Täällä taas ja kisat takana. Tällä kertaa kisa-areenaksi valikoitu Tornion Kennelkerhon upouusi halli ja tuskaisen aamuherätyksen jälkeen lähdimme Reinon kanssa liikenteeseen. Perillä kävin ensimmäiseksi ilmoittautumassa ja lähdin käyttämään Reinon lenkillä. Hallissa oli todella tiukat ohjeet häkeille ja ilman pohjallista ei sinne ollut asiaa. Tunnollisesti noudatin sääntöjä ja Reino oli poikkeuksellisesti koko ajan minulla hihnassa. Se oli todella paineistuneen oloinen, stressasi, haukkui ja oli aivan sekaisin. Ei ollut kovinkaan suuret odotukset radalla menosta, ei todellakaan!
Tutkimme Sarin kanssa hyvissä ajoin miten rata tulisi menemään, onneksi Sari muistaa aina raahata minutkin sinne reunalle katsomaan ja sumplimaan ohjauskuvioita, tämä helpottaa älyttömän paljon itse radan kävelyä. Rata vaikutti olevan oikein mukava ja suoritettavissa oleva. Ainoa mikä pelotti jälleen kerran oli Reinon hermostunut olemus ja meidän vuoromme koittaessa ajattelin vain että nyt mentiin, meni syteen tai saveen. Nooh, alla olevasta linkistä pääsette kurkkaamaan kuinka siinä sitten kävi :)
Reino meni ensimmäiset esteet oikein kivasti, mutta pylly rupesi viistämään maata jo parilla esteellä ennen puomia jossa sillä lähti homma tassuista ihan tosissaan! Kun tunsin että ei juma, ei se odota eikä taatusti pysähdy, yritin vielä epätoivoisesti huutaa eteen-käskyä jotta se ottaisi seuraavan hypyn. Käsky toimi varsin loistavasti, paitsi ettei se ottanut sitä hyppyä vaan painui suoraan eteenpäin muovinauhojen alta kuin nuoli. Siellä se rallatteli lämmittelyalueella muutaman kierroksen kunnes sain sen taas takaisin. Tässä vaiheessa kun oli jo hylsy alla, päätin ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti ja rauhoitin Reinoa ja pidin sitä hetken paikalla jotta se hieman hengittäisi ja kokoaisi itseään. Tämän jälkeen mentiin pari estettä ja taas piti tehdä pari ylimääräistä mutkaa ennen kuin se malttoi keskittyä minun ohjaukseeni ja pääsimme loppuradan ilman kommelluksia.
Palkintopallille ei Reiska pääse jos ei pysy radalla :D
Tämän koettelemuksen jälkeen kävin hakemassa häkin, löysin sinne alle suojan ja vielä peiton ja Reino sai jäädä kunnon jäähdyttelylenkin jälkeen sinne keräämään itseään. Samalla yritin tsempata itsenikin, vaikka oli kamala pelko persuksissa että mitä jos tämä ongelma tuli taas kerran takaisin? Joten kuten sain itseäni niskasta kiinni ja päätin rauhoittua ennen seuraavaa agilityrataa ja siinä melko hyvin onnisuinkin. Otin Reinon mahdollisimman myöhään häkistä, pidin sen koko ajan niin rauhallisessa mielentilassa kuin mahdollista. Viimeinkin tuli meidän vuoromme ja huomasin heti alusta asti kuinka Reinon eteneminen oli paljon rauhallisempaa ja maltillisempaa. Rata eteni sujuvasti ja taisin tuudittautua turvallisuuden tunteeseen sillä unohdin ohjata koiran muurille josta tuli harmillinen kielto. Tämän jälkeen tuli vielä yksi rima alas, uskon että siinäkin oma ohjaus vaikutti, olin ehkä liian lähellä estettä ja Reino joutui ottamaan ylimääräisen laukkahypyn. Loppu meni kuitenkin hienosti ja saimme tuloksen kymmenellä virhepisteellä ja pari sekuntia alle ihanneajan.
Kolmannelle eli hyppyradalle lähdin jo huomattavasti rauhallisemmalla mielellä. Alku lähti oikein mukavasti, mutta jostain käsittämättömästä syystä muutin ohjauskuviota juuri ennen keppejä olevalle esteelle. Tarkoitus oli tehdä valssi jotta saan Reinon vähän himmaamaan mutta kappas, Laura tekikin persjätön jolloin Reiska veti kaarteen pitkäksi eikä ollut yhtään niin hyvin käsissä kuin olisi pitänyt olla. Tästä seurasi liian luja vauhti kepeille ja eihän se niitä hakenutkaan joten tästä otettiin viisi virhepistettä. Loppurata meni aika mallikkaasti ja sai siellä kyllä juosta! Ihan hivenen olin kyllä viimeisessä valssissa myöhässä mutta onneksi Reino pelasti tilanteen ja näin olimme maalissa ja ihanneaika alittui 6,25 sekuntia!
Toisella radalla sijoituimme viidenneksi ja hyppyradalla neljänneksi, ei huono, ei huono. Olisihan se ollut mukava lähteä kotiin pokaali kainalossa, mutta mukavia pätkiä saatiin sekä kaksi tulosta niin ei voi olla tyytymätön. Lisäksi opin taas rutkasti oman koirani käyttäytymisestä sekä paineensietokyvystä. Se tarvii todella selkeät rutiinit sekä sen oman häkkinsä jossa voi rauhoittua välillä. Edelleenkin se silti saattaa saadaa niin kovan stressin että se purkaa sitä radalla mutta Reino ei olisi Reino jos se ei välistä moisia peliliikkeitä tekisi, vai kuinka? :)
Kisojen jälkeen päätimme ottaa kunnon keppilähestymisharkat, alla pikkupätkä:
Nyt on takana niin mahtava viikonloppu että oksat pois! Kuten kilpailukalenteristamme ilmenee, meillä oli siis kotikisat lauantaina ja sunnuntaina, järjestäjinä siis Rovaniemen käyttökoirat mutta tapahtuma oli Länsirajan Kennelkerhon hallissa. Olin lupautunut talkoilemaan koko viikonlopuksi ja launtaiksi olin ilmoittanut Reinon kahteen agistarttiin ja sunnuntaina kisaisin sekä Kätkällä että Ärrällä hypärin. Hypärin lisäksi Reiska sai mennä vielä aksaradan, siinä olisi kyllä ihan tarpeeksi tekemistä koko viikonlopuksi.
Lauantaina olin Pellossa yhdeksän maissa ja ihan ensimmäiseksi Reiska sai jäädä autoon odottelemaan, tietystikin BOT-mantteli päällä ettei lihakset kohmetu ihan kokonaan. Hallilla laitoin tavarat odottelemaan, ilmoittauduin ratahenkilöksi ja eikun töihin. Teimme ensimmäiseksi kolmosten radan ja sitten vain jokaiselle oma este vahdittavaksi. Sain pahaksi onnekseni hypyn joka mentiin kahteen kertaan ja tässä vaiheessa olin vielä autuaan tietämätön siitä kuinka hemmetin kiire sillä esteellä tulisi olemaan. Minit ja medit menivät ensin ja kukaan ei ainakaan kyseistä estettä vetänyt mukaansa. Maksit on tunnetusti niitä jotka tuottavat ratahenkilöille eniten hommia, sen verran kovaa mennään ja painoakin on tietysti enemmän, silloin putket liikkuvat oikein olan takaa. Nooh, maksit starttasivat ja eiköhän siellä se rima lentänyt. Lähdin omasta mielestäni ihan ripeästi liikkeelle ja aloin laittaa rimaa paikalleen tajuamatta ollenkaan kuinka saakelin nopeaa koirakko tuli jo uudestaan samaiselle hypylle, Ei puhettakaan että olisin ehtinyt muuta kuin väistää ja viuh, he olivat jo jatkaneet matkaa. Jessus että hävetti! Onneksi tästä ei kuitenkaan sen kamalampaa seurannut mutta minun oli pakko vielä myöhemmin käydä pyytämässä kyseiseltä kisaajalta anteeksi törttöilyäni heidän radan aikanaan. Onneksi en ollut kovin paljon häirinnyt heidän suoritustaan ja kyseinen kisaaja vain naureskelikin että ei mitään hätää, kaikki ok.
Kolmosten ratojen jälkeen olikin aika lähteä hakemaan Reino ja sen häkki halliin joitta se saisi hetken purkaa stressiä ja tottua tunnelmaan. Käytin sen lämppälenkillä rauhassa, vähän pyöräytin lämmittelyalueella ja takaisin häkkiin. Reino oli todella paljon rauhallisempi kuin oikeastaan ikinä kisoissa, se ei piipannut ollenkaan ja oli tosi levollinen. Toki se häkissä haukkui, mutta siellä se räköttää aina. Rataan tutustuminen alkoi Arin ohjeiden mukaan jo siinä vaiheessa kun sitä rakennettiin. Kurkimme treenikavereiden kanssa mikä este tuli mihinkin ja mietimme miten rata tulisi menemään. Viimein pääsimme kävelemään sen ja alku tuntui varsin tutulta, sillä viimeksi treeneissä teimme täsmälleen samanlaisen alun. Hyppy, rengas ja puomi, suoraa linjaa, helppo nakki. Puomilta hypyn kautta putkelle josta vienti kepeille. Sieltä taas putkelle, hyppy, keinu ja putki. Tästä paineltiin hypyn kauttaa A-esteelle josta taas kerran hypyn kautta putkeen ja kaksi viimeistä hyppyä ja se olisi siinä.
Olimme makseista ensimmäiset lähtijät ja radan alku sujui varsin mallikkaasti. Kepeille tultaessa Reiska oli aivan out-of-control, vaikka kuinka koitin ottaa sen haltuun, niin pah, sitä ei siinä vaiheessa olisi voinut kepit vähempää kiinnostaa. Pienen hetken ajattelin että nyt lähti, mutta tiukalla käskyllä sain sen takaisin ja kepit suoritettiin ja siitä rata jatkui asiallisesti. Toiseksi viimeisellä hypyllä Reiska tiputti riman ja ihan minun oma häpeä, kuka käskee karjaista käskyn TÄÄLLÄ kun tyyppi on esteen päällä? Sehän kääntyi tiukasti ja veti riman mukanaan. Tulokseksi tuli siis kymmenen virhepistettä, mutta 6,91 sekuntia alle ihanneajan, eli vaikka se höpötti kepeillä, ei me silti hitaita oltu.
Toinen rata alkoi myös hyvin samanlaisella alulla mitä treenattiin myös viimeksi, eli kaksi hyppyä ja putkeen valssilla. Tässä oli tärkeää ettei valssi olisi myöhässä, mutten saattaisi käydä niin että koira livahtaa väärään päähän putkeen. Tästä rata jatkui taas seuraavaan putkeen ja siitä hypyn kautta pussiin ja putkeen. Hypyn kautta A-esteelle jonka jälkeen pari hyppyä, toinen takaakiertona ja siitä kepeille. Tästä taas putkeen, hyppy, puomi, rengas ja maalihyppy.
Meillä meni A-esteelle asti oikein hyvin, mutta siellä harjalla Reiska alkoi himmailemaan ja kuinka ollakkaan se pongasi ratahenkilönä työskennelleen Anniinan. Se possu oikein höristi korviaan että kappas, siellähän on minun kaveri ja A:n jälkeisen esteen se otti mutta paineli sitten katsomaan josko vaikka rapsutuksia saisi. Anniina hätisti sen tiehensä ja rata jatkui aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Reino ei ONNEKSI ehtinyt ottaa yhtään omaehtoista estettä siinä välissä! Meinasin itse kämmiä putken jälkeisen esteen, hetken näytti siltä että Reiska ottaa väärän hypyn mutta onneksi sain sen pelastettua täpärästi. Vitonen tuli yhdestä kiellosta ja 4,44 aikavirhettä mutta ihan jees fiilis jäi päivän radoista. Ei mellä edes huonosti mennyt, Reino oli kuitenkin molemmilla radoilla kolmas! Illalla yritin miettiä mitä tekisin toisin jos voisin ja mitä virheitä ei enää seuraavan päivän radoilla tehtäisi ja keräsin itseäni henkisesti. Molemmat radat lauantaina toivat meille siis kolmoissijat, ei huono, ei huono.
Lauantain palkintosaalis
Sunnuntaina olimme liikkellä taas samoihin aikoihin ja yhdeksältä aloimme taas kerran rakentaa kolmosille rataa. Vitsit miten hienoja suorituksia siellä olikaan! Meidän seurasta Anne teki parsoni Iineksellä hienon nollan eka radalla ja tuli toiseksi, Ari taas valkoisellapaimenkoiralla Amorilla päräytti kaksi nollaa tälle päivää, hienoa menoa! Kuvitelkaa, koiralta on kuitenkin suhteellisen vähän aikaa sitten leikattu kivessyöpä ja ennen kisoja tämä koirakko on päässyt treenaamaan vasta muutaman kerran ja näin hienoja tuloksia saatiin aikaiseksi, vitsit meillä on hyvä valkku!
Ennen kuin pääsin tutustumaan omiin ratoihimme, meidän piti täyttää Kätkälle kisakirja ja käyttää se mittauksessa ja tunnistuksessa. Juontaja toiminut Eija Berglund oli aivan äimänkäkenä kun kuuli että kyseessä on porokoira, ensin se kuulutettiin mustaksi karvapalloksi ja sitten sitä yritettiin laittaa lapinkoiran rotumääritelmään :D Kunhan tämä virallinen osuus oli valmis, pääsimme kävelemään ensimmäisenä olevan agiradan. Alku oli helppo, hyppy, hyppy ja putkeen josta mentiin taas seuraavaan putkeen. Siitä kepeille, pituus ja putkeen josta mentiin puomille. Tästä putkeen, hyppy, muuri ja putkeen, josta jatkettiin kahden hypyn kautta Aalle. Vielä hyppy, putkeen, tästä toiseen putkeen ja hyppy niin se olisi sillä selvä.
Tämä rata oli aivan mielettömän kiva! Reino toimi kuin unelma, ei mitään moittimista! Itse vedätin sitä vain liian lujaa puomille jolloin tuomari nosti kätensä ylösmenokontaktista mutta so what! Me oltiin myös suhteellisen nopeita ja meillä oli niin kivaa yhdessä. Tämä tulos veivät meidät ykkössijalle, aika hienoa! Hyppyrata oli myös tosi hauskan oloinen ja vaikka kepeillä Reino harhautuikin tuomarina toimineen Michael Flanaganin luokse kurkkimaan että mikäs mies se tämä on, meillä oli ihan sikahyvä flow koko radan! Aivan mahtavaa, harvemmin on nuin hauskaa ollut. Loppusuoralla juoksin kuin hullu, ja Reinohan vastasi yhtä hullulla vauhdilla ja vedettiin viitosvirheellä homma kotiin jälleen kerran ja se riitti kakkossijaan.
Ja edessähän oli enää pahin, eli Kätkä. Hitto että jännitin, sillä se ei todellakaan ollut vielä kisavalmis. Luulin että olisin ehtinyt sen saada valmiiksi, mutta ei, en todellakaan :D Nooh, onneksi oltiin Kristan kans molemmat sillä mielellä että lähdetään hauskuuttaan yleisöä jos ei muuta. Alku meni ihan ok, mutta kepithän meille on vielä vaikeat ja niissä tuli paljon virheitä. Siitä jatkettiin putkeen ja hypyille, joista se otti vain toisen ponkaisun, toinen mentiin ohi ja vähän hymyiltiin yleisölle siinä sivussa. Olin jo niin maitohapoilla että tuntui etten voi millään jaksaa loppuun saakka ja vieläkun herra K vaati valtavan tarkkaa vientiä niin en kerta kaikkiaan kyennyt niin hyvään suoritukseen kuin olisi pitänyt. Toisaalta meillä oli tosi hauskaa radalla ja yleisöäkin nauratti, mutta toisaalta harmitti ihan sikana etten saanut itsestäni irti enempää.
Nooh, tässä on talvi aikaa treenata ja viimeistään ensi syksynä äijä on niin tikissä kuin olla voi ja me korkataan kisakausi oikein tosissaan!
Mutta ihan mahtava viikonloppu, ihania ihmisiä ja koiria, hyviä sijoituksia ja iloisia ratoja, mitä muuta sitä voisikaan toivoa elämältä?
