tiistai 19. kesäkuuta 2018

Agilityn SM-kisaviikonloppu

Toinen kohta listalta ruksittu yli, nimittäin käytiin katsomassa agilityn suomenmestaruuskisat Vantaalla Minnan kanssa. Reissuun lähdettiin perjantaiaamuna viideltä ja yllättävän nopsasti ajomatka taittui. Vantaalla olimme perillä noin neljän korvilla ja ihan ensimmäiseksi suuntasimme hotelliin, Airport Hotell Bonus Inniin. Vaatteet vaihdettuamme lähdimme kohti kisapaikkaa joka sijaitsi Myyrmäen Urheilupuistossa. Perille päästyämme paikalla oli jo täysi tohina päällä, niin kutsutut lämmittelykisat ennen varsinaisia SM-karkeloita jotka alkaisivat vasta lauantaina. Ehdimme kiertää Expo-alueen kertaalleen ja tietysti heti piti jo vähän shoppailla :) Lillan sai keltaisen Sweden-pannan ja samaa väriä olevan grip-hihnan, onhan hän Ruotsista joten maan värejä pitää tietysti kantaa! Lisäksi kirkkaat värit näyttävät älyttömän hyvältä mustan koiran yllä ja tämäkään ei pettänyt odotuksia.

Hotellilla

Näkymät hotellin hissistä.

Huone




Heja Sverige!

Illaksi olimme varanneet pöydän Helsingissä sijaitsevasta Casa Largosta ja pienen tälläytymishetken jälkeen matkasimme pikapikaa keskustaan. Ruoka oli hyvää, seura mitä parasta ja hotelliin tulimme takaisin vasta kahdentoista maissa. Huomasi että ajomatka vaati veronsa sillä uni maistui paremmin kuin hyvin. Aamulla heräilimme joskus kymmenen korvilla ja kaikessa rauhassa valmistuimme päivään. Kisakentälle suuntasimme Myyrmannin ostoskeskuksen kautta, nälkä vaivasi sillä huonehintaan ei kuulunut aamiainen. Löysimme hyvän ravintolan jossa oli mitä mainioin buffet ja söimme antaumuksella jotta jaksaisimme pitkän päivän.

Suositus holittomien ystäville, Somersbyn siideri!

Casa Largon herkkuja!

Kisapaikalle tultuamme käynnissä oli joukkukisat ja ehdimme sopivasti näkemään joukkuiden kahdet viimeiset osanottajat. Yllättäen kävimme taas hieman shoppailemassa ja ostin jo edellisenä päivänä ihailemani pannan ja hihnan Lillanille. Nyt sillä on tavaraa kyllä ihan tarpeeksi ja tämä viimeisin ostos jätetään ns. edustuskäyttöön.

Meidän uusi edustushässäkkä!


Ihanat pannat <3


Houkutuksia riitti!



Paikan päällä oli myös hyvä buffet, valinnanvaraa oli lämpimästä ruuasta leipiin, makeisiin, poppareihin sekä virvokkeista aina alkoholijuomiin asti. Jännittävät joukkuekisat katsottuamme lähdimme takaisin hotellille jossa ehdimme hyvin peseytyä ja lepäillä ennen illan ravintolaa. Oli oikeasti tosi kivaa laittautua ja laittaa vähän nätimpää päälle, täällä päin kun harvemmin tulee käytyä paremmin syömässä. Tämän illan ravintolaksi valikoitui Goodwin Steak House jossa kävimmekin jo viime messarireissulla. Pitkän kaavan mukaan nautittu illallinen verotti voimat oikein tosissaan ja syönnin jälkeen lähdimme saman tien takaisin hotellille. Minna uupui ihan totaalisesti ja nukahti samoin tein mutta itse kävin vielä reissun aulabaarissa jossa aika kului Hesarin ja alkoholittoman oluen parissa. 

Pitkän kaavan kautta, alkupaloiksi ihania leipäsiä.


Oliko pikkasen hyvää!



Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme aamukahvit, kävimme suihkussa, pakkasimme tavarat ja lähdimme kaupan kautta kohti kisakenttää. Tällä kertaa lounaaksi otimme mukaan tee se itse-salaatit ja varauduimme runsaalla määrällä nestettä, oli nimittäin kuuma!

Uusi hieno lippis!

"Istutaan tässä auringossa että rusketun".. kuuluisat viimeiset sanat, terv. palaneet jalat :D

Aamun/aamupäivän hyppyradalla ratkaistiin kuka lunastaa paikkansa finaaliin ja tähän päästäkseen piti tehdä nolla. Tämäkään ei pelkästään riittänyt, sillä vain neljäkymmentä nopeinta nollaa huomioitiin joten paineet olivat varmasti kovat. Yllätykseksi monikaan ennakkosuosikeista ei päässyt finaaliradalle, mutta sitä se agilityssä on, mitä tahansa voi tapahtua ja pienikin virhe kostautuu. Kaiken kaikkiaan tämä teki vieläkin jännittävämmäksi itse finaalin, kaikki oli avoinna kun sinne lähdettiin. Tänä vuonna kisattiin ensimmäistä kertaa myös SM-karkelot uusissa kokoluokissa, eli pikkuminit- ja maksit saivat viikonloppuna ensimmäiset mestarinsa.

Kenttä kuvattuna molemmista katsomoista.


Kovasti jännitimme miten finaalien käy sillä pohjoisen edustajat olivat äärimmäisen hyvissä asemissa. Pikkumaksit voitti ylivoimaisesti Niina Veijola ja bordercollie Trip (vieläkin menee kylmät väreet kun muistelen sitä rataa!), medien ykkönen oli niin ikään saman seuran eli Tornion kennelkerhon Jani Kantola ja kromforländer Rauha (jumankaut ne meni muuten lujaa!) ja maksiluokassa johtoa piti Oulun Koirakerhon Anna-Mari Niemelä ja bordercollie Lewis. Miniluokassa pärjäsi hienosti allekirjoittaneen seurakaveri Katja Kuula ja sheltti Olga ja lopullisissa tuloksissa tämä kaksikko kiilasi viitossijalle, tosi hienoa!

Harmillisesti Jani ja Rauha tekivät hylky-radan jolloin mitaleita ei päästy koputtelemaan ja näin ollen jäätiin jännäämään pikkumaksirataa. Niina ja Trip tekivät aivan uskomattoman hienon ja nopeimman radan, mutta tuomari tulkitsi A:n alastulon kontaktivirheeksi, vitsit että harmitti! Koko kisan viimeisenä startanneen oululaisen paineet olivat varmasti valtavat ja hylsy sieltä tuli jolloin Tuulia Liuhdosta leivottiin maksimestari. Oli hienot radat, upeita suorituksia ja mielettömän upeat puitteet. Kuulemma skabat kisataan ensi vuonna taas samassa paikassa, olisi kyllä upeaa lähteä uudestaan paikan päälle kannustamaan! 

Ei tää kyllä riitä korvaamaan sitä että olit pois KOKO VIIKONLOPUN! 


Kotimatkalle lähdettiin umpiuupuneina, meikäläinen itsensä auringossa polttaneena mutta tyytyväisenä reissun antiin. Kotimatka oli raskas koska väsytti niin armottomasti, mutta hyvä seura, musiikki ja tarpeeksi usein pidetyt tauot auttoivat jaksamaan. Vaikka livestreamiltakin kisat voi katsoa, ei se silti ole lainkaan sama asia mitä oikeasti paikan päällä koettuna. Se tunnelma etenkin finaaleissa on jotain uskomatonta, ihmiset kannustavat ja elävät täysillä mukana. Jos suinkin on mahdollista, suosittelen lämpimästi reissua ensi kesän kisoihin Vantaalle.


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Pikkukelpie paimentaa

Nonniin, eka rasti summer bucket listilta on ruksittu! Kävipä niin että Krista sattui kysäsemään lauantaina mitä sunnuntaisuunnitelmia meillä on. Ei kerrassaan mitään (ja tämä jos joku on harvinaista!) niin kysyipä hän sitten meitä mukaan paimennushommiin. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja niin me aamulla ajelimme kohti Pelloa ja Saajomannun tilaa. Paikalle päästyämme otin Lillanin tutustumaan paikkoihin ja neiti käyttäytyi vallan mallikelpoisesti. Ei riehunut vaan oli sopivan iloinen ja utelias paikalla olevia ihmisiä sekä eläimiä kohtaan. Lampaat olivat hänen mielestään aivan ihania, niitä piti pussata ja nuuhkia oikein kovasti, eli ei se ainakaan toisille eläimille aggressiivinen ole.




Hetken katseltuamme alkoi minullakin raksuttaa että mitä niiltä koirilta oikein tahdottiin etenkin kun Minna kertoi ja ohjeisti samalla tällaista ummikkoa. Me emme Lillanin kanssa menneet suorilta aitaan vaan pääsimme kahden muun koirakon kanssa lampaiden kera metsäreissulle. Kuljetimme pienen pätkän lampaita metsäreittiä pitkin ja Lillan selkeästi luuli aluksi että lampaat on otettu mukaan hälle lenkkeilykaveriksi. Se otti kunnon spurtin, joutuikin lauman keskelle ja tuli vähän nolon näköisenä takaisin. Sen jälkeen se kulki hyvinkin rauhallisesti ja jos välillä meinasi karata lapasesta, se piti visusti huolen että se ei ole lampaiden jaloissa. Hyvin se siellä takana kekkaloi eikä suuremmin näyttänyt lambeja pelkäävän.



Takaisin tullessa neiti vaikutti varsin väsyneeltä vaikka reissu oli melko lyhyt. Taisi pienessä päässä käydä aikamoinen mietintä ja jännityskin varmasti vähän rasitti. Metsäilyn jälkeen piiku sai vettä ja pääsi hetkeksi autoon lepäämään meidän mennessä seuraamaan muiden aitatyöskentelyä. Paikalla oli selkeästi enemmistönä lappalaisrotuja ja oli todella mielenkiintoista seurata miten ne paimentavat. Ääntä ja erilaista moottoria niillä oli, mutta tavoite kaikilla roduilla on kuitenkin sama, saada lampaat liikkumaan sinne minne ohjaaja ne tarvitsee.



Melko pitkään odoteltiin että kaikki olivat käyneet aidassa toisenkin kerran ja Minna päästi myös pikkukelpunkin kokeilemaan mitä se sanoo hommasta. Minna johdatti lampaita ja minä ja Lillan tulimme perässä. Koira oli tässä vaiheessa vielä remmissä ja aika kivasti se sieltä köpötteli ja "ohjasi" lampaita takaapäin. Jossain vaiheessa Minna pyysi löysäämään remmin maahan ja hyvin Lilleri tuli siltikin. Vähän piti välistä syödä lambin kakkaa, sen verran rauhoittelua se itselleen teki kun lauman paine oli sille sen verran kova. Loppua kohti homma kuitenkin parani selkeästi ja viimein lopeteltiin jättikehujen saattelemana.







Itse sain kyllä kipinän tähän hommaan niin kuin Krista olikin arvellut :) Tosi hauskaa ja aivan erilaista kuin muut lajit mitä harrastamme. Jotenkin sellaista rentoa ja luonnollista, mukava olla eläinten kanssa tekemisissä ja etenkin kun näki kuinka koira siitä nautti. Varmasti tekee hyvää tehdä tällaista agilityn ja tokon vastapainoksi ja nyt jo innoissani olen varaillut iltapaimennusaikoja heinäkuulle. Eihän sitä ikinä tiedä kuinka paljon sitä vielä innostuu!

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Tunnaritreeniä

Voi kääk, olen etukäteen jännittänyt ja pelännyt tunnistusnoutoa ihan sikana, siitä kun on kuullut tarinoita suuntaan jos toiseen. Vaikeuksia kuuluu olevan kapuloiden pureskelussa, liiallisesta vauhdista ettei malteta nuuskutella ja mitä vielä. Mietin ja suunnittelin siis pitkään ennen kuin uskalsin lähteä tähän asiaan perehtymään Lillanin kanssa. Luin netistä eri ohjeita ja päädyin yhden kapulan taktiikkaan. Huomautan vielä että tämä on ensimmäinen koira jolle tunnaria opetan joten kaikenlaisia virheitä varmasti matkalla sattuu.




Aloitin niin että tartutin oman hajuni yhteen kapulaan ja laitoin sen sohvapöydän taakse. Se tietää sanan etsi, joten päätin että käytän sitä tässä käskynä. Se lähti nuuskien etsimään ja löysi kapulan ja yritti välittömästi ottaa sen suuhun. Tein tätä pari kertaa ja naksulla palkkasin kun se nuuskien löysi kohteen. Jotenkin tuntui että onko tämä nyt sinnepäinkään ja kokeilin ottaa kapulan käteen ja pyysin käskyllä etsi sitä nuuhkimaan. Kun se nuuhkaisi se sai palkan. Tämän jälkeen laitoin kolme kapulaa verkon alle ja pyysin taas samalla käskyllä nuuskimaan. Sehän malttamattomana yritti kaivaa kapuloita tassulla, haukkui ja yritti purra niitä verkon läpi. Kun se edes vähän nuuhkaisi sinnepäinkään, palkkasin. Pidettiin taukoja, käytiin ulkona ja tehtiin uudestaan. Viimein tuntui että se alkoi oikeasti hieman tajuamaan että hei, näitä pitää nuuskia ihan oikeasti. Tähän lopetettiin ensimmäisen päivän treeni.

Seuraavana päivänä toistin saman kädestä oikean kapulan haistelun ja sen jälkeen laitoin taas kolme kapulaa verkon alle. Nyt se kokeili pari kertaa että josko ne sieltä irtoaisivat jos tassulla kaivaa mutta muisti hyvinkin pian mitä piti tehdä. Se alkoi selkeästi merkkaamaan sitä oikeaa kapulaa ja palkkasin pienestäkin sinnepäin menevästä nuuskaisusta. Palkkasin niin että heitin namin kauemmas jotta ehdin siirtää oman kapulan paikkaa. Pikkuhiljaa se alkoi merkkailemaan lähes koko ajan oikein ja uskalsin kokeilla ilman verkkoa. Ensin se otti vain summissa kapuloita suuhun, mutta tästä merkkasin virheen "ohhoh" ja latoin verkon takaisin päälle. Pari kertaa verkolla ja uudestaan se pois. Nyt se malttoi jo haistella ja useamman kerran se merkkasi oikein. Tässä vaiheessa en vielä halunnut että se ottaa kapulaa suuhun, sen kyllä ehtii, vaan että haistellen etsintä vahvistuisi eikä se kiirehtisi nappamaan vääriä suuhun.



Kolmantena päivänä tehtiin ihan samaa harjoitusta, koko ajan edistyen. Nyt jäi tassulla kaivamiset pois kokonaan ja se merkkasi oikein mallikkaasti. Tämän jälkeen pidettiin viikon tauko, olen huomannut että silloin ne asiat muhii alitajunnassa ja usein breikin jälkeinen treeni onnistuu mukavasti. Niin kävi nytkin, sillä eilen aloitin taas verkolla josta siirryin hyvin pian kolmeen kapulaan. Tämä sujui erinomaisesti joten päätin ottaa riskin ja lisätä kapuloita. Vähän jännäsin että haukkasinko liian suuren palan kun laitoin yhteensä kuusi kapulaa, mutta mitä vielä! Sitä innokkaammin Lillan etsi mitä useampi kapula oli lattialla. Toistin harjoituksen noin kymmenisen kertaa ja päätin sen superpalkkaan. Olin kertakaikkiaan niin onnellinen, oli todellinen voittajafiilis! Tottakai voimme ottaa takapakkia mutta eikös silloin pidä olla iloinen kun onnistuu?

Ei sillä, on meillä vaikeuksiakin ollut. Olin niin vakaasti päättänyt että me tehdään seuruusta todella tarkka, ei varmana lähde koira edistämään! Olin siis tehnyt käsky, askel palkka-menetelmällä ajatuksena että lisään askelia pikkuhiljaa. Huomasin kuitenkin että kun yritin lähteä etenemään pitempää pätkää, niin sen kontakti tippui ja vauhti hiipui. Se ikään kuin paineistui, eikä lähtenyt innokkaasti mukaan. Eli ei edistänyt ei mutta ei se kyllä mukanakaan pysynyt :) Olin huomannut treeneissä että esimerkiksi liikkeiden välissä se seuraa todella mallikkaasti, siis ilman käskyä. Ystävän vinkkien avulla lähdin hyödyntämään tätä ja aina kun se tuli oikeaan paikkaan ja innokkaasti seuraamaan palkkasin ja vapautin. Pikkuhiljaa kun tuli todella onnistunut pätkä liitin siihen uuden käskysanan jota tästä lähin rupean käyttämään. Eli ensin odotetaan että koira tekee oikean suorituksen ja siihen lisätään vihjesana. Turha sanoa käskyä ennen kuin koira tietää mitä sillä haetaan. Tällä metodilla olemme saaneet jo ihan kivoja pätkiä, aikaa, aikaa ja positiivista virettä! Niinkuin kaveri minulle sanoikin, herran jestas, sehän on vielä ihan kakara :)


Kaukoja ollaan tehty edelleen ilman käsiapuja matkaa pidentäen. Vaihdot on mielestäni aika kivalla mallilla, ainoa mitä mietin on se että se nousee istumaan aika hitaasti. Tai ei hitaasti mutta ei pomppaa. Kuinka suuri vaikutus tällä on pisteisiin, osaisiko joku viisaampi sanoa? Laitan videon alle josta näkee missä vaiheessa tällä hetkellä ollaan. Pyrin saamaan myös tunnariharkkaa videolle, toivotaan että se jatkuu yhtä hyvällä vireellä jatkossakin.



Pikkuhiljaa pääsemme taas jatkamaan myös agilityharjoituksia, oma kenttämme on sulanut ja nyt pitäisi vain ehtiä roudaamaan esteet sinne. Ihanaa kun on kesä, on kyllä niin kivaa kun saa treenata kotona eikä aina tarvitse ajaa älyttömiä kilometrimääriä!


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Summer bucket list

Vapun ollessa takanapäin, voidaankin keskittyä ihan tosissaan odottamaan lämpimiä kelejä. Kaikki koiraihmiset tietävät että kesä on harrastamisen kulta-aikaa. Ei ole liukasta, kylmää, pimeää ja ennen kaikkea, ei tarvitse olla hallissa! Näin ollen kaikki tekeminen helpottuu huomattavasti ja jos on vielä niin uskomattoman onnekas kuin me täällä Kainuunkylässä, saa treenata omalla kentällä ja omilla esteillä. Mikäs sen näppärämpää kuin kävellä alle kilometrin matka kentälle, reppuun saa kaiken tarvittavan treenisälän ja samalla saa hyvät alkulämmittelyt. Sitten ei muuta kuin tositoimiin!
Kesään kuuluu myös monenlaista muuta puuhastelua joita pääsee koiran kanssa tekemään ja tässäpä teille meidän kesän kuuma lista :D





Paimennus

Tiedän tiedän, toki tätäkin voi tehdä talvella. Meillä vain talvi on niin täynnä ohjattuja hallitreenejä että ei mitään mahdollisuuksia ehtiä vielä paimentamaankin. Olen kuitenkin huomannut Lillanilla olevan äärimmäisen kova paimennusvietti niin olisi todella sääli jos ei se pääse itseään toteuttamaan. Meitä lähinnä on Saajomannu hieman Pellosta pohjoiseen. Mäntyrannan Minnan tuntien uskon saavani hyvää ohjausta tähän minulle tyystin tuntemattomaan lajiin.





Vaellus

Olen aina halunnut päästä vaeltamaan oman koirani kanssa, mutta tähän astisista tyypeistä Lillan on ensimmäinen jota voi edes harkita päästävänsä kulkemaan vapaana. Mitään kovin pitkää pätkää ei minun kunnolla jakseta ja muutenkin reitin tulee olla hyvin merkattu jotta tämä tollo ei eksy :D Olisihan se todella jännittävää päästä edes yhden yön reissulle, katsotaan saanko tänä kesänä aikaiseksi.




 Agilityn SM-kisat

En suinkaan Lillania ole vielä viemässä kisoihin, vaan lähdemme ystäväni Minnan kanssa Vantaalle katsomaan kuinka Suomen huiput kisaavat. Mietin alkukeväästä että kukahan kavereistani olisi tarpeeksi fanaattinen lajiin jotta jaksaisi katsoa kisoja kaksi päivää putkeen. Ei kauan tarvinnut miettiä, me olemme molemmat samanlaisia höyrypäitä mitä esimerksi kisojen streamaukseen tulee  :D 
Kuva Oulusta vuodelta 2015

Tokon SM-kisat

Jatkoa edelliseen, eli koska molemmat lajit ovat varsin lähellä sydäntä, riemusta kiljuen tartuin Minnan ehdotukseen lähteä myös nämä skabat katsomaan. Kaiken lisäksi ne ovat suhteellisen lähellä meitä eli Oulussa.





Veneily Lillanin kanssa

Haluan ehdottomasti totuttaa Lillanin myös veneilyyn, sillä meille muodostuu keskelle jokea isot hiekkasärkät jonne on näppärä ajella moottoriveneellä. On siis tärkeää että koira ei pelkää kyytiä vaan voisi nauttia myös meno- ja tulomatkoista itse biitsillä hengailun lisäksi.





Näyttelyt

Olen suunnitellut ilmoittavani Lillanin ainakin yhteen näyttelyyn tulevana kesänä. Se on omaan silmään (tietyskin!) sievä kuin mikä ja olisi mukava kuulla mitä rotua arvosteleva tuomari on siitä mieltä. Jos sukunäköä on yhtään niin ei sillä huonot edellytykset ole, veljensä voitti eilen Ruotsissa ryhmän ja pääsi BIS-kehään. Pidetään siis peukkuja että muutkin näkevät sen ruusunpunaisten kakkuloiden läpi :D




Itsenäistä treeniä

Luonnollisesti kesään tulee kuulumaan niin ihanaa perustreeniä, pääsemme itsenäisesti harjoittelemaan agilityn pohjia. Koska Lillan täyttää vasta kesäkuun alussa vuoden, teemme asioita maltilla ja ehkäpä jonkun mielestä myös hitaasti. Olen kuitenkin todennut että mitään ei voi rakentaa hataralle pohjalle, jossain vaiheessa torni sortuu jos perustuksissa on hutiloitu. Pääasiassa tulemme harjoittelemaan irtoamista, estefokusta, suuntakäskyjä, sanallisia käskyjä, erilaisia putkikulmia sekä tietysti kontaktien alastuloa. Sitten kun koiralla alkaa olla ikää lähempänä puoltatoista vuotta voidaan viedä kontaktitreeni loppuun saakka. Tämän luulisi olevan melko helppoa kun pohja on jo rakennettu, yleensähän ongelmat ovat nimenomaan siellä kontaktin loppupäässä vai kuinka ;) Pujottelu aletaan samalla kun tehdään kontaktit loppuun, jotta koiran kasvulevyt ovat varmasti menneet kiinni. Jos meillä olisi kujakepit käytössä, uskaltaisin aloittaa hieman aiemmin mutta näillä mennään mitä on.




Tokossa meillä olisi tavoitteena päästä kisakentille loppusyksystä, mutta aika näyttää kuinka käy. Jos tuntuu että emme ole valmiita, siirrämme tavoitetta kauemmas. Kuitenkin on hyvä laittaa jonkilainen "aikaraja" jotta tulee enemmän motivaatiota ja suunnitelmallisuutta treenata. Itse olen kyllä sellainen himotreenaaja että nautin siitä perustyöstä, mutta ehkäpä juuri sellainen selkeä tavoite vie järkevämmin eteenpäin.


Paljon on yleviä suunnitelmia ja toiveita yhdelle kesälle ympätty mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai kuinka?

Mitä teidän kesäsuunnitelmiinne kuuluu, kisoja, treeniä vai jotain muuta?


perjantai 27. huhtikuuta 2018

Lajiin syttynyt

Lillanista on kasvanut nyt virallisesti aikuinen nainen, juoksut alkoivat pari viikkoa sitten. En ole kokenut niistä ainakaan vielä olevan mitenkään älyttömästi vaivaa, typy antaa housujen olla jalassa ja ainoa muutos mitä tällä hetkellä on ollut lisääntynyt hellyydenkaipuu. Pöksyjen kanssa ollaan myös käyty treenailemassa eikä tuo tuumaa siitäkään mitään, järkevä likka!


"Siis ei nää mua haittaa, kattokaa ny ko on söpöt!"


Juuri ennen juoksujen alkua keskiviikon aksatreeneissä tyyppi oli hieman possu. Tähän mennessähän se on pysynyt todella hyvin lähdössä ja tähän ollaan panostettu heti alusta lähtien. Teimme suhteellisen vaikeaa tehtävää ja siinä taisi käydä niin että ehkäpä ohjaaja hieman tuskastui ja paineisti koiraa turhaan. Toisella kierroksella pikkukelpie ei nimittäin pysynyt maassa edes niin kauaa että olisin ehtinyt ottaa yhtäkään askelta poispäin. Se vain tuijotti maanisesti estettä ja valui sitä kohti matalana. Tämähän ei käynyt laatuun lainkaan ja kun se ei parista kehotuksesta huolimatta totellut vein sen häkkiin. Toki se on myös lajiin syttynyt joka taatusti vaikuttaa tällä tavalla, mutta onneksi se ei päässyt palkkaantumaan ja hyppäämään tällä käytöksellä. Häkityksen jälkeenkään se ei suostunut pysymään paikallaan joten jätettiin siltä erää treenit siihen.




Tuumailtiin asiaa ystäväni kanssa ja kokeilin omalla ajalla tehdä niin että vapautuksesta ei mentykään hypylle, vaan palkattiin esteen takana superpalkalla. Tämä tuntui toimivan oikein hyvin ja jäimme odottelemaan seuraavia ohjattuja harjoituksia. Olin täysin varautunut että käymme kokeilemassa esteen takana pysyykö se ja lähdemme jäähylle joten en tajunnut pyytää ketään kuvaamaan. Menin ihan eri fiiliksellä lähtöön, rennosti ja iloisesti ja niin vain pikku-akka pysyi kuin tatti! Kertaakaan se ei karannut lähdöstä ja pääsimme jopa hieman treenaamaan.

Torstain tokotreenit ovat olleet myös erittäin antoisat. Meillä on huikean hyvä porukka joka tsemppaa ja auttaa toisiaan tarvittaessa. olemme päässeet tekemään ryhmässä paikalla oloa, tokohyppyä, noutoa, kartion kiertoa yms. Lillan keskittyy minuun kerta kerralta paremmin ja voin lähes huoletta pitää sitä vapaana ilman että se lähestyy muita koirakoita. Se on aina niin intoa täynnä ja haluaa niin kovasti tehdä töitä!







Asennonvaihdot istu-maahan alkavat olla aika lailla puhtaat koko ajan. Ne se suorittaa takajalat paikallaan todella kivasti pelkästä sanallisesta käskystä, toki istun vielä aika lähellä sitä. Haluan ensin että sen liikeradat ovat puhtaat ja täsmälliset, vasta sitten lähdetään kasvattamaan matkaa. Huomasin myös sen ennakoivan todella vahvasti ja tämän vuoksi olemme tehneet myös tarkkuus- ja kuuntelutreeniä, se ei saa itse tehdä liikkeitä ilman käskyä. Seisominen meillä on ollut vielä jäissä hetken, halusin ensin tehdä nuo "helpommat" siirtymät kuntoon. Tänään sitten otettiin mukaan halt, ja sen se tekee takajaloillaan etusten ollessa paikallaan. Hiljaa hyvä tulee, pitää yrittää malttaa mieli eikä ahnehtia liikaa kerralla.



Seuruuta ollaan tehty ihan vain muutamia askelia kerralla sekä käännöksiä. Huomasin vain kun katsoin meidän menoa videolta että palkkaan naksauttamalla lähes aina perusasennosta, nyt pitää muistaa naksutella liikkeestäkin. Peruutuksen alkeita on harjoiteltu myös hieman ja on se jo hoksannut pikkuhiljaa mitä siltä haluan.

Kaikista iloisin olen kuitenkin siitä että meidän arki on alkanut sujumaan koko ajan paremmin. Hihnakäytös on ottanut huiman harppauksen eteenpäin ja nykyään voin pitää sitä jo aika ajoin pitkällä hihnalla ainaisen vierellä kävelemisen sijaan. On tähän pisteeseen kuulkaa duunia tehtykin, voi pojat!

Meillä oli nyt viime keskiviikkona viimeiset ohjatut aksatreenit ennen syksyä joten kesä menee omalla kentällä perusasioita harjoitellen. En hakenut omasta seurasta ryhmäpaikkaa vielä tälle kesälle kun Lillan on niin pieni että pystyn varmasti sen pari kuukautta  itsekin sen kanssa työskentelmään. Syksyllä sitten taas Raunon valvovan silmän alle.



Ei muutakuin ihanaa alkavaa kesää kaikille, koemenestystä ja iloa treeneihin!

torstai 29. maaliskuuta 2018

Agia, tokoa ja oivalluksia

Kevät lähestyy suorastaan kohisten, miten ihanaa! Meillä arki ei ole ollut sen ihmeempää, lenkkeillään, treenataan, halitaan ja ollaan kotosalla. Lillanin kanssa on selkeästi tullut pientä edistystä hihnakävelyyn ja pikkuhiljaa se alkaa osata hillitä sen valtavaa intoa. Se on ihan mahtavaa miten räjähtävän vauhdikas se on, mutta sen täytyy kehittää itselleen myös taito valjastaa se oikeisiin asioihin. Tämä onnistuu koko ajan paremmin mitä enemmän ikää ja malttia tulee.



Huomasin tässä kauhukseni kuinka meidän perusasento-harjoitukset ovat tuottaneet hieman vinoa asentoa. En ole päässyt peilin eteen treenaamaan ennen kuin ihan hetki sitten ja sieltähän se karmea totuus paljastui. Koira oli joko liian edessä, takana ja sivussa, ei paljoa mutta kuitenkin sen verran että se ei ole hyväksyttävää. Onneksi pääsin puuttumaan tähän nyt ja ei lipsuta siitä ollenkaan. Tyyppi on niin pieni etten kertakaikkiaan näe miten se on :D



Agilitytreenit ovat olleet mitä antoisimpia, tuntuu että joudun tai oikeastaan SAAN opiskella lajin käytännössä kokoaan uudelleen. Lillan on niin tyystin erilainen kuin aikaisemmin ohjaamani koirat että oma ohjaustyyli pitää muuttua. Etenkin nämä minun levottomat kädet pitää saada hallintaan, ne tahtovat elää ihan omaa elämäänsä :) Olemme harjoitelleet myös two on two off-asentoa lasten apujakkaran avulla. Nyt se osaa jo käskystä mennä siihen takajalat edellä kun sanon touch. Kokeilin tätä kerran myös A-esteelle ja hyvin se teki sen siinäkin. Näitä päästään treenimään sitten enemmän kun oma kenttä sulaa, jätetään ne vielä odottelemaan.



Minnan kanssa päätimme olla reippaita ja varasimme pariksi kuukaudeksi vakiovuoron Tornion Kennelkerhon hallilta jotta voisimme keskittyä myös tokoon. Ensimmäisen kerran kävimme harkkaamassa viime torstaina joka oli meidän suhteen kyllä kunnon katastrofi. Eihän tuo penska kestänyt vielä ollenkaan sitä että muut treenasivat vauhdikkaita liikkeitä ja vielä kun viereisellä kentällä pelattiin jenkkifutista niin tilanne oli sanottaakoon aika haastava. Totesinkin että ihan turhaa alkaa Lillerin kanssa siellä vielä varsinaisesti tokoilemaan, tärkeintä on nyt se että se rentoutuu ja keskittyy minuun. Tärkein tavoite on tällä hetkellä sellainen "kupla" jonka sisällä on vain me kaksi ja vasta sitten ruvetaan tekemään "temppuja".

Aina välistä on kyllä sellaisia hetkiä että saan raapia päätäni tuon erittäin eriskummallisen otukseni kanssa :D Se on niin superkiihkeä, niin neiti bitch ja niin nopea. Se on myös erittäin lyhyellä pinnalla varustettu joka osaltaan myös tuo haastetta peliin. Silti en päivääkään vaihtaisi pois, opin tältä kaverilta joka päivä niin paljon.

Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille lukijoille ja varokaahan etteivät koirat pääse suklaamunakätköille!

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Este esteeltä se etenee!

Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta että mulla on kyllä maailman ihanimmat koirat <3 Olen ollut todella tyytyväinen Lillanin kehitykseen, se on ollut kaikkea sitä mitä toivoinkin. Älkää silti käsittäkö väärin, osaa se olla raskas ja hankalakin kaiken sen energiansa kanssa. En silti halua valittaa, sillä tätä ominaisuutta olen koiralta toivonut ja kun sen saa valjastettua oikeaan käyttöön niin se on pitelemätön tykki!

Neiti on kasvanut ja kehittynyt, nyt se on sellainen pieni junnuteini joka osaa olla naisellisen vaativa mutta antaa itsestään kaiken suurella sydämellä. Sen kanssa ei mitään kannata lähteä tekemään puolivillaisesti sillä se on itse niin täysillä mukana että olisi synti ja häpeä jos ohjaaja ei antaisi myös itsestään 110% joka treeneissä. Tiedättekö kuinka ihanaa on kun ottaa treeniliivin ja koira hyppää suurin piirtein kattoon sen nähdessään? Mikään ei ole Lillanin mielestä mahtavampaa kuin päästä töihin.



Olemme keskittyneet nyt kotitokoilussa edelleenkin ihan perusasioihin. Seuruu-käskyn vaihdoin sanaksi sivu, koira jotenkin selkeämmin tuntuu tajuavan sen ja olemme tehneet nyt ilman imuttamista askel kerrallaan. Vahvistetaan tiivistä ja hyvää asentoa jotta se satavarmasti tajuaa mitä pitää tehdä käskyn kuulleessaan. Tähän olemme lisänneet myös ns. patsastreenin, eli pyydän koiran sivulle ja sitten käännyn mitään sanomatta koiraa vastapäätä ja sen tulisi itse hakeutua takaisin perusasentoon.

Kapulan pidossa ei ole tapahtunut mitään ihmeempiä, se on itseasiassa ollut nyt vähän jäissä kun olemme keskittyneet niin paljon muihin juttuihin. Luulen että tässäkin tauko tekee terää, yleensä aina pienen hetken jälkeen tehtävä onnistuu entistä paremmin. Merkin kierto on siinä vaiheessa että se tekee sen 95% puhtaasti kun olen itse istuen ja aika lähellä tolppaa, seisten se vielä hieman epäröi.

Asennonvaihtoja ollaan treenattu kovasti ja niihin olen ottanut vinkkejä netin ihmeellisestä maailmasta. Tässä en nyt saisi lähteä hoppuilemaan vaan saada asennot ensin koiralle lihasmuistiin ennen kuin lähden vaikeuttamaan. Maltti on valttia!



Agilityyn liittyen olemme tehneet paljon valmistavia juttuja. Kävimme pari viikkoa sitten Savikon Sepon valmennuksessa, jossa saimme todella paljon vinkkejä ja tehtäviä kotiin. Ensimmäiseksi teimme hypyn tarjoamista, eli niin että rima oli kokonaan pois ja kun Lillan vilkaisikaan estettä, sitä kehuttiin ja näin se saatiin etenemään esteen läpi. Samalla heitettiin palkka eteenpäin ja tämä toistettiin molemmista suunnista. Itse ei saanut lähteä ollenkaan ohjaamaan vaan antaa koiran keksiä mitä siltä tahdotaan. Kun koira menee sujuvasti yhden esteen, laitetaan toinen ja kolmas ympyrän muotoon ja vaikeutetaan tehtävää. Tästä voidaan sitten laajeentaa ympyrää niin isoksi kun halutaan ja saadaan koira irtoamaan hienosti.

Tämän lisäksi Seppo näytti tehtäviä joilla voidaan harjoitella takaaleikkauksia, persjättöjä sekä valsseja kotona koiran kanssa ilman esteitä. Persjättötreenissä koira jätetään istumaan ja mennään itse siitä ensin muutaman metrin päähän, lasketaan molemmat kädet alas ja käännetään poskea siihen suuntaan kummalle puolen halutaan koiran tulevan. Käsillä ei saa antaa merkkiä eikä houkutella. Tässäkin välimatkaa pitää kasvattaa koko ajan. Jatkossa vältytään mahdottomalta kääntyilyltä ja koiran onkimiselta itse radalla. Takaaleikkaustreeni tehtiin niin että koira laitetaan istumaan selkä ohjaajaan päin, ja samalla kun ohjaaja astuu hieman koiran vasemmalle puolen, vasen käsi ojentuu oikealle puolelle koiran kuonon eteen hieman sivuittain ja antaa palkan. Sama tietysti toisinpäin. Koira oppii että vaikka ohjaajan liike menisi toiseen suuntaan, sen tulee seurata ohjaavaa kättä kuten takaaleikkauksissa.



Valssiharjoitus oli tällaiselle blondille kaikkein vaikein toteuttaa :D Ensin piti kävellä niin että koira seurasi namia vasemmassa kädessä ja sitten kääntyä 180 astetta ja samalla vaihtaa palkkaava käsi oikeaksi kiertäen sitä niin että koira kääntyy sen mukana sisäkautta pyörähtäen ja sama toisin päin. Tässä oli tarkoitus saada koira seuraamaan ohjaajaa kun tulee käännös toiseen suuntaan.

Vähän tehtiin mutta paljon saatiin jos näin voi sanoa :) Ensin ajattelin että kannattaako minun "tuhlata" rahoja kalliiseen koulutukseen vielä tässä vaiheessa kun me emme voi juuri mitään konkreettista tehdä, mutta onneksi mentiin! Tämä oli paras aika osallistua, etenkin kun Seppo on todella taitava nuorten ja aloittelevien koirien kanssa. Lisäksi heillä on Raunon kanssa hyvin samanlainen ote ja näkemys, niin homma pysyy ikään kuin samoilla raiteilla.

Kotitreeneissä Raunon kanssa olemme tehneet parin hypyn harjoitusta, joka oli itseasiassa melko haasteellinen. Koiran piti hypätä este, tulla minun luo "käteen kiinni" ja siitä hypätä seuraava este takaa ja vielä kolmannen hypyn yli palkalle. Itse kiirehdin, en osannut ajoittaa jolloin koira ei ollut varma mitä sen piti tehdä. Palkkasinkin sitä ensin vain siitä kun se eka hypyn jälkeen tuli vihjesanasta tähän minun käteen. Siitä pääsin lähettämään sitten kahdelle viimeiselle esteelle. Eihän tämä vielä mallikelpoista ollut nähnytkään, mutta pikkuhiljaa me siitä kehitytään. Hyppy-mutkaputki-hyppy tehtävää ollaan suoritettu myös ja koko ajan paremmin pikku-kelpsu hoksaa että esteet on se juttu johon pitää irrota.





Eilen omatoimiharkoissa teimme muutaman kerran rengasta, sitten pätkää jossa oli suoralla linjalla pituus, hyppy ja putki. Hieman meinasi neiti olla malttamaton lähdössä, mutta kertaakaan sitä ei päästetty tekemään tehtävää ennen kuin se siinä pysyi. Hyvin suoritti, ei ongelmia.

Olemme alkaneet myös harjoitella suuntakäskyjä. Ne tulevat todennäköisesti olemaan suuri apu jatkossa, sillä kaikki viittaa siihen että koirasta voi tulla todella nopea jonka perässä tällainen pallero ei tule pysymään :D Parempi olla siis selkeät käskyt hallussa niin koira saa suorittaa ja liikkua vaikka itse jäisinkin jälkeen.



Reinon ja Rymyn kanssa olen pääasiassa lenkkeillyt ja halaillut <3 Ne vaikuttavat molemmat olevan tyytyväisiä ja onnellisia kun saavat liikuntaa, ruokaa ja rakkautta. En usko että Reino välttämättä kaipaa agilityä sen suuremmin, enemmän sitä ehkä kismittää se että se ei pääse niin usein mukaan kun lähdetään jonnekin. Olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan sitä autokyydille aina kun mahdollista jotta sekin saa tuntea olevansa matkalla mukana.



Voin sanoa että nämä koirat ovat se joka saa pään pysymään kasassa vaikeinakin hetkinä. Mikään ei vie ajatuksia pois ikävistä asioista niin tehokkaasti kuin treeni ja kunnon lenkki!

Mukavaa kevättä ja koiramaista menoa kaikille!