torstai 29. marraskuuta 2012

Pakkaspäivä

Viimeinkin tuli pakkasta, nyt olisi jopa toiveita lumisateesta! Eilisen päivän touhusin kaikenlaista kivaa, aamulla heti hevosten ruokinnan jälkeen lähdin pitkästä aikaa anoppilaan aamukahville ja vein 10-vuotiaalle synttärisankarille takkukamman lahjaksi. Kyse on siis koirasta, ei ihmislapsesta! Epäilen että Roni ei niin kauheasti lahjaansa arvostanut, mutta hetken sen pitkiä karvoja selvitellessäni huomasin sen jopa ajoittan nauttivan toimenpiteestä mitä se ei ole ikinä kampauksen aikana tehnyt, päinvastoin! Nyt ei kampa juuttunut ikävästi takkuihin, vaan selvitti ne koko matkalta ilman että tarvi repiä ja nykiä. Ehkäpä lahja oli sittenkin sille mieleinen.

Ronia naurattaa


Kotiin palattuani päästin tammat tarhaan ja pienestä lumimäärästä riehaantunut poni päätti päästellä täyttä laukkaa. Huonostihan siinä kävi, sillä ohuen lumikerroksen alla on edelleen liukasta jäätä ja poni-parka oli kuin hämähäkki luistimilla kun se veti kylkimyyryä läheiseen pensaaseen pahki. Nolona se hiippaili tarhaan ja lähti muina naisina nuuskimaan eilisiä heinänjämiä.



Puolen päivän aikaan lähdimme Karon kanssa käyttämään Humua ja Nemoa lenkillä. Pojat ovat olleet nyt kohtalaisen vähällä liikunnalla ja varauduimme superhepulilenkkiin! Onneksi ne riehuivat vain alkumatkan ja vaikka molemmat ovatkin oppineet hihnakäyttäytymisen salat, välistä mentiin siima kireällä ja vauhti kiihtyi kuin huomaamatta. Kotimatkalla molemmat olivat jo hieman rahoittuneet ja mekin saatoimme keskittyä juttelemaan ja nauttimaan kirpeästä pakkassäästä.

Ratsastamaan en uskaltanut mennä, täällä on pohjat vielä niin älyttömän huonossa kunnossa että siinä rikkoo vain hevosen. Lirika on selvästi alkanut kerätä virtaa, se ei millään malttaisi odottaa loimen riisumista, yrittää vain mokoma rynnätä ruokakipolle ja tuhisee loukkaantuneena jos sitä komentaa. Muutenkin se on hätäinen ja kärsimätön eikä oikein malta keskittyä.

Tänään olisi tarkoitus lähteä taas Rally-toko kurssille, tämän jälkeen on enään kolme kertaa jäljellä. On ollut yllättävän mukavaa treenailla pilke silmäkulmassa saman henkisten ihmisten kanssa, kukaan ei harjoittele veren maku suussa vaan kaikilla on hauskaa. Humu ja Nemo saivat viimeksi oikein kehuja, ohjaajat eivät olisi kuulemma ikinä uskoneet että metsästyskoirat pärjäisivät niin hyvin! Tietysti pitää vielä muistaa että pojat ovat kaiken lisäksi vielä täysiä kakaroita, Humu täyttää nyt vasta puoli vuotta ja Nemokaan ei ole kuin kuukautta vanhempi. Toisekseen ne eivät edes ole meidän omia koiriamme ja emme pääse treenaamaan niitä kuin kerran pari viikossa, täytyy olla todella tyytyväinen että ne toimivat näin hyvin!



Nyt kuitenkin takaisin Täydellisten naisten pariin, täytyy kerätä voimia illan treenejä varten, hyvällä tuurilla saatte nähdä siitä videomateriaalia seuraavassa postauksessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti