Savikon seminaaria ja pyövelin hommia

Viime viikonloppu ja vielä tämän viikon alku olivat jälleen kerran vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä (niinkuin meillä aina!). Torstaina meillä piti olla ihan normaalit aksatreenit, mutta Ari lähtikin kisoihin ja jätti meille avaimen jotta halutessamme pääsisimme treenaamaan. Onneksi Minna on meistä se intohimoinen radan rakentaja ja koutsi, niin pääsin käytännössä ihan ohjattuihin treeneihin :) Mukana oli jälleen kerran Krista, Kätkä, Pentti ja Reppana. Minna ajeli Pelloon omalla autollaan ja mukana hänellä oli tietysti Sulo ja Ella.

Radalla oli tarkoitus harjoitella leijeröintiä, eli sitä että koiran ja ohjaajan välillä oli kaksi estettä ja koira hyppää uloimman kahdesta hypystä. Lisäksi toisena teemana oli pakkovalssi johon tutustuimme ensimmäisissä Kim Berglundin treeneissä. Reino oli sitä mieltä että leijeröi keskenäs, en hyppää ellet tule putken jälkeen minua seuraavalle hypylle ohjaamaan. Kun oikein kuumotin sitä tekemällä uudestaan ja uudestaan, se veti pienen rallikohtauksen. Ihan oma vika, näin kyllä että nuppi ei pysy kasassa mutta silti tein sille asiasta liian vaikean. Muuten herra R handlasi radan valtavan hyvin, hienot kontaktitkin tuli kuin ei mitään. Pakkovalssit onnistuivat hienosti kuten videolta saatattekin nähdä. Reino on oikein mukavasti ohjattavissa kunhan sen pää pysyy hommassa mukana.

Bentley onnistui leijeröinnissä jo parin yrityksen jälkeen tosi kivasti ja harjoittelimme hieman hypyillä jarruttamista jotta se keskittyisi niihin eikä vain kaahottaisi täyttä vauhtia esteen läpi niin että rimat lentelevät ympäri hallia. Muutenkin poika toimi loistavasti, ainoa heikkous on juurikin nuo hypyt, se ei oikein osaa kunnoittaa niitä "oikeina" esteinä, vaan posottaa ne turhan huolimattomasti. Selkeää parannusta oli kuitenkin nähtävissä mistä olen erittäin tyytyväinen. Paikalla pysyminen lähdössä oli tällä treenikerralla myös erinomaista, siitä pojot Pentille!

Kätkän kanssa tehtiin ihan ensimmäisenä hihnassa A-estettä pari kertaa ja tyyppi oli siitä niin innoissaan että meinasi rynniä sille ihan omin luvin ja ilman hihnaa. Ei se ainakaan arkaile ja palo tekemiseen on valtavan kova, se on erinomainen asia. Nyt huomasi selkeän eron edelliseen treenikertaan sillä Kätkä selkeästi tiesi mitä siltä odotettiin ja nyt paras palkka ei enää ollutkaan nakit vaan se että pääsi tekemään rataa ja esteitä. Tämä jos mikä ilahdutti minua suuresti!

Treenit menivät kokonaisuudessaan erittäin hyvin, olin tyytyväinen kaikkiin "koiriini" ja hyvillä mielin ajelimme Kristan kanssa kotiin.

Perjantaina ajoin töiden jälkeen odotetulle Seppo Savikon agilityseminaarin teorialuennolle ja kiire oli valtava. Yli puolessa välissä matkaa tapahtui jotain aivan kamalaa, en halua sitä enää tässä enempää itse miettiä joten alla facebook-päivitykseni siltä illalta.

"Olen aina sanonut että en yhtään eläintä kitumaan jätä ja ennen tätä päivää ei ole tuota lupausta tarvinnut lunastaa. Ajoin kiireellä illan agilityluennolle kunnes näin edessä ajavan auton törmäävän jänikseen. Tyyppi jatkoi matkaansa, jänis jäi keskelle tietä makaamaan jalat paskana mutta hengissä. Herran jumala, nyt on pakko tehdä jotain oli ensimmäinen ajatus. Tein u-käännöksen ja päätin että helpointa on jos ajan sen päältä, mutta tämäpä ei onnistunutkaan. Jänis sai raahauduttua tien laitaan joten pakko oli hypätä autosta pois ja lähteä perään. Samalla etsin jotain kättä pidempää ja löysin paksun puisen lyömäaseeksi soveltuvan tavaran ja lähdin kohti jänöä.

Oletteko ikinä kuulleet kun jänis huutaa? Se on kuin pieni ihmislapsi, itkee paniikissa ja peloissaan, kyllä siinä oli niin paha tunne itellä ettei tosikaan. Kyynelsilmin kävelin perässä kunnes pieni pysähtyi ja silloin pakotin itseni toimimaan. Siinä vaiheessa kun toinen sätkii henkitoreissaan ja viimein kuoli, itkin aivan hillittömästi siellä pellolla. Ohikulkeva auto pysähtyi ja kysyi onko kaikki hyvin? Taisi tämä herkkis olla aika hysteerisessä tilassa, sen verran huolestuneelta näyttivät.

Oli siinä aika karmea olo, itkin koko loppumatkan. Kaikesta huolimatta olen tosi ylpeä itsestäni että pystyin siihen, enemmän itkettäisi jos olisin pienen raukkaparan jättänyt kitumaan ja kuolemaan hitaasti ja tuskallisesti."

Selvisin Pelloon joten kuten ja alkuillan teoria meni ohi että humahti. Oli vain niin älyttömän paha olla ja sainkin siinä sanottua mikä oli vialla, näin että pari treenikaveria katseli hieman kummasti että mikä minua vaivaa. Meikit poskilla, silmät turvonneena ja punaisena, ei varmaan tarvi arpoa että jotain on taatusti sattunut. Onneksi loppuillasta sain puskettua ikävät asiat syrjään ja sain jotain irti Sepon loistavasta teoriaopinnosta. Ajoin kotiin melko myöhään ja suoraa tietä painuin nukkumaan. Uni ei odotetusti tullut heti, sen verran paljon pyöri asioita mielessä. 

Aamulla olo oli kuin jyrän alle jääneellä, niin väsynyt olin. Ei siinä auttanut kuin nousta, kiskoa vaatteet niskaan ja ottaa koira kyytille ja ajaa Pelloon. Niitä pirhanan jäniksiä juoksi oikein olan takaa tien yli koko matkan ja pelkäsin koko ajan että jotakin karmeaa sattuu, onneksi pääsin kuitenkin perille ilman onnettomuuksia. Päivä meni todella nopsaan, Seppo opetti meille loistavan lämmittelytekniikan johon kuului 10-15 minuutin hölkkä, jonka jälkeen lähdettiin tarkempiin hommiin. Ensin käveltiin kolmeen kertaan noin 20 metriä nostellen polvia mahdollisimman korkealle, Samalla piti huolehtia että lantio pysyi "kasassa" ja ei heilunut puolelta toiselle.

Toinen harjoitus oli se, että joka askeleella piti yrittää saada kantapää pakaraan, samoilla ehdoilla kuin edellisessäkin. Ristimmekin tämän kick-ass-juoksuksi ;)

 Kolmanneksi mentiin polvennostojuoksua, eli sama kuin kävellen mutta nopeammalla tempolla.

Neljäntenä oli pikkutyttöjen hyppely eli kuten hevosihmiset tietävät, laukanvaihtoja joka askeleella ja pienillä sekä nopeilla askelilla. Viimeinen harjoite lämmitteli lantion (meikälle oiva treeni kun minun lantio halusi elää ihan omaa elämää!) eli käveltiin sivuttain ja ristiin, samalla lantion piti kääntyä, mutta kädet piti pitää sivulla ja rintamasuunta ei saanut muuttua.

Tämän "lämmittelyn" jälkeen olin jo niin puhki että huija! Silti vaan jatkettiin ympyrätyöskentelyllä, eli harjoittelimme painopisteen siirtoa sisäpuolelle. Ensin piti kävellä ympyrällä, sitten hölkätä, juosta ja mennä lopuksi täysillä. Tämän jälkeen otimme koirat ja teimme ympyrällä harjoitteen helpolla radalla. Reino oli aivan villissä, se örisi ja juoksi mutta pysyi hyvin hanskassa. Sain Sepolta kehuja positiivisesta prässäämisestä, eli Reino saatiin ilmeisesti antamaan parastaan! 

Sitten tulikin koko koulutuksen tärkein opetus, perusasento, siis se mistä aina lähdetään liikkeelle. Kuulostaa helpolta, mutta voi pojat, ei ollut helppoa! Ensin mentiin seisomaan jalat sen verran harallaan että polvien väliin mahtui kaksi nyrkkiä. Varpaat osoittivat suoraan eteen ja polvet joustivat. Toinen jalka siirrettiin hiemna taaksepäin ja se oli siinä. Tässä ruvettin harjoittelemaan käännöksiä, eli sen etummaisen jalan varassa käännyttiin 180 astetta ja käännöksen jälken tuli olla siinä samassa perusasennossa. No, arvatkaa vain oltiinko? Ei lähimaillekaan :) Tätä treenattiin molemmat jalat vuorotellen edessä kääntävinä ja herran jestas että oman tasapainon löytäminen voi olla vaikeaa. 

Kaikki agilitaajat tietävä oletettavastit perusohjauksen nimeltä valssi. Helppoa eikä totta? No, Seppo näytti meille miten se tulee tehdä oikein. Suurin osa ohjaajista valuu ns. pitkään valssiin ja ottaa ihan turhaa ja ennen kaikkea koiraa häiritseviä lisäaskelia. Kun se tehtiin oikein kolmella askeleella, se ei ollutkaan niin helppoa. Jotenkin kroppa halusi ottaa sen yhden tai kaksi ylimääräistä askelta vaikka ne eivät missään nimessä olleet tarpeellisia, lähinnä ne olivat sekä koiraa että ohjaajaa häiritseviä. Turhaa valua linjalta pois kun kuitenkin paremman ja tarkemman suorituksen saa tekemällä vähemmän.

Viimeiseksi teimme harjoitteen koirien kanssa ja tähän otin tällä kertaa Pentin. Tehtävä oli yksinkertainen, eli kaksi estettä olivat vain vastakkain ja niitä piti hyppäyttää edestakaisin mahdollisimman nopeasti. Tässä olivat avainasemassa ohjaajan tasapaino ja kropan hallinta. Ensimmäinen kierros mentiin ilman ohjeita ja se kuvattin coaches eye-ohjelmalla jolla pystyttiin hidastaan ja katsomaan kuvaa kaikessa rauhassa. Seuraava kierros mentiin edellisen suorituksen ohjeistuksen mukaan ja kaikki paransivat huimasti. 

Ihan mahtava koulutuspäivä ja ajelin hyvillä mielin kotiin. Kauan en ehtinyt kotona hengailla, mitä nyt Rymmen lenkillä käytin, sillä viideltä oli lähtö Länsirajan Kennelkerhon järjestämiin koirailtamiin Loma-Vietosille Meltosjärvelle. Olin kuskina, sillä itselläni oli myös seuraavana aamuna koulutus ja kyydissä olivat Karo ja Mari. Ilta oli hieno, paikka ihana, saunoimme ja lilluimme paljussa, söimme hyvin ja pelasimme mölkkyä. Itselleni lankesi myös valtavan hieno kunnia, minut palkittiin keron Vuoden Koiraihmiseksi, aivan upeaa! Kauniiden sanojen saattelemana hain pokaalin ja hehkuin varmaan ihan punaisena :)

Illan päälle pelasimme myös tietovisan jonka me Karon kanssa suvereenisti vedimme nimiimme!

Loma-Vietosen hienot puitteet

Mölkkymestaruus ei osunut meille :)

Ruoka oli odottamisen arvoista!

Vuoden nuori, Pellon eläinlääkäri ja kennelkerhon puheenjohtaja Pekka Salminen sekä allekirjoittanut

Tietovisan voittajat hienojen palkintojen kera jotka lahjoitti paikallinen (ja paras!) eläintarvikeliike Hallin Herkkupuoti!

Sunnuntaiaamu koitti aivan liian pian, mutta sitkeästi vastustelevista lihaksistani huolimatta menin treeneihin hammasta purren. Teimme Sepon opettaman lämmittelyn, rakensimme radan ja aloimme hommiin. Kisailimme tasapainoa ja vauhtia vaativissa tehtävissä ja treenasimme enemmän myös koirien kanssa. Seppo oli aivan ihana, sanoi että Reiska on sellainen tyyppi että se elää kehuista ja minun pitikin kehua sitä treeneissä joka esteen jälkeen ihan huikeesti, tiiättekö silleen että "jes, hyvä jätkä, ihan super, mahtava tyyppi!" Eikä sellaisella kimakalla tyttöäänellä, vaan oikeen kannustavalla ja matalalla äännellä. Tämä toimi oikein hyvin, aina kuin Reiska meinasi katsella ihan muuta kuin rataa ja minua, niin kovasti kehumalla se oli heti messissä että "aijaa, mamma kehuu, nyt pitää muuten mennä!"

Ja aivan kuin hurjassa meiningissä ei olisi ollut tarpeeksi, lähdin vielä Piian ja Arin kanssa maanantain vapaan kunniaksi hallille treenaamaan hyppytekniikkaa :) Ihanat, ihanat vapaat, mitä nyt oli pari vastoinkäymistä mutta ne hyvät hetket korvasivat pahat mennen tullen ja palatessa!