tiistai 21. helmikuuta 2017

Koiraviikko

Tässä kun on tullut kirjoiteltua niin paljon kisaviikonlopuista niin ajattelin kertoa teille vähän meidän arjesta. Tehdään me koirien kanssa paljon muutakin kun vain aksataan!

Normaaliviikko alkaa maantaina sillä, että Reino ja kissat tulevat herättelemään minut hieman ennen kellon soittoa. Kissat taaplaavat päällä jo hyvissä ajoin ja Reino liittyy herätyskaartiin mukaan hieman myöhemmin tuuppaamalla märän kirsunsa kasvoihin. Sitten kun mamman silmät aukeaa alkaa niin maan mahoton pepun keikutus ja hännän heilutus. Ei muuta kuin ylös vaan ja ensimmäisenä ruokin kissat. Reino saa jämät märkäruokapussukasta ja sitten lähdetään aamupisuille. Samalla ruokitaan ja tervehditään Kätkä ja Rymy jotka asustelevat ulkona. Reino tekee tarpeensa nopeasti koska sisällä odottaa aamuruoka. Vähän ennen töihin lähtöä halaillaan ja pussaillaan Reinon kanssa ja huiskutetaan heipat ulkopojille.



Kotiin pääsen vasta seitsemän korvilla. Minut vastaanottaa korviahuumava meteli, duo Rymy ja Kätkä tekevät varsin selväksi että nyt on heidän vuoro saada huomiota. Käyn vaihtamassa vaatteet, odotan että ulkona meteli hiljenee ja haen sitten pojat sisälle. Konkkaronkka saa jokainen remelit niskaansa, yleensä Kätkä ja Rymy valjaat ja Reino pannan (se inhoaa valjaita). Tästä sitten poijjat juoksuvyöhön kiinni ja eikun lenkille. Joskus teemme yhteislenkkejä Minnan ja bortsujen, tai Karon ja Kiran kanssa mutta yleensä menen oman porukan kanssa keskenään. Lenkin heitettyämme pojat saavat pällistellä sisällä ja saada hellyyttä. Usein lähden käymään vielä kaupassa ja otankin poppoon useimmiten mukaan autoon reissaamaan jotta ehditään olla mahdollisimman paljon yhdessä. Kotiin tultuamme laitan kaikille iltasapuskan ja sitten painutaan pehkuihin.




Tiistaina sama kuvio toistuu lähes samalla tavalla, saatan lisäksi treenailla jotain pientä, tokoa tai yleistä temppuilua.

Keskiviikkona heti aamulla liikenteeseen pääsee mukaan Kätkä ja useimmiten myös Kira koska silloin on treenipäivä. Tyypit hengailevat päivän mukana töissä josta jatkamme kuuden jälkeen Laivakankaalle hallille. Treenit kestävät yleensä kahdeksaan ja siitä lähdemme sitten kotiin. Joni on useimmiten ruokkinut koko köörin jo etukäteen ja Kätkällekin on jätetty kuppiin ruoka odottamaan ja se yllä tietää sen :) Hirveä vauhti kun se kurvaa omalle kopilleen, on vissiin pikkusen nälkä.




Torstaisin käymme yleensä potkurilenkin olettaen ettei ole liikaa pakkasta. Reino ja Rymy pääsevät vetohommiin, Kätkä kulkee vierellä hihnassa.

Perjantaina koirat pitävät lenkkeilyvapaan sillä silloin käyn itse kuntosalilla. Toki niiden kanssa muuten ollaan ja touhutaan.

Viikonloppuisin on enemmän aikaa olla poikien kans, joten käymme pitemmän lenkin tai kaksi. Silloin on hyvä tehdä kaikki mahdolliset huoltotoimenpiteet häkin siivouksesta kynsien leikkuuseen. Toinen päivä viikonlopusta on lähes poikkeuksetta pyhitetty itsenäisille hallitreeneille tai sitten se on kisapäivä. Yleisestikin pyrin ottamaan niitä mukaan aina kun lähden jonnekin, esim. kauppareissun yhteydessä on hyvä käydä lenkillä eri paikassa missä yleensä. Näkee koiristakin kuinka ne nauttivat kun on uusia hajuja ja maisemia. Laavuillaan myös aina välistä kelien sattuessa, mikäs sen mukavampaa kuin paistaa makkaraa ja nauttia hiljaisuudesta metsän siimeksessä.




Eipä tämä meidän arki mitään supertehokasta treenaamista ole, mutta käyn sen verran ohjatuissa harkoissa että on ihan mukava viettää muut ajan sellaista "normaalia" arkea. Toki pojat varmasti nauttisivat jos tehtäisiin vieläkin enemmän, mutta ikävän pitkät työpäivät jonkin verran verottavat.

Tällaista meillä, miten teillä? Saa kertoa kuinka aktiivisia te olette omienne kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti