Yksin ratsastaminen- onko siitä mitään hyötyä?

Heräsin tänään huomattavasti terveempänä kuin eilen, kuume oli laskenut ja lihaksetkaan eivät olleet yhtään niin jumissa, luojan kiitos! Ilma oli ihanan lämmin ja päätin käydä Lirikalla pienen lenkin ja katsoa miten sen lihasjumi voi. Se reväytti tai sai jonkun asteisen jumin muutama päivä sitten ratsastettuani sitä pitkästä aikaa vieraalla maneesilla kengityksen yhteydessä. Pohja oli hurjan pehmeä ja Lirika ei tuntunut nauttivan siinä menosta ollenkaan. Viimeisen laukan jälkeen se alkoi ontua vasenta etustaan ja lopetimme ratsastuksen pitkään kävelytykseen. Käynnissä se ei ontunut laisinkaan, ainoastaan ravissa.

Parin päivän ajan olen sitä vain taluttanut ja tarhannut, mutta koska jalassa ei tunnu lämpöä, nestettä tai mitään turvotusta eikä se sitä arista, päätin kokeilla josko varovainen liikutus vetreyttäisi. Kävelimme kentälle puolen kilometrin matkan ja aloitimme työskentelyn ympyröillä taivutellen ja kaarevilla urilla asettaen huolellisesti molemmille puolille. Lirika tuntui todella yhteistyöhaluiselta ja rentoutuneelta ja oli mukavasti tuntumalla ja astui hyvin alleen. Avotaivutus meni ok ja sulkutaivutukset kuin vettä vain, niistä se pitää! Treenattuani sitä käynnissä hyvän tovin kokeilin ravia ja alussa se tuntui jäykältä ja tahmealta. Olin tietysti varovainen jotta en pakottaisi sitä liikkumaan kipeällä jalalla liikaa, mutta hetken ravailtuamme se tuntui lämpenevän ja oli puhtaamman tuntuinen.

Kun olin varma että jalkaan ei satu eikä hevonen onnu, uskalsin oikeasti vaatia sitä liikkumaan. Menimme kohtalaisen pienelle ympyrälle ja pyysin sitä reilusti jalalla eteenpäin kuitenkin niin että käsi on vastassa. Silloin tunsin kuinka takajalat oikeasti rupesivat toimimaan ja aika ajoin meno tuntui todella hyvältä! Ihana kun tulee näitä ahaa-elämyksiä, niiden avulla jaksaa taas puurtaa eteenpäin.

Olemme ystäväni kanssa puhuneet paljon yksin ratsastamisesta kotona ja miettineet voiko tällä tavalla kehittyä ratsastajana. Uskon että voi. Takapuolen alle kerääntyy kilometrejä jotka vaikuttavat istuntaan väkisinkin ja olemukseen tulee uudenlaista varmuutta ja luontevuutta. Jos jaksaa tarkkailla omaa istuntaa myös maastoillessa pitäen mielessään valmentajien neuvot, en ainakaan itse ole takapakkia ottanut. Oma hevonen tulee tutuksi erilaisissa tilanteissa joka vaikuttaa myös kentällä työskentelyyn. Tasapaino kehittyy aivan eri tavalla maastossa kiipeilemällä ja joskus jyrkkiäkin alamäkiä ratsastaessa.

Itse pyydän mahdollisimman usein muita kuvaamaan ratsastustani jotta näen sekä virheet että onnistumiset. Olemme myös ystävieni kanssa kovia analysoimaan ratsastustamme (ehkä joskus liiankin kanssa!) ja toisen mielipide voi tuoda selkeyttä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Toki pyrin saamaan valmennusta mahdollisimman useasti, mutta halpaa lystiä se ei ole, joten olosuhteiden pakosta kerrat jäävät turhan vähäisiksi.

Sitä sanotaan että into korvaa puuttuvan taidon. Jollakin tapaa tämä voi pitää paikkansa myös ratsastuksessa: jos halu oppia ja ratsastaa hyvin on kova, onnistuu varmasti ennemmin tai myöhemmin!