torstai 29. elokuuta 2013

Action-viikko

Voi apua että onkin ehtinyt lyhyessä ajassa tapahtua vaikka ja kuinka! Edellisenä viikonloppuna kävimme mahtavalla porukalla Karungin Erämiesten järjestämässä mätsärissä ja päivä oli aivan mahtava! Sovittelin super-passattiini kaksi kuljetushäkkiä ja niihin menivät Nemo ja Rymy jotka matkustivat todella mallikkaasti haukkumatta ja vinkumatta, olin kyllä molemmista tosi ylpeä. Karo ja minä valtasimme etupenkit. Takana ajoi Krista kyydissään Mari, koiria oli mukana tällä kertaa Benny ja Kätkä. Paikalla ei ollut vielä oikein ketään meidän saapuessa ilmoittautumaan ja hetken jo olimme huolestuneita tuleeko sinne ylipäänsä ketään muita. Onneksi sinne muutamia koirakoita kuitenkin eksyi ja saatiin ihan kunnon kehät aikaiseksi.





Rymy meni muistaakseni lapinkoiran pennun kanssa samaan kehään ja sai punaisen nauhan oikein hienolla käytöksellä. Kyllä on harjoitus tuottanut tulosta! Muita isoja pentuja ei ollutkaan, joten Rymy meni suoraan BIS-kehään. Esitin Kätkän Nemoa ja Karoa vastaan ja kilpailu meni todella tiukaksi! Loppujen lopuksi Kätkä sai punaisen nauhan ja perustelut sille olivat, että se oli hieman "valmiimpi", molemmat esiintyivät tuomarin mielestä todella hyvin. Seuraavaksi oli punaisten kehä ja napattiin Kätkän kanssa sieltäkin voitto! Krista pääsi sitten itse BIS-kehään sillä halusin kuitenkin itse esittää Rymyn. Karo ja Nemo pääsivät myös BIS-kehään, Mari jäi harmillisesti tiukan kamppailun kakkoseksi tänään.


Kätkäläinen


Viimeisessä kehässä Rymy jaksoi olla tosi hienosti, hieman löysäähän se liike vielä on, kakara mikä kakara ja niin kuuluu ollakin. Se kuitenkin keskittyi ja seisoi paikallaan suhteellisen hyvin, ei voi olla kuin tyytyväinen. Me jäimme kuudenneksi (kehässä oli seitsemän) mutta Nemo kiri neljänneksi ja koko hela hoidon voitti Krista ja Kätkä! Palkinnot olivat erinomaiset, Rymy sai reissulta Jahti&Vahti penturuokasäkin, pokaalin ja ruusukkeen sekä omistajaa hemmoteltiin hienolla teemukilla ja auton aurinkosuojalla.


Nemo
Voittajan on helppo hymyillä!

Viime ajat ollaan Marin kanssa treenattu ahkerasti agilityä ja nyt ollaan jo voiton puolella siinä, että Reino ei enää yritääkään nuuskia maata ja pissailla esteisiin. Se tietää jo että se pääsee esteille ja nauttii tekemisestä tosissaan. Tänään treenattiin välistä vetoa ja valssia, ja tehtiin pieniä ratoja jossa käytimme näitä ohjausliikkeitä. Oppimista on vaikka ja kuinka, aina sitä huomaa kuinka olisi voinut ohjata paremmin, mutta tätähän tämä on, jatkuvaa opettelua! Tärkeintä että koiralla ja ohjaajalla on hyvä fiilis ja innostus säilyy!




MITÄ tässä tapahtuu?!

Ensi viikko onkin kiireistä aikaa: tiistaina mennään Marin kanssa Pelloon Rohki-hallille näyttelytreeneihin ihan siitä syystä että menimme ilmoittautumaan valintatilaisuuteen jossa katsotaan ketkä kahdeksan pääsevät mukaan agilityn alkeiskurssille. Vaikka meillä on nyt menossa kentällä alkeiskurssi, se loppuu kuitenkin jo lokakuun puolella ja silloin alkaisi olla aika hallikaudelle. Emme kuitenkaan missään nimessä koe olevamme valmiita minnekään jatkokurssille, joten katsotaan päästäänkö mukaan tuohon ryhmään. Voi olla että Reino on aivan kauhea, itkee ja huutaa taas vain eikä keskity. Toivotaan että näyttelytreeneistä olisi hyötyä ja se ehtii hieman totutella paikkaan.

Tämä viikko on vierähtänyt lähes kokonaan (jälleen kerran!) koiralun parissa, mutta mikäs sen hauskempaa! Loppuun pieni kevennys onnellisesta ohjaajasta kun koira suoritti tehtävän oikein!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti