tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kuulumisia ja ARVONTA!

Täällä ollaan taas! Tällä hetkellä olen tosin kipeänä, flunssa ja pieni lämpö ovat saaneet minut nujerrettua niin tehokkaasti että eilen piti jättää koirakurssi Humun kanssa väliin ja jäädä sängyn pohjalle sairastamaan. Aamulla minulla oli mielestäni niin hyvä olo, että voisin mennä töihin, mutta jo menomatkalla tunsin kuinka huono olo olikaan ja päätin odottaa että toinen työntekijä tulee töihin ennen kuin työterveysaseman kautta lähdin kotiin. Nukuin pari tuntia ja välistä katsoin elokuvia ja illalla nakkasin hevoset sisälle ja siivosin karsinat. Huomaa kyllä että en ole ihan kunnossa, sillä jo yhden karsinan jälkeen olo oli tosi heikko. Huomenna on tosin pakko mennä töihin, sillä meillä on isot rakentajamessut tulossa ja hommaa on valtavasti, samoin pitäisi käydä vielä rahoituskoulutus.

Viime viikolla sain tehtyä Lirikalle oikein täyshuollon: maanantaina se sai uudet popot jalkaan ja oli kuulemma potkaissut kengittäjää sillä välin kun olin käymässä sisällä! Kunnon possu, toivottavasti sai kuulla kunniansa, epäilen kyllä sillä kengittäjä on niin kiltti mies että on todennäköisesti syyttänyt itseään, huoh. Tiistaina tuli kunnan eläinlääkäri ja rokotti mummelin sekä raspasi hampaat jotka olivat kuulemma jälleen kerran erinomaisessa kunnossa! Yhtään hammasta ei ollut pudonnut ja purenta oli hyvä, hieno juttu. Rokotuksen takia pidimme ratsastustaukoa ja kävinkin kolme kertaa viime viikon aikana uimassa, pitäähän sitä kunnosta pitää huolta jollain tapaa, eikö totta?!

Eilen kävin ratsastamassa ennen kuin heikko olo yllätti ja Lirika oli suorastaan kauhea. Olisi voinut luulla että se olisi raspauksen jälkeen suustaan kuin enkeli mutta ketun marjat, se puri oikealta niin kovaa kiinni että mitkään pidätteet eivät menneet läpi. Kotiin olisi pitänyt päästä kiitolaukkaa pää pystyssä ja kaikkea piti säikkyä, voi jessus että kysyi hermoa pysyä rauhallisena, argh! Tänään on niin kipeänä oikea hauis ja ojentaja ettei tosikaan.

Onneksi Reino sentäs on ollut oikein hyvä koulutettava, sekin sai tiistaina viimeisen tehosterokotuksen ja seuraavan kerran on eläinlääkäri taas vuoden päästä.

Hei ja sitten pieni arvonta kaikkien rekisteröityneiden lukijoiden kesken! Kaikki rekatut lukijat jotka esittävät kysymyksen tulevaan kysymyspostaukseen ovat mukana ihanien Horse Comfort-merkkisten timantein koristelluiden ratsastushanskojen arvonnassa mukana (arvo 35€), kaikki mukaan!

Arvonta-aika 12.3.2013- 25.3.2013

9 kommenttia:

  1. Mikä on parasta Lirikassa? Mikä huonointa?

    VastaaPoista
  2. Miksi aloitit bloggaamisen? Mitä huonoa siinä on? Entä hyvää?
    Minkälainen olisi unelmiesi hevonen?
    Entä unelmiesi talli?

    VastaaPoista
  3. Haluisitko olla suosituin bloggaaja?

    VastaaPoista
  4. Millaisena ratsastajana pidät itseäsi?

    VastaaPoista
  5. Miten Lirika päätyi sulle?
    Onko Mira ratsukoulutettu?
    Hypätäänkö Lirikalla enää ollenkaan? :)

    VastaaPoista
  6. Mitkä ovat tämän kauden tavoitteesi?
    Missä näet itsesi kahdenkymmenen vuoden päästä?

    VastaaPoista
  7. koulu vai esteet?
    kesä vai talvi?
    missä kaikkialla olet ratsastanut?
    entä kauan?
    minkä tasoinen olet?

    VastaaPoista
  8. Onko sinulle tärkeämpää lukijoiden määrä vai laatu(paljon kommenttia ym)? :)

    VastaaPoista
  9. kauanko olet harrastanut ratsastusta?
    missä tallilla aloitit hevosharrastuksen ja miten jatkoit harrastamista nykypäivään asti? :)

    VastaaPoista