perjantai 27. helmikuuta 2015

Lee Gibsonin koulutus

Jestas, nyt on pää täynnä uutta tietoa ja innostusta! Meillä oli siis kaksipäiväinen valmennus Pellon Rohki-hallissa ja vetäjänä oli brittiläinen huippuammattilainen Lee Gibson. Keskiviikkona lähdimme Minnan kanssa ajelemaan kohti Pelloa ja minua kyllä suoraan sanottuna hieman jänskätti mitä tuleman pitää. Paikalle päästyämme oli toinen ryhmä vielä lopettelemassa treenejä ja kävimmekin kunnon lämmittelylenkin odotellessa. Hallissa laitoimme koirat häkkiin odottelemaan ja lähdimme kuuntelemaan mikä oli ensimmäinen tehtävä.

Halliin oli tehty valtavan pelottavan näköinen rata ja Lee käski meidän ensin kävellä sen läpi. Ihan liian lyhyen ajan jälkeen jouduimme jokainen vuorollammre tulikokeeseen eli suorittamaan kyseinen hirvitys. Ideana oli vain se, että Lee hieman näkee miten me toimimme ja minkä tasoisia koirat ovat. Reino oli aluksi aivan kuutamolla, meinasi jopa lähteä rallittamaan mutta onneksi sain sen nopeasti hanskaan. Itse rata meni aivan päin prinkkalaa, mutta selvisimme sen kuitenkin enempää itseämme nolaamatta. Eipä sillä, ei kolmostason koirakotkaan sitä kehuttavasti selvittäneet joten ei tarvinut hävetä sen pahemmin.

Iloinen treeniporukka ja koutsi



Tämän jälkeen lähdimme kävelemään rataa yhdessä Leen kanssa joka kävi erittäin seikkaperäisesti läpi kaikki kohdat, näytti linjat millä koiran on optimaalisesti helpoin ja nopein suorittaa esteet. Kontakteille pysähdyimme pitkäksi aikaa ja saimme tähän jokainen valtavan hyödyllisen neuvon. Minähän olen käskyttänyt Reinoa kuin heikkopäinen ennen kontaktia sanalla odota, ja lopussa sama ja jopa seis-käsky. Nyt teimme Leen oppien mukaan niin, että ennen kontaktia hidastin tahtia reilusti, en puhunut kuitenkaan mitään vaan annoin koiran itse huomata että sen kuuluu jarruttaa. Alas tullessa sama homma, itse hidastin puhumatta mitään, niin Reinokin hidasti ja oikeasti odotti minua. Kun se oli haluamassani kohtaa, eli takatassut kontaktilla ja etukäpälät maassa, kehuin sitä suullisesti ja hieman silitin ja kun se oli tarkkaavainen mutta pysyi paikalla annoin sille käskyn vapaa ja sen jälkeen palkkasin herkulla. Tämän opin Lee perusteli sillä, että jos palkkaamme koiran jo kontaktilla sillä parhaimmalla herkulla tai lelulla, se menettää kiinnostuksensa ja tarkkaavaisuutensa ja seuraavalle esteelle eteneminen ei ole hallittua, sillä kontakti ohjaajaan ei ole niin hyvä kuin se voisi olla. Koiran ollessa oikealla paikalla kontaktilla se tietää tehneensä oikein kun sitä kehutaan, mutta se myös tietää että vielä parempaa on tulossa jos se pysyy tarkkaavaisena.

Kappas vain, tämä taktiikka toimi loistavasti sillä vaikka Reino veti täysillä kohti A-estettä, se ei silti ryysännyt sitä miten sattui vaan oikeasti odotti minua alhaalla oikeassa paikassa, enkä kertaakaan käskyttänyt sitä sanallisesti! Eka kerta ikinä kun se meni A:n noin hyvin, jes! Myös kepit menivät jo kivasti, etenkin sinne vienti. Kun Reino tuli putkesta, otin siihen kontaktin ja vasta sitten käskytin sen kepeille. Kävimme vuorotellen rataa pätkissä ja Lee ohjeisti meitä aina vain parempiin suorituksiin. Reinokin keskittyi älyttömän hyvin, olin siitä kyllä tosi ylpeä. Lopuksi menimme koko radan ja eihän se edes niin vaikea ollutkaan kun ei tehnyt siitä vaikeaa. Agility on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista kun sen vain hoksaa.


Päästiin Leen kainaloon Minnan kans :)

Torstaina menimme samaan aikaan hallille ja tällä kertaa Lee oli tehnyt meille hyppyradan, mutta jättänyt hallin toiseen päähän A:n, keinun sekä putken jotta voisimme harjoitella edellisen päivän kontakteja kun odotimme omaa vuoroamme. Aika hyvin oli Reiskalle jäänyt muistiin mitä teimme viimeksi ja jos se teki väärin, laitoin sen takaisin kontaktille oikeaan asentoon ja vapautuksen jälkeen palkka ja sitten koko este uusiksi. Hyppyrata meni kivasti, siinä harjoiteltiin paljon välistä vetoja joissa oikeasti piti vaatia että koira tulee vaaditulle paikalle vastaisella kädellä vietynä. Meillä kävi ensin niin että Reino tuli vähän matkaa vastakkaisen käden suuntaan, mutta sitten omin päin lähtikin seuraavalle esteelle ja näin ollen minä jäin tietysti kelkasta. Kun oikeasti pysähdyin ja odotin että koira on oikealla paikallaan ja vasta sitten vien sen seuraavalle hypylle, alkoi homma luistaa paremmin.

Kepeillä en saanut enää auttaa Reiskaa toisella kädellä kakkosvälissä niin kuin olen tähän mennessä tehnyt. Piti yksinkertaisesti vain luottaa että Reino lähtee hakemaan pujottelun ja sitten vain tukea sitä vieressä. Olin todellakin epäileväinen että kuinkahan käy, mutta Reino ihan oikeasti lähti itse pujottelemaan! Huh huh, tässäkin meikäläinen on itse ollut se este Reinonen oppimiselle ja varmuuden kasvamiselle. Toki se alussa on tarvinnut enemmän apua, mutta jossain vaiheessa täytyy uskaltaa irrottaa ja antaa sille tilaa tehdä itse. Loppuajasta Reino alkoi olla jo todella väsynyt ja se näkyi keskittymisessä. Tässäkin Lee sanoi että minun on pystyttävä pitämään se motivoituneena vaikka se olisikin jo väsynyt ja tämä one meidän suurin haasteemme.

Eniten minua nyt kisoissa jännittää taas se että pysyykö Reino radalla. En saa sen vuoksi kiirehtiä tai höslätä vaan huolehtia että mulla on kontakti siihen ennen kuin voin tehdä mitään. Teen asiat osioissa ja jokaisen jälkeen huolehdin että se kuuntelee minua eikä mieti omiaan. Hmm... helpommin sanottu kuin tehty? Se nähdään sitten sunnuntain kotikisoissa kuinka meidän käy, mutta joka tapauksessa olen kyllä valmennukseen äärimmäisen tyytyväinen!




2 kommenttia: