Vastoinkäymisistä pettymyksiin

Nyt vituttaa ja rankasti. Päivä töissä meni niin ja näin, en jaksanut olla kyllä mitenkään erityisen ahkera ja reipas, mahaan sattui ja otti aivoon. Kotiin päästyäni sain itseni ihan mukavaan fiilikseen, päätin jopa että lähden ratsastamaan. Soitin Maijalle Ouluun että miten kannattaisi nyt liikuttaa kun taukoa on ollut pitkään ja  päätimme meidän vakiomaastomme olevan aivan hyvä kunhan kävelytän usein ja en päästä oikein puuskuttamaan ja väsymään. Iloisissa tunnelmissa laitoin tamman valmiiksi ja käänsin vakioreitillemme. Ehdimme jotain puoli kilometriä kävellä kun Lirika veti liinat kiinni silmät päässä pyörien (sanalla sanoen se näytti harvinaisen tyhmältä, se on sellainen hevonen jolle tuollainen pöljä konstailu ei sovi alkuunkaan). Se kääntyi kotiin sellaista vauhtia että en ehtinyt tehdä mitään, mutta kotiristeyksessä nappasin viimein kunnolla kiinni ja käänsin sen takaisin. Mentiiin kohti pelottavia pyöröpaaluja varmaan viisi kertaa kunnes häpeäkseni luovutin ja menin toiseen suuntaan, alkoi touhu mennä vaihteeksi niin vaaralliseksi ettei tosikaan.

Kotiin jouduttiin kuitenkin tulemaan ne pelottavat paalit ohi ja se oli ihan pörheänä ja tohkeissaan. Paine kotiin oli kuitenkin niin suuri että ohi oli pakko mennä. Ajattelin että no niin, nyt kokeillaan mennä myös toisesta suunnasta. Ei hemmetti, se pyöri kuin hyrrä ja lopuksi se heittäytyi voimalla valtatien viereiseen ojaan ja luojan kiitos hyppäsin ajoissa kyydistä pois-olisi voinut käydä pahasti. Kivat vaihtoehdot: joko mennään autojen alle, tai kaadutaan nurin niskoin pitkin ojaa, terve vaan. Kävelytin sen sitten maasta käsin muutaman kerran ohi paalien, kävimme myös niiden vieressä ja taas päätin että ei muuta kuin selkään ja uudestaan. Lirika meni oikein kivasti ja rennosti, kunnes se näki pilkahduksen paalista ja nosti ravin. Ajattelin että kiva, mennään vaikka vauhdilla ohi kunhan mennään. Sehän perkele vetasi liinat kiinni niin että kirskunta kuului kavioista ja sitten se veti satakasikymppiset ja mikään mahti maailmassa ei rouvaa saanut menemään selästä käsin niitä saakelin paaleja ohi. Mentiin sitten kävellen ne vielä kertaalleen ohi ja sitten päätin että pidä perkele tunkkisi ja ole siellä laitumella kanttura, otti niin rankasti päähän. Kertaakaan aikaisemmin en ole luovuttanut, mutta nyt tuntui todella siltä että joko halvaannun tai henki lähtee ihan oikeasti jos jatkan tuon elukan kanssa yhtään pidemmälle.

Mitä sanoinkaan pari postausta aiemmin tuosta, että ratsastus ei taida olla mulle se sopivin laji?! En vain jaksa enää mokomaa paskaa, oishan sen hevosen varmaan joku taitavampi ja rohkeampi saanut hanskaan, mutta mulla ei riitä rohkeus eikä kiinnostus ruveta itseäni sen kanssa telomaan, olkoot saakeli. Se siitä rennosta lenkistä sitten.

Jos jotain hyvää tähän päivään pitää sanoa, niin sain ihan yllättäen ihanilta työkavreiltani Jonilta ja Tomilta synttärilahjaksi Niiskuneiti-mukin ja jonkun ihme oluen :) Pitänee vissiin hörpsästä se pahimpaan ärsytykseen tänään! Mahtavaa että muistivat!

Koirat olivat kuitenkin ihan asiallisia tänään, koulutukset sujui hyvin ja molemmat oli muuten vain sulosia nasseja! Kaiken hyvän päälle meidän hyvät naapurit tulee viimeinkin takaisin, tässähän on ehtinyt tulla jo ikävä!

Ehkäpä piristyn huomiseksi ja tästä eteenpäin ratsastan tuota muulia vain kentällä :)

Vatsa, koirat ja koirien vatsantäytteet

Heissan mussukat! Tänään on vietetty sairastelupäivää :( Minun iänikuinen mahakipu iski taas ja se on niin kammottava että ei tee mieli lähteä töihin hiihtelemään, sen tietää että siellä ei voi rauhallisesti ottaa. Tänään ei ole luonnollisestikaan kauheasti saanut mitään tehdä, mitä nyt olen löhönnyt ja katsonut Greyn Anatomiaa uusintana, nyt menossa neloskausi. Sen verran jouduin kylillä käymään, että terveyskeskuksessa poikkesin, mutta passittivat minut puoleksi tunniksi odottelemaan, kaikki olivat kuulemma ruokiksella. Hyödynsin tietysti tämän ajan ja kävin täydentämässä koirien ja kissojen ruokavarastoa Katriinalla Hallin Herkkupuodissa joka sivumennen sanoen on paras lemmikkieläintarvikeliike mitä voi olla!

Tästä pääsette Hallin Herkkupuodin facebook-sivuille: https://www.facebook.com/hallinherkkupuoti?fref=ts

Ostan sieltä kaikki mahdolliset tarvikkeet, poislukien pienjyrsijöiden jutut. Nyt mukaan lähti kaksi kantokassillista erilaisia lihoja ja lihaisia luita, mm. kanansiipiä, naudan rustoluita, broilerin- ja hanhen jauhelihaa sekä ihan kokonaisia sydämiä, oiskohan ne ollut hanhen myös, nyt en muista. Kissat saivat uudet pannat, ihanan punaista jossa on bling blingiä, sopii hyvin mustaan! Lisäksi itselleni (koirien nameja varten siis!!) ostin uuden namipussin, mallia Hurtta. Se on huomattavasti siistimpi kun aikaisempi punainen ja käytännöllisempi myös. Pojat saivat myös uuden lelun mitä repiä häkissä tylsyyden iskiessä, se oli erittäin tykätty! Kissanhiekkaa ja herkkuja tarttui tietysti myös mukaan, mutta kohta mulla on leimakortti täynnä ja saan jotain kivaa!

Kauhea, mulla meni niin paljon rahaa että ihan hirvittää, mutta ei haittaa sillä ne kaikki olivat tarpeellisia ostoksia! Joni kysyi aamulla mitä haluan huomiseksi synttärilahjaksi, mutta ei, mitään muuta en halua kuin että kuun lopussa ei tarvi miettiä miten pärjätään, joten minuun ei todellakaan tarvi tuhlata yhtään senttiä! Rakas anoppini ja kälyni Karo olivat kuitenkin taas yllättäneet ja sain NIIN ihanat kengät ettei tosikaan!! Alla kuva moisista ihanuuksista, olen aivan sanaton! Miten mulle on siunaantunut näin kertakaikkisen ihana perhe, sanat ei riitä. Nuo popot on niin just minun näköset kun voi olla, kiitos!

Nyt blogin nopsan päivittelyn jälkeen pläjäys kuvia jotka sain viimein kamerasta pihalle, ihanat koirat rannalla esittäytyy!!

Reino on just sen näköinen että kuvaus on arsesta!

Siis, pitääks tonne mennä?!

Kato nyt, tassu EI pysy pinnalla, mitä mä sanoin?!

Ole hiljaa pikkuveikka ja ui menemään vaan!

Siis noin vaan? Hullu!!

Näytelmiä

Meikäläisen elämä on heittänyt hieman kuperkeikkaa viimeisten kuukausien aikana. Mitään mullistavaa ei sinänsä ole tapahtunut, mutta nyt on käynyt niin että koiraurheilu on ajanut hevostelun ohi ihan täysillä. Toki edelleen rakastan omia karvanasseja ja hoidan ne kunnolla, mutta sellaista paloa ei enää ole mitä vielä vuosi sitten oli. Liekö syynä jatkuvat vastoinkäymiset, ähkyt ja muut onnettomuudet, ehkä tuo hevosurheilu ei ole vain mulle tehty? Lirika on ainakin selkeästi nauttinut elämästään oloneuvoksena, se on ponin kanssa tarhassa yötä päivää ja saa liikkua siellä sen mitä haluaa. Silloin tällöin käydään ratsastelemassa ilman paineita, venytellään ja taivutellaan vanhaa rouvaa ja syödään aina välillä sokeria. Eiköhän muori ole ansainnut hieman kevyemmän elämän pikkuhiljaa, ei tarvi ottaa stressiä mistään ja liikkuminen tehdään täysin hevosen ehdoilla. Polleja on mukava käydä harjailemassa ja raaputtelemassa, halimassa ja pusimassa eikä ole enää minkäänlaista stressiä omistajalla saatikka hevosilla.

Eli jos joku haluaa lukea pelkästä hevostelusta voi vaihtaa blogia nyt samantien. Jatkossa tulen blogissa käsittelemään huomattavasti enemmän koirailua, näyttelyitä, tokoa ja kaikkea siltä väliltä. Toisaalta, blogin nimi onkin Kaikenkarvaiset kaverukset, siihen kuuluu toki kaikki muutkin ötökät!


Viime postaus jäi juhannukseen joka vietettin grillailun ja näyttelyiden merkeissä. Jos muistatte kadonneen lompakon arvoituksen, se on nyt selvinnyt! Minulle soitti viikko sitten poliisi joka kertoi että joku ihana ihminen oli palauttanut lompakkoni poliisilaitokselle. Harmi että oli ehtinyt tilata uuden ajokortin, mutta kaikki muut olivat lompakossa tallessa kun sen hain. Edes viiden euron seteliä ei oltu otettu vaikka sen kyllä olisi saanut ottaa löytöpalkkioksi :) Kyllä helpotti, kaikki mahdolliset bonuskortit, uimahallin vapaaliput yms. saatiin takaisin!

Kotona on ollut rauhallista, Joni on aloittanut yötyöt ja mulla oli aikamoinen totuttelu yksinoloon. Ensimmäisinä iltoina sitä vaelteli kuin orpo piruparka eikä osannut tehdä oikein mitään. Sittemmin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja illat olen käyttänyt melko tehokkaasti kotitöitä tehden, eläimiä hoitaen ja leffoja katsoen. En tiedä onko se merkki aikuisuudesta että ihan oikeasti nauttii pihatöiden tekemisestä, mutta varsin pelottavaa oli se, kuinka innoissani olin uudesta Kärcherin ikkunapesuristani tänään, apua!

Rymy on kasvanut aivan valtavasti ja oppinut käyttäytymään mahtavasti! Ollaan harjoiteltu muiden koirien ohittamista ja peruskäytöstapoja sekä hieman tokoliikkeitä. Viime maanantaina meillä oli Ylitornion Koiraporukan ensimmäiset näyttelyharkat, jossa poika meni niin hienosti että oksat pois. Odotan ihan täpinöissä sen ensimmäistä pentunäyttelyä Pellossa, tilasin jo itselleni uuden jakkupuvun, tällä kertaa valkoisen väriltään. Juu, tiedän, tosi epäkäytännöllinen väri ja kuten rakas siskoni huomautti, leventävä väri. Tärkeintä on kuitenkin että tummanharmaa koira erottuu hyvin esittäjän vaatteista ja se on kokonaisuutena siisti.

Reinokin on esittänyt hyvin positiivisia puolia itsestään, eilen meni kuusi askelta seuruuta täysin puhtaasti ilman herkkuimutusta, voi että olin niin ratketa ylpeydestä! Vaikka on päiviä ja viikkoja jolloin todellakin tuntuu että mikään ei edisty ja en vain osaa, niin sitten tulee pari ihan superhetkeä ja siitä saa niin paljon itseluottamusta ja hyvää fiilistä jota sitten välittää taas koirille eteenpäin.

Viime viikonloppuna olimme lainakoiriemme Humun ja Nemon kanssa Oulun KV-näyttelyissä. Päivä alkoi todella aikaisin, seitsemältä olimme jo autossa ja meillä oli eka kertaa mukana näyttelyhäkki joka vei suuren osan auton takatilasta. Laitoimme sen päälle kevyen viltin (häkkiä ei oltu siis vielä kasattu), mutta Humu oli niin hermostunut kun sen vakiopaikka olikin pilattu moisella kapineella. Viimein emme viitsineet enää katsoa sitä tuhinaa ja kääntyilyä, vaan otimme takana olleet kaksi satulahuopaa ja laitoimme häkin ja viltin väliin jotta pieni prinssimme saisi oikean pedin. Ei painanut enää herne peppua ja olisittepa nähneet sen koiran ilmeen: voiko onnellisempaa ilmettä edes olla?! Huuletkin oli ihan lörpällään peiton päällä ja silmät erittäin tiukasti kiinni, ihana poika <3

Perillä oli jo kauhea hulina, onneksi liikenteenohjaus oli huippuluokkaa ja parkkipaikka löytyi helposti. Ensimmäisenä oli Nemon kehä, laikoja ei taaskaan ollut kuin kolme. Nemo oli jotenkin normaalia leikkisämpi eikä tahtinut oikein keskittyä. Kehässä eka kierros ei mennyt kovinkaan hyvin, mutta tuomari tykästyi siihen jokatapauksessa ja se sai ERIN ja SA:n. Nemon jälkeen kehässä oli avoimen luokan uros joka oli mielestäni todella kaunis, mutta sai tällä kertaa vain T:n. Rotunsa paras kehä päättyi Nemon voittoon kaunista ja sirosta nartusta ja niinpä tiesimme että päivästä tulee pitkä, sillä ryhmäkehät ovat aina viimeisenä.

Kuva Erja Pekkala

Kuva Erja Pekkala

Raahauduimme Humun kehälle hikisinä, sana kevytmetallihäkki on aika harhaanjohtava, meinaan se EI ollut kevyttä nähnytkään! Hummerin kehä meni ok, juoksu osuus oli loistava, mutta kun tuomari otti sen arvosteluun, en saanut sitä seisomaan kauniisti. Humu sai tällä kertaa vain H:n, tuomari piti tiukkaa linjaa läpi kehän. Jäimme siis odottamaan Nemon koitoksia ja tällä välin näimme paljon tuttuja: naapurimme Mari oli koiriensa kanssa, samoin entinen tallikaverimme Minsku ja ystäväni Eeva käväisi myös pikavisiitin. Ryhmissä ei pärjätty mikä oli aivan odotettavaa, lähes koskaan viitosryhmäläisistä ei metsärotuinen pärjää, aina vain ne seurakoirapuuhkat... en ole yhtään katkera, kuulostaa vain siltä ;)

Kotona olimme vasta kahdeksan maissa illalla, päivä oli pitkä, mutta mahtava! Nyt ei hetkeen ole näyttelyitä, sillä Nemo sai toisen sertinsä alle kaksivuotiaana, eli sen kanssa lähdetään saalistamaan vielä CACIBEJA, eli kansainvälisiä sertejä, todennäköisesti meidät voi nähdä seuraavan kerran Helsingissä messarissa.

Tulipas kovin pitkä sepustus, toivottavasti jaksoitte lukea, palataan taas!