Syysflunssa

Blääh, tarttuihan tämä hemmetin flunssa minuunkin vaikka kuinka yritin sitä vastustaa. Töissä on lähes kaikilla jonkin sortin lentsua ja keskiviikkona alkoi tuntua pientä kurkkukipua, torstaina oli jo melkoisen kurja olo. Joka tapauksessa päätin käydä ratsastamassa ja Lirika meni oikein kivasti. Itsekin alkaa päästä jo istumaan hieman paremmin ja hetkittäin tuntuu että meidän meno voisi jopa näyttää harmoniselta.

Päivä meni sitten kotihommia tehden, kävimme Jonin kanssa tyhjentämässä lantalan ja vein hevoset laiduntamaan mummolaan. Sain ihan mukavia kuvia molemmista, etenkin poni näyttää mukavalta ruskalehtien keskellä.

Illalla meillä oli ensimmäinen kerta Rally-toko kurssista Torniossa. Haimme pojat ajoissa ja lähdimme ajelemaan kohti Torniota. Kumpikin koira käyttäyi heti alusta asti oikein mallikelpoisesti, huomaa että runsaasta harjoittelusta on ollut hyötyä. Rally-toko ei ehkä ollut aivan minun juttuni, mutta yhtä kaikki, toki kurssi suoritetaan loppuun kunnialla. Tämän jälkeen alkaa sitten ihan normi toko johon näillä näkymin osallistumme. Henkilökohtaiset tavoitteeni Humun kanssa olisi hyvä näyttelymenestys, sillä se on hyvästä suvusta ja sai ensimmäisestä näyttelystään erinomaiset arvostelut. Toisena haluaisin suorittaa sen kanssa myös tokon alokasluokan kokeen, uskon että koira suoriutuu siitä hyvin, harvoin olen nähnyt noin rauhallista ja keskittymiskykyistä ajokoiraa. Maanantaina menemmekin molempien poikien kanssa Tornion kennelkerhon järjestämään näyttelyharjoitukseen jotta saisimme hyviä vinkkejä ja kokemusta jatkoa ajatellen.

Lirika on nyt vapaalla kaksi päivää, sekin oli eilen hieman räkäinen joten parempi antaa sen levätä. Huomenna ajattelin käydä sillä treenamassa puolisen tuntia jos olo antaa myöten. Nyt pitäisi ottaa rauhallisesti ja levätä mikä on minulle henkilökohtaisesti todella vaikeaa, en pysty istumaan paikallaan kovinkaan pitkään kun on tottunut lähes koko ajan olemaan liikkeellä.

Pieniä ilonaiheitakin on: olen laihtunut tasan kaksi kiloa! Aivan ihana tunne, nyt kun vielä saisi loput 11kg pois niin se olisi sitten siinä. Täytyy vain muistaa liikkua paljon ja syödä oikein, onneksi olen kyennyt vastustamaan sipsin himoani ja karkkia en ole syönyt miesmuistiin. Sitten kun olen oikein hoikka laitan tänne todistusainestona oikein kunnon teiniposekuvia :)

Lirikan päiväkirja osa 1

Heräsin aamulla varhain ja tähyilin ikkunasta missä se Laura oikein viipyy aamuruokineen. On se kumma ettei se ole vieläkään oppinut että meikämammalle pitää olla sapuska HETI turvan alla kun herään. Ehkä jos ensi kerralla hörisen vielä tuplasti kovempaa heinien jaossa voi sen paksuun kalloon takoa hieman järkeä.

Jossakin vaiheessa tuo laahusti talliin tukka pystyssä ja ei ottanut kuuleviin korviinsakaan hienovaraisia vihjailevia hörähdyksiäni pitää kiirettä. Mikään ei voita kunnon kaura-annosta ja söinkin antaumuksella ja osa ehkä saattoi tipahtaa turvastani Lauran hiuksiin. Mitäs siivoaa karsinaa samaa aikaa, oma vika! Sain myös kokeiltavaksi jotain perin kummallista: mustan rätin selkääni jonka jälkeen kummallinen lämpö levisi lihaksiini. Ensin olin hyvin hämmentynyt mutta totesin kuitenkin tämän olevan hyvä juttu ja jatkoin syömistä.

Kymmenen maissa me lähdettiin taas aamulenkille. Olipas ihan eri vetreä kävellä kun lihakset olivat sopivan lämpimät! Tepsuttelin kentälle Laura kyydissäni ja heti piti aloittaa työnteko ihan tosissaan. Yritin kovasti viestiä että olisin mieluummin halunnut kävellä ihan vain pitkin ohjin ja katsella maisemia mutta eihän tuo taaskaan mitään ymmärtänyt. Jos ihan vähän yritin lintsasta, heti tuli napaus kannuksesta kylkeen ja pakkohan se oli totella. Puolessa välissä itsekin jo innostuin, Lauran sanojen mukaan olin saanut takajalat pyllyn alle ja ryhdikkyyttä liikkeeseen. Teimme paljon laukkaharjoituksia ja niistähän meikätyttö tykkää! Saa mennä lujaa, ainakin yleensä, nyt kuitenkin oli emäntä saanut kunnianhimoisuuskohtauksen ja jouduin vähän väliä kokoamaan ja lisäämään. Vaihtoakaan en saanut diagonaalilla tehdä vaikka se on yksi suosikeistani, oli vain pakko jatkaa vastalaukkaa ja mikäs sen luonnottomampaa voi olla, kysynpä vaan?!

Hikikin ehti tulla ja kotiin kävelimme reippaasti jotta en vilustuisi. Yritin taas huijata Lauraa kun lähdettiin kentältä: kävelin muka tooosi rentona ja kiltisti kohti kotia ja sitten yhtäkkiä ihan varoittamatta syöksähdin täyteen vauhtiin ja yritin kirmata mummolaan (mielessäni hekumoin jo sokerilla mikä siellä odottaisi). Tuo perhana olikin osannut odottaa tätä ja kiskaisi minut ohjista pysähdykseen!! Ja aivan kun se ei olisi riittänyt, se kehtasi käyttää hämmennystäni hyväksi ja nappasi kannuksen kylkeen ja pakotti jatkamaan kotiin päin. Byhyy, hyvästi jää ihana sokerini.

Sain tallissa taas tuon mystisen kankaan selkääni ja nautin olostani, varsinkin kun sain vielä sitä odottamaani sokeria kiitokseksi, ehkä voin antaa anteeksi tuon edellisen. Päiväheinät olivat jo onneksi odottamassa ja silmät puoliummessa nautiskelin ja söin.

Iltapäivällä Laura tuli loimittamaan minua paksumpaan vilttiin ja pihalle mentyäni huomasin avonaisen trailen, jee, pääsen reissuun! Menin niin lujaa kyytiin että emäntä ei meinannut mukana pysyä, nimittäin sattumalta näin heinäverkon odottelevan kutsuvasti. Tunnin ajomatka päättyi entiselle kotitallilleni jossa minulle tuttuun tapaan laitettiin uudet kengät jalkaan. Käyttyäydyin omasta mielestäni oikein hienosti, ihmettelin kyllä miksi kengittäjä oli niin pahantuulisen ja hikisen näköinen, eihän minun jalka nyt mitään paina. Ja sitäpaitsi, täytyyhän sitä nyt hieman nojata kun itse väsähtää. Välistä jouduin luimistamaan tuimasti ja narskauttamaan hampaita kun naapurikarsinan nuori könsikäs yritti tehdä liian läheistä tuttavuutta. On se nyt pirskatti vie niin että vaikka en enää tämän tallin vakioasukki olekaan, minun arvovaltaista asemaa ei kukaan kyllä vie!

Kotiin päästyämme menin takaisin omaan ihanaan karsinaani ja sain iltasapuskat ja pääsin nukkumaan. Mikäs sen mukavampaa onkaan kuin oikaista itsensä oikein pitkäksi kyljelleen ja kuorsata niin että otsatukka pölisee!

Moikka murut ja muistakaa syödä kunnolla, se on kerta kaikkiaan maailman parasta hommaa!

Arjen pieniä iloja

Nyt on lähes kaksi viikkoa siitä kun hevoset "muuttivat" toiselle laitumelle ja voin kertoa että alkaa käydä raskaaksi. Töissä on ollut iltavuoroa toisen perään ja aamut menevät kiireessä jotta kaiken ehtii tehdä ajallaan. Tässäpä teille Lauran päiväohjelma vol.1.

KLO 6.30. Herätyskello soi, päätä särkee julmetusti. Ajatuksena lähteä aamuruokinnan jälkeen ratsastamaan mutta hetken kuulosteltuani totean sateen ropisevan kattoa vasten, joten päätän unohtaa moiset urheilusuoritukset ja yritän jatkaa unia. Ei onnistu, päässä jyskää liikaa. Katson hetken elokuvaa ja lähden ruokkimaan kaksi kerjäävää kissaa ja jatkan siitä talliin.

KLO 7.30. Siivoan karsinat, lakaisen käytävän ja kannan heinäpaalin iltaa varten käytävälle. Hevoset jäävät rouskuttamaan aamuruokiaan tyytyväisinä ja päätän tehdä virkistävän aamulenkin jos se helpottaisi huonoon oloon. Kävelen ja välistän hölkkään anoppilaan ja otan molemmat koirat kävelylle. Voi kuinka onnellisia karvaiset toverini ovatkaan ja möyrivät märässä heinikossa sydämensä kyllyydestä!

KLO 8.30. Aamukahvin aika. Märät ja pahalta haisevat koirat valloittavat "mummolan" sohvat ja itse istahdan juomaan sumpit ja vaihtamaan viimeisimmät juorut. Koirat saavat oman osansa aamupalasta, suolakeksit häviävät ahneisiin suihin.

KLO 9.00. Kävelen takaisin kotiin ja menen syömään aamiaista. Elämäntaparemontin mukaiset herkut, salaattia ja kaksi ruisleipää ja takaisin talliin. Loimitan molemmat, Lirika saa jo välikauden kevyen toppaloimen niskaansa ja ponille puetaan hieno tähtisadeloimi. Kävelemme hiljaisen yhteisymmärryksen vallitessa kohti mummolaa. Hevoset menevät mieluusti laitumelle ja itse hyppään pyörän selkään ja ajelen kotia kohti. Täytän heinäpussit, menen sisälle vaihtamaan vaatteet ja siistiytymään. Pienen hienosäädön jälkeen olen valmis ja heinäpussit autoon nakattuani ajelen takaisin anoppilaan ja vien hevosille vettä ja jätän murmeleideni eväät laitumen lähelle.

KLO 10.00-11.00. Ajelen töihin ja puolessa välissä matkaa pysähdyn tankkaamaan. Ja aivan kuin ei kamala päänsärky jo riittäisi, hämmennyn totaalisesti tutun asiakkaan minulle heittämästä kysymyksestä ja jysäytän itseäni auton ovella päähän. Viisi minuuttia silmissä näkyy tähtiä ja kirosanoja lentelee. Selviydyn töihin ilman enempiä onnettomuuksia.

11.00-12.30. Setvin työsähköpostin ja muut rästihommat ja yritän saada päivän käyntiin. Siivoilen osastoa ja palvelen asiakkaita.

13.00-13.30 Päivän paras hetki: ruokatunti! Käymme työkaverinin kanssa hakemassa ihanaa kotiruokaa läheisestä supermarketista ja syömme ja höpötämme muutaman muun työtoverin kanssa puoli tuntia.

13.30-17.00 Vaihtelevia työtehtäviä asiakkaiden palvelemisesta hevosen kenkien pussittamiseen. Väsyttää ja päänsärky ei meinaa millään mennä ohi.

18.30-19.00. Hyvä ystäväni tulee ostoksille ja pidättelen häntä mahdollisimman kauan, sillä olen viimeisen tunnin töissä yksin ja on tylsää! Höpötämme ja nauramme kaikkea mahdollista ja loppuaika meneekin nopeasti.

19.00-20.00 Kotimatka pimeässä ja tihkusateessa. Pysähdyn puolivälissä matkaa kauppaan hakemaan ruokatarvikkeita ja kotona olen klo 20.00.

20.00-21.00. Onneksi Joni vie minut autolla mummolaan hakemaan hevosia. Kävelen kohti pimeää laidunta huudellen polleille ja hetken päästä kuulen hirveää kimeää huutoa. Ensin ajattelen väsyneillä aivoillani sen olevan poni, kunnes rekisteröin kissan kamalan huudon ja hetken päästä tihulainen juokseekin kohti metsää. Hevoset seuraavat perässä portille innokkaina lähtemään kotiin. Kävelemme hiljakselleen kilometrin matkan ja mielessäni kiitän hyvää järjenjuoksuani: onneksi siivosin karsinat jo aamulla! Hevoset ruokittuani menen sisään syömään, Joni on tehnyt ihania tortilloja.

22.00.-23.00. Hetki telkkaria ja sitten saunomaan. Tämän jälkeen pieni hetki koneella blogia päivittämässä ja sitten nukkumaan. Huomenna olisikin sitten vapaapäivä, eli tarkoituksena olisi hoitaa kaikki ne asiat mitä ei työpäivien aikaan ikinä ehdi.

Photo by Minsku Kerttula

Tällainen on normaali iltavuoropäiväni, yleensä pyrin vielä ratsastamaan mutta nyt oli kerrassaan niin kurja ilma että parempi oli jäädä sisälle! Vaikka päivääni mahtuu paljon ihania hetkiä lemmikkieni kanssa ja tapaan paljon mukavia ihmisiä, voin kertoa että kannattaa miettiä muutaman kerran ennen kuin siirtää hevosensa täysihoitotallilta kotiin. Täytyy olla valmis luopumaan paljosta ja pitää jaksaa pinnistellä silloin kun kaikkein eniten tekisi mieli kömpiä peiton alle. Palkintona toki saa paljon, täysin erilaisen suhteen omaan hevoseen mutta kannattaa ihan oikeasti miettiä riittävätkö omat voimat kaikkeen tähän ja vähän enempäänkin.

Onni on....

Voiko ihminen olla näin hävyttömän onnellinen? Seuraako tästä välitön romahdus ja itkua ja hampaiden kiristystä? Haluan uskoa että ei. Miksikö olen onnellinen, se on hyvä kysymys.

Lähdetään liikkeelle siitä tosiseikasta että en ole kovinkaan varakas ihminen. Lottoan usein ja haaveilen jättipotista joka helpottaisi arkisia ongelmia ja tekisi unelmien toteuttamisen mahdolliseksi. Valittelen usein ongelmia joista toiset ovat isompia kuin toiset. Tänään hetki sitten huomasin että loppujen lopuksi millään edellä mainituista asioista ei ole todellista merkitystä sillä lista hienoista asioista elämässäni on pitkä.

Ensimmäinen ja tärkein asia on perheeni. Minulla on mitä ihanimmat vanhemmat jotka ovat jaksaneet tukea minua pienestä lapsesta läpi teinivuosien hirmumyrskyjen tähän nykyiseen hetkeen. Äiti on aina puhelinsoiton päässä ja jaksaa kuunnella, samoin isä joka on auttanut myös taloudellisesti. Pikkuveljeni haluaa edelleenkin tulla meille kylään ja käydä kanssani koiratapahtumissa ja hevoshommissa sekä patistaa minua harrastamaan liikuntaa. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää uintireissu hulvattoman hauskassa seurassa (mm. heittää pallolla kuntouimaria päähän, vahingossa tietenkin!).

Isosiskoni Paula on parhaita kavereitani. Kenelläkään muulla ei ole yhtä samanlainen huumorintaju kuin meillä kahdella, saatamme repeillä mitä pöljemmille jutuille joita muut voivat katsoa hieman kieroon. Välimatkasta huolimatta pidämme yhteyttä monta kertaa päivässä, puhumme puhelimessa varmaan kaksi tuntia joka päivä.

Kaikkien näiden perheenjäsenteni lisäksi minulla on avopuolisoni Joni jonka kanssa olemme taivaltaneet teinivuosista lähtien. Monet riidat ja itkut on koettu, mutta niin myös parhaimmat hetket ikinä. Myös Jonin perheestä ja sukulaisista on tullut omiani ja anoppi onkin minulle se varaäiti.

Lemmikkini ovat myös ihana asia elämässäni. Mikään ei ole mukavampaa kuin nukkua pienen lämpimän kissan kanssa ja aamulla herätä yhdessä aamupalalle. Hevosten hörinä ja se yhteenkuuluvuus joka on saavutettu vuosien mittaan, sitä ei voita mikään. Pitkät lenkit koirien kanssa sateisissa metsissä kera hyvän ystävän. Kainuunkylä, josta on tullut minulle enemmän koti kuin Ylitorniosta koskaan.

Vaikka joskus tuntuu siltä että maailma kaatuu niskaan on minusta ihana kertoa kuinka olen juuri tässä hetkessä onnellisin pitkään aikaan!

Koirailua kerrakseen

Kerrankin voin hyvillä mielin aloittaa postauksen täydellisen positiivisena. Kaksi viimeistä päivää ovat olleet aivan ihania kokemuksia täynnä! Eilen työpäivä meni todella nopeasti ja en ehtinyt pitää kuin yhden kymmenen minuutin tauon mikä ei liiemmin haitannut, taas muistin miksi tykkään tehdä tuota työtä. Onneksi olin aamuvuorossa joten ehdin kotiin jo neljäksi ja heti kotiin päästyäni laitoin Lirikan valmiiksi juoksutukseen ja lähdimme molempien karvanassujen kanssa kohti kenttää. Poni on kyllä tosi koominen, se kävelee hyyyyvin hitaasti ja liina on niin pitkällä kuin vain mahdollista ja Lirika taas kiirehtii mahdottomasti kun se ei ikinä malttaisi odottaa että ollaan jo perillä. Meidän yläpuolella pitäisi vilkkua valo "LEVEÄ ja PITKÄ KULJETUS ":)

Kentälle päästyämme poni heittäytyi heti piehtaroimaan ja sillä välin juoksutin Lirpan molempiin kierroksiin pari minuuttia ja vain ravissa. Se liikkui puhtaasti ja mielellään, joten uskon että tässä ollaan paranemassa hyvää vauhtia. Juoksutuksen jälkeen menimme mummolan laitumelle ja vanha tamma oli niin innoissaan että melkein repaisi suitset rikki lähtiessään kiitämään kuin paraskin laukkahevonen kohti vihreää, hullu tyyppi.

Jätimme Karon kanssa hevoset laiduntamaan ja lähdimme hakemaan suosikkipoikiamme Humua ja Nemoa lenkille ja koulutukseen. En kuollakseni muista olenko jo niistä ehtinyt kertoa, joten taustatietona sen verran että molemmat ovat Karon poikaystävän koiria, puolivuotiaat Suomenajokoira ja Itäsiperianlaika. Humu (ajokoira) on minun koulutuksessa ja ehkä maailman suloisin otus! Se oli jo ehtinyt pitää ikävää ja ulvoi tullessani sen häkille, raukkaparka :)

Molemmat koirat menivät todella hyvin, hihnakäyttäytyminen alkaa olla jo hanskassa, Humu ottaa kontaktia todella hyvin ja seisoo käskystä hienosti paikalla. Aloitimme istumisharjoitukset ja naksuttimiseen ehdollistamisen ja se tajusi idean lähes heti, on se vaan hieno koira. Nauroinkin omistajalle että älä sitten ihmettele jos koira on joku päivä kadonnut häkistä, voi löytyä meiltä :)

Tänään lähdin aamulla hevosten ruokkimisen ja karsinoiden siivoamisen jälkeen kohti Oulua siskoni luokse, tarkoituksena esittää heidän koiransa Arsi ensi kertaa match showssa. Paula oli ihan varma että Arsi ei osaisi käyttäytyä ja nolaisi meidät mutta voi kuinka väärässä hän olikaan! Arsi oli ihan super, tämä oli henkilökohtaisesti paras esiintyminen näyttelyissä koiran kanssa ikinä! Harmi että Arsi ei ole oikea paperikoira ja ei ehkä rakenteellisesti paras mahdollinen, joten sijoituksia ei tippunut mutta hällä väliä! Poika oli niin säpäkkä ja hieno koko ajan että olin mahdottoman tyytyväinen.

Nyt olen siivonnut vielä illalla karsinat uudestaan ja ruokkinut tammat ja hetken päästä saunaan. Toivottavasti hyvä vire jatkuu vielä huomenna, on ollut niin mukavia päiviä että näitä soisi kyllä lisää!

Sataa sataa ropisee

Otsikkokin sen kertoo, täällä sataa kaatamalla! Heräsin aamulla ennen kuutta ja reippaana tyttönä kissat ruokittuani siirryin hoitamaan pikkueläimet. Hetken ihmettelin missä mahtaa olla mustista gerbiiliveljeksistä neljäs tyyppi ja kääntelin pesämökitkin ympäri. Yhtäkkiä huomasin purujen alta pilkottavan pienen jalan ja sieltähän se löytyi, valitettavasti hengettömänä :( Olisikohan sydänkohtaus, sillä en ollut tuntenut siinä minkäänlaisia kasvaimia ja ulkoisia vaurioitakaan ei ollut. Eihän siinä muu auttanut kuin kerätä se sieltä pois ja siivota terraario ennen töihin lähtöä.
Päivä meni kuitenkin oikein rattoisasti ja reippaasti ja kotiin saavuttuani heitin tammoille päiväheinät ja lähdin sen jälkeen sisälle hoitamaan vielä muutaman työsähköpostin.

Ainiin, en ehtinyt aiemmin kertoakaan että Lirikan kömpelys otti ja liukastui viime perjantaina tarhassa ja oli täysin jalaton kaksi päivää. Ensin olin ihan kauhuissani että nyt sattui pahemmin mutta onneksi vaiva näytti paikallistuvan vain lavan alueen lihakseen. Tietenkään lihasvammat eivät ole leikin asia nekään, mutta parempi niin päin kuin jalka poikki. Lirika oli karsinalevossa neljä päivää, jätin siltä kaikki rehut pois, annettiin kipulääkekuuri ja kylmättiin jalkaa aamuin illoin. Neljäntenä päivänä se olikin niin virtaa täynnä että hyvä jos ei karsinasta karannut! Käytin sitä kävelemässä ja annoin sen kulkea kentällä vapaana ja siellähän vanha rouva intoutui revittelemään ihan kunnolla, hyvä ettei meihin katsojiin takakavioilla osunut! Luulen ja toivon että vamma ei ollut niin vakava kuin aluksi pelättiin.

Tiistaina kävi myös eläinlääkäri raspaamassa molemmilta hampaat. Lirikahan ei taaskaan hyväksynyt toimenpidettä muuta kuin vahvasti rauhoitettuna. Kyllä siinä eläinlääkäriäkin hetken päästä jo hieman hymyilytti, noin vanha ja silti noin temperamenttinen ja luonteikas! Kovasti se sai kehuja hampaistaan, kuulemma erinomaiset ikäisekseen mikä oli oikein hienoa kuulla. Ponilla ei ollut juuri mitään sanomista hampaissaan kun taas Lirikalla oli muutama piikki vasemmalla niin kuin epäiltiinkin. Puolen vuoden päästä sitten uusi tarkistus!

Nyt ollaan oltu ihan kävelytyskuurilla molempien kanssa, mennään puolen kilometrin matka mummolaan laitumelle, oma tarha on sen verran mutavellinä ettei sinne viitsi laittaa. Tänäänkin päiväheinien jälkeen köpsyteltiin laitsalle pariksi tunniksi, itse kahvittelin anoppilassa ja treenasin koirien kanssa tokoa ja hauskaa oli!

Nyt olisi vielä iltaruokinta ja sen jälkeen pitääkin melkein kömpiä nukkumaan, huomenna on näet aamuvuoro, seitsemäksi pitäísi olla jo reippaana töissä.

Ihana vapaa

Tänään heräsin ihanaan tunteeseen: vapaapäivä! Kävin kaikessa rauhassa ruokkimassa tammat ja menin sitten takaisin lämpimään sänkyyn köllöttelemään ja lukemaan. Puoli yhdentoista maissa kiskaisin ratsastushousut jalkaan ja lähdin takaisin talliin laittelemaan Lirikaa valmiiksi ratsastusta varten. Otin sen käytävälle ja samalla kun harjailimme se näki mitä satulahuoneen ja autotallin puolella tapahtui. Hetken mielijohteesta päätin letittää sen harjan ja tuolilla taituroidessani Lirika töykki vähän väliä ja vaati halauksia ja rapsutuksia. Oli tainnut halipula iskeä kun koko viikkona ei ole ehtinyt kunnolla sen kanssa olla.

Viimein se oli valmis ratsastusta varten ja lähdimme kohti kenttää. Se oli alusta saakka energisen oloinen ja kentälle päästyämme otin sen heti raviin ja pyysin liikkumaan kunnolla eteen. Se vastasi mukavasti ja teimme paljon isoja ympyröitä, avoja ja sitten laukkatyöskentelyä. Teimme laajaa kahdeksikkoa ja ylitimme keskihalkaisijalla puomin joka (tietysti!) piti joka kerta hypätä. Lopuksi harjoittelimme diagonaalilla vaihtoja ja lopuksi Lirika intoutui vaihdosta niin paljon että riistäytyi käsistä, teki vaihdon omahtoisesti ja teki perään kuuden pukin sarjan :) Ei siinä voinut kun nauraa, mummeli innostui tosissaan! Lopuksi se ravasi isoa ja tahdikasta raviaan ja olin todella tyytyväinen!

Ratsastuksen jälkeen harjasin ponin ja se sai seikkailla hieman irti tallissa ja satulahuoneessa. Se tutki kaikkea mahdollista kunnes löysi kaurasäkin jolloin se oli pakko viedä takaisin karsinaan. Tammat jäivät syömään sisälle kun lähdin käymään kylällä asioilla. Hain Ylitornion Lakkapäältä purua ja sen jälkeen menin käymään kotikotona.

Iltapäivällä tytöt pääsivät tarhaan syömään päiväruokia ja itse olen pessyt pyykkiä ja siivoillut kämppää. Nyt pitäisi lähteä iltatalliin ja sen jälkeen olisikin telkkarin edessä rentoutumista, huomenna on nimittäin aikainen nousu Pellon koiranäyttelyyn jonne olen lupautunut handleriksi, saas nähdä minkälainen katastrofi siitä seuraa!