Turpaterapiaa

Täytyy sanoa että toipuminen lähti hyvin käyntiin, sillä ystäväni sekä rakkaat karvakaverini ovat auttaneet pahimman yli. Pääsin heti perjantaina pitämään tuntia Kristalle, Marikalle ja Nooralle, jolloin ajatukset lähtivät väkisinkin toiseen suuntaan. Tunnit sujuivat hyvin, kaikki ilmeisesti saivat jotain irti vaikka minkään sortin ammattivalmentaja en olekaan. Pääsiäisloma sujui samaa rataa, pidin tunteja ja ratsastin. Menin toista kertaa Kristan ihanan lämpöisen Taaken selkäänkin ja voih, olihan se kiva. Laukka ei vielä siltä oikein kentällä luonnistu, mutta muuten se oli oikein mainio kaveri.

 

 

 

 

 

 

Eilen kävimme Kristan kanssa maastoilemassa Antilla ja Taakella ja voi luoja, olisi pitänyt suosiolla uskoa kun Krista sanoi että saan elämäni kyydit :) Herrajestas, en ole sitten Tanjan Kartsan mennyt nuin lujaa hevosella! Kaikista koomisinta oli se, että Taake ravasi ja me tultiin Antin kans kiitolaukkaa perässä! Hitto, ens kerralla kypäräkamera messiin, oli sen verta hurjaa menoa. Joka ikinen lihas tärisi sen reissun jälkeen, olipas vain hauskaa!

Kotona ei sen kummempaa, poni totuttelee olemaan hetken yksin ennen kuin se pääsee Kristan hoiviin, onneksi se on todennut että paska seura on parempi kuin ei seuraa ollenkaan ja näin ollen se tykkää koirista nykyään. Tänään kävikin niin että Reino päätti ottaa ja löylyttää Rymyn ihan tosissaan ja jouduin eristämään sen talliin jolloin poni oli varsin tyytyväisen näköinen. Kävin hetki sitten kurkkaamassa mitä tallissa tapahtuu ja siellä Reiska köllötteli heinäpedillä Lirikan karsinassa ja poni jauhoi tyytyväisenä heiniä omassa boksissaan. Kaippa se menee näinkin, toivottavasti tilanne rauhoittuu kun Reiskalta poistetaan kulkuset ensi kuun alussa, pääsisivät Rymyn kans samaan häkkiin takaisin. Siihen asti on pakko pitää erillään, ei mulla ole resursseja käyttää joka aamu niitä eläinlääkärissä milloin minkäkin vaivan kanssa.

Elämä hakee vielä uusia uomiansa Lirikan jälkeen, mutta kyllä se pikkuhiljaa siitä. Tamma käy ajatuksissa aika ajoin, mutta ihmeen positiiviseen sävyyn. Sitä ajatellessa nousee ennemminkin hymy huulille kuin kyyneleet silmiin mikä on oikeastaan aika hienoa! Se jätti lähtemättömän vaikutuksen moneen meistä ja voi että sen toilailuja on hauska muistella. Olihan se Persoona isolla P:llä, ei sellaista hevosta tule ihan joka päivä vastaan, voin kertoa. Toivon että kaikki tekin tapaatte oman Lirikanne joskus ja osaatte tunnistaa sen kohdalle sattuessa!