torstai 23. helmikuuta 2017

Keskiviikkotreenit

Keskiviikon treenikaveriksi lähti tällä erää mukaan ainoastaan Kira johtuen viime viikon ei niin onnistuneista kisoista.


Joks mennään?


Tällä kertaa harjoittelimme takaaleikkausta, avokulmaa kepeille sekä välistävetoa. Kira oli hieman hermostuneempi kuin normaalisti, valeraskaus jyllää edelleen päällä. Itse radalla se oli kyllä normaali oma itsensä onneksi. Alku lähti niin että piti ottaa hyppy ja siitä suoralle putkelle. Kaikki meistä lähtivät yrittämään ensin "väärältä" tai toisin sanoen vaikeammalta puolelta. Tästähän ei meille hyvä heilunut ja kuten alla olevalta videolta näette ei onnettomuuskaan ollut kaukana.






Tätä harjoiteltiin sitten kahdella eri versiolla. Ensin menin tosiaan samalle puolen estettä koiran kanssa, lähetin hypylle ja tein valssin josta koira meni putkeen. Toinen vaihtoehto joka toimi paremmin oli mennä putken suun eteen seisomaan, heittää koira esteen yli ja sitten vastakäännös ja menoksi. Seuraava este meni kätevästi takaaleikkauksena ja se antoi myös aikaa seuraavalle linjalle joka piti suorittaa persjättönä. Tässä oli tärkeää ettei itse ota sivuaskelia ja taas kerran videon karu totuus näyttää kuinka Laura esittää lähes täydellisiä ristiaskelia ennen kuin muistaa seuraavilla kerroilla huolehtia että oma linja pysyy samana. Turhat linjamuutokset aiheuttavat vain se, että koiraan törmäämisvaara on suurempi ja sekoittaa pakkaa ihan turhaan. Jotenkin ohjasin kauheassa paniikissa taas, en tiiä mihin kadotin sen rauhan mikä mulla oli Tornion kisoissa? Lähdin leijeröimään ihan turhaa kepeille ja Kira ei ottanut putkea. Toisellakin kertaa olin huolimaton ja taas jäi putki välistä. Onneksi kepit sujuivat hyvin, yksi korjaus piti tehdä kun tylleröllä meni rytmi vähän sekaisin.





Välistäveto keppien jälkeiseltä hypyltä oli yllättävän haastava! Jotenkin tuntui että koira oli koko ajan minun edellä enkä uskaltanut liikkua tarpeeksi ja ottaa sitä vain mukaan. Niinhän siinä kävi että kun se oli edellä, en pystynytkään kunnolla ohjaamaan ja se teki silloin tietysti ihan omat ratkaisut ja yleensä se oli takaakierto. Loppuosa osoittautui kuitenkin kaikkein haastavimmaksi osuudeksi. Välistävedon jälkeen piti lähettää koira suoralle putkelle jonka jälkeen se piti vielä saa takaaleikkauksella esteen yli etupuolelta. Vaikka Rauno piirsi linjan mitä pitkin minun piti mennä, en siltikään tähän paksuun päähän ja hidasrefleksiseen kroppaan saanut taottua mistä ja miten. Että tätä jankattiin ennen kuin saatiin edes sinnepäin suoritus. Noh, kun tuntuu vaikealta, ainakin tietää että nyt opetellaan jotain uutta.



Oli oikein mukavat ja antoisat treenit ja nyt sain taas juttuja mitä pitää itsekseen harjoitella!

Alla vielä video Kiran keittiötokoilusta juuri ennen treeneihin lähtöä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti