Elämä hukassa

Kamala otsikko, mutta kuvaa tämän hetkisiä tuntemuksiani hyvin. Viime aikoina olen ollut kovin levoton, raha-huolet painavat harteita, työ stressaa ja tuntuu kuin olisin tuuliajolla. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin, mutta jotain puuttuu. Haluaisin tehdä niin paljon asioita, mutta ainainen este on rahan puute. Tämä aiheuttaa sen, että en edes haaveile mistään vaan tyydyn vain olemaan. Tästä seuraa yleinen masennus ja saamattomuus. Päivät kulkevat tavallisia polkujaan tehdessäni töitä, hoitaen hevosia ja ollen kotona. Käytän liikaa alkoholia, syön liikaa enkä liiku ja paino nousee. Äkkiä lisääntyneet kilot ahdistavat ja tietous siitä että se on täysin omaa syytäni ja taatustu saisin vanhan painoni takaisin jos oikein yrittäisin- en saa kuitenkaan mitään aikaiseksi.

Tänään päätin että jotakin on pakko tapahtua. Asiat eivät muutu jollen itse ole valmis tekemään niiden eteen mitään. Ihminen ei kerta kaikkiaan voi olla näin laiska ja saamaton, oman asenteeni on muututtava jotta elämäni saisi uuden suunnan. Talous ei ole tällä hetkellä parhaalla mahdollisella tolalla, mutta suunta on vain ylöspäin. Nyt on vain eleltävä tiukalla budjetilla eteenpäin ja säästettävä niin paljon kuin mahdollista ja kerättävä voimia ihanasta kevätauringosta. Elän terveellisemmin ja pyrin nauttimaan pienistä asioista, ei tässä nyt kovin huonosti mene verrattuna moneen muuhun.

Jotta tämä kaikki ei jää vain puheen tasolle, päätän tästä päivästä eteenpäin pudottaa painoa 10kg kesää varten. Heinäkuun alkaessa olen päässyt 60kg tavoitteeseen, se on varma! Huolehdin itsestäni tunnollisemmin ja alan liikkua enemmän, pidän kotini siistinä ja annan aikaa ja energiaa perheelleni.

Huh, jopas oli taas pohdinnat. Iloisiakin asioita on toki tapahtunut: kelit ovat olleet ihanan lämpimiä ja hevonenkin on selkeästi nauttinut rennoista maatsoretkistämme. Se ei ole varmaan koskaan ollut yhtä rentoutunut ratsastaessa! Kummallakin on hyvä mieli ja uskon että tästä on hyvä jatkaa myös treeniä kentällä. Kenttä on mukavasti sulanut ja eiköhän tässä parin viikon kuluttua päästä sinnekin vääntämään. Lirikan kanssa otan tavoitteeksi ratsastaa sen joka kerta mahdollisimman rennoksi ja pyöreäksi, jonka jälkeen se saa runsaasti kiitosta. Olen myös huomannut kuinka hyvää kävelytys maasta käsin tekee tamman sielulle. Pyrin tekemään Lirikan viikko-ohjelmasta mahdollisimman monipuolisen ja sen iän ja kunnon huomioon ottaen.

Alla suunniteltu viikon ohjelma kesälle:

Maanantai: 10 kilometrin maastolenkki
Tiistai: kentällä koulua ja sen jälkeen maastossa kävelytys
Keskiviikko: 5 kilometrin taluttelulenkki
Torstai: vapaa
Perjantai: puomeja ja reipasta laukkaa muutama pätkä maastossa
Lauantai: pieniä esteitä mielenvirkistykseksi ja pitkä kävely maastossa
Sunnuntai: vapaa

Jos Lirika suostuu menemään veteen, käytän sitä myös uimassa mutta voi olla että rouva ei suostu kaviotakaan kastamaan, saas nähdä!

Nyt täytyy lähteä tallin siivoukseen, sillä illalla odottaa kyläkoululla vappukokko ja tämä tyttö on päättänyt tehdä uuden tikanheittoennätyksen!

Hauskaa vappua kaikille!

     

Toivottelee sekopäinen vappujuhlija :)

Kateus

Ajattelin kirjoittaa yllä mainitusta aiheesta, sillä kyseinen tauti vaivaa meitä jokaista aika ajoin, halusimme tai emme.

Aloitetaanpas sitten omasta itsestäni: voin kertoa olevani kateellinen ihmisille joilla on paljon rahaa. He voivat tehdä asioita joista itse voin vain haaveilla, käydä valmennuksissa, ostaa uusimmat ja hienoimmat varusteet, käydä reissuissa ja eikä tarvitse miettiä riittääkö raha loppuukuun aikana ruokaan. Raha ei tuo onnea, mutta kyllä se elämää helpottaa huomattavasti. En väitä olevani köyhä tai edes huonotuloinen, mutta hevosharrastuksen näkökulmasta en ole varakas. Kyllä, minulla on oma talli ja kaksi hevosta joka on luksusta, myönnän sen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että eläisin leveästi ja ilman huolia. Teen todella pitkiä päiviä töissä mutta silti minulla ei ole varaa ostella viimeisimmän muodin mukaisia varusteita, käydä kisoissa joka viikonloppu jne.

En ole ostanut vuoteen uusia vaatteita, käynyt kampaajalla, kosmetologilla, hierojalla (johon olisi kyllä syytä!) En osta kaupasta koskaan lihaa, syömme itse metsästettyä hirveä ja muutenkin katson jokaisen hintalapun todella tarkkaan jotta rahat riittävät varmasti loppukuuhun. Haluaisin mennä eteenpäin Lirikan kanssa, mutta se on todella vaikeaa ilman pätevää opetusta. Ei ole ilmaista vetää traileria 60km suuntaansa ja maksaa valmentajien palkkiot siihen päälle. Tiedän että hevosistani luopuminen tarkoittaisi 100-250 euron kuukausimenojen vähenemistä, mutta en ole siihen valmis, on pakko vain niellä karvas totuus ja tyytyä siihen mitä on. Tänään viimeksi ihanalla ilmalla maastoillessani ajattelin kuinka mukavaa minulla kuitenkin on oman hevoseni kanssa. Teen parhaani jotta se menisi kauniisti ja oikein päin maastossakin jotta se pysyisi lihaksistoltaankin mahdollisimman terveenä.

Kaikilla ei ole varaa edes ratsastustunteihin, saati omaan hevoseen. On oltava tyytyväinen siihen mitä on, mutta joskus kateuden käärme nostaa päätään vaikka ei sitä itse haluaisi. Olen joka tapauksessa vilpittömän iloinen ystävieni onnistumisista ja mahdollisuuksista vaikka joskus heitä kadehdinkin.

Hevostallinettiä paljon lukeneena en voi kuin ihmetellä ihmisten asenteita jotka uskon kumpuavan kateudesta. Ensimmäisenä etsitään kaikista jotain vikaa ja haukutaan lapsellisesti nimimerkin takaa. Pahimmat ryöpytykset ovat tainneet saada Kaktu ja Laep, joista en henkilökohtaisesti tiennyt yhtään mitään ennen kuin foorumin innoittamana päätin käydä vilkaisemmassa molempien blogeja. Mitäs sieltä paljastuikaan! Ihan normaalit nuoret naiset jotka kertovat elämästään kohtalaisen avoimesti. Kaktun blogia luen säännöllisesti, minusta hän on harvinaisen fiksu nuori nainen joka aidosti välittää hevosestaan. Asenne on kohdallaan ja hänen hevosensa selkeästi nauttii elämästään. Toivon molemmille, Laepille ja Kaktulle kaikkea hyvää ja jaksamista julkisessa ryöpytyksessä!

Yrittäkäämme jokainen päästä eroon kateuden tunteesta, eikä anneta sen myrkyttää mieltämme. Huomattavasti enemmän saa irti siitä, että voi iloita toisten onnistumisesta ja positiivisesta ajattelusta!

Unelma omasta tallista

Uskon että moni hevosihminen on jossakin elämänsä vaiheessa haaveillut oman tallin perustamisesta. Tällä en välttämättä tarkoita suurta ratsastuskoulutoimintaa vaan sitä, että saa omat hevosensa kotiin. Sama haave on on ollut myös minulla pikkutytöstä saakka. Ajattelin aina kuinka saisin itse hoitaa ja ruokkia oman hevoseni ja saisin lähteä ratsastamaan kun haluaisin. Olisi ihanaa kun oma hevonen hörähtäisi aamuisin talliin tullessa ja saisin nauttia vapaudesta joka täysihoitotallilla ei ole mahdollista.

Nyt useita vuosia myöhemmin unelmani on toteutunut ja sain hevoseni kotiin. Tätä ennen Lirika asui tallilla josta sen ostin ja samalla taistelin kiivaasti naapurini kanssa rakennusluvasta. Puolitoista vuotta meni ennen kuin lupa viimein monen käsittelyn jälkeen heltisi ja pääsimme töihin. Rakennustöissä oli isäni ja avopuolisoni ja ei mennyt montaa kuukautta kun talli oli valmis. En halunnut Lirikaa ainoaksi hevoseksi koska se oli aina tottunut olemaan muiden kanssa ja muutenkin mielestäni on väärin pitää hevosta ilman lajitovereiden seuraa. Ostimme pienen harkinnan jälkeen sille kaveriksi shetlanninponitamma Miran jolla saisimme myös ajella halutassamme.

Mira saapui meille viikkoa ennen Lirikaa ja käyttäytyi hienosti mutta voi mahdoton kuinka se ilahtui kun Lirika saapui talliin! Vanhempi tamma näytti heti kaapin paikan kohottamalla kerran etujalkaa ilmaan samalla luimistaen tuimasti ja sama arvojärjestys niillä on edelleen.

Käytännön asiat olivat tietysti minulle vieraita koska tilanne oli täysin uusi. Ensimmäisenä selvitin minne voisin viedä lantalan sisällön tyhjennyksen koittaessa. Tämä ei ollutkaan mikään helppo homma, harva nimittäin haluaa ottaa sahanpurukuivitettua lantaa vastaan. Onneksi eräs ystävällinen maanviljelijä suostui ottamaan tavaran vastaan ja sain ongelman hoidettua. Lantalana meillä toimi aluksi tuhannen litran säiliö, mutta tyhjennys oli todella raskasta ja vaikeaa, joten puolisoni ja hänen isänsä rakensivat kätevän lantakärryn joka on helppo käydä tyhjentämässä.

Alussa oikein odotin koska pääsen siivoamaan karsinoita, mutta pian siihenkin kyllästyi. Edelleenkin on aika ajoin ihana siivota tallia, mutta kun siitä tulee pakko, se ei olekaan niin hauskaa kuin ennen.

Heinän hankinta oli toinen ongelma: mistä saada hyvää ja ravinteikasta latokuivattua heinää? Talvella ostimme heinää ystäviltämme joilla oli erittäin laadukasta heinää ja kesällä ihanat kyläläiset tarjosivat kilpaa omaa heinäänsä jota paalasimme säilöön tuttavamme latoon. Kyllä täytyy antaa suuret kiitokset mielettömän hienoille ihmisille jotka ovat valmiita auttamaan niin monin tavoin!

Ratsastus kotona osoittautui haastelliseksi, talvella meillä ei ole kenttää laisinkaan ja maastossa on treenattava sen mitä pystyy. Onneksi täällä on lääniä missä mennä, tila ei ihan heti lopu kesken! Kesällä ratsastan vanhan kyläkoulun kaukalolla joka osoittautui mainioksi kentäksi.

Vastuu painaa harteita joka päivä, on huolehdittava itse aivan kaikki. Kukaan ei tule neuvomaan kuinka ruokkia, ratsastaa ja hoitaa hevonen. Kotiin on todella kahlittu, minnekään ei voi lähteä ellei ole hyvissä ajoin saanut vastuullista hoitajaa huolehtimaan hevosista. Työpäivän jälkeen joskus toivoisi voivansa vain lösähtää sohvalle telkkarin ääreen, mutta se ei onnistu, ensin on huolehdittava hevoset.

Kaiken tämän kuitenkin jaksaa niillä hyvillä hetkillä. Hevosen hörähtäessä sinulle, ratsastuksessa koettujen onnistumisten hetkillä ja silloin kun talli on siivottu, hevoset rouskuttavat heiniään puhtaissa karsinoissa tuntee olonsa hyvin onnelliseksi. Kovan työn vastineeksi saa jotain mitä kaikki eivät voi koskaan kokea: niin suurta yhteenkuuluvuutta ja rakkautta omiin hevosiinsa ettei siitä olisi koskaan osannut unelmoidakaan!

Ihmetystä ja epäuskoa

Tämän piti olla ihan normaali postaus päivän kulusta, mutta kaiken tänään tapahtuneen vuoksi haluan pureutua tiettyyn aiheeseen syvemmin.

Olen aina miettinyt kuinka ihmiset kokevat omat lemmikkinsä. Ovatko ne mukavia seuralaisia, lenkkeilykavereita, ystäviä tai perheenjäseniä? Itse olen aina lapsuusajoista asti pitänyt koiraani rakkaana ystävänäni joka kuuntelee murheet ja huolet eikä hylkää.  Vanhemmiten ajattelutapa on jopa vahvistunut, ja rakastan kaikkia eläimiämme ehdoitta. Koska olen parhaassa lapsentekoiässä  useat varmasti ajattelevat minun korvaavan lemmikeillä lapsen, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Tässä vaiheessa en yksinkertaisesti halua lapsia ja haluan keskittää kaiken energian ja rakkauteni karvaisiin kavereihini sekä avopuolisooni ja ehkä sitten joskus tulevaisuudessa lapseen.

Jos jollekin perheeni jäsenistä sattuu jotakin olen kerta kaikkiaan poissa tolaltani enkä pysty ajattelemaan muuta. Tällöin minulle on aivan sama kaikelle muulle, työlle ja muille asioille ja ryntään huolehtimaan rakkaistani niin hyvin kuin kykenen. Jos joku laumastamme jättää maallisen taivalluksen taakseen, oli se sitten pienen pieni jyrsijä, kissa tai hevonen olen surun murtama jota moni ei tunnu ymmärtävän. Gerbiileistämme moni on jo kuollut ja joka kerta niitä on itketty ja surtu sillä oli rakas pieni tai iso, se jättää suuren aukon sydämeen.

En voi ymmärtää ihmisten tunteettomuutta ja kylmäsydämisyyttä, olisiko asenteet toisin jos kyseessä olisi ihmislapsi? Laissakin eläin rinnastetaan esineeseen mikä on järkyttävää. En kestä jos näen elävän olennon jääneen auton alle ja pyrin joka kerta ottamaan irtokoiran- tai kissan mukaani ja viemään sen löytöeläinkotiin. Toivoisin jokaisen miettivän aina nenäänsä pidemmälle ja näkevänsä sen vaivan että pyydystää irrallaan juoksevan lemmikin kiinni ja vie sen sille kuuluvaan paikkaan. Ajatella jos se joku kaunis päivä on oma lemmikki, miltä tuntuisi jos kukaan ei välittäisi?

Minulta on tänään kysytty kumpi on minulle tärkeämpi, lemmikkini vai työni. En usko että tuohon tarvitsee edes vastata.

                                                 Rakkaat kissamme Aune ja Irma

Huoleton on hevoseton!

Otsikko kertookin aika paljon... tänään päivä sujui mukavasti ja asiakkaita kävi paljon. Sain keskustella todella mielenkiintoisten ihmisten kanssa heidän hevosistaan ja harrastamisestaan kunnes Joni soitti minulle ja kertoi Lirikan käyttäytyvän kummallisesti. Se ei taaskaan alkanut syömään ruokiaan vaan kuopi ja tuhisi. Ähkyoireita taas, ajattelin. Vain pari kuukautta taaksepäin Lirika kärsi kovasta kaasuähkystä ja oli todella sairas. Hyppäsin autoon saman tien ja ajoin kotiin samalla tiedottaen luottoeläinlääkäriämme Juttaa tilanteesta ja sanoin soittavani uudelleen jos tilanne pahenee.

Kotiin päästyäni Lirika oli hyvässä kunnossa, kerjäsi herkkuja ja oli melko pirteä. Päätin kuitenkin taluttaa sitä jonkun aikaa ja kävimme Jonin vanhempien luona parin kilometrin lenkin. Jätin tamman lenkin jälkeen karsinaan ja laitoin sille ämpärillisen lämmintä vettä jossa on parafiiniöljyä. Kävin tunnin päästä sitä katsomassa ja hyvältä näytti, onneksi!

Pahin pelkoni on että tämä jää nyt krooniseksi. Hevonen on kuitenkin vanha, jo 22-vuotias ja on kärsinyt lyhyen ajan sisällä jo kahdesta ähkystä. Väistämättä mieleeni tulee ystäväni saman ikäinen hevonen jolla oli samankaltaisia oireita ja se jouduttiin lopettamaan viime talvena.

Jonin kanssa teimme päätöksen, että hevosten ruoat annamme pilkulleen samaan aikaan joka päivä, ei kymmenen minuuttia ennemmin tai myöhemmin. Jonin ollessa kotimiehenä molemmat saavat heinät neljä kertaa päivässä pienemmissä annoksissa. Kuitenkin syytän Lirikan oireilusta itseäni, pelkään että olen tehnyt jotain väärin tai ollut huolimaton. Ihan joka päivä eivät hevoset ole saaneet täsmälleen samaan aikaan ruokia, joskus on pellava jäänyt välistä jne. Haluan tästä eteenpäin olla niin tarkka, että jos ähky tulee, se ei ole minun hoitotavoista kiinni.

Onneksi ihanat asiakkaat tajusivat tilanteen heti kun kerroin mistä on kyse eivätkä katsoneet pahalla silmällä pikaista poistumistani. Työkaverini pystyi hoitamaan kaupat loppuun ja sain keskittyä täysin hevoseeni.

Pidetään peukkuja että tamma tuosta tokenee ja tämä ei enää toistuisi. Nyt lähden talliin katsomaan rakkaita karvakorviani ja antamaan ison annoksen rapsutuksia ja rakkautta!

Elämäni hevoset

Mietin tänään ajellessani töihin kaikkia niitä ihania karvaisia nelijalkaisia jotka ovat vaikuttaneet elämääni niin moni tavoin. Jokun on nakannut minut tantereeseen, toinen on hörähtänyt ensimmäistä kertaa ja kolmas on ollut ensimmäinen ratsuni.

Ensimmäinen hevoskokemukseni oli suomenhevostamma Linda. Se oli todella iso, noin 170cm korkea lempeä tamma jolla opettelin ratsastamaan. Muistikuvani ovat jokseenkin hämäriä sillä olin todella nuori, muistaakseni 8-vuotias. Ratsastuksellisia taitoja en kovin paljon oppinut, mutta hauskaa oli!

Seuraavaksi saimme siskoni ja ystäni Elinan kanssa ratsastettavaksi kamalan risteytysponi Oskarin. Se oli ilkeä, inhottava ja silti me rakastimme sitä! Aika ajoin se ryöstäytyi hallinnastamme ja bravuurinumeronaan se esitti pyykinarun alta juoksemisen. Aivan sama oliko kuivumassa kalsarit vai haalarit, ne lähtivät mukana joka tapauksessa!

Seuraavaksi siirryimme ruotsin puolelle Övertorneå Ryttarföreningin jäseniksi ja aloimme kulkea opastetuilla tunneilla. Ratsastimme monenlaisia hevosia, mm. pohjois-ruotsin hevosia, shetlannin poneja, lämminverisiä ja arabeja. Kaikki kuitenkin muuttui kun Grey Mister Y saapui talliin.

Alusta asti harmaa Angloarabi oli vaikea tunneilla ja pian siitä tuli enemmän sääntö kuin poikkeus että ratsastaja putosi selästä. Loppujen lopuksi kävi niin että omistajat eivät halunneet olla missään tekemissä ruunan kanssa ja soittivat (jostain käsittämättömästä syystä minulle, 11-vuotiaalle tytölle!) haluaisinko alkaa hoitaa hevosta ja saisin ratsastaa niin paljon kuin haluaisin. Ei tarvitse varmaan kertoa mikä oli vastaus :)

Kesä oli mieletöntä aikaa, hevonen oli alussa todella vaikea mutta loppujen lopuksi oppi luottamaan minuun. Kävin joka päivä tallilla ja nautin kaikesta puuhastelusta hevosen kanssa. Ilman mustelmia ei toki säästytty, milloin se repi riimunnarun kädestäni niin kovaa että sain palovamman käteeni ja milloin se karkasi ilopukkeja heitellen pitkin pihoja. Kerran Grey peruutti sähkölankaan ratsastaessa kun ei suostunut menemään sille määrättyyn suuntaan; voitte arvata miten siinä kävi :)

Hevosta yritettiin myydä koko kesä, mutta vaikeluontoisena se ei kelvannut kenellekään. Luojan kiitos vanhempani eivät suostuneet rukouksiini ja ostaneet sitä meille, olisin ollut aivan liian nuori moiseen vastuuseen. Loppujen lopuksi se meni teuraaksi, tai niin minulle ainakin kerrottiin, kuka tietää lopullisen totuuden? Harmi hevosen puolesta, se oli mieletön tyyppi, mutta vain yhden ihmisen hevonen.

Greyn jälkeen ei tullut toista samanlaista hevosta. Pitkään ratsastin muiden hevosia kiintymättä niihin sen kummemmin. Yläasteiässä kiinnostukseni hevosiin ja ratsastukseen lopahti täysin, en vain enää jaksanut samaa kehän kiertämistä ja hevosten vaihtumista. Monen vuoden tauon aikana kävin pari kertaa ratsastamassa eri talleilla, mutta kipinä ei iskenyt samalla tavalla kuin ennen.

Kolme vuotta sitten päätin tehdä elämäni aikana asioita, joista olin aina haaveillut. Kesäloman koittaessa marssin paikalliselle tallille ja kysyin tallipaikkaa mahdolliselle vuokrahevoselle jolla voisin maastoilla ja päästä taas nauttimaan hevostelusta. Kävi ilmi, että heillä ei olisi maastoja laisinkaan, mutta paikan omistaja ja valmentaja Tuula Buckman ehdotti että tutustuisin hänen poikansa entiseen kisahevoseen joka kaipasi vuokraajaa.

Ihana vanha Lirika valloitti sydämeni saman tien, ainoa mitä pelkäsin oli se, että osamattomuuttani pilaisin hyvän hevosen. Tuula vakuutti minulle, että kannattaa tulla kokeilemaan ja niinhän minä lopulta tein. Vuokrauspäätös syntyi ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen ja lopulta parin kuukauden yhteisen taipaleen jälkeen päätin että nyt on aika kokeilla hevosenomistajan arkea.

Tässä sitä nyt ollaan  kolmen yhteusen vuoden jälkeen, edelleen rakastaen omaa tammaa ja olemalla onnellinen!

Lauantai

Inhoan aamuja. Inhoan herätyskellon ääntä ja inhoan nousta lämpimästä sängystä peittojen alta. Töihin ei tarvinut mennä kuin yhdeksitoista, mutta sekin tuntui aivan liian aikaiselta. Onneksi liikennettä oli vähän ja keli on hyvä joten matka meni rattoisasti isän kanssa puhelimessa höpötellen. Muistelimme minun ja siskoni Paulan lapsuusaikoja, kuinka Paula oli aina varovainen eikä uskaltanut millään alkaa kävellä vaan veti itseään eteenpäin pyllyllään istuen. Neuvolan korttiin on merkattu "mahdollinen pyllykkiitäjä" :)

Itse olen pienestä pitäen ollut mahdoton rämäpää joka on telonut itsensä joka käänteessä. Milloin olen pudonnut portaita alas, milloin lentänyt pyörän kanssa nurin poljettuani liian kovaa ja pudonnut pinnasängystä yritettyäni kiivetä sieltä alas. Samat piirteet leimaavat meitä myös aikuisiällä: Paula on edelleen todella varovainen ja Lirikalla ratsastaessa laukkaaminen pelottaa. Itse olen jäänyt kahdesti kaatuvan hevosen alle, kerran jäimme melkein rekan alle ponin kanssa ja silti kiipeän takaisin Lirikan selkään ja ajan ponilla säännöllisesti. Toki olen saanut jonkunlaista itsesuojeluvaistoa verrattuna nuoruuden hulluihin hevosteluihin, silloin kun oli kunnia-asia ratsastaa vaikeita ja kamalia elukoita. Mitä hullumpi hevonen, sen parempi!

Päivä töissä oli työntäyteinen, tein uusia hyllyjä osastollemme jonne sain todella kivasti aitaustarvikkeet esille. Toiselle puolen laitoin loimivalikoiman ja olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen!

Hyllyjä tulee lisää kunhan saadaan tilattua, sillä välin ihastelkaamme Totilasta :)

                                                             Ihania Eskadronin loimia!

Harmittaa vietävästi etten ottanut osastosta viime kesänä kuvia kun aloitin työt. Lähes vuoden olen siivonnut, järjestänyt, tilannut ja poistanut ja pikkuhiljaa kaikki alkaa näyttää siltä miltä pitää. Harvassa rautakaupassa on näin laadukasta valikoimaa, saati normaalissa hevostarvikekaupassa.

Käykäähän osoitteessa http://www.facebook.com/pages/Lakkap%C3%A4%C3%A4-L%C3%A4nsiraja-Oy-Hevostarvikkeet/342893569073515 katsomassa mitä kaikkea ihanaa meillä onkaan!

Kotona olin vasta yhdeksän maissa, Joni oli vienyt hevoset sisään ja ruokkinut ne, mutta Lirika odotti uskollisesti iltarapsutuksia ja herkkuja. Hetken sitä raaputtelin ja syötin pari mansikan makuista hevoskarkkia ja siivosin karsinat. Ponia ei voisi vähempää kiinnostaa seura silloin kun sillä on mehevä heinäkasa turvan alla, joten se ei paljoa välittänyt vaikka jäikin vähemmälle huomiolle.

Nyt suihkun kautta nukkumaan jotta huomenna jaksaa herätä ajoissa!

Hyvät yöt kaikille!

Takaisin arkeen

Huoh, työviikko taas edessä. Neljän päivän vapaa oli ihana, mutta kovin ihanaa ei ole kun mont hommaa on kasaantunut rästiin sinä aikana. Aamulla hoidin tammat ja siivosin karsinat ja lähdin yhdeksitoista töihin. Ihmisiä oli valtavasti liikenteessä johtuen samoissa liiketiloissa avajaisia viettävästä Halpa-Hallista.

Ensimmäiseksi hinnottelin ja laitoin esille Kingslandin uutuudet tälle kesälle, aivan uskomattoman ihania toppeja ja paitoja!

Nolla rata....

.... eiks jee?

Ihanat tennarit kesäksi

Kerta kaikkiaan tuskainen työpaikka, haluaisin kaikki mahdolliset vaatteet ja hevostavarat!!

Seuraavaksi olikin vuorossa Belgiasta saapunut LamiCell kuorma jossa oli uusia huopia, pinteleitä ja suojia:

                                                Kevään värejä ovat pirteä pinkki, lime ja keltainen


Teimme myös lisää hyllytilaa hevostarvikeosastollemme, aitaustarvikkeet tulevat taas ja tarvitsevat oman tilansa ja haluan muutenkin laittaa loimet ja huovat väljemmin jotta ne ovat paremmin asiakkaiden nähtävillä.

Päivä oli kaiken kaikkiaan mukava mutta raskas. Onneksi hyvä ystäväni Annika kävi piristämässä minua ja juttelimmekin pitkän tovin hevosistamme sekä Annikan matkasta Saksaan Verdenin hevoshuutokauppaan. Siellä olisi ollut mahtava olla mukana, ehkä sitten ensi vuonna!

Joni oli onneksi tuonut hevoset sisään ja ruokkinut ne kun tulin yhdeksän maissa kotiin, piti silti käydä hiukan rapsuttelemassa molempia ja katsoa että niillä on kaikki hyvin.

Palataan taas huomenna asiaan ja nyt  hyvää yötä kaikille!

Hevospäivä

Kertakaikkiaan hyvä päivä! Aamulla vein Anttonin kouluun ja siitä virkistyneenä ruokin hevoset, harjasin molemmat ja siivosin karsinat. Aamiaisen jälkeen tytöt pääsivät tarhaan ja lähdin ajelemaan kohti Ainolaa. Onneksi Riikka on niin ihana että antaa minun pestä siellä loimet, helpottaa huomattavasti, kotikoneeseen niitä ei oikein kehtaa pukata. Keräsin ison säkillisen pyykkiä mukaan ja huristelin puolen tunnin matkan hyvästä säästä nauttien.

Perillä sain perinteisesti ihanan aamupalan (taas :) jonka jälkeen siivosimme tallin ja tutustuin perheen uuteen jäseneen, uskomattoman suloiseen jämptipentuun Nitaan:

Aivan uskomattoman suloinen kaveri kuten kuvista näkyy! Kymmenen jälkeen myös Milla tuli tallille siivoamaan ja ratsastamaan omaa hevostaan Essiä. Ensimmäisenä Riikka ratsasti kartanon nuoret, Volmarin ja Kessun ja hienosti meni. Seuraavaksi maneesiin pääsi Riikan lainaponi Aksu ja Millan Essi.

Naksu-poni

                                                                          Essi

Molemmat menivät oikein mallikkaasti, Essi väläytti itsestään sellaisia puolia mitä en ollut ikinä nähnyt, samoin Milla! Aivan uskomatonta menoa! Olin vilpittömän onnellinen ja iloinen Millan puolesta, Essi ei ole mikään ihan helppo hevonen ja kuinka hienosti se menikään!

Ihana kyläilyreissu päättyi Millan luo kahville ja sen jälkeen ajelin kotiin mukanani Lirikalle lainaamani kuolaimet. Päätin kokeilla sillä Olympiaa, maastossa on sen verran kova meno päällä että pelkkä nivel ei riitä järkälettä pitelemään ja kanki on liian kova, hevosesta tulee melkein tyhjä edestä.

Hain pollet sisään ja laitoin mummelin valmiiksi lenkkiä varten.

Poni odottelee sisälle menoa...

... ja Lirika ei :)

Lirppa sai olympiat suuhunsa pienen säätämisen jälkeen ja laitoin ohjat kiinni ihan vaan nivelrenkaaseen jotta vipuvarren vaikutus jäisi mahdollisimman vähäiseksi ja saisin tamman paremmin kuolaintuntumalle.

'

Alusta alkaen pyrin ratsastamaan sitä jalalla ja muutenkin vähentämään kaikkea turhaa kädellä säätämistä. Muutaman kilometrin jälkeen tuntui ihan toivottamalta, Lirika puri kuolaimeen kiinni ja oli todella raskas kunnes tajusin että en voi luottaa kuolaimen ratkaisevan ongelmia vaan minun on pakko RATSASTAA! Teimme kapealla maastotiellä todella tiukkoja mutkia asettaen kumpaakin suuntaan vuorotellen, paljon siirtymisiä ja viimein hevonen alkoi tuntua kevyeltä kädelle ja siltä, että se todella kantaa. Ravi oli oikein hyvän tuntuista ja laukka oli oikein tahdikasta eikä se rynninyt pää taivaissa ollenkaan.

Kotiinpäin Lirika oli arvattavasti astetta kuumempi, mutta ei häiritsevässä määrin. Hienosti se ravasi ja tuli takaisin pelkästään istunnalla pyytäessä ja sillä uskalsi hienosti laukatakin! Annoin sen mennä sekä vasenta- että oikeaa laukkaa myös hiukan lujempaa kevyessä istunnassa ja se antoi ottaa kiinni tosi hyvin. Ihana ratsastus!

Hoidin tamman ja annoin vähän heinää eteen ja nyt istun koneella onnellisena mutta taivas kuinka väsyttää!

Ensimmäinen helppo A

Apua... mietin kauan uskallanko julkaista seuraavan videon.. tämä on tosiaan viime syksyn Hirvaan seurakisoista joissa menimme helpon A:n ensimmäistä kertaa ja sen huomaa!

Jännitin aika paljon ja unohdin ratsastaa siistit ja tarkat tiet. Lirika tuntui hieman tahmealta mutta olisi mennyt huomattavasti paremmin ilman kuskin mokailuja. Ehkä me ensi kesänä mennään kokeilemaan josko se menisi paremmin :)

Koko talvena emme ole päässeet kentälle treenaamaan, joten kevään kisoja ei voi edes ajatella, siitä ei seuraa muuta kuin katastrofi! Kunhan nuo lumet vain sulaisivat pois ja saisimme oman kenttämme käyttöön, pääsemme täysipainoisesti harjoittelemaan. Alkaa pikkuhiljaa tämä maastossa kouluratsastus tympiä!

Ratsastusta kevät 2011

Tässä treenataan vaihtoja. Saamme onneksi käyttää vanhan kyläkoulun kaukaloa kenttänä, siinä on yllättävän hyvä pohja ja rakas avopuolisoni käy aina silloin tällöin traktorilla möyhimässä pinnan jotta siihen ei muodostuisi uria.

Ratsastusta kesä 2011

Video viime kesältä Lirikasta ja allekirjoittaneesta Ainolan kartanon maneesilta. Pitkällisen harjoittelun jälkeen kankityöskentely alkaa sujua hiukan paremmin, aikaisemmin Lirika ei suosunut hyväksymään kangella minkäänlaista tuntumaa vaan kulki pää ylhäällä todella jännittyneenä.

Talliesittely

Tässä muutama kuva pienestä kahden hevosen tallistamme, lisää tulee kunhan ehdin siivota paikkoja hieman paremmalle mallille.

Lähes kaikki on itse tehtyä, kalteri ovat itse hiottu ja laitettu paikalleen, seinien alaosat ovat vesivanerista jotta ne olisivat mahdollisimman helppo pitää puhtaana ja tarpeen tullen myös vaihtaa. Aluksi mietin että olisiko seinien yläosat pitänyt maalata valkoisella, mutta toisaalta puu on niin lämpimän ja kotoisen näköinen että päätimme jättää sen noin.

Ikkunat ovat isot ja niitä on molemmissa karsinoissa kaksi. Laseja suojaa vahva verkko jonka voi siirtää ikkunan pesun ajaksi.

Juoma-automaatit ovat mahdollisimman matalalla, rakennusmestarimme isä oli tutkinut asiaa ja sanoi hevosen luonnollisen juoma-asennon olevan matala jolloin me laitamme kupit myös alas :)

Koneellista ilmastointia meillä ei ole, mutta keskellä kattoa on ilmastointiputki jota voi säätää tarvittavan isolle. Lisäksi kesää varten teimme nk. hyttysoven, eli voimme pitää ovea auki vuorokauden ympäri.

Vesipiste löytyy, tällä hetkellä siinä ei ole vielä lämminvesivaraajaa, aikeissa on asentaa se kesällä. Käytävä on melko leveä ja siinä on helppo tehdä eläinlääkärin ja kengittäjän töitä. Kaivo on keskellä lattiaa joten käytävä toimii myös pesupaikkana. Kallistusten ansiosta lattialle tuleva vesi ei valu karsinoihin vaan suoraan kaivoon.

Lirikan karsina

Lirikan karsina toiselta puolen

Kulku satulahuoneeseen

Vesipiste ja naulakko

Miran karsina

Miran karsina toiselta puolelta

Näkymä Miran karsinasta käytävälle

Vapaapäivä

Tänään oli siunattu vapaapäivä! Heräsin aamulla yhdeksältä ruokkimaan hevoset ja siellä odotettiin jo innokkaasti (yllätys :). Ulos tammat pääsivät vasta kahdeltatoista, olin yksinkertaisesti niin laiska etten jaksanut aikasemmin viedä. Sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja linnut sirkutteli kevään merkiksi.

Päivällä hain pikkuveljen koulusta ja kävimme Torniossa syömässä Hesburgerilla ja sitten vielä törsäsimme ihaniin jäätelöannoksiin Spice Icessa. Työnarkomaani kun olen, täytyi käydä myös hoitamassa pari tilausta eteenpäin ja siistimässä osastoa ja ihailemassa Kingslandin uusia vaatteita.

Kotiin tultuamme siivosimme pikkuveljen kanssa karsinat, voin sanoa että kannatti uhrata muutama ylimääräinen hetki opettamiseen ja pienen talikon ostoon, nyt on ihanaa kun joku voi auttaa tallihommissa :) Ponin kanssa kävimme pienen kävelylenkin kärryillä ja se meni oikein mallikkaasti! Anttonista tulee mestariohjastaja tätä menoa, tiedä vaikka nuo saisi radallekin joku päivä.

Nyt istun rättipoikki väsyneenä koneella ja kohta lähdetään iltatalliin hepat ruokkimaan. Huomenna katsotaan miten Lirika menee uusilla kuolaimilla, jännä nähdä!

                                                       Antton riisuu loimea Lirikalta

                                                                   Laura jäätelöllä

Laura ja Lirika

                                                            Antton ja Mira