perjantai 26. syyskuuta 2014

Giant Condis ja Balou

Oonan painostuksesta pitää postailla jo nyt vaikka olis laiskottanut ja olisin muutoin jättänyt tämän ensi viikkoon. Aloitetaan kuitenkin Kristan hevosista, eli tässä tapauksessa Antista. Tiistaina minulla oli vapaa, sillä alun perin tarkoitukseni oli lähteä Reiskan kanssa Rovaniemelle kisamaan epiksiin, mutta epäonnisen sattumuksen seurauksena Reino loukkasi etutassunsa ja en uskaltanut riskeerata sitä hyppyyttämällä. Päätin sitten ajella Kristan luo treenaamaan Anttia, meillä on siis koulukisat ensi kuussa Hirvaalla (olenko edes vähän hullu?!).

Aloitimme tasaisen muodon hakemisella ja kun se löytyi niin harjoittelimme siirtymisiä käynnistä pysähdykseen ja taas käyntiin. Pikkuhiljaa kun saimme suht nättejä siirtymisiä, tein myös muutaman peruutuksen. Ne menivät odotettua paremmin, se peruutti suoraan ja vastustelematta, hieno juttu!




Tästä jatkoimme ravityöskentelyyn jossa Antin oli selvästi todella paljon vaikeampi liikkua vasempaan kierrokseen. Tässä se tahtoi peitsata mahdottomasti ja oli muutenkin tosi epätasainen. Runsaiden siirtymisten ja rauhallisen käden jälkeen se alkoi luottaa siihen että se voi mennä myös vaikeampaan kierrokseen ilman että siitä tarvii tehdä numeroa. Laukkaa en uskaltanut liukkaan pohjan vuoksi ottaa juuri nimeksikään, Antilla on edelleen vaikeaa kulmissa säilyttää tasapaino ja se on kuin moottoripyörän selässä olisi kurvissa. Kun sain asialliset nostot molempiin suuntiin, päätin että nyt riittää. Treenit menivät oikein hyvin, itse kisat voivat hyvinkin mennä täysin penkin alle jos se ei malta keskittyä, mutta ei me ruukata ottaa niin vakavasti :) Me ollaan Antin kans sitten kannatusosallistujia jos ei muuta!



Keskiviikkona olin sopinut Oonan kanssa ratsastavani Pablon ja päätin kysyä ystävääni Janicaa pitämään valmennusta. Hetken mietin että ounou, en tahdo sillä tiesin että noottia tulisi asiasta jos toisestakin. Lopuksi totesin että eihän minun ole mitään mieltä puksutella omalla mukavuusalueellani, sillä se ei kehitä ratsastustani mihinkään suuntaan. Onneksi Janica lupasi tulla minua opettamaan ja niin me sitten illalla ajelimme kohti tallia. Heti kättelyssä sain muistutuksen (olisihan minun entisenä Tuulan tallilaisena pitänyt tämä muistaa!) että hevonen tulee olla pyöreällä kaulalla jo selkään noustessa ja liikkeelle lähtiessä.

Tästä eteenpäin yritin tarkasti kuunnella mitä Janica sanoo ja tehdä parhaani mukaan oikein. Hommaa vaikeutti kovasti minun huono kuntoni. Vatsalihakset eivät yksinkertaisesti riitä, happi loppuu ja huh! En pystynyt istumaan Pablon ravia, saatikka edes keventää sitä siedettävästi, minusta tuntui että lennän puolitoista metriä ilmaan joka askeleella :)

Tunti meni oikeastaan aika hyvin, etenkin yhdessä kohtaa keskiympyrällä Pablolta tuli niin upeaa ravia että meinasin pyörtyä! Oonaltakin kuului spontaani OHHOH katsomosta (mutta eihän se possu hoksannu sitä kuvata, murr..) ja koutsikin oli tyytyväinen.

Tunnin jälkeen olin tosi tyytyväinen siihen että sain erinomaisia neuvoja, nyt tietää taas mitä parantaa. Kaiken lisäksi Janica oli sitä mieltä että en ole mennyt huonompaan suuntaan siitä mitä on minut viimeksi nähnyt, jess! Ja että minun istuntaan on tuonut varmuutta monella eri hevosella ratsastus, pikkusenko olin fiiliksissä!

Pitemmittä puheitta, tässä pienen pieni videon pätkä:

4 kommenttia:

  1. Vitsit että on kyllä niin makeen näköstä menoa tuossa videolla sulla ja Oonan hepalla! :)
    Ja tsemppiä koulukisoihin,toivottavasti mennee hyvin! Hitsit ko en varmaan kerkeä nähä teän suoritusta sillonko oon aatellu vaan siihen A:han osallistua. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, Pablo on kyllä hieno hevonen ja Oona on ratsastanut sen hyvin! Hehheh, jäät paitsi mahtavasta sirkusnumerosta kyllä, mutta mie voin sitte kertoa miten me mokattiin Antsun kans ;)

      Poista
  2. Otama paljon kuvia ;) yritämmä ehkä videoiakki haha ;)

    VastaaPoista