torstai 20. syyskuuta 2018

Takkityypit tositoimissa

Kyttäsin ihan vimmalla koko maanantain että joku myisi paikkansa Tornion kennelkerhon fb-sivuilla tiistain Teresan treeneihin. Minun onnekseni joku ei päässyt ja nappasin ylimääräisen paikan itselleni. Mukaan otin Lillanin lisäksi Reinon jotta sen ei tarvisi olla pitkää iltaa yksin kotona ja töiden jälkeen huristelimme Tornioon. Tällä kertaa paikalla oli meidän lisäksemme Sulo ja Minna sekä kaksi muuta koirakkoa joten saimme mukavasti taas häiriötreeniä. Lillan kyllä osaa rauhoittua häkissä todella hienosti, mutta hihnan päässä olisi vielä niin hauskaa riehua :D Jos palkkaan sitä tiheästi, se on kyllä nätisti, mutta pian alkaakin käydä niin että se rupeaa komentamaan minua haukkumalla että anna sitä palkkaa eukko niin kuin olisi jo! Ollaankin tehty niin että istun itse lattialla ja otan sen istumaan selkä minuun päin syliin/jalkojen väliin ja rauhoittelevasti silittelen rinnasta ja pidän sitä paikalla. Kun se rentoutuu, löysään otettani ja vain hellästi silittelen ja juttelen.




Treenilistalla oli liikkeestä maahan meno ja olipa ihana näyttää miten oltiin edistytty! Teimme liikkuroituna tämän pari kertaa ja toisella kerralla teimme sen jo avo-luokan tasoisesti ja voi että olin iloinen ja ylpeä. Seuraavaksi paneuduttiin luoksetuloon ja siinä Lillan muutaman kerran meni maahan tai nousi, mutta lopuksi sekin saatiin sujumaan paremmin. Täytyy vain muistaa että jos se tekee virheen, minun pitää korjata homma alusta saakka, eli ei pyytää sitä istumaan niin että esimerkiksi seison koiran edessä. Nyt saatiin jättää käsiapukin pois ja tosi mahtavasti Lillan löysi oikean paikan sivulta.

Kolmantena oli vuorossa hyppy jota ei olla tehty herran aikoihin. Arvelin että tämä voisi olla hankala kun ollaan niin paljon jankattu aksassa lähtöä jossa Lillanin pitää olla maassa. Niin kuin tuuminkin, tarjosi se kovasti maahanmenoa ja kun tästä päästiin, niin sivu-käskyllä se juoksikin hypyn ohi suoraan minun sivulleni. Vaihdettiin sitten käskyksi hyppy ja kun saatiin yksi onnistuminen helpotetulla tehtävällä, jätettiin tämä hautumaan. Kotona treenilistalle vaan! Lopuksi teimme vielä kapulan pidon liikkuroituna ja se sujui hyvin. Hieman oli Lillanilla löysä ote, mutta ei kuitenkaan pudottanut. Merkin kierto luonnistui yllättäen myös hyvin vaikka sitäkin on tehty varmaan monta kuukautta sitten. Se teki sen jo hyvin pitkältäkin matkalta, aluksi vähän kysyi että niin ootko tosissas, että tuonne asti vai, mutta uskoi kuitenkin. Treeneistä jäi hyvä mieli ja nyt siis kotona treenataan tuota hyppyä ja luoksetuloa.

Reino on kohta viikon ehdollistunut eukalyptys-hajuun ruokailun yhteydessä ja ajattelin ensi viikolla tehdä sen kanssa rasiaharjoittelua. Laitetaan haju kannelliseen rasiaan jossa on reikiä ja kun se haistaa sitä, annetaan palkka. Tätä tehdään ensin tämän yhden rasian kanssa ja jossain vaiheessa lisätään hommaan toinenkin rasia, jossa hajua ei ole. Siinä sen tulisi erotella haju ja merkata joten katsotaan kuinka käy. Seuraava Nose Work-kerta onkin tässä parin viikon kuluttua, joten kotitehtävät pitää tehdä huolella.



Lillan kävi eilen myös fyssarilla sillä halusin tsekata että mitään ihmeitä ei olisi ilmestynyt tässä reilun puolen vuoden aikana. Ajelimme aamutuimaan Rovaniemelle Mika Toivaisen vastaanotolle ja voi taivas että koira voi olla hankala käsiteltävä! En tiedä onko tuohon otukseen risteytetty myös käärmettä, sillä niin uskomattoman taitavasti se onnistui liukumaan otteesta irti useammin kuin kerran. Mika on kuitenkin rautainen ammattilainen joka ei pienistä hätkähdä, joten kyllä se koko koira saatiin läpi kopeloitua. Ihan vähän oli oikeassa lavassa kireyttä, samoin lonkan koukistajissa mutta hyvin lievää. Lillan on kuulemma erinomaisessa kunnossa ja saatiin ohjeeksi jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti, jes! Eilinen otettiinkin sitten lepoa eli nukuttiin poski vasten poskea reilut viiden tunnin päikkärit :D

Huomenna olisikin sitten perjantain yhteistokoilut oman porukan kanssa, kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti