Sen verran uutta kuitenkin on, että ostin Lirikalle ihka uudet kankisuitset, made by Velj. Wahlsten. Suitset ovat extra-leveällä turparemmillä varustetut, ihanaa mustaa nahkaa. Turparemmissä on tosi tyylikäs kultakoristus ja otsapanta on kokonaan muotoiltu kultaisilla swarovski-kivillä, huipputyylikästä! Ongelmaksi meinasi kuitenkin muodostua Lirikan super iso pää, oli lähellä että olisin joutunut tilaamaan extra-full kokoiset suitset!
Ensimmäinen kerta kangilla pitkästä aikaa meni oikein mallikkaasti, alussa Lirika vain oli sitä mieltä että edes bridongista ei olisi saanut ottaa kiinni ja painui kuolaimen alle reippaasti. Olin kuitenkin kärsivällinen ja ratsastin kankiohja löysällä ja käytin jalkaa ja istuntaani niin tammuskakin rentoutui ja uskalsi tulla tuelle. Se oli todella ihana ja liikkui voimakkaasti ja koko viikon treenasimme kangilla ja joka kerta se meni aina vaan paremmin. Päänvaivaa meille tuotti vain siirtymiset jotka ovat koko kesän olleet Lirikalle herkkä paikka. Sen tapana on ollut lähteä hyvin herkästi peruuttamaan pysähdyksen jälkeen ja olen tehnyt todella paljon itsetutkiskelua josko syynä on minun painopisteeni, puristanko tai vedänkö kenties ohjista. Viime kerralla kolmanne siirtymisen jälkeen voin rehellisesti sanoa että nyt ei enää vika ollut minussa vaan tamma kiusasi ihan tahallaan ja testasi josko saisi taas peruuttaa. Painoin kerran kannukset kylkeen ja napsautin raipalla ja johan lähti! Seuraavalla kerralla minun ei tarvinnut edes muistuttaa sitä vaan siirtymiset sujuivat hyvin pelkästään istuntaa sulkemalla ja avaamalla.
Toinen paha tapa mikä sille on muodostunut on mummolasta sokerin haku. Nyt kun tulemme maastosta niin että mummola jää vasemmalle puolen se alkaa mahdottomasti tahtia ja tehdä omaehtoista pohkeenväistöään sinnepäin. Auta armias jos sitä menee komentamaan, se protestoi heti nakkomalla niskojaan ja polkemalla lujaa takajaloillaan. Eräänä aamuna olimme varmaan kymmenen minuuttia taistelemassa menemmekö sinne vai emme :) Se peruutteli (kerran jopa urheiluvajan seinään ) ja yritti tehdä yllättäviä syöksyjä kohti pihaa sivuttain ja eteenpäin, mutta kun en luovuttanut se hyväksyi erittäin syvään huokaisten tilanteen ja alistuneesti löntysteli kotiin. Kamalan tavan olenkin hevoselleni opettanut!
Muuten tässä on ollut niin kiire töissä että muu elämä on jäänyt paitsioon, nyt on onneksi neljän päivän vapaa niin ehtii siivota hiukan taloakin ja touhuta hevosten kanssa rauhassa.
Ai niin, on tässä surullisiakin juttuja käynyt: meidän vanhin gerbiilimme Irmeli nukkui ikiuneen neljän vuoden kunnioitettavassa iässä mikä oli todella surullista. Se oli varmasti persoonnallisin hiiri mitä maa päällään kantaa, pieni arpinaamainen, yksikorvainen riepuraukka! Hautasin sen illan tullen takapihallemme ja sydämeeni jää aina oma sija pienelle vauvalleni.
Nyt kuitenkin höpinät seis ja tallihommiin! Hevoset ovat hörisseet ja hirnuneet siihen malliin portailla käydessäni että sisälle tekee mieli (ei mikään ihme, ilma ei ole mitenkään ihana!) joten paras siivota niille yösijat ja laittaa sapuskat tarjolle.
Kiva kuulla että blogiani oli ilmeisesti hieman kaivattu, siitä saa aina lisäkipinää kirjoittamiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti