Lainakoirakisoja

Koirien kanssa on nyt ollut ehkä hieman hiljaiseloa. Tai no ei oikeastaan edes hiljaiseloa, mutta vähemmän itse harrastamista ja enemmän yhdessä hengailua rennommin. Tämä tuskin on huono asia aina välillä, saa Reiska ja Kätkäkin palautua kunnolla. Rymyn arkea tämä ei ole kauheasti muuttanut suuntaan tai toiseen, se on tottunut vähempään tavoitteelliseen treenaamiseen. Sen verran ollaan treenattu, että viime viikon tiistaina Reino sai lähteä mukaan minun oman ryhmäni harjoituksiin. Siellä meillä oli teemana koiran irtoaminen ja käytimme aivan helppoja tehtäviä. Tytöt palkkasivat Reinon tehtävän päätteeksi lelulla ja kyllä se sieltä pikkuhiljaa jo lähtikin etenemään, vielä se tosin kovasti ottaa tukea minusta. Ei kai tässäkään auta kuin aika ja harjoittelu, huh huh.

Keskiviikkona kävimme Tornion Kennelkerhon järjestämissä epiksissä. Paikalla oli melkoisesti osanottajia ja meteli oli korvia huumaavaa. Reino oli ihan täpinässä ja arvelin että tänään mennään lujaa ja holtittomasti. Ensimmäisenä menimme mölliradan joka ei kyllä ehkä aivan helpon harjoitusradan kriteerejä täyttänyt. Siellä oli vaikeita linjoja, takaakiertoja sekä takaaleikkaus joten siellä ei monta puhdasta suoritusta tullut. Reino meni loistavasti, örinää pidettiin ja lujaa juostiin. Mokasin itse vain loppusuoralla, takaaleikkauksen jälkeen Reino ei lukenutkaan seuraavaa hyppyä (mitä lie itse söhläsin) ja se hyppäsikin sen sitten väärältä puolelta. Mutta se pysyi tosi hyvin mukana ja vauhtia oli mihin olin tosi tyytyväinen.

Toinen rata oli 2-3 luokan ja hitsi se oli kyllä semmosta pyöritystä että heikompaa hirvittäisi! Aluksi ajattelin että ei hele, tästä ei kyllä tule yhen mitään mutta se oli ihmeen hauska rata kuitenkin. Ensimmäinen kierros oli melkoista sekoilua, Reino meni putkiansaan että humpsahti ja ei meinannut millään malttaa lopettaa putkiralliaan :) Piti sitten ihan fyysisesti ottaa siitä kiinni että hei herra, nyt seis ja ajatus mukaan ja siitä puomille. Kepithän se ensin juoksi ohi, en saanut sitä ollenkaan kontrolliin ja siitä se lähtikin omia reittejään hetkeksi. Kontaktit räiskittiin molemmilla kierroksilla ihan törkeästi ja eka radalla unohdin reitin ja jouduin yrittäämään leijeröintiä.  Tämähän ei tietenkään onnistunut ja Reino ei hypännyt vaan sai kiellon. Loppurata meni aika sähellyksessä myös, poikaparka ei ollut ollenkaan varma mihin sitä mennään, puomille vai putkeen :)

Toisella radalla vältettiin ensimmäinen putkiansa rytmityksellä, odotin hetken että koira on kontrollissa ja siitä käsky kiipee ja vasta sitten eteenpäin. Vähän se oli jo laiskemmalla tuulella ja kävi kurkkimassa taas jotain asiaan kuulumatonta, mutta homma jatkui ihan ok. Puomin jälkeisellä hypyllä ohjasin turhan laajasti ja Reino otti yhden rataan kuulumattoman hypynkin mutta siitä viis, meno jatkui. Loppurata meni aika nätisti ja olin suht tyytyväinen. Hyvää harjoitusta!

Ja hei, melkein unohtui! Kävin Minnan ja Ellan mukana Oulussa kisoissa kenneltyttönä ja kuinkas ollakkaan, tämä parihan nousi kolmosiin, jes!!!!! Minna ei halunnut mennä enää viimeistä hypäriä nollakoirakkona joten sain luvan lainata Ellaa. Olihan se vain hauskaa, huh huh!

Torstaina en päässyt treeneihin, joten loppuviikko ollaan vaan hengailtu ja lenkkeilty. Ensi viikolla meillä olisi sitten Ville Liukan valmennus jota odotan jo innolla. Siitä sitten enemmän, joten palataan asiaan!

Suurpilkit koirien näkökulmasta

Viikonloppu meni vaihteeksi vähän erilaisissa tunnelmissa, eli nyt ei ollut kyseessä kisat eikä näyttelyt vaan ihanaa hömpsäilyä Tornion suurpilkeissä. Mukaan lähti tottakai koirat, tällä kertaa Reino ja Kira pääsivät haistelemaan uusia tuulia. Saavuimme Karon kanssa paikalle yhdentoista maissa ja lähdimme parkkipaikan löydettyämme kohti Tornionjoen jäätä jossa pilkkijöitä näkyi jo pilvin pimein. Molemmat koirat olivat aivan täpinöissään ja varsin vauhdikkaita mutta pian ne rauhoittuivat sen verran että pääsimme kiertelemään. Oli koiraparoille paljon nähtävää ja koettavaa, kovaäänisistä pauhasi musiikki ja juonnot, jäällä lensi amerikkalainen jalkapallo suoraan nenän edestä ja tietysti kaikki ne ihanan mehevät kalat joita ei saanut napata. Reino kyllä yritti hyvin salavihkaisesti varastaa pienen sintin tassulla koukkaamalla, mutta tarkkasilmäinen pilkkijä esti moiset aikeet. Lapsien napostelemat makkaratkin meinasivat mennä parempiin suihin, onneksi sain estettyä ajoissa!

"Saakeli ko kukhaan ei antanut mitään!"

Pilkkireijästä oli koirilla hyvä latkia vettä pahimpaan janoon ja kun nälkä yllätti, menimme Reiskan kanssa jonottamaan makkarakojulle. Siellä poika seistä tönötti välittämättä kenestäkään mitään ja hienosti odotti omaa vuoroaan. Jossain vaiheessa olimme kaikki niin väsyneitä että menimme paikallisen baarin ulkoterassille nauttimaan yhdet huurteiset ja koiratkin nauttivat levähdystauosta. Reino istua pönötti penkillä kuin ihmiset konsanaan ja sai osakseen aika huvittuneita katseita :) Reinon metsäkoiran olemus sai taas kovasti ihastelua aikaan, suurin osa pilkkijöistä oli nimittäin keski-iän ylittäneitä miehiä jotka kaikin mokomin halusivat koiraa rapsuttaa sekä vaihtaa sen kanssa pari sanaa ja Reinohan nautti täysin siemauksin! Jossain vaiheessa kaikki tämä jännitys ja ihmismassat olivat liikaa pojalle ja sen piti saada vetää muutama rallikierros hihnassa ja kauhealla örinällä säestettynä tietystikin ;)

Pöhlökustaat

Purukaluston esittelyä

Juoppolallit

Kävimme vielä pienen kaupunkikävelyn ja molemmat koirat käyttäytyivät todella hienosti. Kotiin mentäessä takapenkillä oli kaksi erittäin väsynyttä koiraa vaikkakin Kira taisteli kaikin voimin luppasevia silmiään vastaan. Retki oli ilmeisesti niin hauska että joka ikinen hetki piti kokea eikä tuhlata nukkumiseen :)

Sunnuntaina lähdimme koko lauman kera lenkkeilemään Kainuunkylään, pojat olivat vyössä kiinni ja Kira hihnassa hipsutellen. Ihana, ihana kevätilma lämmitti kasvoja ja pitkän lenkin jälkeen oli ihana köllöttää sängyssä ja katsoa elokuvia toisensa perään.

Eilen oli taas vuorossa reissaamista, ensin pääsi Reino mukaan ostosreissulle kylille. Kävimme Hallin Herkkupuodissa ostamassa ison säkin Booster Poweria joka oli päässyt loppumaan ja joimme kaikessa rauhassa vielä kahvit. Kotiin tultuamme Reino sai mennä sisään ja Rymy hypätä autoon, seuraava reissu kohdistuisi Tornioon katsastamaan hyvin palvellut Passat. Mukaan lähti jälleen kerran team K, eli Karo ja Kira. Passatin hävittyä katsastusaseman uumeniin pääsivät koirat lenkille vähän erilaisiin maisemiin ja harjoittelemaan myös tokoa uudessa ympäristössä. Olin tosi tyytyväinen Rymyyn, se oli lunki ja cool koko reissun.

"Saakeli ko ei minun kuljetusauto muka kelvannu, uusiksi pitää käyttää täällä.."

"Saanko kuitenkin herkkuja?"

On muuten oikeasti tosi loistavaa harjoitusta ottaa koiria mahdollisimman paljon mukaan erilaisiin paikkoihin. Se ei oikeastaan ole kuin järjestelykysymys ja vaatii viitseliäisyyttä, mutta helpottaa kyllä arjen kulkua jatkossa. Ihana että mukaan saa vielä samanhenkisen kaverin, kaksin aina kaunihimpi!

Torstaitreenit

Eilen meillä oli poikkeuksellisesti omatoimitreenit Pellossa sillä valkku ei päässyt paikalle. Päätin mennä kuitenkin, nyt olisi hyvä aika hioa niitä asioita mitä ei yhteistreeneissä ehdi. Mukaan lähti tällä kertaa kolmen jätkän sakki, Reiska, Kätkä ja Rymy. Jälkimmäinen oli kyllä Kätkän noustessa kyytiin sitä mieltä että mun auto, tänne ei ole asiaa, mutta tiukkasanaisella käskytyksellä se hiljeni ja tyytyi tilanteeseen, mitä nyt mulkoili mielensä pahoittaneena takapenkiltä.

Päätin harjoitella viimeisissä kisoissa vaikeaksi osoittautuneita asioita, eli A:n alle laitoin putken ja yritin jäljitellä kakkosradan alkusuoraa aina kepeille asti. Kisoista en olekaan ehtinyt päivittää, eli kävimme tosiaan Haukiputaalla Thomas Berglundin radoilla katsomassa missä mennään. Positiivista oli se, että Reinolla on selkeästi vauhti kasvanut ja se suorittaa hyvällä draivilla. Miinusta oli muutama herpaantuminen tehtävästä, uusi halli ja uudet kujeet, muuta en tältä koiralta odottanutkaan. Viimeinen rata oli meille jo suhteellisen helppo, mutta etenkin toinen agirata oli melko vaikea. Tässä korostui se että tarvitsemme vielä tosi paljon vaikeampien keppikulmien harjoittelua. Ensimmäiseltä radalta meille tuli hylsy, toiselta 20 ja rapiat ja kolmas oli 8 ja vähän päälle. Nousujohdanteista siis :D Alla vielä kisaradat jotta pääsette kärryille tuosta toisen radan kämmipaikasta.

Hyppyrata:

 

Toinen agirata:

 

Eli kepeille "vienti" ei oikein onnistunut, en saanut koiraa hanskaan laisinkaan ja videolta katsottuna homma näyttää ihan nololta :,D En uskaltanut ollenkaan luottaa että se hakisi kepit itsenäisesti ja muka aloin varmistella että noniin, tule nyt ensin tähän näin, just hyvä ja tästä sitten yhessä koos... No ei onnistunu ei! Päätin treeneissä panostaa tähän ja aluksi joka kerta kun kädellä ohjasin että sinne niin, kepeille kepeille, niin Reino jäi vain tuijottamaan kättä että häh? Kattoonko tässä pitää hypätä? Kokeilin sitten niin että en käytä kättä juuri lainkaan, vaan rintamasuunnalla näytän vain että tuonne ja käskytän suullisesti. Tämä onnistui huomattavasti paremmin ja se alkoi hakea keppejä jo mallikelpoisesti. Videolla en ole vielä kovin kaukana lähettämässä mutta en myöskään tunge kilpaa koiran kans keppiväliin. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Kokeilin myös toisen esteen takaakiertoa pakkovalssilla mitä monet tekivät kisoissa. Ensin olin liian lähellä hyppyä (ei saatu videolle) ja Reino-parka joutui ponnistamaan melkein paikaltaan. Toisen kerran myöhästyn ohjauksessa ja hypystä tuli kökkö. Kolmannella kerralla se meni jo vähän mallikkaammin. Toisessa kisavideossa näkyy myös että Reino yrittää mennä A:n alla olevan putken sijaan kiipeämään ja ainakin omaan silmään näyttää että itselläni liike kääntyy liian aikaisin jolloin Reiska lähteekin minun mukaan. Treeneissä sain huutaa täysin palkein KIIIPEEEE ja putkeen se vain viiletti ja toisin päin. Tärkeämpää oli se oman kropan käyttö ja asettaminen, siinä piti olla hirmu tarkka. Tässäkin saatiin jo pienen pieniä onnistumisia. 

 

Kaikista huikeinta oli Reiskan kanssa se, että kun treenikaverini ehdotti että jätä koira keppien eteen ja mene itse loppuun odottamaan ja käskytä kepit niin sehän pirhana onnistui! Enpä ois ikinä uskonu! Reino jäi odottamaan kun kävelin keppien päähän ja kun käskytin kepit, se hetken katsoi minua hölmistyneen näköisenä mutta lähti sitten pujottelemaan kuin vanha tekijä. Tämä toistui pari kertaa ja voi taivas olin niin onnellinen!

Kätkän kanssa keskityin lähinnä keppeihin ja keinuun, molemmat alkavat sujua koko ajan paremmin. Onhan se vielä pujottelussa liikaa pää pystyssä, mutta siitä mistä lähdettiin se on parantanut menoaan huimasti. Videolla näkee kuinka sillä välistä kierrokset nousee kaakkoon ja se kovasti koittaa komentaa :) 

 

 

Rymystä en edes kehtaa puhua. Se ei todellakaan treenannut. Pieni kakkiainen karkasi treenikaverin häkille ärhentelemään ja siinä sivussa käyttäytyi todella sikamaisesti. Tällä kertaa ei minun hermo pitänyt vaan jämptipoika sai painua autoon ja sen "treenit" päättyivät siihen. Onneksi mukana oli kaksi mukavaa koiraa joiden harjoitukset menivät kivasti, huh!

Tällaista täällä, kova motivaatio on tehdä ja harjoitella. Seuraavat kisat ovat vasta aikaisintaan kuukauden päästä, nyt vain harjoitellaan ja vielä kerran harjoitellaan!

 

Mietteitä Kätkästä

Viimeisen viikon aikana olen kokenut pienimuotoisen valaistumisen. Tämä lampun syttyminen koskee tällä kertaa Kätkän treenausta ja sen pienen sielun ymmärtämistä paremmin. Alusta asti se on ollut todella mukava treenikaveri, tekee mielellään ja todella innokkaasti sekä keskittyy tehtävään. Mutta... etenkin viime aikoina "ongelmaksi" on muodostunut sen turhan kova kiihtyminen harjoituksissa. Se on ennenkin haukkunut, näpsinyt ja läähättänyt mutta nyt kun oikeasti pitäisi suorittaa tehtäviä jossa vaadittaisiin parempaa keskittymistä on tämä käytös korostunut. Koiralle on ollut todella vaikeaa opettaa esimerkiksi keppejä sillä se kuumuu niin älyttömästi ettei se enää keskity ollenkaan, hyppii ja haukkuu ja louskuttaa vain leukojaan.

Viime viikon perjantaina päätin että nyt asialle on tehtävä jotain. Lähdimme aamupäivästä Karon kanssa ajelemaan Pelloa kohti sillä mikäs sen mukavampi tapa olisikaan viettää pitkäperjantai kuin aksatreenit? Mukana mulla oli Reino ja Karolla luonnollisesti Kira, Kätkä otettaisiin mukaan vasta Pellosta Kristan äidin luota. Ihan ensimmäiseksi kun otin Kätkän häkistä kävelin sen kanssa ympäri hallia oikein korostetun rauhallisesti ja keskityin vain hengittämään tasaisesti. Tämän jälkeen vein sen helpon tehtävän äärelle, pyysin istumaan ja lähdimme suorittamaan kun koira oli aivan rauhallinen. Aluksi se oli melko tyyni, mutta tehtävän edetessä kierrokset nousivat ja kun lähdin kävelemään sen kanssa esteeltä pois, se haukkui kumeasti, yritti hyppiä vasten ja leuat louskuttivat. Aina kun näin tapahtui, pyysin sen rauhallisesti maahan. Tässä vaiheessa sitä ei kestänyt silittää, sillä se kierähti heti selälleen kuin koppakuoriainen ja potki tassuillaan kuin polkutraktori. Kun se oli siinä rauhassa, jätin sen paikalleen ja kävelin ensimmäisen esteen luo ja kutsuin sen sinne. Taas istumaan ja rauhallinen silitys rinnasta. Kun koiran hengitys oli normaalia jatkettiin tehtävän kimpussa.

Etenkin loppua kohden huomasi että koira rupesi keskittymään itse tehtävään paremmin ja sen meno oli huomattavasti hallitumpaa kuin aikasemmin. Uskon että kun se menee ylikierroksille, ei harrastaminen ole enää koirastakaan kivaa. Silloin kun kuppi menee nurin, Kätkä turhautuu ja silloin ei mikään tehtävä ota onnistuakseen ja sitten ei ole enää kellään kivaa. Uskon ja toivon että nyt oltaisiin tämän asian tiimoilta oikealla tiellä, ainakin nyt kahdet viime treenit ovat olleet huomattavasti onnistuneempia ja rauhallisempia. Omat jalkanikaan eivät ole olleet mustelmilla kynsien osumista, jes :)

Keinua ollaan harjoiteltu keppien ohella nyt hurjasti, hyvältä näyttää kun vain ei päästä harjoitusvälejä liian pitkäksi. Keppejä mennään väliin verkoilla ja välistä ilman ja joskus niin että siellä on vain muutama verkko auttamassa. Keinulla poika menee jo melko rohkeasti ja kakskakkoset menee kontakteilla aivan loistavasti.

Nyt on luottavainen fiilis tulevan suhteen, etenkin kun kesä kolkuttelee kohta ovella ja tarkoitus olisi ottaa poika meille asumaan hetkeksi. Päästään olemaan enemmän yhdessä treenien lomassa, sekin varmasti auttaa itse harrastamista.

Mahotonta treenaamista!

Eilen oli aksaharkat taas pitkästä aikaa. Tällä kertaa Kätkä ei päässyt mukaan, vain Reiska killitti istua etupenkillä turvavöissä kun ajelin kohti Pelloa. Ihanaa kun on vielä valoisaa ainakin puoleen väliin saakka, paljon paremmin jaksaa ajaa nuita tuhottoman pitkiä matkoja. Perille päästyämme käytiin lämppälenkki, vietiin tavarat halliin, koira häkkiin ja eikun lämmittelemään. Ohjaajamme Arin poika Matti päätti johtaa liikkeitä ja niin me juostiin hallia ympäri milloin etuperin ja milloin takaperin :)

Ensimmäiseksi harjoiteltiin lyhyttä pätkää jossa oli ajatuksena edetä sujuvasti ja niin että koira hakee hypyt ilman mahdottomia kääntyilyjä ja vääntyilyjä. Idea oli juosta melko lailla suoraa linjaa. Eka kierroksella jätin Reinon taas vaihteeksi liian lähelle eka hyppyä josta sainkin ansaitusti noottia. Uusi yritys ja eikun menoksi. Tein ensin liian laajoja kaaria mutta muuten Reino eteni hyvin. Toisella kierroksella tein suorempaa linjaa ja meni paremmin. Kompastukiveksi muodostui kepeille vienti: joko ryntäsin sinne itse eteen ja häiritsemään jolloin Reiska meni kepeille vasta toisesta välistä tai sitten kun yritin jäädä kauemmaksi se ei millään tajunnut että sen pitäisi mennä sinne pujottelemaan ihan itse. Tätä harjoiteltiin alkuverkoilla ja Ari palkkasi koiraa lelulla aina kun se onnistui. Ilman apulaista ei tässä vielä onnistuttu, mutta kotiläksynä tätä pitää harjoitella. Vein sen sitten toiselta puolelta ja siinäkin minun piti vain malttaa odottaa että se saa suoritettua myös keppien kakkosvälin ennen kuin lähden liikkeelle. Rytmitystä ja malttia siis tähänkin!

Tässä ensimmäinen harjoitus, mitat vain sinnepäin :)

Seuraavaksi alettiin tekemään rataa jossa oli hyvin samantyyppisiä vientejä kuin eka harjoituksessa. Tässäkin piti vain muistaa edetä rohkeasti! Reino oli oikein mukavasti matkassa, se jopa palkkautui pelkällä lelulla eli ihmeiden aika ei ole ohi :) Nostettiin pojalle rimat kuuteenkymppiin, parempi alkaa niillä nyt treenaamaan kun kolmosten radoilla ne aika tapissa taitaa olla. Pari pudotusta tuli, mutta eiköhän se opi tassunsa nostamaan kun se oppii että joskus ne esteet on vähän korkeampia. Kaiken kaikkiaan oli tosi mukavat treenit, sai juosta ja tehdä, haastaa itseä vähän ajattelemaan mikä sekään ei aina tosin ihan nappiin mennyt :) Mutta yrityksen ja erehdyksen kautta sitä pikkuhiljaa alkaa hoksaamaan että ai näinkö se olikin. Reino oli tosi tyytyväinen harjoituksen jälkeen, hieroin ja venyttelin sen vielä hallilla ja verkkasin sen huolellisesti niin johan oli lokoisat oltavat pojalla.


Tiistaina kun pidin omalle ryhmälleni harjoitukset, otin Rymyn mukaan taas tauon jälkeen. Oma jalkani ei ole ollut aivan kunnossa, joten edelliskerralla pojalla jäi hypyt välistä ja sen kyllä huomasi. Muttenkin kun liikunta on ollut enempi pihalla irti rallattelua ilman kunnon lenkkeilyä niin arvata saattaa kuinka paljon paineita sillä oli. Eihän meijän hommasta tullut sen yhen mitään, Rymyä kiinnosti vain kaikki hajut ja muut koirat enemmän. Välistä se meni rimojen altakin j voi kauhea, rengaskin oli muka aivan uusi tuttavuus :D Jestas tuota koiraa, toivottavasti se olis edes astetta mukavampi ensi viikolla! Alla pieni kooste sen pöljäilystä, pahoittelen laatua!

Keskiviikkona kävimme Karon kanssa Oulussa rentoutumassa, eli ensin Amarilloon (omnomnom...) syömään ja sitten leffaan! Olipas vain ihana päivä, mukava höntsäillä joskus niinkö ihmiset eikä aina vain koirailla :)

Silmät pyöreänä ko pöllöllä :D

Jos on koko vuoden syönyt lähinnä tällaista....

... niin kai sitä saa kerran vähän syöpötellä?

Kirmailua kolmosluokassa

Lauantaina koitti Reinon toinen esiintyminen kolmosten radoilla, tällä kertaa areenaksi valikoitui Tornion Kennelkerhon halli. Pellossa olleet kisat menivät meiltä aivan penkin alle, Reinoa ei kiinnostanut ollenkaan itse agility, tuomari ja toimihenkilöt kyllä sitäkin ennemmän. Muutenkin koko koira tuntui varsin vaisulta ja väsyneeltä, oli itse asiassa tuntunut jo pitemmän aikaa. Kokemusta saimme kuitenkin roppakaupalla ja kyllä sieltä kaksi tulostakin tuli, mutta ne olivat kyllä niin kauheita ja rikkonaisia ratoja ettei niistä osannut oikein iloita. Alla video yhdestä radasta jotta saatte vähän vertailukohtaa siihen miltä homma näytti nyt Torniossa.

Linkki videoon

Kuten huomaatte, aika kauheaa :) Se siitä, tuota oli ihan turha jäädä suremaan, mitään katastrofia ei kuitenkaan tapahtunut. Otatin Reiskasta kuitenkin verikokeet kaiken varalta jotta saadaan selvyys voiko väsynyt olemus johtua jostakin terveydellisestä syystä. Reino on myös hierottu vastikään, täytynee kuitenkin taas varailla uutta aikaa. Onneksi verikokeista ei paljastunut mitään hälyttävää joten sen suhteen saan olla rauhallisin mielin. Vaihdoin ruuan takaisin Boosterin Basicista Poweriin ja Reino sai viettää melkoisen rauhallista eloa Tornion kisoihin asti.

"Ne otti minun tassusta verta, huija!"

Lauantaina lähdimme siis Karon ja Reinon kera kohti Torniota. Poika oli ihan innoissaan kun näki mihin tultiin, se meni nelivedolla kohti hallia :) Ensimmäinen rataan tutustuminen jännitti, jotenkin vieläkin tuntui että en kuulu muiden kisaajien joukkoon. Kaikki heistä ovat niin kokeneita ja hyviä ohjaajia että suorastaan hirvitti olla siellä mukana. Ensimmäinen rata oli vaikea, alussa oli kunnon ansapaikat joihin mekin Reinon kanssa lankesimme. Tästä saan syyttää ihan vain itseäni, en uskaltanut jättää Reinoa alkuun ja pyytää sitä kahden hypyn takaa aloittamaan, pelkäsin että se alkaisi maleksimaan niinkuin Pellossa viimeksi ja ei keskittyisi agilityyn. Lähdin sen kanssa yhtäaikaa ja oma vauhtini sai sen menemään putkeen vaikka tarkoitus olisi ollut mennä ihan toiselle esteelle. Käytiin me vielä kerran sama putki uusiksi ennen kuin pääsimme jatkamaan. Rata meni muuten aivan sujuvasti, Reino irtosi yllättävän hyvin ja suunnittelemani ohjaukset onnistuivat. Kepeille en jarruttanut tarpeeksi ja Reino taisi mennä niihin vasta kolmannesta välistä. Tämän korjasin kaikessa rauhassa ja loppurata meni jees.


Toinen rata vaikutti onneksi paljon helpommalta kuin ensimmäinen ja olin paljon varmempi omasta tekemisestä jo radan kävelyn aikana. Aika monella kävi hassusti jo kolmannella esteellä, koira sai ilmeisesti liian kovan vauhdin kahden hypyn aikana ja ohjaajan sijoittuminenkin varmasti ohjasi väärälle hypylle ja osan putkeen. Päätin ottaa Reinon tiukkaan otteeseen ja meillepä kävikin niin että taidettiin tehdä sittenkin liian tiukka kurvi sillä rima putosi. Ei annettu tämän haitata vaan jatkettiin menoa. Hienosti poika kuunteli jarrua putken jälkeen ja otti kepit hyvin. Itse vain tukin keppien loppua kohden ihan liian lähelle koiraa ja häiritsin pujottelua, tyhmä minä! Loppu meni kuitenkin kivasti, meinasin vain kolmanneksi viimeisellä hypyllä menettää koiran persjätön aikana mutta onnistuneesti sen sieltä noukin mukaan. Sijoitus oli tällä radalla 11/33, virhepistein 7,06, tuloksia tuli yhteensä 18 kpl.

Linkki videoon

Vielä oli jäljellä hyppyrata joka vaikutti kävellessä ihan tosi hauskalta! Pitkää linjaa jossa sai juosta. Päätin että tälle radalle lähdetään ihan täysillä. Ainoa pieni jännitysmomentti oli ensimmäinen hyppy joka hypättiin poikkeuksellisesti "väärään" suuntaan. Tästä oli loikka suoraan kohti yleisöä ja pikkusen jänskätti lähteekö Reiska seikkailemaan sinne. Tämän ratkaisin niin että heitin koiran esteelle ja saman tien lähdin juoksemaan kohti putkea jolloin Reinolla tuli kiire perään. Tämä oli oikein jouheva rata vaikka ennen keppejä herra karhukoira päätti että maassa on jotain mielenkiintoista ja sitä piti vauhdissa vähän nuuskaista. Pirhana kun yksi rima tuli alas, muuten mentiin jo suht lujaa! Tulos oli loppujen lopuksi 4/27, virhepisteitä 6,14. Olin tosi, tosi tyytyväinen koiraan ja vähän itseenikin! Oli niin mukavaa kun Reino oli taas normaali oma itsensä eikä perässä vedettävä kivireki.

Hyvillä mielin kotiin, Reinolle paljon herkkuja ja pusuja <3 Koira oli melkoisen väsynyt vielä seuraavaana aamunakin, raukkaparka kun väsyttää itsensä turhalla haukkumisella ja mesoamisella. Stressitaso laskee hitaasti ja sen täytyykin antaa palautua kaikessa rauhassa. Katsotaan nyt miten jatkossa kisaillaan, todennäköisesti keskitymme nyt enemmän laadukkaaseen treenaamiseen, mutta ehkä sitä jotku kisat voisi käydä seku hyppelemässä. Eikait sen tarvi niin vakavaa olla, hauskaahan sinne lähdetään pitämään, kävi miten kävi vai kuinka ;)

Metsästyskoirasta agilitykoira?

Olen pitkään miettinyt että kirjoitan aiheesta, sillä moni on kysellyt minulta kuinka olen saanut Reinon toimimaan harrastuskoirana. Täytyy tietenkin muistaa että jokainen koira on yksilö ja se mikä toimii jollekin ei välttämättä käy toiselle. Teksti pohjautuu vain ja ainoastaan kokemuksiini omien koirieni kanssa.

Niinkuin varmasti kaikki koiraharrastajat tietävät, kaiken tekemisen pohja rakennetaan hyvälle kontaktille ja suhteelle omistajan ja koiran välillä. Et voi viedä koiraa agilitykentälle kylmiltään ja alkaa opettaa sille esteitä. Todennäköisesti koirasi katoaa paikalta ääntäkin nopeammin kun hihna löysätään ja sitä ei voisi vähempää kiinnostaa omistajan huhuilu keskeltä kenttää. Metsästysrotuinen koira on syytä tapakasvattaa siinä missä mikä tahansa muukin, se ei taatusti pilaa sen metsäviettiä. Kun Reino ja Rymy tulivat meille, opetin molemmille katsekontaktin tärkeyden. Kun sanoin koiran nimen tai sanan katso, ne saivat välittömästi palkan kun edes vilkaisivatkin minuun. Tätä toistettiin niin kauan että siitä tuli molemmille täysin selvä juttu. Kun sain koirat ymmärtämään että katse minua kohti tietää jotain hyvää tai hauskaa, oli helppo lähteä opettamaan muita persukäskyjä.

Rymyn katsekontaktia

Molemmille opetin sivulle tulon perusasentoon, seuraamisen vierellä, luoksetulon ja henkilökohtaisesti minulle kaikista tärkeimmän, eli pihalla irti pysymisen. Tämäkin on osalle metsästävien koirien omistajista täysi mysteeri: osa sanoo että sitä ei voi opettaa ja osa taas on sitä mieltä että he eivät edes halua estää koiraa lähtemästä suoraan häkiltä mielenkiintoisten hajujen perään. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeintä, että arki on sujuvaa ja voin päästää koirani rauhallisin mielin pihalle. Älkää käsittäkö kuitenkaan väärin, opettaminen ei ole ollut helppoa! Välistä olen etsinyt kahta pientä karvaista ötökkää pitkin kylää murha-aikeet mielessäni, välistä olen paimentanut ne raivosta kihisten naapurin tontilta. Äänijänteet ovat olleet kovilla ja tunnustettakoot että ilman avopuolisoni vankkumatonta auktoriteettia olisin voinut olla aika lailla pississä niin sanoakseni.

Minkä nuorena oppii...

...sen vanhana taitaa!

Molempia koiria on palkattu aina kun ne tulevat luokse, päästetty takaisin jatkamaan leikkejänsä ja sama uudestaan. Näin ne ovat oppineet että on hyvin palkitsevaa tulla moikkaamaan että mitä se emäntä oikein huutelee ja se ei aina tarkoita takaisin kytketyksi joutumista. Todella tärkeää on myös sosiaalistaa koira, antaa sen leikkiä monenlaisten kavereiden kanssa mutta kouluttaa se myös siihen että aina ei kavereita moikata vaikka ne tulevat esimerkiksi lenkillä vastaan. Treeneissä pyrin siihen että koira ei koskaan niiden aikana pääse leikkimään ja touhuamaan kavereiden kanssa sillä se on meidän yhteistä työaikaa, leikit siirretään myöhemmäksi.

Reino harjoittelee seuraamista taluttimetta

Tällaisesta asetelmasta voi ajatella esimerkiksi agilityn aloittamista koiran kanssa. Reino oli aluksi treeneissä aika mahdoton, yli puolet ajasta sain tehdä töitä että se kiinnostui minusta ja siitä mitä teimme. Ja kuvitelkaa kuinka paljon pohjatöitä olin jo tehnyt! Tottakai se oli vielä nuori koira tuolloin, vasta vähän yli vuoden mutta uskon ja väitän että sen rodut tekivät siitä haastavan motivoitavan sillä metsästysrotuisilla koirilla ei ole samalla tavalla miellyttämishalua kuin esimerkiksi paimenkoirilla. Jouduin pohtimaan paljon millä saan sen kiinnostumaan, miten palkkaan ja miten toimin jos se vain haahuilee omiaan. Sen totesin että vihaisena karjuminen ei todellakaan tuottanut mitään tulosta, toisaalta pelkkä positiivinen vahvistekaan ei ollut loppujen lopuksi riittävä. Täytyi siis olla luova!

Kaunis kontakti

Olen saanut paljon apua ja neuvoja ammattilaisilta ja kiitän niistä valtavasti. Ensimmäinen opetus tuli Helena Potfajovan agilityleirillä kesällä 2014. Reinohan rallatteli ympäriinsä pitkin pusikoita joka kerta kun se löysättiin irti ja minun piti yksinkertaisesti vain saada se kiinnostumaan itsestäni. Juoksin ja lallattellin ympäri kenttää kaksi päivää ja aina kun se viimeinkin tuli luokse, palkkasin mahdottomasti. Leirin viimeisellä tunnilla se sitten viimein suoritti ihan oikeasti rataa :) Tämä olisi voinut olla masentavaa, kaksi päivää ja pääsimme tekemään vain yhden harjoitteen, mutta olin onneni kukkuloilla!

Tehdään keinusta hauskaa!

Jossain vaiheessa matkaa Reino päätti alkaa purkaa intoaan ja hermojaan rälläilemällä esteitä ihan miten sattuu ja oman päänsä mukaan. Valmentajani Arin kanssa päädyttiin sellaiseen ratkaisuun että joka kerta kun Reiskaa ei huvitakaan tehdä niin kuin minä pyydän, se saa mennä häkkiin jäähylle. Lisäksi kouluttaja Seppo Savikko neuvoi tekemään sen täysin vailla tunteita, eli ei negatiivista äänensävyä, vaan ihan rauhallisin mielein koira häkkiin hengähtämään ja sitten kun kokeillaan uudestaan, piti olla todella positiivinen ja innostava. Monet treenikerrat ehdin olla itse estetreeniä tekemässä vain pari minuuttia, mutta se aika kannatti uhrata koiran koulutukseen sillä tämä todellakin tepsi.

Paikalla oloa

Nykyäänkin minun pitää olla todella tarkkana ja puuttua heti kaikkeen, eli jos Reino haikailee laisinkaan, käy nuuskimassa treenikaverin häkkiä tai vastaavaa, se pitää jäähdyttää heti. Tästäkin sain opetuksen kun luulin että ongelma oli selätetty ja oma tarkkaavaisuus herpaantui. Viime treeneissä häkitin Reinon pitkästä aikaa ja sehän oli kuin tulta ja tappuraa sen jälkeen radalla, ei paljon muut kiinnostaneet.

Rymy, joka on ollut enemmän tokokoirana, on vastikään aloittanut agilityn ihan tosissaan. Sen kanssa pitää taas toimia hieman eri tavalla, ainakin tässä vaiheessa. Se ei ole vielä niin syttynyt aksasta, että se kokisi häkittämistä rangaistuksena joten se on melko tehotonta nyt. Sovin siis aina ennen radalle menoa treenikaverieni kanssa että he ovat valmiina häätämään sen vihaisesti pois. Tämän jälkeen kutsun Rymyä oikein iloisesti ja kun se tulee luokse, niin palkkaan valtavasti. Kärjistettynä, muut paha ja minä hyvä :) Sitten uudestaan tehtävän kimppuun. Tähän mennessä tämä on toiminut erittäin hyvin, mutta koko ajan pitää olla tuntosarvet koholla josko metodeja tarvisi muuttaa. Rymy myös palkkaantuu paremmin lelulla kuin Reino, mutta yleisesti ottaen olen ainakin omien koirieni kohdalla todennut ruokapalkan toimivan paremmin.

Leikki on kivaa!

Tällaisten rotujen kanssa tarvitsee roppakaupalla kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja ennen kaikkea huumorintajua! Motivointi on avainasemassa sillä nämä eivät kovin helposti tee asioita vain miellyttääkseen omistajaa. Toki taas kerran koirissa on eroja, mutta koiralle on tehtävä asia niin mieleiseksi ja kannattavaksi että se haluaa suorittaa sen iloisin mielin. Se tunne kun koira viimein toimii on jotain aivan uskomatonta! Ensimmäinen nollarata Reinon kanssa on yksi minun elämäni kohokohtia, silloin pääsi kyllä itkukin. Vaikeasti motivoitavan koiran kanssa onnistuminen vaatii moninkertaisen työn perinteisiin harrastuskoirarotuihin verrattuna, sillä jo se, että pääset harjoittelemaan itse esteitä ja ohjauskuvioita ottaa oman aikansa.

Rovaniemen kisat ja voittorata!

Vaikka joskus tuntuu että hakkaan päätäni seinään ja mistään ei tule mitään, en vaihtaisi omia koiriani mihinkään! Ne ovat kasvattaneet minua omistajana ja ohjaajana valtavasti ja uskon että näillä eväillä pystyn jatkossa kouluttamaan koiran kuin koiran.