maanantai 1. joulukuuta 2014

Hepostelua

Plaah, ei ole ollut yhtään intoa kirjoittaa blogiin kun koirahommat on ollu totaalisen jäissä sen perhanan kennelyskän vuoksi. Hevostelutkin ovat olleet suhteellisen minimissä koirien sairastumisen vuoksi sillä työpäivän jälkeen halusin päästää Joninkin vähän helpommalla, Reino nimittäin siirtyi sisätiloihin sairastamaan ja on tunnetusti aika raskas tyyppi kaikkine aivotuksineen. Kun herralla on tylsää, se voi keksiä ihan mitä vaan! Milloin se käy tonkimassa tyhjiä limsapulloja ja hajottaa niitä antaumuksella ja milloin se on "herkuttelemassa" kissan hiekkalaatikolla, yäks!!! Rymykin sairastui hieman pidemmällä viiveellä ja sekin on saanut olla enemmän sisällä. Onneksi molemmilla tauti oli lievä, pientä yskimistä ja liman kakomista, mutta ehkä me tästä hengissä selvitään.



Maanantaina kävin kuitenkin Oonalle hoitamassa Pablon ja päätin vakaasti tällä kertaa osata ratsastaa sillä. Päätöksen tasolle se sitten jäi, en kerta kaikkiaan käsitä miten Oona osaa mennä sillä?! Juu, jos mulla on gramaanit turvana ja apuna tahi mennään kangilla homma onnistuu, mutta ilman niitä.. huh huh! Ei ole lasten katsottavaa todellakaan ja kun itse turhaudun ja hermostun, niin käy hevosellekin. Se oli viimeksi oikein kiva käynnissä, pyrin saamaan sen pehmeäksi ja letkeäksi ja kun se tuntui hyvältä siirryin raviin. Siinä pakka hajosi täysin ja se juoksi pää taivaissa, ei liikkunut eteenpäin ja oli todella levoton suusta. Yritin pitää rauhallisen ja vakaan tuntuman ja ratsastaa jalalla eteenpäin, mutta joko mulla loppui kunto tai sitten se vain karkasi alta joka kerta ja hommasta ei tullut kuin sanomista. Lopuksi sain pienen pätkän aivan kelvollista menoa ja siihen päätin lopettaa. Huvittavaa on kuinka paljon tykkäänkään tuosta hevosesta maasta käsin, mutta voi taivas kun kiipeän kyytiin me ei tulla yhtään juttuun! Haluan niin kovasti oppia ratsastamaan sillä ihan tavan nivelkuolaimella ilman mitään härpäkkeitä ja Oona on luvannut auttaa, saas nähdä mitä siitä tulee :)



Sunnuntaina meillä oli tavalliseen tapaan tunnit Mellajärvessä ja kaikki meni oikein loistavasti siihen asti että rakas Forkur päätti että nyt naiset riittää nämä hommat. Se kiidätti Maijaa miten tahtoi ja koska satulassa ei ollut häntäremmiä se lennähti kaulalle kun pieni ilkeä issikka nykäisi ohjat ratsastajan käsistä lennähti satula ratsastajan painosta eteenpäin ja kippasi tyypin kyydistä. Ihme että Maija ei pudonnut kuin kerran, meno oli oikeasti jotain aivan kauheaa! Forkku on selkeästi todennut että kun ketään ei pukittelulla saakaan alas niin kokeillaan uutta keinoa. Aikansa taisteltuaan Maija oli aivan näännyksissä ja kunnon opena päätin kiivetä taas vaihteeksi antamaan ponille kurinpalautusta. 


Onhan se mulla ennenkin sikaillut mutta tämä oli kyllä jotain aivan uskomatonta. Se lähti aivan hurjalla voimalla repimään päätä alas ja koska alaturparemmi ei ollut sulkemassa suuta, se sai kuolaimen jotenkin hampaiden väliin niin että se oli täysin hyödytön. Satulan keikahtaessa melkein kaulalle oli ihan oikeasti täysi työ pysyä kyydissä! Jos joku haluaa sisäreisitreeniä niin Forkun kyytiin vain, tervemenoa :) Kun se pieni ötökkä ei saanut minua tuolla konstilla alas se vaihtoi taktiikkaa ja syöksyi kentän vieressä olevaan risukkoon jolloin minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nojata niin paljon taakse kuin pystyin ja laittaa silmät kiinni. Tunsin kuinka risut raapivat kasvoja mutta selvisin putoamatta. Tyttöjen ilmeet olivat niin loistavat, kaikilla oli käsi suun päällä ja jokainen tirskui ja oli yhtäaikaa hieman kauhistuneen näköinen. Kun pääsin pusikosta pihalle, olin aivan lumen peitossa ja kypärästä roikkui risuja ja lehtiä, oli varmaan melkoinen näky!

Toisen kerran se teki taas syöksyn kohti pusikkoa, mutta tällä kertaa ei ollut enää yhtä hyvä tuuri, vaan takerruin oksiin ja tunsin kuinka poni lipesi vähitellen altani. Kohta tultaisiin alas, mitään ei ollut enää tehtävissä. Älkää kysykö miten, mutta jossain vaiheessa makasin mahallani ponin persuksen päällä ja katselin sen häntää. Siitä kiepahdin loppujen lopuksi maahan selälleen ja ah kuinka ihanaa, ilmat pihalle. Jumankaut että olin vihainen ponille, uskokaa tai älkää se sai selkäänsä niin että tuntui! Kun sain muutaman suht siistin kierroksen kentällä, päästin Kristan puikkoihin. 

Seuraavassa taistelussa poni sai ensimmäisen erävoiton, Kristakin nimittäin putosi! Tämän jälkeen ei muuten pudonnut enään. Siistitty versio kertoo sen, että poni oli niin hikinen että korvanpäätkin tippuivat hikeä kun lopetettiin ja Kristan naamalla oli leveä hymy, päätelkää tästä mitä tapahtui. On se vain kova luu poniksi, mutta toiseksi se kuitenkin jäi. Kaikista huvittavinta oli kuitenkin se että heti kun Krista tuli alas selästä se oli niin mussukka kuin olla voi. "Miksette te rapsuta minua ja anna minulle sokeria, olenhan kuitenkin niin suloinen?" Ei se ainakaan kaunaa meille kantanut, hyvä niin. Missään vaiheessa porsastelua sillä ei edes käynyt vihainen ilme, ikään kuin se olisi tuumannut että "no niin naiset, katotaan mistä teijät on tehty!". Seuraavalla kerralla alaturpis ja tarvittaessa gramaanit, ei tuota muuten pitele kukaan.









Tänään kävin Kristan Taakea ratsastamassa. Vitsit se on kyllä kiva polle! Ajatelkaa, se on ollut ratsun hommissa reilusti alle vuoden ja hyvin epäsäännöllisesti ja silti menee niin hienosti. Tänään emme muuta kuin hieman verkkailimme kenttää ympäri ja haimme yhteisiä nappuloita millä me toistemme kanssa toimimme ja voi autuus kuinka ratsastaminen voi ollakin hauskaa. Valehtelematta Taake on mukavin hevonen jolla olen koskaan ratsastanut, vielä kun opin muutaman kikan ja muistan pitää ne käpälät edessä enkä takana niin kyllä se siitä suttaantuu. Tällä saan kuulemma joskus startata kisoissakin, jihuu! Video löytyy omana postauksenaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti