lauantai 23. maaliskuuta 2013

La-la-la lauantai

Tänään on ollut oikein mukava päivä! Heräsin aamulla siihen kun ei-niin-pieni-karvainen Reino vauva kiipesi sänkyyn ja jysäytti itsensä keskelle tyynyjä poikkittaisasentoon jolloin minä ja Joni olimme sängyn reunoilla melkein putoamassa. Kaiken lisäksi se vielä potki valtavilla tassuillaan ja naamaa koristinkin päivällä mukava naarmu, kunnon possu koiraksi! Vein hevoset heti aamusta ulos syömään ja lähdin yhdeksäksi töihin. Vaikka Torniossa on tällä hetkellä suurpilkit ja liikkeessä oli melko hiljaista, sain itse juosta pää kolmantena jalkana sillä olin yksin meidän pienkone, työkalu ja varaosa tiskillä ja lisäksi myin myös maatalous- ja hevostarvikkeet. Oli ihan mahtava huomata kuinka olen tässä parin vuoden aikana kehittynyt niinkin paljon että osaan myydä kelkkoihin mitä kummallisimpia varaosia, samoin traktoreihin. Edelleenkin kyllä jaksaa hymyilyttää kun aina kysytään onko pojat paikalla tai jos minulle yhdistetään puhelu pienkoneasioissa soittaja on varma että puhelu kääntyi takaisin keskukseen sillä eihän ilman palleja voi osata myydä "miesten juttuja" :)

Enää en voinut vastustaa kiusausta vaan ostin itselleni kaksi HV-Polon ihanaa Gitana-pikee paitaa, toinen on väriltään Tango Red ja toinen Jade. Kangas tuntuu iholla hyvältä ja uskon että paidat ovat myös laadukkaita.



Kotiin päästyäni käväsin nopeasti vaihtamassa vaatteet, ja kiirehdin takaisin ulos hakemaan hevoset sisälle. Reino katsoi minua erittäin loukkaantuneen näköisenä, se ei selvästikään voi sietää että katoan saman tien kotiin tulon jälkeen. Myöhemmin kuulinkin että se oli napannut vessan pöydältä hevosmaailma lehden ja silpunnut sen sekä levittänyt vessapaperirullan ympäri kämppää! Eihän sen tarvinnut olla edes yksin kotona, Joni oli täällä koko ajan, mutta ilmeisesti ei kelvannut muut tällä kertaa. Tallissa harjasin Lirikan oikein huolella ja syötin sille sokeria jonka vuoksi se näytti harvinaisen kiitollista naamaa. Päätin käydä sillä ihan kevyen lenkin, sillä meillä on lähes kahden viikon ratsastustauko. Pihalta asti se tuntui oikein hyvältä ja menomatkalla jumpattiin tekemällä avoja ja pohkeenväistöjä ja mentiin reipasta ja letkeää käyntiä pitkänä ja matalana. Vakioreitillemme päästyämme huomasin latukoneen joka pörräsi tiellä ja ajattelin että voi pojat, kohta Lauraa viedään! Onneksi se masiina kääntyi takaisin metsään ja saimme jatkaa matkaa häiriöittä. Lirika oli oikein mieleinen, ravasi tarmokkaasti ja tahdikkaasti jo heti ensi askelista, laukka oli vain hieman nelitahtisen tuntuista, eikä se lähtenyt pyörimään edes kotiin päin mentäessä. Päätin jättää sen työstämisen seuraavaan kertaan, tänään riitti että se oli rento ja letkeä sekä liikkui mielellään.

Kotimatkalla

Kaunotar


Ratsastuslenkin jälkeen nappasin Reinon hihnan päähän ja lähdimme kävelylle. Jälleen kerran jouduimme ohittamaan nuoren uroskoira Jeren häkin ja Reino on yleensä aina ehtinyt ottaa toiseen koiraan kontaktia jolloin se ei minua huomioi enää lainkaan. Päätin kokeilla toko-kurssimme ohjaajan neuvoa ja tehdä kaikkeni että se pitää minua kiinnostavampana kuin toista koiraa ja voi jesssus, toivon vain että kukaan tuttu ei nähnyt tolloilujani! Makkaraa koiran nenän eteen ja mahdotonta höpötystä ja lässytystä ja välistä jopa käsien heilutusta sinne ja tänne. Ei se kauas heittänyt kuperkeikkojen heittämisestä ojan pohjalla joka on kuulemma viimeinen oljenkorsi :) Tämä kuitenkin toimi, Reino yritti pari kertaa hieman hämillään kurkata mitä kaveri häkissä puuhaa, mutta totesi ilmeisesti emännän tulleen hulluksi ja piti parhaana seurata tilanteen kehittymistä tarkasti.


Lenkin jälkeen kävimme Reiskan kanssa vielä kaupassa ja haimme mehevät pizzat paikallisesta ravintolasta. Ihanat herkut odottelivatkin meitä keittiössä kun saimme karsinat siivottua ja hevoset vielä ruokittua ja kaiken tämän touhuilun jälkeen olenkin ottanut lunkisti. Nyt vielä hetken kuluttua saunaan ja sitten nukkumaan että jaksaa huomisenkin olla yhtä reipas!

Sekopäät autossa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti