tiistai 2. huhtikuuta 2013

ADHD

Voi jessus että ihminen voi olla naatti. Eilinen meni juostessa paikasta toiseen vaikka mihinkään ei oikeastaan ollut edes kiire- miten voin edes onnistua keksimään itselleni niin paljon juttuja että olen sitten ihan puhki?! Ehkä mulla on adhd tai jokin mania-kausi meneillään, en tiedä. Aamulla ensimmäiseksi kävin Lirikan kanssa noin kahdeksan kilometrin koulutreenilenkin ja aluksi annoin sen kävellä pitkään vapain ohjin. Ravailin myös eteen-alas normaalia enemmän ja tein paljon ravi-käynti siirtymisiä ja vasta kolmen kilometrin kuluttua pyysin sitä kokoamaan itseänsä enemmän ja lyhentämään muotoa. Sen se tekikin, mutta samalla poljenta ei parantunut ollenkaan, lähinnä se muistutti laiskan lehmän hölkyttelyä. Avut eivät menneet läpi laisinkaan ja Lirikan koko olemus huokui puhu pukille ja juokse itse-asennetta. Napautin aika nasakasti sitä raipalla takajalkaan niin johan sieltä tuli jonkinlaista reaktiota! Pää heilahti ja peppu lensi mutta alkoipas astua paremmin alleen. Treenasimme myös paljon laukka-ravi siirtymisiä ja teimme pohkeenväistöjä ravissa molempiin suuntiin. Kotiin tullessa tammuska oli aivan höyryävä ja hikinen joten jätin sen kuivattelemaan ja hain sille ämpärillisen lämmintä vettä juotavaksi.



Sillä välin kun Lirika kuivatteli sisällä, lähdimme Reinon kanssa aamulenkille. Ilma oli tosi lämmin ja koiruus meni oikein mukavasti. Ihanaa kun paistaa aurinko, jotenkin ei malttanut olla hetkeäkään sisällä ettei harvinaisen ihan sää mene hukkaan. Olen saanutkin jo kevään ensimmäiset pisamat, kivaa! Seuraavaksi lähdinkin käymään kaupassa ja siitä riensin vielä käyttämään Viljon ja Ronin lenkillä. Oli niin surku huomata kuinka vanhaksi Vilppu on tullut, se oli ihan normaalimittaisen lenkin jälkeen aivan kaikkensa antanut ja köntysti sohvaan nukkumaan. Voi minun pientä harmaahapsista nassukkaa, toivottavasti se nyt pysyisi vielä pitkään terveenä ja iloisena vanhuksena.



Illalla vielä sitten Reinon iltalenkki ja tallin siivous niin se päivä olikin siinä. Iltasaunan jälkeen olin niin väsähtänyt että nukahdin kesken Smallvillen ja nukuin kerrankin koko yön heräämättä kertaakaan.

Viljo
 
Roni
 
Tämäkin päivä alkoi urheilullisissa merkeissä, kävin nimittäin heti aamulla Reiskan kanssa aamulenkin mutta sitten otinkin rauhallisemmin ja katsoin kolme jaksoa putkeen Smallvillea. Päivällä hain Antun meille kylään ja lähdimme koko porukka kelkkalla retkelle paistamaan makkaraa. Harmi että ilma ehti muuttua niin tuuliseksi ja synkäksi, onneksi aurinko kuitenkin hetkittäin pilkahteli esille.




Laitoimme kelkan perään pulkan ja alkumatkan Anttu istui siinä ja meikäläinen kelkan kyydissä, Joni luonnollisesti ohjaksissa. Jossain vaiheessa vaihdettiin ja minä sain olla pulkan kyydissä. Olihan se huisia, lumi vain lensi ja tuntui että kohta lentää kyydistä, mutta niin vain sinnikkäästi roikuin pulkassa. Vaaran päällä paistettiin makkarat ja lähdettiin sitten takaisin alas. Voin kertoa että pulkka tuli astetta lujempaa lähes pystysuoraa rinnettä alas ja varmasti kaikki metsän otukset säikähtivät pahanpäiväisesti kun huusin kurkku suorana koko matkan :)


 
 

 

Nyt ajattelin ottaa loppuillan iisisti, hieman sipsiä ja dippiä, leffailua sekä sauna, siitä on paras ilta tehty!

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia mutta missä anttu ja pulkka? Oliko nuotiopaikka esillä Huiskissa? T. Anoppi

    VastaaPoista
  2. Anttu ei suostunut kuvattavaksi :) Paitsi onhan se tuossa yhdessä kuvassa Jonin kyydissä, meikä on joutunut pulkkaan! Ei näkynyt nuotipaikkaa joten väsättiin oma.

    VastaaPoista