torstai 3. maaliskuuta 2016

Metsästyskoirasta agilitykoira?

Olen pitkään miettinyt että kirjoitan aiheesta, sillä moni on kysellyt minulta kuinka olen saanut Reinon toimimaan harrastuskoirana. Täytyy tietenkin muistaa että jokainen koira on yksilö ja se mikä toimii jollekin ei välttämättä käy toiselle. Teksti pohjautuu vain ja ainoastaan kokemuksiini omien koirieni kanssa.

Niinkuin varmasti kaikki koiraharrastajat tietävät, kaiken tekemisen pohja rakennetaan hyvälle kontaktille ja suhteelle omistajan ja koiran välillä. Et voi viedä koiraa agilitykentälle kylmiltään ja alkaa opettaa sille esteitä. Todennäköisesti koirasi katoaa paikalta ääntäkin nopeammin kun hihna löysätään ja sitä ei voisi vähempää kiinnostaa omistajan huhuilu keskeltä kenttää. Metsästysrotuinen koira on syytä tapakasvattaa siinä missä mikä tahansa muukin, se ei taatusti pilaa sen metsäviettiä. Kun Reino ja Rymy tulivat meille, opetin molemmille katsekontaktin tärkeyden. Kun sanoin koiran nimen tai sanan katso, ne saivat välittömästi palkan kun edes vilkaisivatkin minuun. Tätä toistettiin niin kauan että siitä tuli molemmille täysin selvä juttu. Kun sain koirat ymmärtämään että katse minua kohti tietää jotain hyvää tai hauskaa, oli helppo lähteä opettamaan muita persukäskyjä.

Rymyn katsekontaktia


Molemmille opetin sivulle tulon perusasentoon, seuraamisen vierellä, luoksetulon ja henkilökohtaisesti minulle kaikista tärkeimmän, eli pihalla irti pysymisen. Tämäkin on osalle metsästävien koirien omistajista täysi mysteeri: osa sanoo että sitä ei voi opettaa ja osa taas on sitä mieltä että he eivät edes halua estää koiraa lähtemästä suoraan häkiltä mielenkiintoisten hajujen perään. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeintä, että arki on sujuvaa ja voin päästää koirani rauhallisin mielin pihalle. Älkää käsittäkö kuitenkaan väärin, opettaminen ei ole ollut helppoa! Välistä olen etsinyt kahta pientä karvaista ötökkää pitkin kylää murha-aikeet mielessäni, välistä olen paimentanut ne raivosta kihisten naapurin tontilta. Äänijänteet ovat olleet kovilla ja tunnustettakoot että ilman avopuolisoni vankkumatonta auktoriteettia olisin voinut olla aika lailla pississä niin sanoakseni.


Minkä nuorena oppii...



...sen vanhana taitaa!
Molempia koiria on palkattu aina kun ne tulevat luokse, päästetty takaisin jatkamaan leikkejänsä ja sama uudestaan. Näin ne ovat oppineet että on hyvin palkitsevaa tulla moikkaamaan että mitä se emäntä oikein huutelee ja se ei aina tarkoita takaisin kytketyksi joutumista. Todella tärkeää on myös sosiaalistaa koira, antaa sen leikkiä monenlaisten kavereiden kanssa mutta kouluttaa se myös siihen että aina ei kavereita moikata vaikka ne tulevat esimerkiksi lenkillä vastaan. Treeneissä pyrin siihen että koira ei koskaan niiden aikana pääse leikkimään ja touhuamaan kavereiden kanssa sillä se on meidän yhteistä työaikaa, leikit siirretään myöhemmäksi.


Reino harjoittelee seuraamista taluttimetta

Tällaisesta asetelmasta voi ajatella esimerkiksi agilityn aloittamista koiran kanssa. Reino oli aluksi treeneissä aika mahdoton, yli puolet ajasta sain tehdä töitä että se kiinnostui minusta ja siitä mitä teimme. Ja kuvitelkaa kuinka paljon pohjatöitä olin jo tehnyt! Tottakai se oli vielä nuori koira tuolloin, vasta vähän yli vuoden mutta uskon ja väitän että sen rodut tekivät siitä haastavan motivoitavan sillä metsästysrotuisilla koirilla ei ole samalla tavalla miellyttämishalua kuin esimerkiksi paimenkoirilla. Jouduin pohtimaan paljon millä saan sen kiinnostumaan, miten palkkaan ja miten toimin jos se vain haahuilee omiaan. Sen totesin että vihaisena karjuminen ei todellakaan tuottanut mitään tulosta, toisaalta pelkkä positiivinen vahvistekaan ei ollut loppujen lopuksi riittävä. Täytyi siis olla luova!


Kaunis kontakti

Olen saanut paljon apua ja neuvoja ammattilaisilta ja kiitän niistä valtavasti. Ensimmäinen opetus tuli Helena Potfajovan agilityleirillä kesällä 2014. Reinohan rallatteli ympäriinsä pitkin pusikoita joka kerta kun se löysättiin irti ja minun piti yksinkertaisesti vain saada se kiinnostumaan itsestäni. Juoksin ja lallattellin ympäri kenttää kaksi päivää ja aina kun se viimeinkin tuli luokse, palkkasin mahdottomasti. Leirin viimeisellä tunnilla se sitten viimein suoritti ihan oikeasti rataa :) Tämä olisi voinut olla masentavaa, kaksi päivää ja pääsimme tekemään vain yhden harjoitteen, mutta olin onneni kukkuloilla!

Tehdään keinusta hauskaa!



Jossain vaiheessa matkaa Reino päätti alkaa purkaa intoaan ja hermojaan rälläilemällä esteitä ihan miten sattuu ja oman päänsä mukaan. Valmentajani Arin kanssa päädyttiin sellaiseen ratkaisuun että joka kerta kun Reiskaa ei huvitakaan tehdä niin kuin minä pyydän, se saa mennä häkkiin jäähylle. Lisäksi kouluttaja Seppo Savikko neuvoi tekemään sen täysin vailla tunteita, eli ei negatiivista äänensävyä, vaan ihan rauhallisin mielein koira häkkiin hengähtämään ja sitten kun kokeillaan uudestaan, piti olla todella positiivinen ja innostava. Monet treenikerrat ehdin olla itse estetreeniä tekemässä vain pari minuuttia, mutta se aika kannatti uhrata koiran koulutukseen sillä tämä todellakin tepsi.

Paikalla oloa


Nykyäänkin minun pitää olla todella tarkkana ja puuttua heti kaikkeen, eli jos Reino haikailee laisinkaan, käy nuuskimassa treenikaverin häkkiä tai vastaavaa, se pitää jäähdyttää heti. Tästäkin sain opetuksen kun luulin että ongelma oli selätetty ja oma tarkkaavaisuus herpaantui. Viime treeneissä häkitin Reinon pitkästä aikaa ja sehän oli kuin tulta ja tappuraa sen jälkeen radalla, ei paljon muut kiinnostaneet.



Rymy, joka on ollut enemmän tokokoirana, on vastikään aloittanut agilityn ihan tosissaan. Sen kanssa pitää taas toimia hieman eri tavalla, ainakin tässä vaiheessa. Se ei ole vielä niin syttynyt aksasta, että se kokisi häkittämistä rangaistuksena joten se on melko tehotonta nyt. Sovin siis aina ennen radalle menoa treenikaverieni kanssa että he ovat valmiina häätämään sen vihaisesti pois. Tämän jälkeen kutsun Rymyä oikein iloisesti ja kun se tulee luokse, niin palkkaan valtavasti. Kärjistettynä, muut paha ja minä hyvä :) Sitten uudestaan tehtävän kimppuun. Tähän mennessä tämä on toiminut erittäin hyvin, mutta koko ajan pitää olla tuntosarvet koholla josko metodeja tarvisi muuttaa. Rymy myös palkkaantuu paremmin lelulla kuin Reino, mutta yleisesti ottaen olen ainakin omien koirieni kohdalla todennut ruokapalkan toimivan paremmin.


Leikki on kivaa!



Tällaisten rotujen kanssa tarvitsee roppakaupalla kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja ennen kaikkea huumorintajua! Motivointi on avainasemassa sillä nämä eivät kovin helposti tee asioita vain miellyttääkseen omistajaa. Toki taas kerran koirissa on eroja, mutta koiralle on tehtävä asia niin mieleiseksi ja kannattavaksi että se haluaa suorittaa sen iloisin mielin. Se tunne kun koira viimein toimii on jotain aivan uskomatonta! Ensimmäinen nollarata Reinon kanssa on yksi minun elämäni kohokohtia, silloin pääsi kyllä itkukin. Vaikeasti motivoitavan koiran kanssa onnistuminen vaatii moninkertaisen työn perinteisiin harrastuskoirarotuihin verrattuna, sillä jo se, että pääset harjoittelemaan itse esteitä ja ohjauskuvioita ottaa oman aikansa.

Rovaniemen kisat ja voittorata!


Vaikka joskus tuntuu että hakkaan päätäni seinään ja mistään ei tule mitään, en vaihtaisi omia koiriani mihinkään! Ne ovat kasvattaneet minua omistajana ja ohjaajana valtavasti ja uskon että näillä eväillä pystyn jatkossa kouluttamaan koiran kuin koiran.


2 kommenttia:

  1. Tää oli hyvä postaus! Olenkin jo varmaan kysynyt, mutta mistä kennelistä Rymy on :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rymy on Ainolan tilalta Pessalompolosta.

      Poista