Mikä on tärkeintä?

Kuinka aika rientääkään! Lillan täyttää kesällä jo kolme vuotta, Reino ja Rymy juhlivat molemmat jo seitsenvuotis-kekkereitään. Syksy ja kuluva kevät on mennyt treenatessa sekä kisaillessa. Lilleri nousi kakkosiin tekemällä kaksi hieoa nollarataa Rovaniemellä ja sen jälkeen homma hieman mutkistui. Taisin itse ottaa kovasti painetta onnistumisesta sillä näiden ratojen jälkeen koko koiran käytös kisaradoilla muuttui. Se jännittyi, ei ollut oikein ohjattavissa ja oli kaikin puolin kummallinen. Syytin juoksuja, hormoneja ja kaikkea mahdollista. Viimein tajusin että syy on minussa, mutta en edelleenkän osannut ratkaista tilannetta. Onnea on kuitenkin hyvä valmentaja joka tuntee ja tietää sinut ja koirasi eikä pelkää sanoa asioita ääneen.

Sain hyvää mentaalivalmennusta Raunolta ja ystävältäni Niinalta ja kun olin käyttänyt oman aikani asian sulatteluun, se iskeytyi selkärankaan kuin leka. Viime kisoissa päätin että nyt keskityn täysin koiraan, pidän yllä hyvää fiilistä ja lähden radalle tekemään hommat täysillä. Lillan oli odotetusti alkuun hyvin jännittynyt, mutta en jäänyt sitä murehtimaan vaan ohjasin menemään ja liikuin. Omasta mielestäni etenin tuulen nopeudella mutta videolta paljastuu karu totuus karhun kevätlaukasta :) Joka tapauksessa en jäänyt koiran kanssa yhdessä jännittämään ja niinhän se Lillankin huomasi että oho, ei tässä ole mitään hätää! Karvat laskeutuivat ja se alkoi olla puolen välin jälkeen ihan oma itsensä. En voi alkaa hyssyttelemään, vaan pitää ohjata, käskyttää ja liikkua! Ihan sama tuleeko nolla vai hylky, mutta täysillä vedetään.

Tätä Lillanin ja minun ongelmaa pohtiessani ajattelin että nämä vuodet ovat laittaneet minut ihan tosissaan miettimään asioita. Olen tavannut monia koiria, kouluttanut, treenannut, itkenyt, nauranut ja kironnut. Onnistunut, epäonnistunut, kaatunut ja noussut uudestaan. Olen ollut pahoilla mielin kun Reino ei ole aina ollut ihan samalla radalla aksassa, eikä siitä koskaan tullut sitä ratojen nopeinta ja parasta. Lillan on aiheuttanut harmaita hiuksia lähtöongelmillaan, kontaktihiippailullaan, itsepäisyydellään ja herkkyydellään. Rymy on ollut lähellä montun reunaa aggressiivisella käytöksellään muita koiria kohtaan.

Olenko joskus ajatellut että voi kun olisi helpompaa? Varmasti. Olenko joskus ajatellut että haluan vaihtaa koirani johonkin toiseen, parempaan? En ikinä. 

Se mikä on kuitenkin loppujen lopuksi kaikken tärkeintä, on ystävyys ja hyväksyminen sinun ja koirasi välillä. Te olette tiimi, joka hyväksyy toisensa, heikkouksineen ja vahvuuksineen.

Koira sen osaa, osaatko sinä? 

Kukaan ei ole täydellinen, meillä jokaisella on hyvät ja huonot puolemme. Se miten suhtaudumme koiramme heikkouksiin ja ikävämpiin puoliin, ratkaisee menestyjät ja sydäntä lämmittävät koirakot, miettikää vaikka Martina Magnoli Klimesovaa ja Kikiä. Ajatellaanpa hetki ohjaajaa. Jos ohjaajalla on heikkouksia ja niihin suhtaudutaan harmitellen, vihaisesti tai pettyneesti, haluaako ohjaaja parantaa ominaisuuksia? Onko siihen mahdollisuuksia? Entä jos hänelle kerrotaan että häntä autetaan ja tuetaan olemaan parempi ja kärsivällisesti annetaan yrittää? Kumpi tuo paremman lopputuloksen?

Uskon, että koira kyllä aistii miten siihen suhtaudut. Jos olet jatkuvasti vihainen, pettynyt ja kärsimättömästi toivot että se olisi parempi, mukavampi, osaavampi, koira kyllä tuntee sinun tunnetilasi. Ja vaikka ei tuntisikaan, motivoiko se sinua itseäsi tekemään töitä yhdessä? En usko.

Lähtökohtaisesti ajattelen että nämä omat koirat on minulle suotu, niiden elämä on itsessään merkityksellinen ja on minun tehtäväni auttaa niitä elämään elämänsä mahdollisimman hyvin ja onnellisesti. Aina ei hommat mene suunnitelmien mukaan mutta se on elämää. Reino, joka on kaikin puolin vaikea, on pakottanut minut omistajana ja ohjaajana miettimään asioita ihan uudelta kantilta. Loppujen lopuksi ukkeli löysi oman uransa rallytokosta jota lähdimme kokeilemaan ihan hömppämeiningillä. Siinä se on onnellinen ja nauttii ja laji sopii sille todella paljon paremmin kuin aksa. Silti minun on koko ajan muistettava että se on Reino joka voi keksiä ihan mitä vain, eikä pettyä siihen jos se ei aina toimikaan niin kuin pitäisi. Ja miksi pettyisin? Se on Reino, juuri niin rakas sen kaikkien erikoislaatuisten oikkujensa vuoksi. Olen onnellinen että olen oppinut hyväksymään sen juuri sellaisena kun se on vaikka ei se aina ole ollut helppoa.

Rymy, joka on todella motivoitunut tekemään tokoa, ei valitettavasti koskaan päässyt starttaamaan kisakentille sillä se osoittautui liian arvaamattomaksi muille koirille. Sinne meni se haave, viemäristä alas ja olihan se vaikea hyväksyä. Sen kanssa lenkkeily pitää tehdä erillään toisista koirista ja onhan se raskasta aina välillä. Erikoisjärjestelyt olivat alkuun todella ärsyttäviä ja kyllä, välillä mietin että onko koko koiran pitämisessa mitään järkeä. Toisaalta, se toimii vain kuin koira, viettiensä varassa ja minä olen vastuussa että se saa elää silti onnellista elämää, se ei ole vastuussa minun onnellisuudestani. Kun siitä yli pääsi, opin pikkuhiljaa nauttimaan sen kanssa muista asioista ja arvostamaan koiraa ihan itsessään. Se on minun personal trainer, potkurikaveri ja juoksupiiskuri, iso halinalle joka tykkää lenkillä pysähtyä juuri tietyssä kohtaa rapsutettavaksi.

Lillan, niin, Lillan. Se on kaikkea sitä mitä olen koiralta aina toivonut. Kuin ihmisen mieli, puhetta vailla. Nopea, reaktiivinen, kiihkeä ja periksiantamaton. Mutta myös herkkä, itsepäinen, vähän hullu. Olen kuitenkin oppinut että täydellinen on täydellistä vasta kun siinä on virhe. Haluanko kaikesta helppoa, siloteltua, valmista? Hajuton, mauton, kenties robottikoira? En todellakaan!

Vaikka meillä on tavoitteita, halua menestyä on aina muistettava mikä on oikeasti kaikista tärkeintä. Jos ette vielä arvanneet niin se ei ole voitto.

Päivitystä

Videoblogi

Olen selkeästi laiskistunut kirjoittamisen suhteen. Nyt olen kuitenkin innostunut vloggaamisesta, joten jaetaan sitä materiaalia myös tännekin. Kirjoittamista en aijo kuitenkaan lopettaa, mutta blogin aktiivisuuden kannalta ei vlogijutttujen jako haittaa ollenkaan.

Edistystä

Tovi onkin ehtinyt vierähtää viime kirjoituksesta ja paljon on sattunut ja tapahtunut. Lillanilla tuli pientä treenitaukoa epämääräisen takajalan pompauttelun vuoksi sillä tokihan homma piti selvittää rauhassa. Kävimme tietysti välittömästi hierojalla, mutta tarkkaa syytä tai selitystä emme vaivaan saaneet. Varasimme ajan luottomiehelle Mika Toivaiselle ja viime viikon tiistaina ajelimme heti aamusta Ouluun. Aikansa käsiteltyään Mika löysi lantion seudulta vasemmalta puolen jumin joka oli selkeästi myös kipeä. Takareisien sisäpinnoilla oli myös pientä vanhaa arpeumaa, mutta jo parantunutta. Voisin hyvinkin kuvitella että putkessa liukastuminen tai muu on voinut varmasti ne aiheuttaa, sen verran on lujaa menty. Onneksi jumi saatiin kuitenkin auki ja hyvillä mielin ajeltiin kotiin. Pomputtamista ilmeni kuitenkin vielä treenien jälkeisenä aamuna ja hysteerikko-omistaja soitti tietysti hätää kärsimässä Ouluun. Mika muistutti vielä venyttelyohjeista ja sanoi että jos vaiva jatkuu eikä pahene, voi eturistisiteen varoilta kuvata. Varasin heti ajan Keminmaan Valppaaseen, sillä itseni tuntien olisin stressanut muuten asiaa koko ajan. Venyttelyn myötä tosin pomputtelu jäi pois kokonaan ennen klinikka-aikaa mutta menimme kuitenkin varoilta käymään. Eläinlääkäri totesi koiran tutkittuaan että hän ei missään nimessä epäile että siellä mitään ristisidevaivaa on ja ei suositellut kuvaamista. Päätin että näillä mennään, niin hysteerinen ei kuitenkaan tarvi olla että kuvia olisi ehdottomasti vaatinut.

Nyt ollaan palattu normaalitreeniin, mutta selkeästi vieläkin paremmilla lämmittelyillä ja jäähyttelyillä. Olen lisännyt myös nopeat venytykset kylkiin ennen treeniä ja juoksuttanut kevyesti ympyrällä molempiin suuntiin jotta lihakset varmasti ovat elastiset ja lämmenneet. Ja ainiin, kävimmehän me Torkin epiksissäkin huhtikuun lopussa. Tällä kertaa ilmoitin meidät vain kisaavien radalle ja siihen otin myös tuplauskierroksen. Viime kisasta viisastuneena päätin että kontaktivirheitä ei sallita ja jos niin käy, lähdemme radalta pois saman tien. Kyse on tosiaan siitä että Lillan kyllä tietää miten pitää tehdä, mutta viretila aiheuttaa vielä mokia. Kuulostaa ehkä turhan ehdottomalta, mutta tällä tavoin se oppii säätelemään itseään parhaiten. Mitä järkeä on opettaa sille että okei, mokasit ja saat kuitenkin uuden mahiksen jatkaa rataa tekemällä kontakti uusiksi kun hylky tulee kuitenkin?  Eka rata lähti hienosti liikkeelle, puolivälissä tein vain itse ihan tyhmän kämmin kun ohjasin päin vastoin kuin suunnittelin. Sieltä otettiin kielto joka meni aivan minun kontolleni. Jatkettiin kuitenkin ja hups, A:lta Lilleri hyppäsikin kuin jänis alas! Ei muuta kuin käsky häkkiin ja koira juoksi sinne radalta suoraan. Ihmisten ilmeet olivat jokseenkin hauskaa katseltavaa, katsoivat varmaan että mitä ihmettä tuo eukko puuhaa :D

Ei siinä, uusintakierrokselle lähdettiin hyvillä mielin ja kappas vain kuinka meistä kumpikin korjasi mokansa: en sössinyt ohjausta ja Lillan otti hienosti kontaktin! Radalta tulikin voitto ja mentiin muuten lujaa :) Ihan satavarma en kyllä ole ottiko se viimeistä keppiväliä, mutta koska tuomari ei sitä huomannut niin nollana mentiin <3

Oma kenttä ollaan saatu myös käyttöön. Caritan kanssa ollaan käyty treenaamassa Eetua, Pimua ja Reinoa aina kerran viikossa ja Lillanin kanssa ollaan käyty pari kertaa viikossa aksailemassa. Tällä hetkellä Lillanin kanssa on kontaktien suhteen tilanne se, että se tekee puhtaat ja nopeat kontaktit noin yhdeksänkymmentä prosenttisesti, saa kuitenkin nähdä miten kisavireessä käy. Siinäkin pitää vain muistaa toimia kylmän viileästi ja poistua radalta väärän suorituksen jälkeen. Tämän koiran kanssa tarvitsen ennen kaikkea mielen hallintaa, ei saa olla kiire yrittää nollia vaan tähdätä rauhassa hienoihin ja puhtaisiin suorituksiin. Tulokset tulevat sitten kun koira on koulutettu siihen valmiiksi ja radat alkavat tuntua helpolta.

Reinon kanssa ollaan alettu Rally-tokohommiin ihan tosissaan. Käymme kotikentällä Minnan treeneissä kerran viikossa ja ostin sille myös paikan Tornioon Teresan kymmenen kerran kurssille. Poika on toiminut yllättävän hyvin jopa vieraissa paikoissa, olen hetkittäin suorastaan häkeltynyt. Voimme ihan hyvin tehdä jo palkattomia kisanomaisia ratasuorituksia ja vire on pääasiassa oikein hyvä. Kotona harjoittelemme sitten uusia asioita ja kertaamme vanhoja. Tällä hetkellä treenaamme jo muutamia avon juttujakin ja olen saanut Reiskalle koepaikan kesäkuussa kahteen kisaan. Jännän äärellä siis ollaan :D

Nyt mennäänkin sunnuntaina Kemin Koiraharrastajien agilitykisoihin oikein kunnon poppoolla: Eetu, Reino (?!) ja Lillan juoksevat yhden radan ja Minnan Sulolla menen yhden yksilöradan + piirinmestaruusjoukkueessa. Katsotaan kuinka meidän käy, tulen sitten raportoimaan kuinka Reino kävi kuuhailemassa metsikössä sun muuta sekopäistä :D

Treeni-iloa!

Voihan mahoton kuinka innoissani olen taas (vaihteeksi!) treenaamaan. Pitää aivan suitsia itseänsä että ei tee koiran kanssa liikaa ja enemmän analysoi ja suunnittelee itse harjoituksia. Maanantaina meillä oli Raunon treenit ja saimme tosi hyvin keskityttyä niihin asioihin mitä huomasin kisoissa meille olevan vaikeaa. Saimme muun muassa harjoitella mutkaa jossa oli hyppyjä ja tämän rytmittäminen on ollut meikäläiselle ihan sikavaikeaa. Milloin pusken koiran ohi hypystä tai liian syvälle ja milloin jään liian kauas. Tässäkin harjoituksessa meinasin ensin jäädä ihan liian kauas hypystä jotta en vahingossakaan ajaisi Lillania taas esteen ohi. Tämä ei toiminut, sillä en saanut sitä järkevästi hypyn jälkeiselle linjalle jatkamaan matkaa, joten jotain piti muuttaa. Rauno neuvoi menemään selvästi lähemmäs hyppyä, sitomaan koiran ja näin ollen kääntämään sen oikealle linjalle ja sitten antaa vain paukkua. Lyhyt tehtävä, mutta voi niin tärkeä!

Seuraavaksi teimme puomia. Tässä tuli samalla harjoiteltua putki/puomi-erottelua ja kontaktia. Kerran Lillan tuli läpi kontaktista, mutta muuten suoritukset olivat tasaisen hyviä. Olin noin 5-7 metrin päässä itse puomista ja nyt näki että se ei todellakaan tarvi minua sinne saattelemaan. Rauno taas muistutti kuinka minun pitää antaa se touch-käsky ajoissa, se ei hidasta koiraa vaan päinvastoin! Kun Lillis tietää mitä pitää tehdä, se on varmempi ja nopeampi. Lisäsimme myös hieman häiriötä mukaan, Rauno mm. juoksi vieressä, heitteli tavaroita puomin eteen jne. Yllättävän hyvin se silti keskittyi tehtävään vaikka sen oma lelu ei ollutkaan etupalkkana kertaakaan.

Viimeisenä tehtävänä oli sitten kepit. Olemme päässeet siihen pisteeseen että ohjureita ei enää yleisesti ottaen käytetä. Nyt on myös selkeästi yksi ja sama millä puolella olen, ei vaikuta koiran tekemiseen mitenkään. Vaikeutimme keppejä niin että siirsimme väliseinää melko lähelle loppupäätä ja tämä aiheutti varsin hämmentyneitä reaktioita Lillanissa :) Se oli hieman epävarma voiko pujottelua jatkaa loppuun, mutta kannustuksella saatiin sen verran puhtia että viimeisetkin välit otettiin. Lopuksi otettiin ihan iisi keppisuoritus että koiralle jää hyvä ja varma fiilis tehtävästä. Kaiken kaikkiaan hyvät harkat oli!

Tokon suhteen olemme päässeet myös hieman edistymään. Nyt kun olen päässyt useamman kerran viikossa hallille, olen käynyt tekemässä ihan vain jotain pientä kuten esimerkiksi ihan vain tokohypyn edessä istumista :) Meillehän on ollut suorastaan ylitsepääsemättömän vaikeaa istua hypyn edessä, tai oikeastaan istua yhtään missään kun maahanmeno on yleistetty niin vahvaksi. Pikkuhiljaa on neitille mennyt perille että välistä voi myös istua ja koko ajan tulee onnistumisia enemmän ja enemmän. Seuruu alkaa myös olla jo ihan kivalla mallilla, suoraan mentäessä kontakti pysyy tosi hyvin, käännöksiä pitää vielä treenata. En jotenkin osaa itse kääntyä järkeävästi (voi herranen aika!) ja Lillan ei tajua lähteä heti mukaan. Uskon että tämä kyllä korjaantuu kun päästään vain lisää harkkaamaan.

Ihanaa kun on kevät ja lumet sulaa, saadaan pian omakin kenttä käyttöön! Mukavaa kesän odotusta kaikille lukijoille ja treeni-intoa!

Ensimmäiset viralliset kisat

Ensimmäiset viralliset agilitykisat takana! Päätin ihan oman pääni vuoksi tehdä kisailmon jo nyt, sillä rupesi pikkuhiljaa tuntumaan siltä että eka startista alkoi muodostua melkoinen mörkö. Tiesin että koira ei ole likimainkaan kisavalmis, mutta kun sen hyväksyy eikä lähde edes odottamaan nollasuoritusta, voi käydä vähän kokeilemassa miltä se kisaaminen taas tuntuu. Onneksi Krista ja Aurora lähtivät kenneltypyiksi mukaan, oli huomattavasti rennompaa ajella hyvässä seurassa eikä jännitys päässyt nousemaan ihan tuhottoman korkealle. Paikan päälle saavuttuamme kävin ilmoittautumassa ja veimme tavarat paikoilleen ja ei muuta kuin lenkille. Lillan oli täysin oma itsensä, elämä oli ihanaa ja kaikki olisi pitänyt saada moikata. Ehdimme hyvän tovin katsella kolmosluokan viimeistä rataa ja otin myös Lillerin kanssa tuntumaa pohjaan. Lämmittelyssä koira toimi moitteettomasti joka osaltaan hälvensi jännittävää fiilistä.

Tuomarina toimiva Hilpi Yli-Jaskari oli suunnitellut todella mukavan agilityradan jossa oli juuri sopivasti vaikeusastetta ja se oli myös turvallinen nopeille maksikoirillekin. Rataan tutustumisessa minun piti muistuttaa itseäni moneen kertaan siitä, että hommat pitää tehdä juuri niinkuin tekisin treeneissäkin, ei mitään höpönlöpön-varmisteluja. Esimerkiksi kepit saivat minun ensin suorastaan kauhun valtaan sillä en mitenkään päässyt ohjaamaan niitä "helpommalta" puolen. Tässä oli taas heräämisen paikka: mikä ihmeen helpompi puoli? Tarkoitus on ollut koko ajan opettaa Lillan suoriutumaan kepeistä täysin itsenäisesti oli ohjaaja vaikka päällään kahviossa. Siispä rauhoituin ja päätin että näillä mennään ja sillä sipuli. Keppien jälkeen tuli toinen meille vielä hankala kohta, nimittäin takaaleikkaus jonka myöskin päätin urheasti suorittaa, syteen tai saveen.

Lentävä australiainen

Radalle lähtiessä minulla oli jo aika hyvä fiilis, Lillan jäi kuin tatti paikalleen ja eikun matkaan! Hyppy ja rengas menivät suorastaan lentäen, A-este oli aivan loistava! Tästä putkeen lähetys jota jäin hieman ihailemaan jolloin kävi niin hassusti että unohdin kertoa koiralle mihin seuraavaksi mennään :) Tästä seurasi hypyn ohitus joka tosin korjattiin kaikessa rauhassa ja matka jatkui hyppymutkan kautta taas putkeen ja hypyn kautta puomille. Ennen puomia olevan hypyn jälkeinen kaarre venyi turhan pitkäksi jolloin puomille nousu oli hieman hutera mutta onnistui. Radalla ollessani puomi tuntui hyvältä ja vapautin todella nopeasti edessä olevaan putkeen. Tästä tultiin kepeille jonne Lillan ei ehtinyt aivan koota itseään tarpeeksi jolloin se juuttui keppiväliin ja rytmi meni sekaisin. Korjasimme ja lähdimme tekemään uudestaan mutta lopussa pujottelu herpaantui ja jouduimme ottamaan vielä uudestaan. Tässä vaiheessa menin kuitenkin toiselle puolen jotta emme joutuisi tekemään kahta vaikeaa asiaa peräkkäin. Hienosti pikkuneiti pujotteli, mutta tässä huomasin että olemme tehneet tosi vähän kepeiltä radan jatkamista, sillä se lähti tyystin väärään suuntaan. Korjaus ja loppujen esteiden jälkeen maaliin.

Videolta kun katsoin tuota puomia, niin se ei ollutkaan ihan niin hyvä miltä se tuntui. Vähän oli roiskaisun makua ja ei tullut sille ominaista ja selkeää takajalkastoppia missä se selkeästi taittaa kintereitä alaspäin. Tämähän näkyi heti toisella radalla jossa kylläkin otettiin hylly ennen kohtalokasta puomia. Taas kerran Lillan löysi hienosti kepit ja pujottelikin puhtaasti, mutta keppien jälkeen se sinkosi vasemmalle minne viimeinen väli sitä luonnollisesti ohjaa. Tästä tuli seuraavan esteen takaakierto ja väärältä puolen ylitys josta HYL. Matka kuitenkin jatkui kahden putken kautta kohti puomia jolle noustiin hyvin mutta hui mikä loikka alastulossa! Otettiin uudestaan putken kautta ja sama homma. Tästä hyvästä käytin sen alastulolla ja lähdimme pois radalta. Jälkeenpäin asiaa puineena päätin että jatkossa jos kontakti ei ole kriteerien mukainen, en korjaa vaan samantien radalta pois ja häkkiin. Toivon että tämä auttaisi, sillä kysehän on vireenhallinnasta eikä osaamistasosta. Sama asia kuin paikallaolossa lähdössä, sehän osasi sen mutta vireen ollessa korkealla ja hinku radalle kova, se ei vain malttanut. Kun kävikin niin hassusti että joutui radalta pois välittömästi jos ei kuunnellut alkoi kummasti malttamaan. Kokeillaan samaa nyt puomin kanssa, eli kerta se osaa esteen, sen pitää se tehdä kerrasta oikein tai agilityn hauskuus loppuu siihen ja mennään pois. Katsotaan miten tämä etenee.

Viimeisenä meillä oli hyppyrata. Se lähti oikein mallikkaasti liikkeelle kunnes tuli jo etukäteen jännäämäni paikka, takaaleikkaus muurille. Lilleri juoksi iloisesti muurin ohi, mutta kiellolla selvittiin ja matka jatkui. Hyppymutkassa se kuitenkin harhaantui ja kun aloin tätä korjaamaan se lipsahtikin putkeen joka ei ollut suoritusvuorossa. Loppuun kuitenkin jatkettiin kera "hieman" liian tehokkaan putkijarrun sekä muutaman lisäputken kautta :) Mutta! Kepit, ne se meni kuulkaa hienosti!

Summa summarum. Koira oli loistava, teki kaiken sen minkä tähän osaamistasoon nähden voi vaatia. Vire kävi hieman korkealla josta kontaktin loikkaus, mutta yllä olikin jo suunnitelma tähän jota tulen toteuttamaan aina ja joka paikassa. Mieluummin nyt maksan näistä harjoitteluista ja hylyistä starttimaksujen verran entä kuin sitten kiroan vielä vuoden päästä kuinka se ei ota kontaktin alastuloja. Vaikka koira onkin pääosin takaaohjattava, en saa myöskään unohtua seisoskelemaan vaan ylläpitää liikettä koko ajan. Kepit tulevat nyt luonnollisesti osaksi rataharjoittelua jolloin opimme että matka voi jatkua niiden jälkeen ihan mihin vain ja Lillerin pitää olla tiukasti kuulolla. Nythän sitä on pääasiassa palkattu keppien jälkeen lelulla, niin eipä voi oikein vaatia että se tuosta vain osaisi. Paljon pitää tehdä myös takaaleikkaustreeniä, se on myös meidän kompastuskivemme.

Ja ainiin, eka radalla sijoituimme toiseksi! Eli typykkä sai myös eka ruusukkeen virallisista kisoista <3 

Taitava kelpi!

Miten meni omasta mielestä?

Tässä on jalka pikkuhiljaa taas kunnossa ja on päästy jo treenailemaan. Nyt kun olen taas kriittisellä silmällä katsellut meidän tekemistä, niin päätin kirjoittaa onnistumiset sekä kehitettävät asiat-listan jotta muistan treenata oikeita juttuja.

Kehitettävää:

1. Älä huiski sitä koiraa kymmenen metrin päähän hypyillä. Luota että se ottaa esteen ja lähetä jo kaukaa, näin ollen kaaret ja kurvit lyhenevät noin sata metriä. Treenilistalle siis lähetykset hypyille ja pienet kaarteet.

2. Älä jää sipsuttamaan ja maleksimaan kepeillä koiran vierelle. Jos jännittää pysyykö se vielä kepeillä loppuun saakka vaikka vedätät, käytä loppuohjureita. Juokse, liiku, tee vaikka kuperkeikkoja vierellä!

3. Harjoittele kontakteja myös niin että jäät koiran taakse, sen pitää silti osata edetä täysillä riippumatta ohjaajan sijainnista. Tähän avuksi apupalkkaaja joka tarvittaessa hetsaa.

4. Takaaleikkaukset kepeille. Näissä Lillan vielä pyörähtää, mutta kun tässäkin käyttää apupalkkaajaa niin alkaa varmasti toimimaan.

6. Keppien päässä erilaisia esteitä joita ei ole tarkoitus suorittaa, esim. putki. Moni koira ottaa tästä häiriötä joten tämä ehdottomasti treenilistalle.

7. Erottelua. Kontakti-putki yms. erottelua niin paljon että koira oppii kuuntelemaan mihin ollaan menossa.

Onnistumiset:

1. Keinu ja A, molemmat tällä hetkellä osaamistasoon nähden riittävän nopeita ja varmoja.

2. Keppien haku, Lillan osaa melko hienosti ja itsenäisesti hakea keppejä jo hieman vaikeammastakin kulmasta. Suoritusnopeus saisi vielä hieman kasvaa ja maltti tehdä loppuun saakka.

3. Lähtö, tämä on tuntunut menneen tajuntaan oikein hyvin! Tärkeistä tärkein juttu!

4. Herkkyys kuunnella ja seurata ohjeita. Lillan ei päättömästi vain kaahota vaikka lujaa meneekin ja minulla on tunne että se on ns. näpeissä koko ajan.

5. Takaakierrot jotka ovat varmistuneet koko ajan. Ollaan tehty tosi paljon harjoituksia joissa sen on löydettävä itse se mitä haetaan pelkällä sanallisella käskyllä, jolloin radalla ohjattavuus on parantunut. Eihän tämä vielä pomminvarma ole, mutta näin nuorelle koiralle mielestäni jo hyvä.

6. Lillan osaa olla rauhallinen ja rento joka paikassa. Se ei huuda häkissä, osaa olla hihnassa jo asiallisesti vaikka kentällä tapahtuisikin mielenkiintoisia juttuja ilman häntä.

Tässäpä itselle muistinvirkistykseksi lista ja miksei muillekin vinkkejä harjoitteluun :)