torstai 12. heinäkuuta 2012

Laidunkauden aloitus

Huh, nyt on ollut todella pitkä tauko kirjoittamisessa, on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä! Lirika on pyöristynyt hienosti kuukauden aikana ja ainakin toistaiseksi se on vaikuttanut terveeltä. Hevoset pääsivät kesälaitumelle pari viikkoa sitten ja vihreää on syöty sillä seurauksella että poni on lihonut kunnon valaaksi ja Lirika on hieman maltillisemmin kerännyt painoa.

Oli ihana seurata kuinka molemmat nauttivat päästyään "vapauteen", kummatkin kiertelivät laitumen joka nurkan eivätkä oikein tienneet mistä aloittaa syömisen! Ensimmäisen yön olin tietysti aivan älyttömän huolissani Lirikan mahasta, mutta onneksi se reagoi vain positiivisesti laitumeen.

Muutaman päivän molemmat saivat vain syödä ja nauttia vapaasta ja nyt olen maltillisesti liikuttanut molempia. Lirika liikkuu nyt 3-4 kertaa viikossa juoksuttaen, ratsastaen ja uiden ja ponin olen juoksuttanut myös pari kertaa viikossa. Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä molempien kanssa maastoon. Karoliina on lupautunut ajamaan ponin ja itse ratsastan Lirikan, saas nähdä tulemmeko kaikki ehjänä sieltä takaisin!

Viime viikonloppu meni kokonaan työkeikalla Kaakamossa Pajarin tallin kisoissa. Sää suosi ja sain oikein mukavasti väriä pintaan monen tunnin ulkoilun ansiosta. Kisat olivat erinomaisesti järjestetty ja enenmmän viikonvaihde tuntui vapaalta kuin työnteolta. Kingslandin vaatteet tekivät hienosti kauppansa ja muutenkin reissusta jäi oikein postiivinen tunne.

Eilen ratsastin Lirikan kentällä ja se oli kohtalaisen hyvä. Ravissa se ei ihan niin mukavan tuntuinen ollut kuin parhaimpina hetkinään, mutta laukka meni todella hyvin. Tunsin kuinka takaosa työskenteli aktiivisesti ja laukka pyöri hyvin eikä hevonen painanut laisinkaan kädelle. Harjoittelimme pohkeenväistöjä ja meillä on siinä monesti vaikeuksia säilyttää tahti ja muoto joten siinä on vielä paljon työstämistä. Avot menivät tavallista paremmin, oikeaan suuntaan mentiin jopa lennokaasti, vasen teettää vielä töitä. Lopuksi olin tyytyväinen kokoanisuuteen ja annoin tamman puhaltaa ja kävellä jonka jälkeen se pääsi takaisin laitumelle.

Tänään ajatuksena olisi mennä hieman puomeja koordinaatioharjoituksena sekä pieniä ristikoita mielen virkistykseksi, katsotaan mitä mummeli tykkää!

Alla vielä muutama kuva Lirikan muodonmuutoksesta, kyllä se on käynyt hurjan laihana!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti