tiistai 2. lokakuuta 2012

Onni on....

Voiko ihminen olla näin hävyttömän onnellinen? Seuraako tästä välitön romahdus ja itkua ja hampaiden kiristystä? Haluan uskoa että ei. Miksikö olen onnellinen, se on hyvä kysymys.

Lähdetään liikkeelle siitä tosiseikasta että en ole kovinkaan varakas ihminen. Lottoan usein ja haaveilen jättipotista joka helpottaisi arkisia ongelmia ja tekisi unelmien toteuttamisen mahdolliseksi. Valittelen usein ongelmia joista toiset ovat isompia kuin toiset. Tänään hetki sitten huomasin että loppujen lopuksi millään edellä mainituista asioista ei ole todellista merkitystä sillä lista hienoista asioista elämässäni on pitkä.

Ensimmäinen ja tärkein asia on perheeni. Minulla on mitä ihanimmat vanhemmat jotka ovat jaksaneet tukea minua pienestä lapsesta läpi teinivuosien hirmumyrskyjen tähän nykyiseen hetkeen. Äiti on aina puhelinsoiton päässä ja jaksaa kuunnella, samoin isä joka on auttanut myös taloudellisesti. Pikkuveljeni haluaa edelleenkin tulla meille kylään ja käydä kanssani koiratapahtumissa ja hevoshommissa sekä patistaa minua harrastamaan liikuntaa. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää uintireissu hulvattoman hauskassa seurassa (mm. heittää pallolla kuntouimaria päähän, vahingossa tietenkin!).

Isosiskoni Paula on parhaita kavereitani. Kenelläkään muulla ei ole yhtä samanlainen huumorintaju kuin meillä kahdella, saatamme repeillä mitä pöljemmille jutuille joita muut voivat katsoa hieman kieroon. Välimatkasta huolimatta pidämme yhteyttä monta kertaa päivässä, puhumme puhelimessa varmaan kaksi tuntia joka päivä.

Kaikkien näiden perheenjäsenteni lisäksi minulla on avopuolisoni Joni jonka kanssa olemme taivaltaneet teinivuosista lähtien. Monet riidat ja itkut on koettu, mutta niin myös parhaimmat hetket ikinä. Myös Jonin perheestä ja sukulaisista on tullut omiani ja anoppi onkin minulle se varaäiti.

Lemmikkini ovat myös ihana asia elämässäni. Mikään ei ole mukavampaa kuin nukkua pienen lämpimän kissan kanssa ja aamulla herätä yhdessä aamupalalle. Hevosten hörinä ja se yhteenkuuluvuus joka on saavutettu vuosien mittaan, sitä ei voita mikään. Pitkät lenkit koirien kanssa sateisissa metsissä kera hyvän ystävän. Kainuunkylä, josta on tullut minulle enemmän koti kuin Ylitorniosta koskaan.

Vaikka joskus tuntuu siltä että maailma kaatuu niskaan on minusta ihana kertoa kuinka olen juuri tässä hetkessä onnellisin pitkään aikaan!


2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi sattumalta ja tätä on oikein mukava lukea :) Mukavaa syksyn jatkoa teidän poppoolle ja toivotaan, että onnellisuutesi jatkuu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sanna! Minäkin toivon että saan olla onnellinen vielä pitkään!

    VastaaPoista