lauantai 26. toukokuuta 2012

Treenausta ja lihotusta

Nyt olisi neljäs päivä klinkasta ja Lirika on joutunut erityisen tarkkaan valvontaan. Aamuisin ja iltaisin se saa mahahaavaläkkeen josta se ei erityisemmin pidä, ensimmäisellä kerralla irvisteltiin huulet rutussa :) Joka aamu se saa heinää tarkan määrän jota lisätään asteittain, lisäksi kauraa aluksi puoli litraa, nyt määrä on 3/4 litraa. Kourallinen Greenmixiä ja siinä on tamman aamuape. Ponillekin olen alkanut antaa aamuisin ja iltaisin hiukan kauraa, se on otettu myös valmennukseen.

Jos työvuorot suinkin sallivat, käyn Lirikalla aamulla maastossa, jossa kiipeilemme mäkiä rauhallisessa ravissa ja käynnissä. Illalla käymme kävelyllä ja Lirika saa syödä samalla hiukan vihreää jotta se tottuisi siihen hyvissä ajoin ennen laidunkautta. Koulutreeneissä olemme hiukan edistyneet, olen nyt joka kerta saanut sen loppujen lopuksi rentoutumaan ja tulemaan hyvin kuulolle sekä kantamaan itsensä hyvin. Eilen oli juurikin tällainen päivä: alussa tamma oli tahmea kuin täi tervassa, roikkui ohjassa ja suorastaan laahusti. Aluksi en oikein uskaltanut vaatia siltä hirveästi, elimistö on kuitenkin vasta palautumassa sairaudesta ja se voi olla myös väsynyt ollessaan laitumme yöt. Loppujen lopuksi meni kuitenkin hermot, ja jouduin taittamaan pajunoksan raipaksi ja antamaan hieman kurinpalautusta jonka jälkeen hevosen oma moottori yhtäkkiä löytyikin! Aluksi se juoksi vain alta pois, mutta en antanut sen häiritä vaan aloin työstämään liikettä ja rytmiä rauhallisemmaksi ja viimein tamma uskalsi tulla tuelle pitäen sen kuitenkin äärimmäisen kevyenä ja löysi ihanan rytmikkään ravinsa. Oli ihanaa lasketella menemään kun hevonen kulki kuin ajatus, jopa laukka joka on meille aina ollut vaikeaa sujui äärimmäisen hyvin!

Kävimme myös pikkuveljeni kanssa ajamassa ponilla ihanan maastolenkin. Mira joutui aika koville, ylämäkiä oli aika paljon ja meistä kahdesta tulee painoa aika paljon. Hyvin se kuitenkin jaksoi koko lenkin ja käyttäytyi hienosti. Kotiin tultuamme hoidimme sen jalat linimentillä ja päästimme molemmat hevoset takaisin tarhaan.

En viitsi laittaa Lirikasta sen kummempia kuvia nyt kun se on niin laiha, saan varmaan kaikki ht.nettiläiset kimppuuni eläinrääkkäyksestä. Se lihoo hitaasti takaisin, en uskalla ottaa sen kanssa mitään riskejä jotta ähky ei uusisi.

Nyt kuitenkin aamupalalle ja valmistautumaan työpäivään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti