torstai 22. marraskuuta 2012

Red Riding Hood

Kainuunkylässä kuohuu: eilen oli nähty kaksi sutta läheisessä Kierivaarassa, samoin kylän pyörätiellä. Koirat ovat olleet haluttomia lähtemään ulos ja ihmiset pelkäävät lemmikkiensä puolesta.
Itse en juurikaan hysteriaan ole sortunut, mutta voin tunnustaa että helpostus oli suuri, kun olin jättänyt hevoset eilen talliin Oulun reissun ajaksi, ainakaan ne eivät säikähtäisi ja juoksisi aitojen läpi maantielle.


Kuva: Seppo Nykänen/Yle


Kiistämättä aihe saa aikaan kiihkeää keskustelua: milloin pitää oikeasti pelätä (tällä tarkoitan lähinnä lemmikkieläinten puolesta) ja milloin kaatolupa on aiheellinen? Itse olen sitä mieltä että susi kuuluu Suomen luontoon ja nimenomaan sinne metsään. Silloin kun se piipahtelee pihoissa milloin missäkin tai jolkuttelee pyörätietä pitkin, on syytä miettiä eläimen vaarallisuutta. Siihen on syynsä miksi emme useinkaan törmää metsässä suteen, karhuun tai muuhunkaan petoeläimeen: se väistää ihmistä viimeiseen asti. Minkälainen sielunmaisema onkaan sudella joka tulee muina miehinä pihaan ja lenkkeilee samoja pyöräteitä ihmisten kanssa?

Tänään lähtiessäni ratsastamaan mietin hetken mahdollista kohtaamista susien kanssa, kuinka Lirika käyttäytyisi? Karkuuttaisiko se täyttä laukkaa kotiin, pysyisinkö itse selässä vai hyppäisikö se mahdollisesti auton alle. Susia ei onneksi näkynyt, pysyttelin tällä kertaa mahdollisimman lähellä asutusta ja pidin itsestäni meteliä. Harmittaa vain kovasti, sillä nyt en uskalla pariin päivään laittaa hevosia tarhaamaan, mutta uskon ja toivon että hukat ovat ohikulkumatkalla ja jatkavat paremmille maille.

Jos harmaaturkit päättävät kuitenkin jäädä meidän pihoillemme hengailemaan voin kertoa että ei niiden kohtalo ole varmasti hyvä. Minun on pakko pystyä jättämään hevoset tarhaamaan työpäiväni ajaksi ja se ei onnistu jos aitauksen liepeillä pyörii petoeläin. En halua pelätä että ne syövät koiramme pihasta heti kun silmä välttää tai muutenkaan lietso ihmisiin kamalaa susivihaa enempää. Susi on uljas eläin jolla on yhtäläinen oikeus elää kuin meilläkin, mutta häiriintyneitä yksilöitä ei kannata jättää vaaraksi.

Kenenkään on turha tulla tässä vaiheessa väittämään kuinka me ihmiset olemme vieneet susilta elintilaa, se ei tässä tapauksessa todellakaan pidä paikkaansa. Asumme syrjäisellä maaseudulla, metsää ja lääniä on vaikka muille jakaa. Olen tottunut siihen, että pururadalla ja metsässä lenkkeilessäni vastaani voi tallustella karhu, susi, kettu tai muu metsän otus. Rajanvetona minulla onkin se, että kun poistun pihasta ja ratsastan metsään, olen eläinten reviirillä ja on minun tehtäväni väistää niitä. Silloin kun (peto)eläimet saapuvat vahingosa meidän pihaamme, on niiden syytä poistua sieltä hyvin vikkelään.

Kuva: Robesus Inc



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti