keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Ratsastusta

Nyt kun koirailu on hieman jäissä, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä vähän heppailemaan pitkästä aikaa. Ystäväni ja entinen tuntilaiseni Saara oli innostunut taas ratsastuksesta ja kyseli tietäisinkö hänelle sopivaa hevosta. Krista taas on pitkään voivotellut hyvän vuokraajan puuttumista niin minäpä fiksuna likkana päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja järjestää heidät yksiin asian tiimoilta. Saara kävi ensin kokeilemassa Taakea ja tykästyi siihen, mutta tarvitsi hieman apuja oikeiden nappuloiden löytymiseen. Sovimme siis yhteisen ratsastus/opetuskerran ja ei kun tuumasta toimeen!





Siispä maanantaina lähdimme kuolemaa uhmaten ajamaan peilijäisille teille mutta onneksi meillä ei ollut mikään kiire, matka meni joka tapauksessa mukavasti höpötellen. Perillä meidät saartoi Kristan ihana koiralauma, hyvä että kahvipöytään pääsi kun kaikki halusivat osansa rapsutuksista ja huomiosta, mainio joukko. Kahvisteltuamme lähdimme varustamaan Taake-pojan ja käppäilimme pienen matkan kentälle. Sovimme että käyn ensin itse selässä ja totuttuun tapaan Lauralla oli taas supertyylikkäät ratsastusvaatteet, älkää kauhistuko kuvia :)




Taake tuntui aluksi tosi jähmeältä ja etupainoiselta, mutta hetken sitä työstettyäni se lämpesi ja tuntui ihan asialliselta. Ei kun Saara kyytiin ja sitten parhaani mukaan koitin selittää miten Taake toimii. Ilmeisesti osaan paremmin selittää kuin ratsastaa, nimittäin Taake meni tosi paljon paremmin Saaralla kuin mulla. Hetkittäin meno oli jo erinomaisen näköistä, kyllä tästä kahdesta vielä hyvä pari tulee! Toivottavasti Saara innostuu käymään säännöllisesti, mukava tyyppi joka vielä osaa käsitellä hevosia asiallisesti, me like!

Alla video:



 



Mukava oli käydä itsekin vähän hömpöttelemässä, tämä sopii minulle just eikä melkein sopivasti, ei mitään paineita ratsastuksesta, kunhan joskus saa heppastella. On kai se niin että vaikka kuinka tuntuu että hevoselämä on vähän jo taaksejäänyttä elämää, ei siitä heppakärpäsen puremasta taida parantua koskaan kokonaan :)


tiistai 9. helmikuuta 2016

Matalapainetta

Pitkään meillä olikin nousujohdanteista tämä kehitys, nyt oli ehkä sitten aika palata maan pinnalle. Ensimmäiset reenit voitokkaiden kisojen jälkeen menivät aivan höpöttämiseksi. Reino oli aivan muissa maailmoissa ja se jouduttiin pitkästä aikaa laittamaan jopa jäähylle. Sen jälkeen se keskittyi aivan ok, mutta kuitenkin tuntui ettei se antanut ihan parastaan. Kätkän kanssa huomasimme leijeröintiharjoituksessa kuinka paljon se on minun kädessä kiinni. Herra ei edes katsonut edessä näkyvää estettä vaan saman tien kun se putkesta ulos pääsi kääntyi vain minua päin että mitäs nyt. Viimein se hoksasi mihin se haluttiin, minun täytyy vain itse voimakkaammin ohjata liikkeellä eikä sillä kädellä.

Kätkä


Viime viikon treeneissä Reino oli aivan tööt. Se ei halunnut tehdä oikein mitään ja jos se tekikin, niin suoritus oli ehkä 20% sen normaalitekemisestä. Silloin päätin että nyt saa poika pitää pientä taukoa, on se sen jo ansainnutkin. Vielä kun huomasin että alan itse ärsyyntyä ja se helposti heijastuu koiraan niin parempi laittaa silloin hetkeksi pillit pussiin. Onneksi Kätkä pelasti minun osaltani treenit, se meni loistavasti! Se on jo pikkuhiljaa oppinut irtoamaan paremmin ja kepitkin alkavat sujua suht mallikkaasti. Vielä käytetään apuverkkoja ainakin osassa kohtaa mutta hiljaa hyvä tulee.


Oulun kisoissa ja ilmeellä vedetään :)


Treenaamisen sijaan olen nyt keskittynyt koirien kanssa lenkkeilyyn ja leikkimiseen ja sunnuntaina Reino pääsee vielä hierontaan. Samalla olen pyrkinyt kehittämään omaa kroppaa, nopeutta, kestävyyttä ja voimaa käymällä salilla ja tosiaan sillä juoksulla. Haluan antaa kaikkeni aksakentällä ja ei ole kiva että oma kroppa väsähtää ennen aikojaan. Yleensä viimeisellä radalla olen ollut jo aika naatti kun koiralla taas riittäisi vauhtia.

Ihanat oppilaat olivat tehneet tällaisen yllärin Reinon luokkanousun johdosta <3


Meillä siis tällainen suvantovaihe meneillään, ehkä tämä on vain hyväksi, toivotaan ainakin!