torstai 16. helmikuuta 2017

Herra Pellehermanni

Kuten hetki sitten lupailinkin, nyt tulee juttua Reinon viikonlopusta Oulussa. Jostain mystisestä syystä olin keksinyt ilmoittaa sen kisailemaan vaikka treenattu ei juurikaan olla. Noh, lahjattomat treenaa vai miten se oli? Aamulla kukonlaulun aikaan lähdimme Karon kanssa ajelemaan kohti Oulua jossa treffasimme myös yhden Reiskan suosikki-ihmisistä, eli minun isäni. "Pappa" huolehti Reinosta kun valmistauduin kisaan ja eikä aikaakaan kun koitti ensimmäisen radan aika. Se oli melko kinkkinen hyppyrata, mutta joka tapauksessa sellainen josta Reino omana "normaalina" itsenään selviää kyllä koska vain.


Ongelmaksi muodostui vain se, että herralla oli taas show-meininki päällä. Ensin piti käydä moikkaamassa kuvaajana ollutta Karoa, sitten ei muistettu oikein pituuttakaan hypätä. Keskittyminen oli aivan muissa jutuissa kuin esteissä ja kun se vielä kävi kurkkaamassa että missä pappa luuraa, meni mullakin pasmat ihan sekaisin. Tästä johtui että kun Reino alkoi viimein keskittyä, en enää loppujen lopuksi muistanut koko ohjauksia mitä olin suunnitellut joten rata näytti kyllä aika kauhealta. Jottei homma olisi tähän jäänyt päätti Reino ottaa vielä yhden hepulikierroksen yhden esteen ympäri että jokaikinen sai nauraa ja huomata kuinka karhukoira on radalla :) Kuuluttaja sanookin videolla että sieltä Reino saapuu kunniakierroksen kautta maaliin... voi elämä.




Toisen radan aikana sovimme että pappa ja Karo poistuvat takavasemmalle jotta tämä ei enää saisi häiriötä herrassamme aikaan. No ei saanut ei ja melko laiskanlaisesti selvisimme melkein nollilla loppuun. Sitten Laura ottaa ja mokaa kepeille viennin, dääm! Eikä siinä vielä kaikki, kämmin vielä korjauksenkin koska kiire. Voi voi... Tulos oli jotain tuhatsata, eli ei mitään mainitsemisen arvoista. Paitsi Reino ei karannut, on se sekin jotain.

Kolmas ja viimein rata lähdettiin suorittamaan sellaisella vimmalla että oksat pois. Tai siis ohjaaja lähti, koiralla ei ollut mihinkään kiire. Tiesittekö että vielä kolmosluokassakin voi Reinon mielestä kepit ihan hyvin vaikka kävellä? Noh, kaikesta hidastelusta huolimatta ei tullut yliaikaa "kuin" about kuusi sekkaa. Muuten mentiin nollilla maaliin, kai tästä pitää olla iloinen :)



Kaiken kaikkiaan pojalla oli valtavan hauska päivä! Käydään aina välistä omaksi (ja yleisön iloksi) rällättelemässä muutamat kisat ja treenaillaan kun siltä tuntuu. Onpahan ainakin aktiviteettia jos ei muuta ja Reino nauttii kisapaikan tunnelmasta täysin siemauksin!

2 kommenttia:

  1. Hauska kyllä toi eka rata, ei aina tarvi olla niin vakavaa tää agility :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Reinon kans ei ole ainakaan koskaan tylsää :D

      Poista