perjantai 9. marraskuuta 2018

Hanna-Lenan valmennus

Viime tiistaina kävimme Lillanin kanssa Hanna-Lena Pelimannin (ent. Väätäjä) valmennuksessa sillä yksi meidän seuran jäsenistämme ei päässyt omalle vuorolleen. Ostin siis paikan ja huristelin illasta Laivakankaalle. Lillan olikin Hanna-Lenalle uusi tuttavuus ja tosi ihania kommentteja hän siitä antoi! Yritteliäs, hyvällä draivilla tekevä joka on silti kuuliainen <3 Harjoituksena oli kuvan mukainen rata jossa oli juuri sopivasti haastetta. Lähtöä jankattiin taas alkuun ja kun se onnistui, jatkettiin itse rataa lentävillä lähdöillä jotta ihan koko aika ei olisi mennyt pelkkään lähtöön.



Olin suorastaan yllättynyt kuinka hyvin pikkukelpu löysi viitosputken pään ja tosi hienosti otti kuutoshypyn ja putken. Kasihyppy joka tehtiin takaa, sujui myös hyvin ja tässä Hanna-Lena neuvoi lähettämään koira selkeästi kauempaa hypylle kun se kerran sen osaa. Näinhän se osasi ja sain loistavasti etumatkaa kun lähetin sen ysiputkelle ja juoksin persjätöllä kymppi-yksitoista välin. Kahdestoista hyppy oli osoittautunut monelle vaikeaksi sillä sinne oli yllättävän pitkä matka. Lillan kyllä irtosi hienosti mutta koska meikäläinen ei osannut pitää kättä matalana vaan huitaisin sen jonnekin sivulle, otti neiti hypyn takaa. Heti kun onnistuin tekemään koutsin neuvojen mukaan, eli katse sinne mistä ponnistetaan ja käsi matalana, otti Lillan hypyn oikealta puolelta. Tästä piti ohjata koira hypylle kolmetoista ja siitä taas putkeen. Kerran Lillan meni koko putken ohi kun en malttanut odottaa sen lukitsevan sitä, mutta seuraavalla kiekalla saatiin tilanne korjattua. Taas viidelletoista putkelle piti malttaa lähettää ja vasta sen jälkeen luukuttaa kohti kohti putkea kuusitoista.


Se mitä jäi mieleen oli juurikin nuo lähetykset, eli pitää olla tarkkana sen käden kanssa minne sen huitaisee :D Lisäksi se että pitää luottaa koiraan, esimerkiksi tuo ysi-kymppi-yksitoista-linja, ei tarvi jäädä varmistelemaan vaan liikkua ja antaa koiran hoitaa esteet!

Oli tosi kivaa olla pitkästä aikaa Hanskun valmennuksessa ja ensi viikolla mennään sitten uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti