Käytiin eilen lenkin jälkeen vähän hömppäilemässä kentällä ja kun sattui pikkuvelikin olemaan mukana kameramiehenä, pitihän sitä hieman kuvailla. Päästettiin pikkukelpie vähän "aksaamaan" ja voi kuinka Lillan rakastaa putkia, se menisi niitä ihan koko ajan jos lupa vain olisi! Päästin sen pari kertaa tekemään putken, tehtiin muutama takaakierto ja paukuteltiin keinua. Neidillä olisi ollut halua tehdä paaaaljon enemmän, mutta koska se on vielä niin pieni, joutui se tyytymään tällä kertaa tähän.
On se sitten kyllä ihana pieni tyyppi, parempaa en olisi voinut toivoa! Tärkeää on nyt että en ahnehdi liikaa (vaikeaa se tosin on!) ja annan sille aikaa olla vauva. Tosi vaikea löytää se tasapaino kuinka paljon tekee ja mitäkin, mutta uskon että hyvä ohjenuora on jättää kaikki tekeminen siihen kun se vielä itse haluaisi jatkaa. Kaiken pitää olla superkivaa eikä se saa tuntua työltä missään vaiheessa.
Sisäsiisteyskin alkaa olla jo ihan kivassa vaihessa, vahinkoja tapahtuu enää harvoin. Kissojen kanssa aletaan olla hyvää pataa, Irma on kouluttanut Lillanista kissaa kunnioittavan toverin. Se on ihan loistava kuinka se osaa olla pennun kanssa rauhallinen ja jos ylilyöntejä tapahtuu, se ihan tyyneesti läppää käpälällä ja sitten taas rauhoittuu. Kun pentu osaa olla kunnolla, se puskee ja kiehnää sitä ja selkeästi osoittaa haluavansa olla kaveri <3
Kaiken kaikkiaan arki alkaa olla helpompaa kun meillä kaikilla on jo selkeät rutiinit miten toimitaan, niin ihmisillä kuin eläimilläkin.
Äääk, minun pieni kelpievauva alkaa olla jo iso tyttö! Tai no, iso ja iso, mutta tuntuu että se venyy ja vanuu koko ajan ja sen kun kaunistuu! Miten hauskaa sen kanssa onkaan touhuta, toinen on niin intopiukeana aivan sama mitä tehdään. Tänä aamuna osattiin mennä maahan jo pelkästä suullisesta käskystä, se oikein läsähtää alas ja on niin pätevänä ettei tosikaan :D
Eilen päästiin harjoittelemaan taas hieman häiriötä kun minun treeniläisten kanssa juteltiin kentän laidalla. Mikäs sen parempaa kun ottaa Lillan hihnaan ja palkata sitä kontaktista ja rauhoittumisesta. Viimein se taas tajusi että toisten koirien luo on ihan turha tempoa ja että on paljon järkevämpää vain hengata mamman kanssa.
Ennen kuin muu porukka tuli kentälle, leikittiin Lillanin kanssa sen suosikkilelulla (kiitos Levin Lemmikkitarvike!) ja tehtiin muutaman kerran suora putki ja pari siivekkeen kiertoa. Otettiin myös hieman paikalla oloa ja leluun syöksymistä. Muutoin se sai juosta irti ja leikkiä sillä välin kun laitoin ryhmälle rataa.
Kotonakin se osaa olla jo aivan asiallisesti, eli ei ihan koko ajan ole Reino-paran kimpussa. Sen uusi suosikkiharrastus on myös saunominen, joka kerta se haluaa kiivetä lauteille kaveriksi ja siinä se makoilee aivan tyyneenä kun heitetään löylyä, hassu koira. Pesukaan ei tunnu tuottavan paineita, Joni sanoi sen plumpsahtaneen ojaan eilen ja näin ollen pikku rapariitta joutui suihkutettavaksi. Oli kuulemma jopa vaikuttanut aivan nauttivan lämpimästä suihkuttelusta.
Pitää muistaa aina päivitellä tällaisia lyhyempiäkin kuulumisia, pysyy treenipäiväkirja ajan tasalla ja voi että näitä on niin kiva lukea sitten myöhemmin!
Täytyypä vallan sanoa että on tämä pentuarki vienyt minusta mehut ihan kunnnolla! Ihan hurjan raskasta on ollut hoitaa koko lauma, käydä töissä ja pitää kotikin kuosissa. Onneksi kuitenkin ne hetket kun kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia korvaavat kaiken sen työmäärän mitä on tehnyt. Tässä on haettu uusia rutiineja ja nyt on parin viikon aikana vakiintunut hyvä käytäntö. Aamuisin herään vähän jälkeen seitsemän, ruokin ja pissatan Lillanin ja lähden isojen poikien kanssa lenkille. Tämän jälkeen ehdin touhuta hieman pennun kanssa, syödä, siivota paikkoja ja valmistautua työmaalle. Yhdeksästä seitsemään meneekin sitten töissä/työmatkoilla ja kotiin tultuani lähden heti Lillanin kanssa lenkkeilemään ja treenailemaan. Illalla vielä sapuskat kaikille niin näin on koko lauma hoidettu.
Lillan on ollut aivan ihana pentu, todella rohkea ja järkevä. Tähän mennessä ollaan harjoiteltu käskyistä istu jo suhteellisen varmaksi. Se istuu käskystä nopeasti, osaa pysyä paikallaan ja kestän liikkua siitä reilusti poispäin. Vapautuskäsky on myös opittu erittäin tehokkaasti, sehän tarkoittaa kaikkea hauskaa! Maahanmeno on koko ajan työn alla, avustan vielä kädellä niin kauan että on varmaa ettei se tarjoa ns. lonkka-asentoa. Jos se sen tekee, korjaan ja palkkaan vasta sitten. Tässäkin se osaa pysyä jo paikallaan hienosti. Perusasentokin tulee pikkuhiljaa, sitä tehdään vähän väliä lenkkien yhteydessä. Kovasti me myös leikitään, se on ihan kaikista parasta Lillanin mielestä! Taistelutahtoa löytyy valtavasti ja irrotuskäsky onnistuu myös hyvin. Olen heti alusta opettanut sen syöksymään "kuolleeseen" leluun ja voi vitsi on niin hauska katsoa kun pieni kelpieneiti istua tönöttää jännittyneenä ja odottaa lupaa hyökätä lelulle. Aika kivasti kestää jo viedä lelu kauemmas ja se malttaa odottaa ennenkuin lupa heltiää.
Tarjoamisen kautta on tehty myös putkia, ne ovat pikkutyypin mielestä hauskoja juttuja! Kaikista kivointa on päästä jahtamaan nenän edestä lentävää lelua kun tulee putkesta ulos ja saada vielä kovasti kehuja tästä. Keinua ollaan paukuteltu ja ensijännityksen jälkeen se ei välitä mitään vieressä paukkuvasta laudasta vaan leikkii täysillä tai syö herkkuja. Kovasti on panostettu myös siihen että kaikkien koirien luo ei mennä ja jos mennäänkin niin vain ja ainoastaan luvan ja rauhoittumisen kautta. Sillä on kuitenkin yksi ystävä ylitse muiden, Minnan bordercollie uros Sulo <3 Nämä kaksi ovat vain jotain niin ihanaa yhdessä! Leikit menevät yksiin ja Sulo osaa tarvittaessa komentaa ja opastaa miten aikuisen koirann kanssa käyttäydytään. Sulon kanssa on myös hyvä harjoitella häiriössä toimimista, esimerkiksi lenkillä jos Minna kutsuu Suloa niin Lillan ei sinne enää mene vaan tulee minun luokseni. Se pystyy aika hyvin jo keskittymään ihan meidän omiin juttuihimme jos toiset treenailevat vieressä, olen siitä kyllä tosi tyytyväinen.
Remmilenkitkin menevät jo aika kivasti, neiti ei juurikaan enää riehaannu taluttimessa ja osaa hakeutua tien vasempaan reunaan. Saalisvietti sillä on kyllä kova, voitte varmaan kuvitella kuinka raskas lenkki oli kun västäräkki päätti hyppiä meidä edessä koko saakelin matkan!?
Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin tämä topakka tapaus yrittää kovasti komentaa äänellä joka ei muuten ole kovin korvia hivelevä :D Ensin yritin olla vain huomioimatta mutta tärykalvot eivät kestäneet sitä rikkoutumatta joten kokeiltiin hieman järeämpiä keinoja. Kun kielsin sitä, se vain lällätteli, juoksi kaueammas ja jatkoi haukkua. Kerran sitä kunnolla komensin, otin niskasta ja annoin pienen läpsyn takapuolelle niin johan loppui. Nyt se ottaa onkeensa jo murahduksesta ja heittää pois moiset höpötykset. Aika kovaluontoinen tämä on ja hyvä niin. Kasvattaja osasi valita kyllä juuri oikeanlaisen pennun minulle. Sopivasti temperamenttia ja kovuutta sopii minun tyyliin tosi hyvin. En ehkä olisi selvinnyt kovin ohjaajapehmeän koiran kanssa.
Vaikka me touhutaan kaikkea tokoon ja agilityyn valmistavaa, se ei toki tarkoita että se tehdään tosissaan ja ryppyotsaisena. Ihan vain leikin kautta, vähän kertaansa ja niin että koiralla on koko ajan hauskaa. Pennun pitää kuitenkin saada olla pentu ja mukavinta onkin katsoa kun tämä kenguru hyppelee pitkin metsiä ja telmii koirakaverin kera!
Kätkän ja minun kompastuskivi on ollut pitkään pujottelu. Milloin se ei hae kepeille, milloin se laahustaa, joskus se haukkuu ja laittaa silmät kiinni ja mitä vielä. Ajattelin tehdä ihan oman postauksen siitä miten tämä asia on saatu (toivottavasti!) viimein kuntoon.
Kun aloimme harjoitella keppejä, lähdin opettamaan sitä perinteisellä nenästä viennillä kun en muutakaan osannut tai paremmasta tiennyt. Tämä on ihan ok menetelmä mutta Kätkälle se ei sopinut. Koirasta tuli kättä tuijottava, näykkivä ja haukkuva joka ei edennyt lainkaan. Muutoshan moiselle käytökselle piti saada ja aloimme harjoitella ohjuriverkoilla joka sinänsä oli ihan toimiva idea jos sen olisi tehnyt oikein. Tein niin että päästin sen vain tekemään keppejä edelleen silti ohjaten kädellä (oi miksi?!) ilman etupalkkaa ja aina kun verkkoja vähennettiin Kätkä rupesikin etenemisen sijasta tuijottamaan minua.
Viime kesänä Minna ohjeisti meitä käyttämään tavallisia ohjureita. Väitin kivenkovaan ettei se onnistu kun Kätkä joko hyppää ne yli tai menee alta. Tässä tultiinkin siihen että herranjestas, ne ohjurit pitää OPETTAA sille koiralle, eli ensimmäisillä kerroilla laitettiin etupalkka ja ohjattiin koiraa hihnan avulla jotta se ei päässyt tekemään virhettä. Jo muutaman kerran jälkeen Kätkä huomasi että ahaa, tästä pitääkin pujotella. Aluksi se kiskoi hihnaa ja saattoi jopa pysähtyä että mitä hemmettiä hältä oikein tahdotaan. Tässä tilanteessa vain annoin papparaisen miettiä ja hoksata jutun jujun. Kun homma sujui hihnalla, löysäsin remmin pois ja annoin koiran pujotella niin että itse olin vuoroin kummallakin puolella keppejä.
Kun Kätkällä alkoi olla hyvä vauhti ja varma rytmi, uskalsin ottaa muutaman ohjurin välistä pois. Lopuksi se teki ne hienosti ilman yhtään ohjuria. Tällä tavalla me pääsimme irti siitä ohjaajan tuijottelusta, haukkumisesta ja hitaasta menosta.
Edelleenkin käytän ohjureita säännöllisesti. Etenkin jos harjoittelemme vaikeampia sisäänmenokulmia tai esimerkiksi sitä että voin edistää, irrota tai tehdä vaikkapa takaaleikkausen.
Kisoissakin kepit ovat alkaneet edistyä mutta ihan vielä ei harjoitusten tasolla olla. Tähän ollaan myös paneuduttu nyt oikein ajan kanssa, sillä selkeästi Kätkä ottaa häiriötä kisatilanteesta ja yleisöstä ja se heikentää sen suoritusta silmin nähden. Nyt vain lavastamaan kisatilanteita ja epistelemään niin kyllä se siitä!
Huija mikä mahoton viikonvaihde taas takana! Lauantaina ajelin talkoilemaan meidän omiin kisoihimme ja vitsi että oli kivaa nähdä taitavien koirakoiden suorituksia jokseenkin vaikeilla radoilla. Tuomari Janne Karstunen oli suunnitellut kyllä sellaiset koetinkivet joilla karsittiin jyvät akanoista! Lillan oli myös mukana ja se oli ihan älyttömän terhakas ja innoissaan. Paljon nähtävää ja koettavaa niin olihan toinen ihan täpinöissään. Hyvin se kuitenkin joka kerta rauhoittui kun laitoin sen autoon omaan pesähäkkiinsä ja pihaustakaan ei sieltä koko päivän aikana kuulunut, aika hienoa!
Vähän jo väskättää
Sunnuntai meni sitten itse kilpaillessa. Olin ilmoittanut Reinon kolmosluokkaan ja onneksi päästiin starttailemaan heti aamusta. Vitsit että jännittikin, nämä olivat nimittäin vasta toiset ulkokisat Reireille tälle vuodelle ja kaikkihan tietävät että kun tästä tyypistä on kyse, mitä vain voi tapahtua.
Ensimmäiselle radalle lähdettiin keskittymättöminä ja sekavina ja Reiska oli sitä mieltä että oikeastaan alkuun kaikki muu oli paaaljon kiinnostavampaa kuin itse aksa. Kurkataan vähän ojanreunaa, käydään vähän tsekkailemassa ketä on tänään yleisössä ja silleen. Jossain vaiheessa se lähti hyvin mukaan mutta kappas, A toimi taas hyvänä laukaisualustana ja sitte mentiin! Pienen rallikierroksen jälkeen saimme tehtyä radan loppuun hylsyllä.
Nooh, toiselle radalla lähdettiin sitten "pikkasen" eri asenteella. Käskytin kuin pahinkin armeijan kenraali ja se toimi. Aluksi Reino otti yhden kiellon kun se meinasi taas vähän herpaantua, mutta hienosti kuitenkin lähti mukaan. Keinulla vähän kurkattiin olisiko sivustalla mitään mielenkiintoista mutta edelleen se keskittyi kuitenkin tekemiseen. Ennen keppejä se tuli putkelta ulos kuin kaistapää ja näin että nyt lähtee tassuista jos en tee jotain peliliikettä. Tein tietoisen törmäyksen josta tulikin vitonen mutta se hieman rauhoitti tyyppiä ja matka jatkui. Harmikseni söhläsin vielä hypyn ennen puomia mutta onneksi siitä ei tullut virhettä, aikaa vain tuhraantui. Loppuun asti vedettiin ja oltiin peräti neljänsiä! Eihän se nyt kaunista vielä ollut eikä varsinkaan kauniin kuulosta mutta väliäkö tuolla. Reino tarvii kunnon vääpelin käskyttämään ja se oikein syttyy siitä. En siis ole koiralle vihainen vaikka se siltä saattaa ehkä kuulostaa. Tältä radalta ei tullut kuin neljä tulosta kuudestatoista koirakosta joten saapi olla aivan tyytyväinen.
Viimeisellä radalla Reino oli jo vähän väsynyt mutta pienten mokien saatteleman pääsimme maaliin. Hylsy tuli mutta olin niin onnellinen tuosta edellisestä radasta ettei haitannut yhtään.
Kätkän koettelemukset alkoivat hyppyradan muodossa. Lähdin liikkeelle aivan hyvillä mielin ja Kätkäkin lähti mukaan kunnes... ilmeisesti se näki jotain yleisössä ja voi taivas, se käveli pahki esteen rimaan :D Se oli niin hölmistyneen näköinen että ei tosikaan! En tiedä ottiko se siitä vähän itseensä kun loppurata meni tosi tahmeasti ja hylsyllä tultiin maaliin. Toisella radalla sain papparaista vähän viriteltyä paremmin ja lähdettiin ihan eri vauhdilla liikkeelle. Harmikseni unohdin itse hetkeksi radan ja tuhlasin kallisarvoisia sekunteja sekä otin yhden kiellon töppäilyni takia. Onneksi loppurata sujui moitteettomasti ja tältä radalta tulikin sitten voitto! Tuloksia ei tullut kuin kaksi ja onneksi toinen sija meni seura- ja treenikaverilleni Sinille ja Jaskalle.
Viimeiselle radalle lähdin ihan hyvillä mielin vaikka se kävellessä tuntui kauhean vaikealta. Onnistuin kuitenkin kaikissa "pahoissa" paikoissa mutta pöhkönä ohjasin tosi huolimattomasti kepeille ja sieltä napsahti vitonen ja taas aika juoksi turhan lujaa. Joka tapauksessa oltiin kolmansia Sinin viedessä voiton ja palkintopodiumkolmikkomme oli ainoita jotka tekivät tulokset.
Viikonlopusta jäi hyvä mieli, eritoten Reinosta vaikka meno hetkittäin melko kaaottista olikin. Selvitin sen kanssa kuitenkin vaikeat paikat ja se osaa kunhan se vain keskittyy. Ja mukavinta tässä on se, että sen kanssa olen tehnyt ypöyksin töitä viimeisen vuoden eikä takapakkia ole tullut. Nyt vain uusia kisoja alle ja taistelufiiliksellä eteenpäin, kyllä niitä onnistumisia aina välistä tulee :)
Nyt se on viimein tapahtunut, johan tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa jo pari vuotta! Tähän perheeseen muutti kolme viikkoa sitten uusi tulokas, australiankelpie Dracoulinnes Libra, tutummin Lillan. Avopuolisoni viimein näytettyä vihreää valoa olen aktiivisesti etsinyt itselleni uutta koiraa. Ensin tietysti piti pähkäillä mikä se rotu nyt sitten olisi ja loppujen lopuksi kelpie tuntui itsestään selvältä valinnalta. Kelpie ei ole liian iso, se on paimen ja sillä löytyy työmoottoria runsain mitoin. Karva on helppohoitoinen ja ulkonäkökin miellyttää kovasti. Niinpä laitoin monelle kasvattajalle kyselyä ja lopulta päädyin ruotsalaiseen kasvattajaan ja Lillan muutti meille Sundsvallista.
Todennäköisesti narttu jää mediksi tai menee ensi vuoden alusta voimaan astuviin pikkumakseihin, olettaen että se terveytensä puolesta voi agilityä harrastaa, sitä kun ei koskaan tiedä. Ainakin sillä on sukunsa puolesta mainiot edellytykset lajiin. Taustasta löytyy myös hienosti tokossa pärjänneitä yksilöitä joten sen puolesta toiveet saada monipuolinen harrastuskoira ovat korkealla.
Tässä muutaman viikon aikana olen oppinut huomaamaan että neiti on melkoisen sisukas, päättäväinen mutta haluaa silti miellyttää. Energiaa on valtavasti ja yksi tärkeimmistä opiskeltavista asioista onkin heti ollut rauhoittuminen. Aloitimme myös välittömästi käytännön että odottaa pitää ennen ruokaa ja ovien avaamista ja tämän se hoksasi aika lailla heti. Luoksetuloa vahvistan koko ajan, aina on jotain pientä taskun pohjalla, joko nami tai lelu ja metsässä olen piiloutunut hetkeksi jotta se oppii pitämään minua silmällä eikä toisin päin. Olen pitänyt sitä niin paljon mukana kaikkialla kun vain suinkin olen pystynyt mutta myös kotona yksin oloa on opeteltu. Se on myös huomannut että oma häkki on rauhoittumispaikka joten kisapaikoilla ja treeneissä se osaa jo hienosti odotella hiljaa kun olen muiden koirien kanssa kentällä.
Tähän mennessä tuttua kauraa on autot, uudet ihmiset, vieraat koirat (näihin se suhtautuu vielä liian innokkaasti, nyt on menossa harjoittelu että muita ei aina mennäkään moikkailemaan vaan mamma on kivempi juttu). Muiden koiriemme kanssa Lillan tulee hyvin toimeen. Reinolla meni hetki lämmetä, se kun ei ole kovin paljon pennuista piitannut mutta jo viikon jälkeen ne leikkivät ja touhusivat yhdessä. Kätkä on sellainen isällinen, ei niinkään leiki, mutta sietää pennun höpötyksiä hyväntahtoinen ilme naamallaan. Rymy on ehkä hieman liian innokas ja taannoisen Reinon höykyttämisen jälkeen en siihen oikein luota. Nätisti se pentua kuitenkin nuuskii ja ainakaan vielä se ei ole osoittanut minkäänlaisia agressiivisuuden merkkejä ja hyvä niin.
Laumadynamiikka on hieman hakenut paikkaansa, kissat ovat olleet hieman hämillään ja mustasukkaisia ja Reinokin joutui kasvamaan aikuiseksi aika lailla yhdessä yössä. Kätkä on myös osoittanut selkeästi olevansa hieman loukkaantunut sillä kahdet treenit ja yhdet kisat menivät aivan pipariksi pennun tulon jälkeen. Onneksi viime tiistaina se meni jo hyvin, jaksoi keskittyä ja vauhtiakin löytyi. Treeneissä pentu on tietysti mukana ja harjoittelee vain sietämään erilaisia häiriötekijöitä, leikkimään ja hömpöttelemään irti ja se nauttii elämästään täysin rinnoin.
Tähän asti elo pennun kanssa on ollut mahtavaa vaikkakin raskasta. Itse pentu ei niinkään ole se rasittavin tekijä vaan kaiken ajan käyttö ja koirien hoidon suunnittelu. Tällä hetkellä Lillan on liian pieni isojen poikien kanssa ulkoiluun ja muutenkin tahdon että se oppii ensin liikkumaan minun kanssa. Ei sitten malliopi kaikkea pöljää isommilta :) Vaikka arki onkin nyt ollut hieman raskaampaa, en silti vaihtaisi päivääkään pois. Mahtavaa tulla kotiin, käydä pitkä lenkki poikien kanssa ja sitten painua metsäpoluille Lillanin kanssa haistelemaan syksyn tuulia!
Kätkä sen kun porhaltaa menemään! Meillä oli tiistaina taas Hanna-Lenan treenit ja tällä kertaa teemana oli vauhti. Ensimmäisellä kierroksella oli tarkoitus mennä ns. normaalisti, eli ei mitenkään ylenpalttisesti hetsata koiraa. Kierros kellotettiin jotta voisimme sitten verrata aikaa seuraavan kiekan vauhtiin. Kätkä oli aluksi vähän tahmea, oma vika sillä se oli liian kauan autossa ennen rataa. Lähdössäkin huomaa kuinka se katselee vain muualle mutta kovalla tsemppaamisella ja ohjaamisella päästiin maaliin. Yksi kielto tuli kun olin huolimaton yhdellä hypyllä mutta hienosti jaksettiin painaa loppuun saakka.
Toisella kierroksella oli sitten tarkoitus kuumentaa koira ihan tosissaan. Hanna-Lena piti koirasta kiinni kun ohjaaja yllytti ja kun se viimein päästettiin irti niin olihan sitä vauhtia vähän eri tavalla! Kätkä tuli tosi kivasti mukana ja jopa kepit vedettiin loistavasti ja vauhdilla. Edellisestä kierroksesta paransimme melkein kymmenen sekuntia ellen väärin muista. Parannettavaa toki jäi eli itse olisin saanut tehdä paljon aikaisemmat persjätöt sekä valssin. Luottoa siihen koiraan ja tee ajoissa!
Tehtiin myös muutaman kerran kepit etupalkalla ajatuksena minun sivuttaissuuntainen irtoaminen. Hyvin poika sen kesti, alkaa pujottelu olla jo melko varmalla mallilla. Tästä eteenpäin minun tulee paneutua ihan tosissaan takaaleikkauksiin. Ne ovat Kätkälle olleet aina tosi vaikeita ja se jää herkästi komentamaan minua jos olen yhtään liian aikaisessa tai väärässä kohdassa.
Nyt vain joka itsenäiseen treeniin hakemaan kohtia joissa se joutuu leikkaamaan :) Hanna-Lena sanoi että kunhan sen itsevarmuus kehittyy ja se uskaltaa tehdä itsenäisiä ratkaisuja myös vauhti kasvaa. Tätä siis luvassa herra Kätkäläinen :)
