Pentusia, pomottelua ja hevosia

Jestas että on vain laiskottanut kirjoittaa! Tapahtumia on ollut kyllä erittäin paljon, niistä ei taas viime aikoina ollut pulaa, päinvastoin, pakko hieman karsia menoja sillä kaikkeen ei aika vain riitä. Koijarin klinikan jälkeen olen treenannut koiria ihan uudella innolla ja opetellut olemaan rauhallisempi, selkeämpi ja jättää turhat eleet ja äänet pois. Rymyn kanssa olemme lähteneet siitä liikkeelle, että ruokamäärä on pudotettu ja suurin osa päiväsapuskoista annetaan treeneissä palkkiona. Joka päivä harjoittelemme ihan vain sitä, että se ottaa minuun mielellään kontaktia ja heti kun sanon sen nimen tilanteessa kuin tilanteessa. Lenkkeillessämme hihnassa olen tehnyt nopeita suunnanmuutoksia, pysähdyksiä, vaihtanut tempoa juoksuksi ja siitä laahustavaan kävelyyn jotta se oppisi pitämään silmällä minun liikkeitä ja remmi pysyy löysällä. Aina kun menemme anoppilaan, jätän sen ensin hetkeksi eteiseen odottamaan, sitten haen sen hihnassa ja sisällä edetään hyvin rauhallisesti. Se saa käydä tervehtimässä kaikki vuorollaan, mutta vain jos se käyttäytyy rauhallisesti ja siivosti. Lopuksi päästän sen irti jolloin se on jo mukavan seesteinen ja voin itse kahvitella rauhassa. Tämä on oikeasti toiminut tosi hyvin, Rymyn ja minun välinen suhde on parantunut huimaa vauhtia! Sillä on painokin tippunut noin kilon ja se näyttää huomattavasti sutjakammalta kuin aiemmin.

Kontaktissa?! Siis näin vai? Saanko sen herkun nyt?

Reinon kanssa olemme jatkaneet aika lailla niin kuin ennenkin, sillekin olen ottanut käyttöön selkeämmän ohjaustavan. Olen ruvennut vaatimaan siltä tarkempia liikkeitä ja teen niitä aina hetkittäin lenkillä. Sekin on oppinut jo aika kivasti pitämään silmällä sitä, että yhtäkkiä saattaa kuulua joku käsky ja se tulee tosi mielellään luokse ja odottaa mitä haluan sen tekevän. Se on myös saanut eräänlaisen ahaa-elämyksen taluttimessa kulkemisesta aivan viime aikoina, kuvitelkaa että vasta nyt, puolitoistavuotiaana se viimein kävelee taluttimessa kunnolla ja kiskomatta! On se vain ollut pitkä ja kivikkoinen tie opettaa, en tiedä onko se normaalia kovapäisempi vai mitä, mutta tämä antaa uskoa että ehkä se Rymykin oppii vuoden sisällä homman jujun. Oikeasti sen kanssa on tosi mukava lähteä lenkille, välistä me leikitään kesken lenkin, välillä kiipeillään lumivalleilla ja tottistellaan. Joskus me saatetaan vain istahtaa pyörätielle ja rapsutella ja halia ja se on kummastakin hauskaa! Olen myös käyttänyt ihan vaan kehupalkkaa ja välistä palkannut leikillä. Tänään testasin ihan huvin vuoksi ennen tien ylitystä että kuinka sujuu sivu ilman herkkua ja käsimerkkiä ja pirskatti, sehän onnistui! Wautsi, Reino on huippu!

Reinolla on nyt vain sellainen aikuistumiskausi ja tätä en tarkoita mitenkään positiivisessa mielessä. Se pomottaa Rymyä joka käänteessä, milloin niillä on joku paikka auki kun ottavat yhteen (ei onneksi pahasti, pieniä raapaisujälkiä) ja se on niin rassaava urosvoimiensa tunnossa. Se on pari kertaa pörissyt jopa minun läsnä ollessa jonkun luun kanssa, mutta se on loppunut kyllä lyhyeen. Tässä talossa ei kyllä karvatassut komentele ja perille näytti menevän. Pallit lähtee pois ja silleen, ei se kaveri niillä kyllä mitään teekään.

Viime viikolla kävin tapaamassa ystävääni Eevaa Rovaniemellä ja kävin katsomassa hänen ratsastustuntinsa. Eevalla on ihana latvialainen ruuna Leka, jolle pääsin myös ihan hetkeksi kyytiin tunnin loputtua. Hieno ja laadukas hevonen, iso ravi jossa oli aika työ ensin keventää saati istua! Minun istunta oli aivan jäätävän kauhea, antakaa armoa sillä taukoa on taas ollut... kädet on miten sattuu, ohjat pitkät kuin pyykkinarut ja jalat heiluu eli kaikki on pielessä siis :) Ei vain, olin selässä ehkä viisi-kymmenen minuuttia, ei siinä kauheasti ehtinyt hevoseen tutustua saati saada jotain tatsia hommaan. Ratsastuksen jälkeen kävimme vielä Amarillossa syömässä, namskis! Arvatkaa vain väsyttikö ajaa kotia, eipä vähän... Jouduin pysähtymään kaksi kertaa ja nukahtamaan muutaman minuutin jotta pääsin turvallisesti kotiin.

Ai töihin vai, se vain sopii!

Mihin se mamma jäi kuppaamaan?

 

Tänään kävimme hauskan reissun Kittilässä katsomassa potentiaalista pentua Karolle. Kyseessä on siis itäsiperialaispennut, ylläripylläri ja lähdimme ajamaan puoli yhden maissa lenkitettyäni ensin omat koirani ja vietyäni hevoset ulos syömään. Matka meni hyvin ja sattumalta huomasimme Kittilässä sijaitsevan pienen koiratarvikeliikkeen josta löysin pojille uuden ketjupannan oikealla, isolla lenkkikoolla ja varsin halvalla, 6,90,- jäi hinnaksi. Tämän jälkeen ajoimme kasvattajan pihaan ja pääsimme tutustumaan laumaan hurmaavia koiranpentuja.

Toinen simahti

 

 

Ja heräsi kun kuuli kameran äänen: Hei kaveri, voitko lopettaa, minua väsyttää.

 

 

Pieni hyeena jonka olisin voinut viedä vaikka heti kotiin <3

Niistä oli enää kaksi vapaana, molemmat narttuja. Toinen oli aivan kuin pieni hyeena, sellainen vähän rähjäisen rakkikoiran näköinen, pieni ja pippurinen ja sehän valloitti sydämeni aivan täysin. Toinen oli hieman isompi, kauniimman värinen ja myös oikein tomera neiti. Harmillisesti kumpikaan ei ollut oikein sitä mitä Karo etsi ja niin taitaa pennut jonnekin toiseen kotiin päätyä. Pennut ovat kuitenkin aina niin hurmaavia ja on mukava sylitellä pieniä karvapalloja. Siellä oli myös todella komea jämptinarttu jonka luulin olevan uros, niin maskuliininen se oli. Iso koko, erinomainen rakenne ja todella paljon Rymyn näköä. Se ei toiminut kuulemma metsällä ja sen olisin saanut kuulemma kotiin viedä vaikka heti. Arvatkaas muutaman kerran poltteliko?!

Noh, ilman koiria reissusta selvittiin ja nyt olen rättipoikkiväsynyt. Onneksi iltatalli on tehty ja koirat ruokittu. Kissa tutkii kummastuksissaan mille ihmeelle mamman vaatteet oikein haisee, pennun haju tuntuu varmasti voimakkaana. Nyt pitää alkaa katsomaan päivän Salkkarit netistä ja valmistautumaan nukkumaan, huomenna on taas työpäivä ja siellä pitää jaksaa reippaana, kuulemiin siis!