tiistai 11. lokakuuta 2016

Koiramaiset vapaat

Täällä on vaihteeksi ollut varsin koiramaiset vapaapäivät. Lauantaina oli Pellossa kisapäivä Kiran ja Kätkän kanssa, tarkoituksena suorittaa yksi hyppyrata ja yksi agirata. Tuomarina oli Jari Suomalainen joten odotin mukavia ja järkeviä ykkösten ratoja. Ensimmäistä kävellessä ajattelin että jos tästä Kiran kans hengissä selvitään niin hyvä tulee. Olin varma että en ehtisi oikealla reunalla tehdä persjättönä puolen vaihtoa jolloin olisi suuri vaara että koira menee täysin väärään putkeen. Lähtöön jätettäessä se oli ihan älyttömän kiihtynyt, mutta viime kerrasta viisastuneena odotin rauhassa että se on varmasti kontaktissa. Pikkuisen piti piikan volista kun jäi istumaan mutta hienosti se malttoi. Vauhti pääsi kiihtymään kuitenkin todella kovaksi ja suunnittelemani sulava käännös seuraavalle hypylle oli kaikkea muuta! Koiraparka tuiskahti turvalleen ja hyvä ettei törmännyt rengasesteeseen. Rohki-hallin pohja on todella liukas, mutta henkilökohtaisesti se ei ole minua ennen vaivannut koska yhtään noin nopeaa ja isoa koiraa en ole aikasemmin ohjannut. Nyt Kira ei saa tarpeeksi tukea ja sen muutenkin vielä laajat kaaret oikein korostuvat. Tästä tuiskahduksesta huolimatta jatkettiin puhtaasti ja herranjestas, ehdin kuin ehdinkin vaihtamaan puolta ennen hyppyä ja muuria. Tuudittauduin tästä turvallisuuden tunteeseen ja unohdin kokonaan pelätä sitä väärää putkea. Arvatahan saattaa kuinka siinä sitten kävi :)



Kira luikahti täysin väärään putkeen ja peli oli siltä erää menetetty. Se ei meitä kuitenkaan masentanut vaan päätimme suorittaa radan rauhassa loppuun saakka. Mielestäni keppikulma oli hivenen kinkkinen mutta Kira haki sinne kyllä hyvin. Itse jäin vähän hölmistyneenä töllistelemään jolloin koira tulikin kepeiltä pois. Jouduin korjaamaan ne vielä uudelleen kun se ei suorittanut viimeistä väliä ja mieluummin hylyn ollessa alla aloitan koko pujottelun alusta. Vähän möhlin vielä lopussa ja tosi huolimattomasti ohjasin viimeiselle putkelle, mutta maaliin päästiin hengissä.

Kätkän kans samainen rata piti suorittaa täysin eri tavalla. Lähdin sen kanssa kakkosesteeltä, käännökseen tein valssin ja siitä jatkoin samalla tavoin kuin Kirankin kanssa. Putken jälkeen se ei ottanutkaan hyppyä vaan tuli yllättäen ohi. Olin ehkä tässä kohtaa liian huolimaton, mutta se on viime aikoina hakenut hypyt jo paljon itsenäisemmin joten luotin siihen vielä kisatilanteessa ehkä liikaa. Korjasin ja matka jatkui. Toinen virhe tuli kepeille viennissä, se ei hakenut väliä eka kerralla. En lähtenyt sitä sinne sörkkimään sillä haluan että se hakee ne itsenäisesti. Kunhan se ne löysi niin pujottelu meni jo aika jees kisatilanteeksi. Loppuun sitten virheittä, tulos 10 vp ja vähän yliaikaa, sijoitus 4.

Toiselle radalla oli aika metka aloitus. Siinä oli suuri vaara että koira hakee puomin tai menee väärään päähän putkea. Kiran kanssa päätin mennä vastaanottamaan selkä kohti puomia ja seisoin suorassa osoittamatta mihinkään suuntaan niin pitkään että se ei enää ehtinyt lukita väärää päätä putkesta. Tämä onnistui tosi hyvin, olen oikein tyytyväinen että osasin suunnitella tämän oikein, edistystä taas! Puomin kontaktit neiti otti superhyvin ja tästä matka jatkui helpolle osuudelle eli ihan suoraa vientiä putkelle. Eiköhän Laura kuitenkin hoppuillut ihan tyhjää ja käänsi rintamalinjan totaalisesti liian aikaisin seuraavalle esteelle jolloin Kira meni väärään päähän putkea, dääm! Siitä kuitenkin hyppy ja keinu mallikelpoisesti kunnes renkaalle tultiin ehkä hieman vinosti jolloin se hajosi. Hyvä A:n kontakti ja loppusuoralla neiti paineli kuin kengurugaselli, ei eteen käsky ainakaan tuota ongelmia.



Kätkän kanssa otin alun niin että lähdin sen kanssa yhtäaikaa ja vastakkaisella kädellä autoin että se ei lipsahtaisi väärään päähän putkea. Varmistelin ehkä liikaa, sillä sen putkeen meno oli hieman tahmea. Kontaktit se otti taas hyvin, keinulle vedätin ehkä turhan lujaa, tuli melkein lentokeinu. Lähinnä halusin siihen vähän vauhtia kun se oli edellisellä radalla niin kovin hidas. Renkaan jälkeiselle hypylle ohjauslinja meni liian pitkäksi ja koska en malttanut rytmittää ja odottaa, koira ei kääntynyt tarpeeksi ja hyppäsikin vain siivekkeen yli :) Ei muuta kuin uudestaan yli ja loppusuora vedettiin mallikkaasti. Vitonen saatiin ja juuri alle ihanneajan, tulos 2.



Kummankin koiran kanssa kehitystä havaittavissa, molemmat suorittivat omalla tasollaan toisella radalla hyvin kepit. Kätkä meinasi vähän kyseenalaistaa eka keppivälissä että ootko nyt aivan tosissasti että tästä pitäis lähteä pujottelemaan mutta jatkoi sitten kuitenkin :)

Koska Kätkä on treenannut nyt vuoden agilityä ja etenkin viimeiset kuukaudet tehnyt enemmän töitä, olin varannut sille ajan eläinfysioterapiaan Ouluun. Mika Toivainen otti meidät vastaan Oulun eläinklinkan tiloissa ja Kätkä sai täyden hoidon josta se ei ihan koko ajan nauttinut, kipeäähän se jumien käsittely välistä käy. Mika totesi että on varmaan ollut jäykähköä pujottelu ja tuskin on kovin tiukkoja kaarroksia tehnyt. Niinpä, ja kaiken tämän hän päätteli koiran lihaksistosta! Kätkällä oli etenkin kyljet kovin jumissa, niitä se arkoi ihan tosissaan. Niska oli myös vähän juntassa, mutta se ilmeisesti johtuu sen mielettömästä vimmasta repiä ja tappaa leluja. Kotiläksyksi saatiin venyttelyohjeita ja päätin pitää pojalla pienen tauon aksasta. Tekee kropalle ja päälle hyvää ihan vain lenkkeillä ja vaikka tokoilla.



Sunnuntaina käytiin myös pyörähtämässä Kristan kanssa Lappalaiskoirien erkkarissa Torniossa. Sain kunnian esittää nuoren poroneidin Korpikairan Kaamosvalo eli Kiran ja lapinkoiratyttösen Shiron. Molemmille tuli aivan asialliset arvostelut ja nuoresta iästään huolimatta ne käyttäytyivät tosi hienosti.

Kertakaikkiaan ihanat vapaat, tällaisia toivoisi lisää!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Blogiarvostelut


                                                          


                                                      Lapinporokoirat Halti ja Pyry

Ensimmäisenä kiinnitin tässä blogissa huomioni kivaan ulkoasuun sekä ihanaan tekstiin bannerikuvan alla: ~~~ porokoiran silmissä voi nähdä revontulien leiskun ja hönkäyksissä kuulla shamaanien noitarummut ~~~ 

Se kuvastaa täydellisesti porokoiraa! Heti tuli sellainen olo että kirjoittaja todellakin tietää rodusta ja osaa kertoa asioista aidon porokoiran omistajan näkökulmasta. Me kaikki jotka olemme päivittäin näiden fiksujen mielensäpahoittajien kanssa, tiedämme mitä metkuja nämä osaavat järjestää :)

Itse teksti on hyvin treenipainotteista ja analyyttistä ja vieläpä kertoo agilitystä, allekirjoittaneen lempilajista, me like! Videot ja kuvat tukevat tekstiä erinomaisesti. 

Aino miinus oli lukijapalkin puuttuminen, se helpottaisi blogin seuraamista huomattavasti. On mukava kun tekstit lävähtävät heti esiin kun bloggerin aukaisee. 




                                      



                                                            Red Mystery with paws

Ulkoasu tässä on todella siisti, mutta ehkä itse kaipasin jotain lisää siihen. Ehkä tausta eriväriseksi, mutta se ei ole missään nimessä mikään iso miinus. Tärkeintä minulle lukijana on tekstin selkeys ja helppolukuisuus ja tässä se toteutuu hyvin. 

Vaikka tässä blogissa ei agility olekaan päälajina, on mukavaa vaihtelua lukea monipuolisesta harrastamisesta ja etenkin tokosta. Se on myös laji joka on sydäntä lähellä ja toisten teksteistä saa monesti hyviä vinkkejä harjoituksiin. Oikein mukava blogi johon liityinkin lukijaksi.






                                                     


                                                                Tassujen taikaa

Aivan ihana banneri! Myös pieni esittelyteksti sivun reunassa toimii aina, siitä pääsee nopeasti kärryille blogin juonesta. Teksti käsittelee ehkä enemmän perusarkea ja elämää koirien kanssa missä ei siis tietenkään mitään vikaa ole, itse vain olen niin vannoutunut kisaaja/treenaaja että samanhenkiset blogit on ehkä hieman enemmän mieleeni. 

Mukava ja hyväntuulinen kirjoitus on kuitenkin aina mukava lukea ja pääosassa on ehkä ihan liian söpöt koirat <3








                                                      


                                                                      Pehkon elämää

Todella siisti ulkoasu, tuli oikein ammattimainen vaikutelma. Jotenkin blogista välittyy selkeästi kuinka kirjoittaja on aivan hullaantunut omaan koiraansa (ihana!) ja harrastaa monipuolisesti. Postaukset käsittelevät sopivassa suhteessa arkea, treenejä ja näytelmiä. Pidin tästä todella paljon ja jään mielenkiinnolla seuraamaan jatkossakin blogia.









                                                         


                                                                       Koiria maalta

Taas kerran hehkutan banneria, todella omalaatuinen ja erottuu muista. Teksti on sujuvaa ja ihana lukea pohdiskelevia treenipostauksia. Kuvat ovat hyvälaatuisia ja tukevat hyvin tekstiä. Mikäs vielä sen ihanampaa kuin penneli joka näyttää ihan "meidän" Kätkältä <3

Liityin lukijaksi!







                                                   


                                                              Mäntylahen paimenet

Okei, pahoittelen jo alkuun... olen varmasti puolueellinen tätä blogia arvioidessani koska se on erään parhaista ystävistäni :)

Siis tämän blogin parasta antia on ehdottomasti äärimmäisen laadukkaat kuvat! Ihania paimenia milloin töissä, metsälenkillä tai hevoshommissa mukana. Tyykkän kun Krista osaa kuvailla arjen touhuja hauskasti ja joka teksti tulee aina luettua. Koska koiria on vähän isompi porukka niin on mukava kun postauksissa keskitytään aina välistä kuhunkin lauman jäseneen kerrallaan.