Reino-reenit

Eilen olimme taas kerran Pellon agilitytreeneissä Annen, Marin ja koirien kanssa. Reino oli ihan mahdoton koko matkan, haukkui ja yritti murtautua häkistä pihalle ja osoitti kaikin tavoin olevansa hyvin kiihtynyt. Mulla nousi jo savu korvista mutta Anne se osaa jotenkin aina tyynnyttää tämmöisen kuumakallen kuin minä ja pääsimme ilman kommelluksia hallille.

Kävimme lämmittelylenkillä ja eikun halliin. Ahti ja Ari olivat suunnitteleet meille sopivan haasteellisen radan. Piirsin jälleen kerran hienon ratapiirroksen josta toivottavasti saapi selvää.

Eli rata alkoi renkaalla, josta seuraavana okseri ja siitä kurvi kolmoshypylle. Tässä kämmäsin heti siinä että ohjasin liian laakeasti kohti kolmosta jolloin Reino paineli sen ohi ulkokautta. Kun kohdistin menoni kakkoselta heti kohti nelosen sisäsiipeä ja käskytin kunnolla tuli Reinokin oikein mukaan. Nelosen takaakierto meni hyvin, tein sen jälkeen valssin josta jatkoin viitoselle ja kutoselle. Kutosen hyppy meinasi pari kertaa venyä vähän pitkäksi, etenkin kun hallin päässä tehtiin remppahommia ja ovet olivat auki niin sehän poikaa tahtoi kiinnostaa. Se ei sinne kuitenkaan mennyt vaan laajan kaaren kautta se tuli seiska hypylle ja tästä taas takaakierto kasille. Ysille tultaessa vauhtia piti ottaa hieman pois, sillä kontaktit mennään meillä niin että se pysähtyy ja odottaa lupaa jatkaa. Hyvin meni ja vielä viimeisenä kepit. Kaikkein iloisin olin onnistuneista kepeistä, nyt niille rupeaa löytymään jo rytmiäkin, jes!

Meillä oli koko ajan Reinon kanssa molemmilla hyvä vire päälle, välistä herralla tahtoi vain karata kerrokset jopa liian korkealle ja sitä piti käskyttää hieman rauhoittumaan. Sillä on tapana riehaantuessaan ruveta örisemään ja pahimmillaan se yrittää näykkiä minua vauhdista. Tämän saa kyllä onneksi loppumaan varsin nopeasti napakalla käskyllä.

Teimme vielä loppuradan erikseen omana pätkänään, alla siitä piirros:

Tässä kompastuskivenä oli seiskaputken jälkeinen ohjaus. Vaikka kuinka huusin hyvissä ajoissa että huhuu, täällä ollaan, mennään muurille, niin Reino päätti ihan itse hypätä kympin. Tämä ratkaistiin niin että juoksin kuin tuulispää jo viidennen putken lähetyksen jälkeen kohti seiskaaputkea ja ehdin näin ollen vastaanottamaan sen ja nappaamaan sen mukaani ennen kuin se ehti ennakoida seuraavaa estettä. Loppu meni aika jees, alan pikkuhiljaa olla tyytyväinen meidän tekniseen suorittamiseen. Muistanpas vielä ajan kun meikäläinen oli sekaisin kuin seinäkello ohjausten ja ratojen kanssa, huh, onneksi siitä ollaan kehitytty eteenpäin.

Kotimatkalla Reiska jaksoi olla edelleen ihmeen pirteä ja se yritti keksiä kaikenmaailman jekkuja. Onneksi se puolessa välissä matkaa väsähti ja luovutti, jestas se otus vaatii multa pitkiä hermoja!

Ja ainiin, nyt on Rymylle löytynyt superhauska harrastus talveksi! Varasin treenikaverilta yhden koiran vedettävän ahkion jossa on oikeat aisat valjaineen päivineen. Voin niin kuvitella että Rymy tulee nauttimaan, se tykkää vetää potkuriakin ihan mahottomasti. Reino on sellainen nössö joka alkumatkasta paahtaa ehkä puoli kilometriä ja jättäytyy sitten peesaamaan Rymyä ja antaa sen tehdä kaikki työt, aika possu koiraksi.

Rymy pikkuisena

On se vähän kasvanu!

Mutta jees, tässä oli pitkästä aikaa koirienkin kuulumisia, jatketaan taas!