perjantai 17. maaliskuuta 2017

Tekemisen iloa

Heipparallaa taas täältä! Meillä oli taas keskiviikkona treenit ja nyt tuntui että sujuu hyvin! Oli koko ajan sellainen olo että koira tekee mielellään minun kanssani töitä ja oikeasti kuuntelee pienintäkin ohjetta. Tiedättekö, sellainen yleisflow koko ajan? Kira oli siis jälleen mukana, Kätkä lomailee edelleen kunnes pääsee fyssarin käsiteltäväksi. Harjoittelimme pakkovalssia, kontakteja, keppikulmaa sekä takaakierron opettamista itsenäiseksi.


Minusta tulee isona agilitykoira, tuumaa Kira-pikkuinen

Oli oikein hyvä paneutua kontakteihin, etenkin alastuloihin koska Kira hieman livisti niiltä viime kisoissa. Nytkin puomin päässä oli oikein kutsuvan näköinen putki ja Kira herpaantuikin ensimmäisellä kierroksella liian aikaisn alastulolta. Ylösmenokontakteissa ei ollut moitteen sijaa, Rauno kehuikin kuinka hyvin Kira on ne hiffannut. Sain myös muistutuksen siitä etten tunge turhaan liian lähelle vaan annan koiran suorittaa kontaktiesteet itsenäisesti. Tätä havainnollistettiin rimalla joka oli merkkinä että tätä ei saa sitten ylittää :) Ja eihän se Kira minua siellä tarvi, ihan turhaa mennä sinne "varmistelemaan".

Rauno muistutti myös siitä, että keinulle se oma käsky. Unohdin sen ensimmäisellä kertaa niin sieltähän otettiin komea lento! Nämä olivat onneksi sellaisia hienosäätöjä jotka oli suhteellisen helppo korjata. Kepeille lähetys onnistui joka kerta loistavasti, päänvaivaa tuotti oikeastaan vain viimeiset kolme väliä. Kira hieman kiirehti niissä ja yritti rynnistää seuraavana olevalle putkelle liian aikaisin. Tässä piti muistaa taas se vastakkainen käsi joka ikään kuin sitoo koiraa kepeille ja silloin uskalsin jo vähän edistääkin. Kotiläksynä siis koiralle kestoa siihen että voin liikkua sen edessä, sivulla ja takana kun se suorittaa keppejä.



Toinen hieman hankala paikka oli suoran putken jälkeinen hyppy johon tultiin todella kovalla vauhdilla. Hypyltä piti kääntyä vasemmalle ja jatkaa siitä keinulle. En saanut millään Kiraa lukemaan ohjausta jolla olisin saanut sen kääntymään heti hypyn jälkeen vasemmalle ja tätä työstettiinkin sitten hetki. Viimein saimme oikean suorituksen kun liikuin rohkeasti vain sivulle kohti keinua heti kun Kira oli putkessa. Sieltä vain ajoissa hyppy-käsky ja koska Kira on todella irtoava, tämä onnistui mainiosti. Se näki edessään hypyn, kuuli käskyn mutta samalla se rekisteröi minut jo siellä vasemmalla jolloin se kääntyi automaattisesti oikein.



Lopussa tehtiin kahden esteen avulla takaakiertoharjoitusta. Ohjaaja meni seisomaan toisen hypyn taakse keskelle estettä ja kutsui koiran hyppy käskyllä ensimmäisen esteen yli. Koska idea oli saada koira ohjaajasta katsottuna vasemmalta puolen yli, piti oikealla kädellä näyttää merkkiä vasemmalle ja samalla sanoa takaa. Käsiapua pienennetään koko ajan ja tavoite olisi saada koira tekemään takaakierto pelkällä sanallisella käskyllä, oli ohjaaja missä hyvänsä.



Treenit olivat oikein antoisat ja niistä jäi roppakaupalla intoa harjoitella myös itsekseen lisää.

Rymyn kanssa olemme harjoitelleet tokoa nyt pari kertaa viikossa ja koko ajan tuntuu että voin luottaa siihen paremmin. Nykyään se ei ole harjoituksissa lähes laisinkaan hihnassa ja se ei ole lähtenyt haahuilemaan yhtään mihinkään. Ihanaa että sillä on intoa tehdä ja minun pitää vain pitää huoli että se ilo säilyy. Ei liikaa kerralla, paljon palkkaa ja leikkiä, siitä se tykkää.


Ensi viikon suunnitelmissa olisi lähteä taas kisailemaan, tällä kertaa Active Dogsin järjestämiin kisoihin Haukiputaalle. Starttaan siellä lauantaina Minna Ellalla kolmosissa ja sunnuntaina pääsee Kira ekoihin kakkosluokan karkeloihinsa, jännä nähä kuin käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti