihen. Oltiin varmaan kummatkin yhtä hikisiä, hitsit että ratsastus käy kyllä työstä!

Hieno pappa!

Marika oli yhtä aikaa maneesilla oman uuden puoliverisensä kanssa, ja kysyi haluanko kokeilla sitäkin. No totta kai, ei muuta kun vips selkään ja menoksi. Se oli iso tamma, hieman isompi Lirikaakin ja paljon muhkeampi, eli ei pieni otus :) Aivan ihanat liikkeet ja todella osaava tyyppi! En mennyt kuin maksimissaan vartin ja siinä ajassa siitä ehti saada jonkunlaista käsitystä minkälainen se on ratsastaa. Minun allani huomasin että se mielellään jää hieman korkeaksi ja painuu ajoittain ehkä kuolaimen alle.

 Jos vielä selkään pääsen, niin tavoite on saada sitä pyöreämmäksi ja rehellisemmin tuntumalle. Aluksi se oli hieman hidas pohkeelle, mutta pari muistutusta raipalla takajalkaan riitti ja lopuksi ei tarvinnut kuin aukaista lonkkia niin johan lähti! Oli kyllä niin ihanaa ratsastaa, siivosin vielä lopuksi Antin karsinan ja papparainen pääsi ulos heinille.

Kävin kotona vain kääntymässä ja lähdimme Karon ja Reinon kanssa ajelemaan Pelloa kohti, meillä oli taas kerran tapakasvatuskurssin vetäminen. Reino sai olla mukana yhteislenkillä häiriökoirana ja teki se kyllä sillekin ressipallolle oikein hyvää. Ihmeen hyvin se keskittyi myös hallilla, ainoa mikä on todella raivostuttavaa on sen häkissä räkyttäminen. Tunti meni hyvin ja ajelimme väsyneinä mutta tyytyväisinä kotiin. Siivosin poikinen häkkiä, putsasin karsinat ja sitten lähdimmekin Jonin kanssa hakemaan heinäkuormaa Arpelasta. Voi että oli hyvää heinää taas vaihteeksi, olin todella onnekas kun löysin noin laadukasta heinää tekevän myyjän. Illalla koirat ja hevoset ruokittuani kävin vielä puhkiväsyneenä saunassa ja voitte varmaan arvata että unta ei tarvinnut turhan kauan tuollaisen päivän jälkeen odotella ;) Tällaisia viikonloppuja lisää kiitos!

Oli rankkaa!! Tällainen fiilis mullakin oli tämän viikolopun jälkeen :)

Pablo Picasso

Vatsalihakset (niin mitkä lihakset?!) ja hauikset huutaa just niin pahasti hoosiannaa ettei tosikaan! Kävin siis eilen ratsastamassa, edellisestä kerrasta oli siis vain viikko mikä meikän mittapuulla on toki lyhyt aika, mutta kun olin selässä vain kymmenisen minuuttia, niin se oli vähän kuin ei mitään minun kropan mielestä. Oona /(Oonan blogiin pääset tästä) pyysi minua kokeilemaan uutta hevostaan ja tottakai menin kun pyydettiin! Ajelin suoraan töistä tallille ja Oona oli ystävällisesti varustanut pollen. Kyselin hieman etukäteen pitääkö tietää jotain ja kuulemma olin ensimmäinen "ulkopuolinen" hevosen selässä oston jälkeen, ei siis turhia paineita! Hieman saattoi Pablolla olla taipumusta ottaa ritolat tarvittaessa, mutta minua ei koskaan ole pelottaneet hevoset jotka menevät eteenpäin, lähinnä Lirikan aiheuttamana minulla on kammo takapakkia ottavia hevosia kohtaan.

Kun en hoksannut hevosta kuvata niin tässä teille Reino-reipas!

 Aloittelin tunnustelemalla ja kuulostelemalla hevosta, se tuli mukavasti tuntumalle ja ravikin oli aluksi ihan ok. Annoin sen laukata jossa se tuntui jo aika kivalta, mutta sen jälkeen se ei enää ollutkaan yhtään mukava. Se yritti kaikin keinoin pakoon kuolainta ja pohjetta, tuntui että jos teen käsillä mitään se punkee vastaan ja jos käytin pohjetta, se oli ihan kuuro sille, mutta kannusta käyttäessä se säpsähti todella loukkaantuneena että mitäs muija potkit siellä. Sorruin liikaa kädellä ratsastamiseen, mutta kun tajusin että ei siitä mitään niin tule, pyrin rauhoittamaan tilanteen ja otin pelkästään siirtymisiä käynnistä pysähdykseen ja liikkeelle. Aluksi hevonen ei halunnut seistä aloillaan ollenkaan, sitten se seisoi paikallaan pää ylhäällä ja lopuksi se pysähtyi kohtalaisen pehmeästi pyöreänä ja tuntumalla. Tämän jälkeen siirryin ravityöskentelyyn, mutta siinäkin vain siirtymisiä siirtymisten perään. Kun se oli hyvä, otin loppuravit ja kiitin.

UPEA hevonen joka ei antanut askeltakaan ilmaiseksi! Sain tehdä töitä hiki hatussa ja tunsin monen monta kertaa että mulla ei istunta kerta kaikkiaan riitä. Mutta ehkä pikkuhiljaa oikeat nappulat alkaa löytyä, toivottavasti pääsen sen selkään toistekin! Oma istunta taas.. videossa luulin pitäneeni jo lyhyet ohjat ja kädet oikealla paikallaan, mutta paskan marjat. Onneksi ryhdistyin lopussa kun katsoin itseäni peilistä ja huomasin että pyykkinaruthan mulla taas roikkuu käsistä, tässäkin pitäisi koko ajan jonkun huutaa että Laura prkl ne kädet!! Oona jos vielä päästät minut selkään niin lupaa karjua mulle koko ajan niistä!

Koirailtukin on, käytiin toissapäivänä oikein mukavat lenkit molempien ötököiden kanssa. Reinon kanssa törmäsimme Minnaan ja Ella-koiraan ja päätin samoin tein kokeilla mitä Reino nykyään tuuma toisen koiran kanssa lenkkeilystä, alkaako se vetää hihnassa silloin. Olin todella positiivisesti yllättynyt kuinka hienosti Reino odotti istuen kunnes Minna oli kohdalla ja sittenhän se olisi kovasti halunnut tervehtiä Ellaa. Pöljä ei vissiin muista että se on samaiselta nartulta saanut selkään ja monen monta varoitusta senkin jälkeen, se taitaa olla ihana Reinon mielestä siltikin (tai siksi, mistä tuon mieltymyksistä tietää :) Hienosti Reiska kuitenkin meni kun alkuinnostuksestaan pääsi eroon. Ilma oli ihana ja ei olisi haluttanut tulla sisälle ollenkaan mitä koirat eivät varmasti pistäneet pahaksi.

"Kiinnostaa kuin kilo paskaa"



"Mutta tuolla saattaa olla vaikka hirvi!"

Nyt on mentävä siivoamaan karsinat, mutta ollaanpas kuulolla taas!

Pentusia, pomottelua ja hevosia

Jestas että on vain laiskottanut kirjoittaa! Tapahtumia on ollut kyllä erittäin paljon, niistä ei taas viime aikoina ollut pulaa, päinvastoin, pakko hieman karsia menoja sillä kaikkeen ei aika vain riitä. Koijarin klinikan jälkeen olen treenannut koiria ihan uudella innolla ja opetellut olemaan rauhallisempi, selkeämpi ja jättää turhat eleet ja äänet pois. Rymyn kanssa olemme lähteneet siitä liikkeelle, että ruokamäärä on pudotettu ja suurin osa päiväsapuskoista annetaan treeneissä palkkiona. Joka päivä harjoittelemme ihan vain sitä, että se ottaa minuun mielellään kontaktia ja heti kun sanon sen nimen tilanteessa kuin tilanteessa. Lenkkeillessämme hihnassa olen tehnyt nopeita suunnanmuutoksia, pysähdyksiä, vaihtanut tempoa juoksuksi ja siitä laahustavaan kävelyyn jotta se oppisi pitämään silmällä minun liikkeitä ja remmi pysyy löysällä. Aina kun menemme anoppilaan, jätän sen ensin hetkeksi eteiseen odottamaan, sitten haen sen hihnassa ja sisällä edetään hyvin rauhallisesti. Se saa käydä tervehtimässä kaikki vuorollaan, mutta vain jos se käyttäytyy rauhallisesti ja siivosti. Lopuksi päästän sen irti jolloin se on jo mukavan seesteinen ja voin itse kahvitella rauhassa. Tämä on oikeasti toiminut tosi hyvin, Rymyn ja minun välinen suhde on parantunut huimaa vauhtia! Sillä on painokin tippunut noin kilon ja se näyttää huomattavasti sutjakammalta kuin aiemmin.

Kontaktissa?! Siis näin vai? Saanko sen herkun nyt?

Reinon kanssa olemme jatkaneet aika lailla niin kuin ennenkin, sillekin olen ottanut käyttöön selkeämmän ohjaustavan. Olen ruvennut vaatimaan siltä tarkempia liikkeitä ja teen niitä aina hetkittäin lenkillä. Sekin on oppinut jo aika kivasti pitämään silmällä sitä, että yhtäkkiä saattaa kuulua joku käsky ja se tulee tosi mielellään luokse ja odottaa mitä haluan sen tekevän. Se on myös saanut eräänlaisen ahaa-elämyksen taluttimessa kulkemisesta aivan viime aikoina, kuvitelkaa että vasta nyt, puolitoistavuotiaana se viimein kävelee taluttimessa kunnolla ja kiskomatta! On se vain ollut pitkä ja kivikkoinen tie opettaa, en tiedä onko se normaalia kovapäisempi vai mitä, mutta tämä antaa uskoa että ehkä se Rymykin oppii vuoden sisällä homman jujun. Oikeasti sen kanssa on tosi mukava lähteä lenkille, välistä me leikitään kesken lenkin, välillä kiipeillään lumivalleilla ja tottistellaan. Joskus me saatetaan vain istahtaa pyörätielle ja rapsutella ja halia ja se on kummastakin hauskaa! Olen myös käyttänyt ihan vaan kehupalkkaa ja välistä palkannut leikillä. Tänään testasin ihan huvin vuoksi ennen tien ylitystä että kuinka sujuu sivu ilman herkkua ja käsimerkkiä ja pirskatti, sehän onnistui! Wautsi, Reino on huippu!

Reinolla on nyt vain sellainen aikuistumiskausi ja tätä en tarkoita mitenkään positiivisessa mielessä. Se pomottaa Rymyä joka käänteessä, milloin niillä on joku paikka auki kun ottavat yhteen (ei onneksi pahasti, pieniä raapaisujälkiä) ja se on niin rassaava urosvoimiensa tunnossa. Se on pari kertaa pörissyt jopa minun läsnä ollessa jonkun luun kanssa, mutta se on loppunut kyllä lyhyeen. Tässä talossa ei kyllä karvatassut komentele ja perille näytti menevän. Pallit lähtee pois ja silleen, ei se kaveri niillä kyllä mitään teekään.

Viime viikolla kävin tapaamassa ystävääni Eevaa Rovaniemellä ja kävin katsomassa hänen ratsastustuntinsa. Eevalla on ihana latvialainen ruuna Leka, jolle pääsin myös ihan hetkeksi kyytiin tunnin loputtua. Hieno ja laadukas hevonen, iso ravi jossa oli aika työ ensin keventää saati istua! Minun istunta oli aivan jäätävän kauhea, antakaa armoa sillä taukoa on taas ollut... kädet on miten sattuu, ohjat pitkät kuin pyykkinarut ja jalat heiluu eli kaikki on pielessä siis :) Ei vain, olin selässä ehkä viisi-kymmenen minuuttia, ei siinä kauheasti ehtinyt hevoseen tutustua saati saada jotain tatsia hommaan. Ratsastuksen jälkeen kävimme vielä Amarillossa syömässä, namskis! Arvatkaa vain väsyttikö ajaa kotia, eipä vähän... Jouduin pysähtymään kaksi kertaa ja nukahtamaan muutaman minuutin jotta pääsin turvallisesti kotiin.

Ai töihin vai, se vain sopii!

Mihin se mamma jäi kuppaamaan?

 

Tänään kävimme hauskan reissun Kittilässä katsomassa potentiaalista pentua Karolle. Kyseessä on siis itäsiperialaispennut, ylläripylläri ja lähdimme ajamaan puoli yhden maissa lenkitettyäni ensin omat koirani ja vietyäni hevoset ulos syömään. Matka meni hyvin ja sattumalta huomasimme Kittilässä sijaitsevan pienen koiratarvikeliikkeen josta löysin pojille uuden ketjupannan oikealla, isolla lenkkikoolla ja varsin halvalla, 6,90,- jäi hinnaksi. Tämän jälkeen ajoimme kasvattajan pihaan ja pääsimme tutustumaan laumaan hurmaavia koiranpentuja.

Toinen simahti

 

 

Ja heräsi kun kuuli kameran äänen: Hei kaveri, voitko lopettaa, minua väsyttää.

 

 

Pieni hyeena jonka olisin voinut viedä vaikka heti kotiin <3

Niistä oli enää kaksi vapaana, molemmat narttuja. Toinen oli aivan kuin pieni hyeena, sellainen vähän rähjäisen rakkikoiran näköinen, pieni ja pippurinen ja sehän valloitti sydämeni aivan täysin. Toinen oli hieman isompi, kauniimman värinen ja myös oikein tomera neiti. Harmillisesti kumpikaan ei ollut oikein sitä mitä Karo etsi ja niin taitaa pennut jonnekin toiseen kotiin päätyä. Pennut ovat kuitenkin aina niin hurmaavia ja on mukava sylitellä pieniä karvapalloja. Siellä oli myös todella komea jämptinarttu jonka luulin olevan uros, niin maskuliininen se oli. Iso koko, erinomainen rakenne ja todella paljon Rymyn näköä. Se ei toiminut kuulemma metsällä ja sen olisin saanut kuulemma kotiin viedä vaikka heti. Arvatkaas muutaman kerran poltteliko?!

Noh, ilman koiria reissusta selvittiin ja nyt olen rättipoikkiväsynyt. Onneksi iltatalli on tehty ja koirat ruokittu. Kissa tutkii kummastuksissaan mille ihmeelle mamman vaatteet oikein haisee, pennun haju tuntuu varmasti voimakkaana. Nyt pitää alkaa katsomaan päivän Salkkarit netistä ja valmistautumaan nukkumaan, huomenna on taas työpäivä ja siellä pitää jaksaa reippaana, kuulemiin siis!