Pallovauvoja ja kaatuneita aitoja

Nyt kun tämä kisakausi on kunnolla vauhdissa menee viikonloput lähes poikkeuksetta skabailemassa. Sunnuntaina olimme Karon ja Kiran kanssa Pellossa jossa starttasimme kaksi luokkaa. Lähdimme reissuun hieman epäilevin fiiliksin sillä Kiralla on ollu voimakasta valeraskautta ja se on hoitanut lelupalloaan vauvana, pieni raukka. Vaikutti kuitenkin että koira on suhteellisen normaali oma itsensä mutta kun pääsimme pelipaikalle tuntui se normaalia kiihtyneemmältä.

Pello on siitä huono kisapaikkana, että siellä on älyttömän vähän tilaa ja häkin jouduimme laittamaan lähtöhulinan keskelle, ei hyvä ollenkaan. Kiihtyvä ja stressaantuva koira ei tuosta ainakaan rauhallisemmaksi muutu, se on varma. Autoonkaan ei viitsinyt jättää kun pakkasta oli reilunlaisesti. Eipä siinä mitään, ei muuta kuin eka radan tutustumiseen. Vaikutti ihan mukavalta ja selvittävissä olevalta. Päätin kuitenkin vaihtaa puolta ennen keppejä ja ohjata ne oikealta eli helpommalta puolelta. Pirhana, juoksin ihan liian hitaasti ja en ehtinytkään toiselle puolen jolloin törmäsimme Kiran kanssa putken suulla! Siitä sitten sohlattiin kepit ja kun aloin niitä korjaamaan, kävi niin että Kira sujahtikin seuraavana olevaan putkeen ja otettiin hylky. Tästä ei masennuttu vaan jatkettiin eteenpäin ja loppurata sujuikin superhyvin! Kontaktit oli ihan mahtavat, oppi on mennyt perille.

Puhu pukille, nyt mennään!

Seuraavalle radalle lähdin ihan luottavaisin mielin, ainoa mikä vähän mietitytti oli taas kerran kepeille vienti. Tehin siitä ehkä vähän mörön omassa mielessäni ja ylimietin asiaa. Radan alussa meinasi käydä kämmi kun ohjasin liian laajalla kädellä ja Kira meinasi ottaa väärän esteen. Onneksi sain korjattua ja matka jatkui. Jännittävä kepeille vienti onnistui juuri ja juuri, mutta Kira ei kestänyt kun jäin itse liian taakse ja sain sen kiinni vasta puolessa väissä ja se lopetti kepit kesken. Aloin korjaamaan ja ottamaan kepit uudestaan, mutta siinä vaiheessa Kira bongasi jotain mielenkiintoista yleisöstä. Se lähti nenä ilmassa etsimään hajun lähdettä ja vaikka kuinka kutsuin se ei tullut luokse. Loppujen lopuksi se hyppäsi valkoista aitaa vasten joka erotti katsomon kisakentästä ja kaatoi sen komeasti. Tämän jälkeen neiti tuumasi että se homma on nähty ja lähti ihan tyyneesti suorittamaan keppejä. Tästä vielä putkeen heitto ja loppusuora jonka kämmäsin kaikessa hämmenyksessäni. Lähdin vain juoksemaan enkä ohjannut koiraa. Olisin ihan hyvin voinut odottaa sen ulos putkesta, katsonut että linja on suora ja lähteä sitten etenemään mutta ei. Toinen vaihtoehto olisi tällaiselle kiirehtijälle ollut juosta toista puolta jolloin koiran linja olisi suoristunut automaattisesti. Eipä ottanut Kira hyppyjä, enkä ihmettele.

Nämä kisat oli siis taputeltu kahdella hyllyllä ja mukaan tarttui taas roppakaupalla oppia. Tietysti harmittaa, hylyt on aina paskoja hommia mutta nyt ei muuta kuin uusia tuulia päin!