maanantai 19. marraskuuta 2018

Sairastuvalta päivää!

Meillä sairastetaan nyt oikein kunnolla :( Lillan alkoi ryystämään nenän kautta ilmaa viime lauantaina ja oletin tietysti heti että kyseessä on nenäpunkki. Onneksi asumme Ruotsin rajalla joten sain haettua Milbemax-lääkkeet samana päivänä ilman reseptiä ja säästin sievoisen summan. Kolmen koiran lääkitseminen ei nimittäin ihan halvaksi tule joten oli onni että Haaparannan apteekista löytyi lääkettä heti. Paitsi kävikin ilmi että kyseessä ei olekaan nenäsyyhyläinen vaan perhanan kennelyskä. Lillanin oireet muuttuivat nopeasti rajuksi köhimiseksi ja liman oksenteluksi. Reino sairastui viikko Lillanin jälkeen ja kauhulla odotan selviääkö ulkona asusteleva Rymy ilman oireita.



Jotta tämä ei tähän päättyisi, löysin Lillanin kuonosta silmän alapuolelta sormenpään kokoisen patin jonka kävin tutkituttamassa eläinlääkärissä. Paikallinen lääkäri totesi että se on ehkä järkevämpi kuvata ja koska pienellä paikkakunnalla ei tähän ole mahdollisuutta, varasin ajan uudelle klinikalle Valppaaseen Keminmaahan. Siellä eläinlääkäri totesi että patti ei vaikuta aluksi epäillyltä hammaspaiseelta ja kehotti odottamaan pari viikkoa. Nyt vaikuttaisi että patti on pienentynyt joten toivotaan että se katoaisi itsekseen. Jos näin ei käy, se joko poistetaan tai otetaan ohutneulanäyte. Onneksi tähän syssyyn tuli nyt myös juoksut, niin ne olisivat sitten ennen messaria alta pois. Toivotaan myös että koko poppoo ehtii parantua ennen lähtöä, muuten kyllä harmittaisi ihan älyttömästi!

Nyt tulikin sitten pakollinen pidempi lepojakso mikä ei sinänsä ole yhtään pahaksi. Olemme kuitenkin viime ajat treenanneet todella tiiviisti, joten tällainen pään tuuletus ja kropan lepo tulee varmasti enemmän kuin tarpeeseen. Nyt olemmekin tehneet suunnitelmia tulevalle ja tässä muutama mihin olemme ainakin aikoneet mennä:

Messari 2018

Kuten olen jo kertonutkin, tänä vuonna olisi tarkoitus lähteä messukeskukseen ja tehdä vuotuinen retki hyvällä porukalla. Koirat on ilmoitettu molemmille päiville, joten kivaa kehässä esiintymistä on siis tiedossa.

Tokokoulutus Pello/Jenni Ripatti

Pellossa järjestetään 26.12. tokokoulutus jonne ilmottauduimme. Tämä on sen verran lähellä ja kouluttaja vaikuttaa varsin pätevältä tyypiltä että ehdottomasti kannattaa mennä. Tätä odotan kyllä innolla!

Tokokoulutus Oulu/Emmi Lavikka

Pitkään ihailemani ohjaaja Emmi Lavikka tulee pitämään koulutuksen Ouluun jonne onneksi mahduttiin mukaan. Tosi hienoa päästä tapaamaan Emmi ja saamaan hyviä vinkkejä tulevaan.

Kajaani KV

13.1. on Kajaanissa taas totuttuun tapaan KV-näyttely jonne suunnittelin ilmoittautua. Se on kohtalaisen lähellä ja tykkään kuitenkin käydä näytelmissä ihan huvin ja urheilun vuoksi. Tämä on kuitenkin vasta harkinta-asteella.

Tornion mittaustilaisuus

Ilmoitin Lillanin 26.1. Torniossa järjestettävään mittaukseen heti kun näin että sellainen järjestetään. Sattui kerrankin niin sopivasti että on noin lähellä ja neitikin on ehtinyt täyttää vaaditut 18 kuukautta.


Tässä olisi suunnitelmia tammikuun loppuun saakka, toivottavasti koirat pysyvät terveinä ja saisimme harrastaa ilman sairauksien tuomia hidasteita.

1 kommentti:

  1. How do I get a no deposit casino bonus - Dr.MCD
    First you'll get 경상북도 출장샵 a $50 no 강원도 출장샵 deposit 안양 출장마사지 bonus to play the slot 제주 출장안마 machine game and you can still play without risking your own money. Then you're 수원 출장마사지

    VastaaPoista