tiistai 24. huhtikuuta 2012

Unelma omasta tallista

Uskon että moni hevosihminen on jossakin elämänsä vaiheessa haaveillut oman tallin perustamisesta. Tällä en välttämättä tarkoita suurta ratsastuskoulutoimintaa vaan sitä, että saa omat hevosensa kotiin. Sama haave on on ollut myös minulla pikkutytöstä saakka. Ajattelin aina kuinka saisin itse hoitaa ja ruokkia oman hevoseni ja saisin lähteä ratsastamaan kun haluaisin. Olisi ihanaa kun oma hevonen hörähtäisi aamuisin talliin tullessa ja saisin nauttia vapaudesta joka täysihoitotallilla ei ole mahdollista.

Nyt useita vuosia myöhemmin unelmani on toteutunut ja sain hevoseni kotiin. Tätä ennen Lirika asui tallilla josta sen ostin ja samalla taistelin kiivaasti naapurini kanssa rakennusluvasta. Puolitoista vuotta meni ennen kuin lupa viimein monen käsittelyn jälkeen heltisi ja pääsimme töihin. Rakennustöissä oli isäni ja avopuolisoni ja ei mennyt montaa kuukautta kun talli oli valmis. En halunnut Lirikaa ainoaksi hevoseksi koska se oli aina tottunut olemaan muiden kanssa ja muutenkin mielestäni on väärin pitää hevosta ilman lajitovereiden seuraa. Ostimme pienen harkinnan jälkeen sille kaveriksi shetlanninponitamma Miran jolla saisimme myös ajella halutassamme.



Mira saapui meille viikkoa ennen Lirikaa ja käyttäytyi hienosti mutta voi mahdoton kuinka se ilahtui kun Lirika saapui talliin! Vanhempi tamma näytti heti kaapin paikan kohottamalla kerran etujalkaa ilmaan samalla luimistaen tuimasti ja sama arvojärjestys niillä on edelleen.

Käytännön asiat olivat tietysti minulle vieraita koska tilanne oli täysin uusi. Ensimmäisenä selvitin minne voisin viedä lantalan sisällön tyhjennyksen koittaessa. Tämä ei ollutkaan mikään helppo homma, harva nimittäin haluaa ottaa sahanpurukuivitettua lantaa vastaan. Onneksi eräs ystävällinen maanviljelijä suostui ottamaan tavaran vastaan ja sain ongelman hoidettua. Lantalana meillä toimi aluksi tuhannen litran säiliö, mutta tyhjennys oli todella raskasta ja vaikeaa, joten puolisoni ja hänen isänsä rakensivat kätevän lantakärryn joka on helppo käydä tyhjentämässä.


Alussa oikein odotin koska pääsen siivoamaan karsinoita, mutta pian siihenkin kyllästyi. Edelleenkin on aika ajoin ihana siivota tallia, mutta kun siitä tulee pakko, se ei olekaan niin hauskaa kuin ennen.

Heinän hankinta oli toinen ongelma: mistä saada hyvää ja ravinteikasta latokuivattua heinää? Talvella ostimme heinää ystäviltämme joilla oli erittäin laadukasta heinää ja kesällä ihanat kyläläiset tarjosivat kilpaa omaa heinäänsä jota paalasimme säilöön tuttavamme latoon. Kyllä täytyy antaa suuret kiitokset mielettömän hienoille ihmisille jotka ovat valmiita auttamaan niin monin tavoin!

Ratsastus kotona osoittautui haastelliseksi, talvella meillä ei ole kenttää laisinkaan ja maastossa on treenattava sen mitä pystyy. Onneksi täällä on lääniä missä mennä, tila ei ihan heti lopu kesken! Kesällä ratsastan vanhan kyläkoulun kaukalolla joka osoittautui mainioksi kentäksi.

Vastuu painaa harteita joka päivä, on huolehdittava itse aivan kaikki. Kukaan ei tule neuvomaan kuinka ruokkia, ratsastaa ja hoitaa hevonen. Kotiin on todella kahlittu, minnekään ei voi lähteä ellei ole hyvissä ajoin saanut vastuullista hoitajaa huolehtimaan hevosista. Työpäivän jälkeen joskus toivoisi voivansa vain lösähtää sohvalle telkkarin ääreen, mutta se ei onnistu, ensin on huolehdittava hevoset.

Kaiken tämän kuitenkin jaksaa niillä hyvillä hetkillä. Hevosen hörähtäessä sinulle, ratsastuksessa koettujen onnistumisten hetkillä ja silloin kun talli on siivottu, hevoset rouskuttavat heiniään puhtaissa karsinoissa tuntee olonsa hyvin onnelliseksi. Kovan työn vastineeksi saa jotain mitä kaikki eivät voi koskaan kokea: niin suurta yhteenkuuluvuutta ja rakkautta omiin hevosiinsa ettei siitä olisi koskaan osannut unelmoidakaan!

2 kommenttia:

  1. Hei! Saako kysyä, minkä takia rakennusluvan saaminen kesti niin kauan? Asuuko naapuri kuinka lähellä teitä ja millä perusteella lopulta saitte luvan? Antoiko naapuri periksi vai eikö hänellä lopulta ollut sanavaltaa asiassa? t. omaa tallia suunnitteleva

    VastaaPoista
  2. Hei! Meillä luvan saaminen kesti naapurin vuoksi kauan, eli hän ihan periaatteesta vastusti asiaa. Käsittelyajat täällä Suomessa ovat mitä ovat ja sitten jouduttiin odottelemaan. Lähinaapurillakaan ei lopulta ollut sanavaltaa (luojan kiitos!) mutta jos on oikein veemäinen ja ilkeä niin voi joutua odottelemaan.

    VastaaPoista