torstai 11. syyskuuta 2014

Liinaharjoituksia

Tällä viikolla olen saanut kunnian käydä opettamassa ystäväni islanninhevosvauvelia juoksutuksen saloihin. Kyseinen poni on vasta kolmevuotias ja aivan älyttömän suloinen tyyppi! Kiltimpään kaveriin en ole ihan hetkeen tutustunutkaan, mutta voi mahdoton se osaa olla silti omapäinen.

Maanantaina ajoin heti aamusta Reino kyydissäni Jennalle ja laitoimme kaikessa rauhassa Omin kuntoon. Otin samantien sen ympyrälle ja pyysin liikettä. Sitä ei tullut, jolloin näpäytin juoksutupiiskalla taakse ja sain vastaukseksi laiskanpulskean pukin ja pari raviaskelta. Sen jälkeen jätkä oli sitä mieltä että joo, tämä homma taitaakin jo riittää ja kääntyi tyyneesti katsomaan minua. Ei muuta kuin uudestaan ponille käskyä liikkua eteenpäin ja pikkuhiljaa se suostui ravaamaan kohtalaisen nätisti ympyrällä. Hienosti se jarrutti äänestä ja pidätteestä, mutta kovin aktiivinen se ei ollut. Suuntaa vaihdettaessa se oli selkeästi todennut homman aivan älyttömäksi ja kertoi koko pienellä karvaisella olemuksellaan mitä mieltä se oli. "En liiku, en varmasti!" oli Omin mielipide. Sain ihan tosissani pöllyttää raipalla ennen kuin se taistelun jälkeen luovutti ja ravasi nätisti sievää ympyrää. Tästä urotyöstään se sai taputukset ja vapautuksen työnteosta siltä päivää. Kaiken kaikkiaan se näytti oikein tyytyväistä naamaa hommien jälkeen, ei se tainnut minusta kuitenkaan traumoja saada :)

Kuva lainattu Jennan sivuilta, voiko olla suloisempaa?!


Keskiviikkona ajoin töiden jälkeen ottamaan uusintamatsin, ja Jenna olikin laittanut ponin valmiiksi. Jo heti käynnissä huomasin eron ponin liikkeessä ja ilmeessä. Se käveli oikein reippaasti ja ilme oli kuuliainen ja kiinnostunut. Korvat olivat aavistuksen takana ja kun pyysin ravia pienellä maiskautuksella se leiskautti välittömästi hyvään raviin! Ei puhettakaan että raippaa tarvi edes näyttää ja nyt se ei kertaakaan tehnyt käännöstä juoksuttajaa kohtaan vaan pysähtyi pyynnöstä ja kuunteli pienimpiäkin apuja mahdottoman hienosti.

Koska aloitin Omille helpommalla kierroksella ajattelin että katsotaan, nyt voi tulla vaikeuksia kun vaihdettiin suuntaa. Pah, ei mitään merkitystä, se mennä puksutti kuin olisi ikänsä liinatyöskentelyä harjoitellut. Jossain vaiheessa kentän reunalle pyöräili kaksi vanhempaa rouvashenkilöä katsomaan ja Omi innostui vallan mahdottomasti, taisi olla jopa hieman show-meininkiä kun oli yleisöä, hassu poni!

Se laukkasi oikein asiallisesti molempiin suuntiin, ravasi pitkällä ja hyvällä askeleella ja käyntikin oli todella aktiivista. Koko hevosen olemus kuvasti hyvällä tavalla nöyryyttä, kuuliaisuutta mutta kuitenkin innostuneisuutta, ihan kuin se olisi yhtäkkiä tajunnut liikunnan riemun.

Tähän oli hyvä päättää ja meille kaikille taisi jäädä tosi hyvä mieli harjoituksesta. Omin jälkeen juoksutin vielä perheen pienen shetlanninponitamman joka sekin niin ikään vasta harjoittelee ratsun alkeita. Pikkuinen oli kyllä todella kuuliainen, vähän toista kuin meidän oma entinen Mira-ponimme, mutta kyllä sieltäkin tamman olemus pilkisti välillä varsin vallattomasti esiin. Poni oppi hetkessä nostamaan laukan käskystä ja hiljentämään sen raviin tarvittaessa. En juoksuttanut kuin muutaman kierroksen suuntaansa ja sitten sekin pääsi takaisin tarhailemaan.

Nyt annamme Omille pienen tuumaustauon jonka jälkeen jatkamme juoksutusta. Kun liinatyöskentely on varmalla pohjalla saa ratsastaja mennä kyytiin ja toinen auttaa maasta käsin. Lähinnä nyt olisi ajatus että nyt kolmivuotiskaudella tehdään sisäänratsastus ja annetaan sen sitten kasvaa rauhassa, issikat eivät ole kuitenkaan täysin valmiita jokapäiväiseen työskentelyyn kuin vasta viisivuotiaina.

Viikonloppu olisi sitten taas täynnä hevostelua, lauantaina menen pitämään Oonalle tunnin ja sunnuntaina meidän Mellajärven ponikerho kokoontuu taas vaihteeksi, hauskaa on siis luvassa yllin kyllin ja tietysti Kristan huippukuvia!


3 kommenttia:

  1. Huhuhuippua!
    Ihan supersulonen poni! Pitää tulla joskus mukhan kuvvaahmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tulisitko oikeasti?! Ois kyllä mahtista, etenkin kun saat napattua otoksen jossa lennän kuin leppäkeihäs kyydistä ;)

      Poista