Nöyryytystä kerrakseen

Ihan ensimmäiseksi: onneksi olkoon Oona Palokangas, voitit juuri superhienot Horse Comfortin korvahuput! Ilmoittele haetko ne itse vaikka myymälästä vai laitanko Juhan mukana!

Nyt täytyy tehdä superpitkä ja intensiivinen postaus, sillä asiaa on paljon. Lirika ja Mira ovat olleet molemmat lomalla nyt puolitoista viikkoa ja torstaina lähdimme Karon kanssa käyttämään molemmat pienellä lenkillä. Itse oli pukeutunut kuin ratsastaja konsanaan: t-paita, caprihousut ja lenkkarit :) Huom! Ikinä en ratsastaisi kannattomilla kengillä ellei minulla olisi turvajalustimia! Ponilla oli uudet valkoiset pintelit etujaloissa ja valkoiset takajalansuojat joita se hämmästeli kovasti, hyvä ettei vahingossa potkaissut minua kun huitoi kintuillaan joka ilmansuuntaan.

Lirikalla oli mahdottoman paljon virtaa eikä se olisi jaksanut odottaa ponia millään. Harmillisesti huomasimme Miran olevan hieman epäpuhdas, jolloin jouduimme ottamaan todella rauhallisesti loppumatkan. Lirika sai kuitenkin laukata suosikkiylämäkensä ja se oli oikein tyytyväinen.

Sehän on lännenhevonen!

Päristys

Mira poseeraa

Mihin se kaveri katosi?

Talliin

Tänään oli oikeastaan ihan kauhea päivä. Olen aina avoimesti kertonut sairastavani paniikkihäiriötä ja tähän mennessä se on pysynyt hyvin kurissa, mutta yli vuoden jälkeen iski niin paha kohtaus kesken työpäivän että harvemmin olen yhtä rajua kokenut. Voin kertoa olevani oikein onnellinen että en sairasta mitään vaarallista ja parantumatonta tautia, mutta paniikkihäiriö tekee elämän aika ajoin todella vaikeaksi ja voi pahimmillaan olla invalidisoiva sairaus. Se voi puhjeta missä elämän vaiheessa tahansa, minulla sen laukaisee useimmiten kova stressi. Kohtauksen voi laukaista mikä tahansa, useat sairastuneet kertovat kokevansa kuolemanpelkoa ja saavansa kohtauksia yksin ollessaan, mutta itselläni nämä hetket ajoittuvat sosiaalisiin tilanteisiin.

Harmillisesti asiakaspalvelutyö on tästä syystä minulle ajoittain vaikeaa, sillä ikinä ei voi tietää milloin sydän alkaa hakata miljoonaa, kämmenet hiota, kädet ja ääni täristä ja koko keho laamantua. Onneksi olen oppinut pakottamaan itseni kohtaamaan nämä äärimmäisen kiusalliset tilanteet ja tarpeen vaatiessa olen kertonut (syystäkin!) hämmästyneelle ihmisille kärsiväni pahanlaatuisesta paniikkikohtauksesta ja pyytänyt odottamaan pienen hetken että saan koottua itseni ja minun ei tarvitse käyttää energiaa salatakseni sen hetkistä olotilaani. Yleensä ihmiset ovat todella ymmärtäväisiä ja tuskin heitä sen enempää kiinnostaa minun ongelmani ja olotilani, itse siitä tekee ison mörön jota pelkää ja häpeää. Sitä toivoisi että ei tarvitsisi joka kerta kokea julkista nöyryytystä kun ahdistaa, mutta minkäs teet, se näkyy ulospäin hyvin selkeästi.

Olen myös mielettömän kova punastumaan. Tällä en tarkoita mitään viehkoa pientä punaa, vaan saatan ihan ilman syytä mennä tomaatinpunaiseksi, etenkin jos joku ihan yllättäen puhuttelee minua tai hermostun, teen virheen tai pelkään punastuvani. Tästäkin moni on repinyt huumoria enemmän kuin tarpeeksi ja joskus tuntuu että oikeasti, voisitteko vain lopettaa ja antaa minun helottaa niin paljon kuin haluan ílman että siitä tarvitsee huomauttaa joka hemmetin kerta! En varmaan arvaa muistuttavani paloautoa, kirsikkaa tai mitä tahansa punaista esinettä ilman että minulle siitä mainitaan.

Ärsyttää että näistä asioista ei muka saisi/voisi puhua ääneen ja kertoa että elämä on, satun sairastamaan paniikkihäiriötä kaikkine ihanine lieveilmiöineen, itse en sitä olisi valinnut mutta minkäs teet. Ei keltään, jolla on jalka poikki, sydänsairaus tai keuhko-ongelmia epäsuorasti kielletä puhumasta asiasta, aivot eivät varmaan kuulu samaan kehoon kuin muut elimet? Aivoistahan kaikki psyykkiset sairaúdet ja ongelmat kuitenkin lähtevät ja viimeksi kun minä tarkistin, ne ovat aikalailla tärkein elin mitä ihmisellä on.

Haluan että jokainen, joka kärsii esiintymispelosta, sosiaalisten tilanteiden kammosta, paniikkikohtauksista, masennuksesta tai mistä tahansa "hys hys-sairaudesta" tietää ettei ole yksin ja uskaltaa sanoa sen ääneen. Uskon että kun asia ei ole enää niin tabu, pelko menettää merkityksensä ja paniikille ei ole mitään syytä.

Olen ylpeä itsestäni sellaisena kuin olen, jos (ja kun!) joku pitää minua outona, se vain kertoo minulle että en huku massaan, uskallan olla oma itseni enkä pelkää näyttää heikkoja puoliani muille! Sitähän sanotaan että ihmisen heikkoudessa piilee hänen voimansa...