Kisat ja käärmetaistelu

Voi että pieni ihminen voikaan olla onnellinen! Viikko sitten sain kutsun Ouluun epävirallisiin agilitykisoihin ja nyt päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja osallistua. Torstaina minulla oli poikkeuksellisesti privaattitreenit, sillä kukaan muu omasta ryhmästäni ei päässyt paikalle ja nyt harjoittelimme enemmänkin häiriötreeniä, sillä hieman jännitti miten se pysyy radalla, muistellaanpas vain kuukausi takaperin ollutta leiriä! Rata jota harjoiteltiin oli tosi kiva, lähtö ja ensimmäiset esteet olivat suoralla linjalla joka sai koiralle vauhtia tassuihin. Ensin oli muistaakseni kaksi hyppyä, muuri ja melko suora putki. Ari ohjeisti minut menemään jo putkelle vastaan ja toisen hypyn aikana minun piti lähteä juoksemaan ja luottaa siihen että Reino menee putkeen. Jos olisin jäänyt odottamaan putken suulle että Reino menee sinne, olisin ollut auttamattomasti myöhässä seuraavalla esteellä.

Tässä kohtaa alkoi radan vaikein osuus, eli putken jälkeen hyppy josta vastakäännöksellä seuraava este takaakiertona. Hyppy edestä, välistä veto, hyppy edestä ja sama homma. Tässä oli tosi tärkeää oma suunta ja ajoitus, jos kämmäsin vähänkään niin joko Reino jätti hyppäämättä tai hyppäsi ihan liian kauas taakse jolloin menetettiin monta sekuntia. Välistä vetojen jälkeen hyppy ja siitä kepeille ja kuinka ollakaan, nämä menivät vielä paremmin kuin edellisissä harkoissa, Reino on todella kokenut valaistuksen asian suhteen. Keppien jälkeen putkelle josta koira piti napata putken suulta hyvin mukaan ja hieman pyöristää linjaa jotta se hyppäisi seuraavan esteen ja siitä A-esteelle. Tässä sain Reiskan odottamaan jo aika mukavasti ja siitä viimeinen hyppy. Hankaluuksia tuotti oikeastaan vain tuo välistäveto-kohta, muuten meni aika jouhevasti koko rata. Seuraavaksi kokeiltiin niin että Ari otti Iineksen hihnaan radalle ja eipäs Reino mennyt lankaan vaan pysyi minun mukana koko ajan. Vaikeutettiin vielä niin että Ahti otti Hukan radalle, jolloin Reinolla vähän herpaantui homma, mutta nopeasti se tuli takaisin hommiin. Olin tosi tyytyväinen ja hieman luottavaisemmalla mielellä kisojen suhteen jotka olisivat seuraavana tiistaina.

Lauantaina lähdimme käymään Karon ja koirien kanssa lenkillä ja mukaan pääsivät Rymy, Viljo ja Roni. Lenkki oli oikein mukava, kiersimme pururadan ja pyörätiellä lähellä kotia Rymy päätti tehdä hurjan syöksyloikan pusikkoon ja tuli takaisin kyykäärme suussa! Kyy putosi lähes välittömästi maahan, ja katsoimme että kuollut se on. Se makasi aivan liikkumatta tiellä ja naapurin rouva tuli heti lapion kanssa katsomaan onko se todellakin hengetön. Ei kuulemma ollut, mutta sitä iloa ei kauaa jatkunut sillä rouva nappasi sen kahtia. Rymy oli aivan normaali oma itsensä ja ajattelimme että kävipäs hyvä tuuri kun se ei saanut puremaa. Noh, hetken kuluttua koira muuttui aivan vaisuksi ja silloin tiesimme että nyt on hätä. Karo juoksi hakemaan auton ja veimme Rymyn nopeasti kotiin samalla kun yritin saada päivystävää eläinlääkäriä kiinni. Pahaksi onneksi päivystys oli Kolarissa sadankahdenkymmenen kilometrin päässä ja sinne lähdettiin hurjalla kiireellä. Painajaismainen matka, koira turpoaa älytöntä vauhtia ja perille päästyämme sen kieli oli niin iso että oli lähellä että se ei tukehtunut. Se pääsi heti nesteytykseen, sai kipulääkettä ja kortisonia suoneen jotta hengitystiet saatiin auki. Suutaan se arkoi kauheasti, eli siellä pureman oletettiin olevan ja hetken kuluttua huomasimmekin kielessä kyyn hampaan jäljet. Ilta ja yö meni vastaanotolla nesteytyksessä ja kotona olimme vasta kahden jälkeen yöllä. Seuraavana aamuna kävimme vielä uuden reissun nesteytyksessä ja kipulääkettä hakemassa, onneksi koira oli jo paljon pirteämpi. Pää sillä oli kuin jalkapallo, mutta nyt se on onneksi viimeinkin laskenut ihan kohtalaisesti, sen jopa tunnistaa koiraksi norsun sijaan. Toivotaan että munuaisarvot olisivat hyvät ja että sisäelimet olisivat säästyneet pahemmilta vaurioilta.

Poika tipassa

Rymy maanantaina

Eilen meillä oli sitten ne kisat Oulussa. Lähdin liikenteeseen hyvissä ajoin jotta ehtisin käydä siskoni luona ensin. Harmillisesti oli todella kuuma ilma, Reino-parka oli ihan taju kankaalla autossa vaikka laitoin sille häkkiin aurinkosuojan ja vesikipon ja pidin ikkunaa auki. Perillä olimme noin puoli neljältä ja Paulan luona hengailimme noin tunnin verran ennen kuin lähdin vatsa jännityksestä solmulla ajamaan kohti kisapaikkaa. Perille päästyämme Reino oli rauhallinen, mutta tarkkaavainen ja ilmoittautumisen jälkeen lähdimme hieman kiertelemään aluetta. Porukkaa oli tosi paljon, mikä oli hyvä, sillä mitä enemmän häiriötreeniä sen parempi. Odottaessamme omaa vuoroamme Reino oli todellakin kummallisen rauhallinen, mutta samalla se vähän hytisi ja päättelin että minun jännitys oli tarttunut siihen. Rata vaikutti oikein mukavalta ja koska olimme maksimölleissä starttasimme vasta minien ja medien jälkeen. Se olikin hyvä, sillä ehdin rauhassa opetella radan ja katsoa mitkä olivat muilla hankalat kohdat ja suunnitella oma eteneminen sen mukaan. Meidän vuoromme koittaessa olin ehkä hieman liian jämäkkä Reinolle, sillä kun erittäin painokkaasti sanoin paikka, Reino meni ihan kummalliseksi, luimi ja oli todella pelokkaan näköinen. Radalla se ei suostunut menemään juuri mitään muuta kuin putket joista se tykkää ja ilme oli koko ajan sen näköinen että apua, täällä on ihmisiä ja kaikki katsoo, haluan poiiiiiis! Penkin allehan se meni mutta sitkeästi vedettiin loppuun saakka. Onneksi mölleissä saa radan uusia niin monta kertaa kuin haluaa, joten ilmoittauduin välittömästi uusijaksi.

Suhteellisen yksinkertainen rata

Toisella yrittämällä Reino ei ollut enää yhtään niin outo, mutta se vähän kävi haahuilemassa omiaan, nyt se kuitenkin suoritti jo melkein kaikki esteet. Kysyttäessä haluanko uusia vielä kerran päätin sisuuntuneena että hemmetti, mehän uusitaan ja näytetään että kyllä me oikeasti osataan! Ilmeisesti minun uusi asenne vaikutti myös Reinoon positiivisesti ja hirveällä kannustuksella ja juoksemisella sain sen mukaani ja meille tuli vain yksi virhe!! Ihan huikeaa, aika parani puolella ja etenkin loppupätkä missä testattiin koiran irtoavuutta meni loistavasti. Ratapiirroksessa (josta muuten taitaa puuttua yksi este...) iso nuoli on viimeinen suora putki. Mutkan jälkeen huusin vain putkeen ja sitten juoksin niin maan hemmetisti ja huusin vain eteen, eteen, eteen! Ja Reinohan meni, jos jotain se osaa niin irrota, välistä ihan horisonttiin asti. Saatin aplodit ja kannustusta, oli mielettömän mahtava fiilis! Kävin katsomassa omat tulokset ja olin pyörtyä kun tajusin että olimme viimeisellä radalla kirineet neljänsiksi. Päätin jäädä katsomaan palkintojen jaon ja kuinka ollakaan meidät palkittiin ylimääräisenä tsempparipalkinnolla, niin paljon me paransimme!

Meidän ihkaekat aksapalkinnot!

Huippu reissu ja oli mahtavaa että ylipäänsä uskaltauduin mukaan. Nyt ei ole niin suuri kynnys lähteä uusiin kisoihin, niissähän sitä saa harjoitella. Vielä tulee varmasti paljon samanlaisia tilanteita missä Reiska ja minä jäädytään, mutta se ei haittaa, kyllä harjoitus ja aika tekee tehtävänsä jossain vaiheessa. Nyt vain kohti uusia haasteita!

Vielä yksi ihana uutinen: viimein Karon kauan haaveilema ja suunnittelema koiranpentu saapui taloon eilen. Tällainen söpönassu se on:

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tarinointi, jatketaan jahka ehditään!