torstai 9. maaliskuuta 2017

Uusia tuulia

Jestas että onkin aika suorastaan lentänyt! On ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, joten yritän taas parhaani mukaan tiivistää.

Rymyn kanssa olemme ruvenneet taas vaihteeksi tokoilemaan oikein urakalla. Minnan ja Karon kanssa olemme harjoitelleet porukalla nyt jo useampaan otteeseen. Rymyssä on tapahtunut todella iso muutos sitten vuoden takaisen harjoitteluun, huomaa että lähestyvä neljän vuoden rajapyykki on vaikuttanut rauhoittavasti äijään. Seuruu alkaa olla jo aika kivalla mallilla, enää ei mennä koko aikaa imuttamalla ja silti se pysyy oikein mukavasti oikealla paikalla. Takaosan käyttöä pitää harjoitella vielä kovasti, etenkin vasemmalle kääntymiset ovat vähän hankalia. Paikalla makuu on tällä harjoitusmäärällä oikein kivalla mallilla. Ajatus ja toive olisi että syksyllä uskaltautuisin starttaamaan kisoissa, huh saa nähdä!



Reinon viimeisimpien kisojen jälkeen olen miettinyt mitä voisin tehdä sen kanssa toisin. Raunon kanssa mietittiin asiaa ja sainkin hyviä näkökantoja miksi sillä on vauhti hiipunut ja se poistuu paikalta kesken radan. Todennäköisesti paineistan sitä liikaa ja se omalla hidastelullaan pyrkii rauhoittelemaan joka paikkaan sinkoilevaa ja ylikannustavaa ohjaajaa. Tiedostan itsekin että kisaamisesta on tullut paljon "vakavampaa" kolmosteen nousun jälkeen jolloin olen tahtomattani siirtänyt oman stressini koiraan. Viimeksi kun olin itsekseni hallilla treenaamassa, kokeilin ihan tarkoituksella täysin äänetöntä ohjaamista ja pyrin pitämään rennon fiiliksen ja ilon tekemisessä. Aluksi Reinon oli todella vaikea keskittyä koska ravihevoset juosta vilahtelivat vähän väliä ison lasiseinän ohi ja alku menikin pelkästään koiran stressitason laskuun. Kun se oli saatu rauhoittumaan lähdimme tekemään rataa. Pari kertaa se kävi kurkkaamassa katsomossa josko ne heposet siellä vielä menisivät mutta hain sen vain mahdollisimman eleettömästi pois ja vein hetkeksi kiinni. Loppujen lopuksi se meni aivan loistavasti ja harjoituksista jäi tosi hyvä mieli!

"Ai ne hevoset? Siis joo on on meilläkin semmosia ollu, tiedän. Mutta arvaa äiskä mitä?"
"Ei se oo yhtään sama asia, nuo menee ihan sikalujaa ja niillä on kärryt perässä?! Niin ettäs tiedät."


Otin myös Rymyn mukaan hallille jotta saisimme harjoitusta erilaisessa ympäristössä. Yllättävän hyvin poika keskittyi ja teki tehtäviä hienosti. Tokohyppy ei ollut mikään ongelma, onhan se onneksi ehtinyt tutustua hieman esteisiin kun kokeilimme agilityä aikaisemmin.

Edessä on myös isot skabat, eli Torniossa järjestettävät European Open-karsinnat. Niihin lähtee tietysti Reino, vaikkakaan sillä tuskin on mahdollista Italiaan lähtevään joukkueeseen päästä. Hieno kokemus on kuitenkin päästä kokeilemaan miltä tuntuu tuollainen isompi kilpailu. Onnekseni minulla on niin mahtavia ystäviä jotka minulle auliisti koiriaan lainaavat joten starttaan myös Minnan bordercolliella Ellalla. Tästä syystä päädyimme lähtemään tiistai-iltana Kemin Koiraharrastajien järjestämiin epiksiin harjoittelemaan. Mukaan lähti Ella, Reino ja Minna lapsineen. Harjoitus tulee todellakin tarpeeseen, emme ole Ellan kanssa tainneet tehdä koskaan muuta kuin yhden hypärin (sekin ihan kylmiltään) ja ehkä viisi minuuttia treenattu kentällä. Onneksi mummukoira on todella taitava ja tulemme muuten loistavasti juttuun joten hyvillä mielin starttasimme.

Ella-mummu


Tosi kivasti sujui, Ella on ihana ohjattava, menee kuin juna! Ykkösluokan radalla teimme ensin tuloksen viidellä virheellä, unohdin nimittäin että typy ei tykkää putkien takaaleikkauksista ja otettiin siitä kielto. Onneksi radan sai uusia ja tällä kertaa pistin liikettä kinttuihin ja vaihdoin ohjauksen persjättöön ja nollilla maaliin.



Reinon kanssa eka rata meni aivan asiallisesti, vielä se oli hieman laiskan oloinen. Tila oli vielä niin pieni että ei saanut ollenkaan sellaista juoksubaanaa jossa olisi herraan saanut vähän vauhtia. Nollilla kuitenkin maaliin! Kakkoskolmosten rata meni Ellan kans ensiyrittämällä hylyksi, en ollut riittävän tarkka ja se nappasi yhden väärän esteen. Uusintakierroksella tehtiin hyvä rata ja tällä oltiin yhteistuloksissa kakkosia! Reino selvitti myös kisaavien radan nollana, mutta aika ei riittänyt palkinnoille. Olin todella tyytyväinen molempiin koiriin, oli tosi kiva käydä vähän kisailemassa.




Eilen meillä oli taas Raunon viikkotreenit ja otin Kiran mukaan. Harjoittelimme estesuoralla välistävetoja, takaakiertoja ja ylipäätänsä viemään koiraa liikkeellä. Minun pitää vain uskaltaa juosta ja luottaa että koira lukee minun ohjaukset. Loppujen lopuksi saatiin aivan huippupätkä aikaiseksi!



Ensi sunnuntaina mennäänkin sitten kisailemaan Tornioon niin Reinon kuin Kirankin kanssa. Kätkä on nyt aksatauolla, se tuntuu hieman jumiselta, joten säästän starttirahat ja käytän sen mieluummin hieronnassa. Pitää varata aika kuun vaihteeseen Mika Toivaiselle joka on Kätkän ennenkin käsitellyt. Uskon että muutenkin pieni pään tuuletus tekee sille hyvää, uudella innolla sitten ensi kuussa agilityn pariin. Nyt vain paljon liikuntaa vapaana, leikkiä ja aivopähkinöitä niin pysyy paappa iloisena ja virkeänä.

"Ota ny se kuva, meillä on muuta tekemistä!"

Ja sinne meni!

Viikonloppuna olisi Kiran kanssa tavoitteena tehdä mahdollisimman sujuvia suorituksia ja minun pitää muistaa luottaa siihen. Reinon kanssa ei mitään turhia paineita, tehdään iloisesti ja ilman turhaa säätämistä. Pitäkäähän peukkuja, tulen sitten kertomaan kuinka meidän oikein kävi!

2 kommenttia:

  1. Vitsin kuinka symppis Rymy on! Jämtit♥
    Hurjasti tsemppiä tokoiluihin ja varmasti pääsette kokeisiin asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Rymy on kyllä ihan huikea äijä! Kunhan vain oppisin ite, kyllä on vaikea laji :) Aksa on niin paljon helpompaa :D

      Poista