Muutama viikko sitten agilityohjaajamme Ari kysyi olisiko minulla kiinnostusta lähteä mukaan Pellossa järjestettävälle agilityleirille. Ilmeisesti kennelkerholle oli lahjoitettu kaksi paikkaa ja koskapa kaksi seuramme kisaavaa tyttöä jätti tilaisuuden väliin, pääsin minä ja Anne heidän sijastaan mukaan. Vastasin tietysti myöntävästi ja niinpä lauantai-aamun koittaessa pakkasin koiran ja tavarat kyytiin ja ajelin Lempeän Suvannon koulutuskeskukselle pienen jännityksen vallassa. Paikalle saavuttuani käytin ensitöiksi Reinon pienellä kävelyllä ja sen jälkeen liityin muuhun porukkaan jotka odottivat aamun luentoa. Ensimmäiseksi toinen leirin ohjaajista Geert van Stayen aloitti päivän "luennolla", eli menimme kentälle ilman koiria ja odotimme mitä tuleman pitäisi. Ensimmäiseksi Geert selitti kuinka tärkeää meidän ohjaajina on pitää omasta kunnostamme huolta ja miten se olisi lajin kannalta järkevää tehdä. Käytännössä agilityhandlerit ovat kuin pikajuoksijoita, sillä radalla tulee liikkua räjähtävällä voimalla lyhyitä pätkiä. Toinen huomion arvoinen seikka on hyvä kehon hallittavuus, tasapaino sekä notkeus.
 |
| Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri |
Aloitimme harjoittelun (lämmittelyä unohtamatta!) niin että jokainen meni pienen puutukin eteen seisomaan ja kun Geert sanoi start, jokainen hyppi nostamalla jalkaa vuoron perään tukkia vasten niin nopeasti kuin kykeni ja hänen sanoessa stop pysähdyttiin taas hetkeksi ja taas uudelleen. Tämän jälkeen treenasimme nopeaa juoksulähtöä jossa käytiin läpi oikeaa juoksutekniikkaa. Enemmän päkiöitä käyttöön, vähemmän kantapäitä. Kädet mukaan antamaan vauhtia ja helpottamaan kuormaa jaloilta. Tässä vaiheessa olin jo ihan naatti, kuntoa ei selvästikään ole :) Harjoittelu ei suinkaan tähän loppunut vaan seuraavaksi oli vuorossa takaperin juoksu josta Geertin käskystä käännyttiin salamannopeasti eteenpäin ja lähdettiin niin lujaa kuin mahdollista.
Geert oli tehnyt esteistä pienen ympyrän muotoisen radan jossa piti ensin kiertää este, hypätä seuraava, kolmannella mennä muutama askel takaperin ja siitä hypätä jne. Jokainen meni tehtävän jonka jälkeen Geert korjasi painopisteitä, eli kaarteessa paino sisään jotta tasapaino säilyy. Hidastukset tulisi tapahtua lyhentämällä askelia hieman, ei jarruttamalla sillä näin vauhdin saa pysymään koko ajan hyvänä sillä se ei pysähdy missään vaiheessa. Tämän jälkeen siirryimme kepeille, jossa meidän piti mennä aina joka toisesta välistä niin nopeasti kuin mahdollista koskettamatta keppeihin. Ei muuten ollutkaan helppoa, kannattaa kokeilla! Seuraava este oli pituus johon tehtiin ison askeleen mittaiset välit. Tarkoitus oli astua aina palikan yli mahdollisimman korkealla askeleella niin että yhtä aikaa nousee vastakkaisen puolen käsi ja jalka. Askeleiden piti olla myös todella hitaita ja jalan piti tulla maahan päkiä edellä.
 |
| Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri |
Viimeiset tehtävät joita Geert kutsui nimellä "killer" olivat todellakin nimensä veroisia! Kolme ohjaajaa meni samaan linjaan jossa oli tarkoitus juosta ensimmäiselle pisteelle niin lujaa kuin pääsi, koskea maata, juosta taas takaisin lähtöön, koskea siellä taas maata ja taas seuraavalle hieman kauemmalle pisteelle sama juttu. Tämä tehtävä otti reisi- ja vatsalihaksiin tosissaan! Rääkki ei vielä tähän loppunut vaan tehtävä vaikeutettiin niin että lähtöpisteessä pitikin käydä istualleen maahan koskemisen sijasta ja nousta salaman nopeasti ylös. Tätä harjoitusta Geert perusteli sillä, että jokainen tulee joskus radalla kaatumaan ja se miten siitä selviää voi ratkaista paljon. Eli kaatumisharjoituksia paljon niin siihenkin tulee oikea tekniikka, eipäs vain ole käynyt pienessä mielessäkään moinen.
 |
| Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri |
Tämän kaiken jälkeen vielä venyttely ja seuraavaksi jakauduimme kahteen ryhmään. Kun toinen ryhmä jäi kentälle leirin toisen ohjaajan ja Geertin puolison Helena Potfajovan ohjattavaksi menimme me pihalle katsomaan millä tekniikalla he opettavat koirilleen keinun suorittamisen. Tämä oli ehkä se paras juttu mitä opin, kukaan ei ole koskaan lähestynyt aihetta vastaavalla tavalla. Geert kertoi että he haluavat että koira rakastuu keinuun niin paljon että se suorastaan hullaantuu kun se näkee esteen. He tekevät esteestä niin positiivisen kuin mahdollista ja demokoirien avulla näytettiin miten se oikein tapahtuu. Koiralle otettiin mieluinen lelu ja sen kanssa yksinkertaisesti vain leikittiin esteen läheisyydessä ja sen päällä. Koiraa ei missään vaiheessa käskytetty vaan kaikki tapahtui leikin varjolla. Koira sai kiivetä tai hypätä esteelle mistä tahansa eikä ollut vaarallista vaikka se hyppäsi kesken kaiken pois tai lipsahti sieltä vahingossa alas. Tässä tapauksessa asiasta ei saa tehdä minkäänlaista numeroa niin koirakaan ei sitä tee. Geert näytti kuinka voi kannatella keinun pamahtavaa päätä omalla polvellaan jolloin vältytään kumartumasta koiran ylle ja aiheuttamasta painetta. Jalalla voi säädellä paljonko keinun haluaa liikkuvan. Oli aika mieletöntä huomata kuinka koirat eivät välittäneet pamauksesta mitään, oli aivan kuin ne eivät olisi sitä edes kuulleet, niin hauskaa niillä oli saalistaa omaa leluaan ja kiipeillä keinulla.
 |
| Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri |
Seuraavaksi me siirryimme koirinemme Helenan oppiin ja se alkoi lämmittelyllä, eli kontakti koiriin ja muutamia tokoliikkeitä. Reinolla meni paljon aikaa vain siihen että se ei olisi niin kiihtynyt, raukka ei tiennyt miten päin olisi ollut :) Ensimmäinen tehtävä oli suorittaa kepit häiriön alla. Ohjaaja lähetti koiran kepeille ja Helena nakkasi lelun keskelle keppejä suorituksen aikana. Tätä treenattiin niin kauan että koira meni suorituksen oikein häiriöstä huolimatta. Omalla vuorollani kerroin että olemme aivan aloittelijoita ja että meille taitaa riittää ihan normaali keppien harjoittelu. Kysyin myös valmiiksi miten toimin jos ja kun Reino karkaa paikalta, sillä se oli erittäin todennäköistä. Helena ohjeisti vain juoksemaan toiseen suuntaan ja kutsumaan koiraa iloisesti. Siinä vaiheessa kuin löysäsin hihnan Reino katosi odotetusti paikalta ja voi pojat että sainkin juosta ja hihkua mutta pirhana, takaisinhan se tuli! Saimme kepit suoritettua varsin mallikkaasti ja jäimme odottamaan taas omaa vuoroamme. Tämän jälkeen oli pieni rata jossa ei ollut muuta kuin pari putkea ja esteitä. Tässäkin herra R päätti poistua kerran paikalta ja pari kertaa se sai mielettömän hepulikohtauksen ja juoksi ihan hullun näköisenä ympäri rataa takapuoli maata viistäen. Tämän jälkeen se malttoi taas hieman keskittyä ja saimme radan kunnialla suoritettua.
 |
| Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri |
Viimein olikin lounas jonka jälkeen ryhmät treenasivat vuorotellen niin että kentän toisessa päässä oli Geertin rata ja toisessa Helenan. Onneksi oma vuoroni oli vasta iltapäivästä, tarvitsin pienen hengähdystauon. Oli jokseenkin harmillista huomata että kaikki muut leiriläiset olivat todella osaavia ja kisasivat maajoukkuetasolla kun taas me Reinon kanssa ei olla edes mölleissä käyty. Kaikki olivat kuitenkin tosi kannustavia ja niinhän se on että kukaan ei ole seppä syntyessään. Viimein tuli meidän vuoromme ja ensin oli Geertin rata. Se näytti kauhealta ja kysyinkin että pitääkö minun mennä sama kuin muiden. Piti piti ja varoitin myös Geertiä Reinon taipumuksesta painella matkoihinsa. Pari kertaa se lähti mutta tuli jo aika mukavasti takaisin. Menin radan etanavauhtia sillä palkkasin lähes joka esteen jälkeen mutta eipäs herra enää karkaillutkaan samalla tavalla. Vielä Helenan rata ja siinä oli päivä minun osaltani pulkassa ja jäähdyttelyn jälkeen lähdin ajelemaan kotiin.
 |
| Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri |
Aamu koitti ja kävi aivan niin kuin arvasinkin, en meinannut päästä sängystä ylös sillä lihakset olivat sitä mieltä että nyt riittää :) Ei auttanut, ylös vain, tavarat mukaan ja koira autoon. Menin paikalle jo paria tuntia omaa vuoroani aikaisemmin, sillä nyt olisi oiva tilaisuus saada Reinolle häiriötreeniä katsomalla muiden suorituksia. Koirassa oli tapahtunut huomattavaa edistystä, se tarjosi paljon kontaktia josta palkkasin runsaasti kehuin ja nakein. Omaa vuoroani en jännittänyt enää niin paljon kuin eilen vaikkakin Geetin rata oli paljon kamalampi kuin edellisenä päivänä. Viimein pääsimme aloittamaan ja Geert huuteli toiseen päähän että "big puppy is coming" jotta muut osaisivat hieman varoa. "Let baby go" kuului käsky ja niinhän minä tein. Nyt meni koiran ohjattavuuden kannalta paaljon paremmin, mutta rataa muistin tasan kymmenen estettä ja se oli siinä. Geert sanoi että ei haittaa, jatka omassa järjestyksessä, tärkeintä on että teet yhdessä koiran kanssa ja se kuuntelee. Jossain vaiheessa huomasin että nyt Reino alkaa herpaantumaan ja sanoinkin tämän johon Geert totesi että tämäkin on kehitystä että itse opin huomaamaan meidän rajat.
Lounaan jälkeen oli vielä Helenan rata johon lähdin toiveikkain mielin, siellä oli nimittäin taas paljon putkia ja niistä Reino pitää. Pirskatti, nyt meni niin nappiin kuin tällaisessa häiriössä ja tässä koulutusvaiheessa on suinkin mahdollista ja olin niiiin tyytyväinen! Saimme jopa aplodit, porukka oli varmaan katsonut että tuo raasu yrittää tahkota koko viikonlopun ja saa kaksi onnistunutta rataa, pitää vähän kannustaa :) Reinosta Helena tuumasi että se ei ole helpoin rotu lajiin, mutta toisaalta se selvästikin rakastaa agilityä ja antaa paljon minun virheitäni anteeksi. Tästä on hyvä jatkaa ja onnen huumassa raahasin esteitä traktorin peräkärryyn, sillä leiri loppuisi tänään. Meillä oli vielä Helenan koirahierontanäytös joka oli todella hyödyllinen, lihashuolto on kaiken a ja o. Muutama suoritus myös videoitiin ja sitten analysoitiin, kyllä huomaa että näillä ihmisillä on todella silmää lajiin.
Vaikka en itse päässyt varsinaisesti tekniikkaa hiomaan, opin todella paljon seuraamalla muita ja kuuntelemalla heidän ohjeistustaan. Reino sai uskomattoman hyvää oppia, ulkokenttä jossa oli todella paljon häiriötä. Mahtava leiri, hyviä tyyppejä ja uskomattoman lahjakkaat valmentajat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti